Luin suosikkini Junnu Vainion elämäkerran, ei olisi pitänyt. Piirtyi kuva todella kuvottavasta ihmisestä

En ymmärrä kuka ketjussa tuntee Seiskaa ja sen toimittajia kohtaan. Hehän tekevät vain työtään sananvapauden lähettiläinä.

Ikävää luettavaa. 

Poikansa oli ja on edelleen kateellinen, no muuten on kyllä samasta puusta veistetty. Rupisia riimejä väsäilee. Lahjoja ei ole.

Ylisukupolvisten traumojen siirtäminen jälkipolville on laiskuutta. Se on myös tekosyy sille, että ei viitsitä kasvattaa. "Yhyyy isä/pappa/sedänkumminkaima oli sodassa yhyy se joi niin juon minäkin yhyy"

Näitä vanhempia on vielä monilla meillä 90-luvun alussa syntyneillä. Ja jos ei olla koukussa viinaan, niin sitten ollaan työntekoon. Lapsia haluttiin tehdä, mutta niiden kanssa ei haluttu olla, eikä lapsia haluttu edes oppia tuntemaan. Äitini ei tiedä, minkälaisesta musiikista pidän, isäni ei tiedä lempiväriäni. Vanhempani olivat koukussa työntekoon ja vapaa-ajalla hätistivät meidät lapset pois jaloistaan. "Menkää huoneeseenne/pihalle ja olkaa hiljaa".

"Never meet your heroes." Elämänkertojen lukeminen menee samaan kastiin.

Vierailija kirjoitti:

Suomen historia olisi erilainen, jos eri alojen mestarit eivät olisi uittaneet aivojaan viinassa.

Maailman historia olisi erilainen, jos emme kollektiivisesti koukussa viinaan, tupakkaan, humeisiin, lääkkeisiin, ruutuun, sokeriin.

Muutaman elämäkerran lukeneena, voin todeta että aina ei se kuva ihmisestä parane. Joskus oppii ymmärtämään miksi ihminen on sellainen kuin on. Toisista hyvinkin positiivisista ihmisistä saattaa paljastua todella kylmiä piirteitä. Ja päinvastoin, yleinen pilkka ja inho jotakin kohtaan paljastuu kirjassa hyvinkin empaattiseksi henkilöksi.

Juha-nimisissä saattaa olla keskivertoa enemmän jollakin tapaa hankalia, itseään täynnä olevia tyyppejä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomen historia olisi erilainen, jos eri alojen mestarit eivät olisi uittaneet aivojaan viinassa.

Maailman historia olisi erilainen, jos emme kollektiivisesti koukussa viinaan, tupakkaan, humeisiin, lääkkeisiin, ruutuun, sokeriin.

Sellaista maailmaan on turha toivoa tämän mahaa-kalpan aikana: eniten lisääntyvät tyypit ovat valtaosin addiktioihin taipuvaisia dopamiinin orjia. Suomessa tuo näkyy lähinnä persoutena etyylialkoholille.

Vierailija kirjoitti:

Juha-nimisissä saattaa olla keskivertoa enemmän jollakin tapaa hankalia, itseään täynnä olevia tyyppejä??

Sen nimisiä on yli 60 000 joten joukkoon mahtuu varmaan kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Ylisukupolvisten traumojen siirtäminen jälkipolville on laiskuutta. Se on myös tekosyy sille, että ei viitsitä kasvattaa. "Yhyyy isä/pappa/sedänkumminkaima oli sodassa yhyy se joi niin juon minäkin yhyy"

Näitä vanhempia on vielä monilla meillä 90-luvun alussa syntyneillä. Ja jos ei olla koukussa viinaan, niin sitten ollaan työntekoon. Lapsia haluttiin tehdä, mutta niiden kanssa ei haluttu olla, eikä lapsia haluttu edes oppia tuntemaan. Äitini ei tiedä, minkälaisesta musiikista pidän, isäni ei tiedä lempiväriäni. Vanhempani olivat koukussa työntekoon ja vapaa-ajalla hätistivät meidät lapset pois jaloistaan. "Menkää huoneeseenne/pihalle ja olkaa hiljaa".

Jokaisella vuosikymmenellä ollut myös runsaasti vanhempia jotka kumpikin välittäneet lapsistaan, jutelleet näille, opettaneet näille asioita, muistaneet synttäreinä, auttaneet, rohkaisseet ja avustaneet..

olisiko aika jo muistella heitä, vaikka sitten kaverin perhettä muistellen jos omaan ei tuuri osunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella tuon ikäpolven ihmisellä on sellainen tausta, että alkoholilla on hoidettu tunnepuolen ongelmia.

Ovat näiden sota- ajan ihmisten jälkeläisiä.

Tunteita on opetettu kätkemään ja häpeämään, koska niiden kokemista ja näyttämistä on pidetty heikkoutena.

On ihan kasvatettu koviksi, josta seuraa se että itseä ja muita kohdellaan väärin.

Viina on yksi keino paeta ja "helpottaa" oloa.

Hyvin moni 1970-luvulla eläneistä oli kokenut sodan, osa kaksikin. He tiesivät millaista baskaa se on. Kylmä sota oli edelleen käynnissä. Aivan takuulla monilla oli traumoja joita sitten peitettiin alkoholilla ja muilla päihteillä.

Nykyään sota on monelle pelkkää viihdettä joka näkyy erittäin hyvin tälläkin palstalla. Moni ei enää ymmärrä, että sodassa ei leikitä vaan siellä tapetaan, joskus erittäin julmasti ja kivuliaasti.

Ei kyse 1970-luvun alkoholikulttuurissa ollut vain sodista, ryyppääminen oli normaalia elämää ennenvanhaan, vaikka tottakai sodat näkyivät traumatisoituneena väestönä, etenkin miehissä. Suomessa on vedetty viinaa kaksin käsin niin kauan kuin sitä on ollut. Alkoholinkäyttöä yritettiin suitsia aika ajoin erilaisilla raittiusliikkeillä ja -kampanjoilla ja käyttö on muuttunut aidosti sivistyneemmäksi vasta tällä vuosisadalla sukupolvien vaihtumisen ja kansainvälistymisen myötä.

Ja jos 70-luvulla olivat sodan arvet, oli aiemmin joka sukupolvella omat synkät traumansa, Suomen historia on täynnä köyhyyttä ja kurjuutta, nälkää, sortoa ja sotimista. Myöhemmät milleniaalit ovat ensimmäinen sukupolvi, jonka aikana sodat ja muut elämänlaatua koetelleet kriisit ovat olleet kaukaisutta, eikä iän vuoksi kunnollista ymmärrystä 90-luvun lamasta. 

 

Maaseudulla oli mielestäni raittiita isäntiä ja ne jotka eivät olleet hoitivat työrupeamat ja tempaisivat kännin niiden päätteeksi. Ei törpötelty miten sattuu ja jatkuvasti olkoonkin olihan niitä alkoholisoituneita poikamiehiä ja kaikenlaisia seassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylisukupolvisten traumojen siirtäminen jälkipolville on laiskuutta. Se on myös tekosyy sille, että ei viitsitä kasvattaa. "Yhyyy isä/pappa/sedänkumminkaima oli sodassa yhyy se joi niin juon minäkin yhyy"

Näitä vanhempia on vielä monilla meillä 90-luvun alussa syntyneillä. Ja jos ei olla koukussa viinaan, niin sitten ollaan työntekoon. Lapsia haluttiin tehdä, mutta niiden kanssa ei haluttu olla, eikä lapsia haluttu edes oppia tuntemaan. Äitini ei tiedä, minkälaisesta musiikista pidän, isäni ei tiedä lempiväriäni. Vanhempani olivat koukussa työntekoon ja vapaa-ajalla hätistivät meidät lapset pois jaloistaan. "Menkää huoneeseenne/pihalle ja olkaa hiljaa".

Jokaisella vuosikymmenellä ollut myös runsaasti vanhempia jotka kumpikin välittäneet lapsistaan, jutelleet näille, opettaneet näille asioita, muistaneet synttäreinä, auttaneet, rohkaisseet ja avustaneet..

olisiko aika jo muistella heitä, vaikka sitten kaverin perhettä muistellen jos omaan ei tuuri osunut.

En jaksa teitä whataboutisteja. En ole missään vaiheessa edes väittänyt, että kaikilla oli huonoja vanhempia. Ei ollut, mutta liian monella oli ja siitä pitää saada puhua.