Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia jotkut ihmiset eivät pysty muodostamaan pitkiä parisuhteita?
31.03.2024 |
Mietin että miksi jotkut ovat enemmän pariutuja- ja sitoutujatyyppejä, ja toiset taas eivät pysty minkäänlaiseen pitkäaikaiseen seurusteluun. Muutaman vuoden välein vaihtuu sitten kumppani ja kukaan ei ole pysyvä.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen levoton sielu. En jaksa olla samassa työpaikassa tai samassa asunnossakaan kovin pitkään. Itse en näe siinä mitään pahaa enkä ihan ymmärrä miksi kaikki sitoumukset pitäisi olla loppuelämän kestäviä ratkaisuja. Parempi elää tässä hetkessä.
Sinä saat sitä olla. Mutta olethan ollut tuota aina rehellisesti muille ihmisille. Koska epärehellisyys on aika kuvottava piirre ihmisessä. Eikö totta?
Eikö jokainen mene nykypäivänä parisuhteeseen sillä ajatuksella, että ollaan yhdessä sen aikaa, kun suhde toimii eikä kunnes kuolema erottaa?
Siis juuri näin.
Elämä muuttaa meitä koko ajan.
Ajatusmaailma muuttuu, onnettomuudet ja sairaudet samoin. Työ muuttuu, vaihtuu, loppuu. Tunteet ja ajatusmaailma vaihtuvat.
On lupa myöntää muuttuneensa ja toimia sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen levoton sielu. En jaksa olla samassa työpaikassa tai samassa asunnossakaan kovin pitkään. Itse en näe siinä mitään pahaa enkä ihan ymmärrä miksi kaikki sitoumukset pitäisi olla loppuelämän kestäviä ratkaisuja. Parempi elää tässä hetkessä.
Sinä saat sitä olla. Mutta olethan ollut tuota aina rehellisesti muille ihmisille. Koska epärehellisyys on aika kuvottava piirre ihmisessä. Eikö totta?
Eikö jokainen mene nykypäivänä parisuhteeseen sillä ajatuksella, että ollaan yhdessä sen aikaa, kun suhde toimii eikä kunnes kuolema erottaa?
Siis juuri näin.
Elämä muuttaa meitä koko ajan.
Ajatusmaailma muuttuu, onnettomuudet ja sairaudet samoin. Työ muuttuu, vaihtuu, loppuu. Tunteet ja ajatusmaail
Niin. Henkisesti epävakaa ihminen ei kykene kestäviin suhteisiin. Se kyllä tiedetään jo. Se ett sitä yritetään kaunopuheisuudella kuorruttaa ei muuta asiaa miksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämäkään ole mitään rakettitiedettä. Taustalla on sellainen asema autismin kirjolla, että ollaan itsepäisiä kuin pässit, ja kaiken on mentävä niin kuin itse haluaa. Ei pystytä elämään ollenkaan, jos se ovi on vääränvärinen tai lauantaina ei pääse saunaan. Tätä tuskaa sitten puretaan niihin parisuhdekandidaatteihin, kun muut ovat lopettaneet kuuntelun jo ajat sitten.
Tämä autisti taas ei ymmärrä miksi väkisin pitää olla suhteessa, jossa on kauheita vaikeuksia, pettämistä, riitoja, jatkuvia erimielisyyksiä ja kaikkea muutakin hankalaa eikä kumppanista ole mitään positiivista sanottavaa. Parisuhteissakin laatu korvaa määrän (pituuden).
Olet aivan oikeassa, mutta monen mielestä "pitäähän se parisuhde olla, ettei vaan joku luule, etten kelpaa kenellekään."
Suomessa on pitkään ollut hyvät tuet, mikä on mahdollistanut eroamiset, pikaiset parinvaihdot ja lukuisat alusta aloittamiset. Onneksi tämä tilanne on vihdoin muuttumassa.
Toiseksi, sitoutumisessa on kyse tahdosta. Joillakin yksilöillä tahto on heikko. Lapsenomaisesti lopetetaan leikki kun se ei enää huvita.
Vierailija kirjoitti:
Eikö jokainen mene nykypäivänä parisuhteeseen sillä ajatuksella, että ollaan yhdessä sen aikaa, kun suhde toimii eikä kunnes kuolema erottaa?
En mä ainakaan. Haluan suhteen kestävän kuolemaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellainen välttämättä ole enää tätä päivää.
Muutenkaan nykyään ei ole pakko jäädä johonkin asuntoon tai työhön loppuelämäksi, jos se ei vaan tunnu hyvältä.
Myönnetään, että on lupa kasvaa ja muuttaa mieltä.
Jokin ennen hyvä idea ei ehkä ole "se juttu" ikuisesti. Ei se silti ole ollut virhe, vaan kyseisen aikakauden paras valinta.
Kuhunkin ajankohtaan on nykyisin sallittua valita silloin parhaalta tuntuva vaihtoehto omalle elämälle.
Ihmiset eivät ole mitään vaihdettavia Ikean pöytiä.
Eivät. Mutta kukaan ei voi olettaa, etteivätkö parisuhteen osapuolet välillä muuttuisi keskenään aivan eri suuntiin.
On turha jatkaa yhdessä väkisin, jos se aiheuttaa enemmän stressiä ja pahaa mieltä kuin ero.
Perhesurmiltakin voidaan jossain tilanteessa välttyä, jos uskalletaan luovuttaa ja antaa periksi, sekä myöntää ettei kyseinen suhde toimikaan, saati kestä ikuisesti.
Itse ainakin lähden mieluummin autollani, kuin jätesäkissä.
Läheisriippuvuus. Kun yhdestä suhteesta erotaan niin revitään seuraavaan ensimmäinen vastaantulija. Siinä kun on kumpanin kanssa hyvin vähän yhteistä niin ero tulee taas ja kehä on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämäkään ole mitään rakettitiedettä. Taustalla on sellainen asema autismin kirjolla, että ollaan itsepäisiä kuin pässit, ja kaiken on mentävä niin kuin itse haluaa. Ei pystytä elämään ollenkaan, jos se ovi on vääränvärinen tai lauantaina ei pääse saunaan. Tätä tuskaa sitten puretaan niihin parisuhdekandidaatteihin, kun muut ovat lopettaneet kuuntelun jo ajat sitten.
Tämä autisti taas ei ymmärrä miksi väkisin pitää olla suhteessa, jossa on kauheita vaikeuksia, pettämistä, riitoja, jatkuvia erimielisyyksiä ja kaikkea muutakin hankalaa eikä kumppanista ole mitään positiivista sanottavaa. Parisuhteissakin laatu korvaa määrän (pituuden).
Jostain se kyllä kertoo jos aina löytää itsensä tuollaisesta suhteesta.
EI ollenkaan luottoa ihmiskuntaan,ei edes niihin kauniimpiin yksilöihin. Hankala silloin väsätä mitään pysyvämpää suhdetta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkä suhde on pitkä suhde?
Se on suhteellista; nuorena joillakin jo pari vuotta on "pitkä suhde", vanhempana lasketaan vuosikymmeniä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sellainen välttämättä ole enää tätä päivää.
Muutenkaan nykyään ei ole pakko jäädä johonkin asuntoon tai työhön loppuelämäksi, jos se ei vaan tunnu hyvältä.
Myönnetään, että on lupa kasvaa ja muuttaa mieltä.
Jokin ennen hyvä idea ei ehkä ole "se juttu" ikuisesti. Ei se silti ole ollut virhe, vaan kyseisen aikakauden paras valinta.
Kuhunkin ajankohtaan on nykyisin sallittua valita silloin parhaalta tuntuva vaihtoehto omalle elämälle.
Ihmiset eivät ole mitään vaihdettavia Ikean pöytiä.
Eivät. Mutta kukaan ei voi olettaa, etteivätkö parisuhteen osapuolet välillä muuttuisi keskenään aivan eri suuntiin.
On turha jatkaa yhdessä väkisin, jos se aiheuttaa enemmän stressiä ja pahaa mieltä kuin ero.
<
Ketjun aihe ei ole tuo. Luepa otsikko ja avaus uudestaan. Älä vie asiaa sivuraiteelle vaikka sen tuntuu varmasti paremmalta kuin aiheen pöyhiminen ja ruotiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan itse olla aika herkkä yksilö, aistin muiden ihmisten negatiivisuuden ja se vaikuttaa minuun liikaa. Tämän takia on vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa viihtyisin pidempiä aikoja.
On minulla tosin ollut yksi viiden vuoden suhde, mutta siinäkin olisin kaivannut vähän enemmän omaa tilaa.
Oma tila pitää ottaa. Turha se on kaivata sitä, jos ei itse ota.
Niin, tuossa vaan on se ongelma, että kumppani loukkaantuu jos hänen kanssaan ei haluta olla. En tuolloin kyllä hoksannut edes, että oma tila olisi auttanut turhautumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on pitkään ollut hyvät tuet, mikä on mahdollistanut eroamiset, pikaiset parinvaihdot ja lukuisat alusta aloittamiset. Onneksi tämä tilanne on vihdoin muuttumassa.
Toiseksi, sitoutumisessa on kyse tahdosta. Joillakin yksilöillä tahto on heikko. Lapsenomaisesti lopetetaan leikki kun se ei enää huvita.
Pitääkö huvittaa, jos toinen mätkii turpaan?
Pitääkö huvittaa, jos toinen ryyppää päivästä toiseen? Tai bilettää mieluummin kavereiden kanssa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö jokainen mene nykypäivänä parisuhteeseen sillä ajatuksella, että ollaan yhdessä sen aikaa, kun suhde toimii eikä kunnes kuolema erottaa?
En mä ainakaan. Haluan suhteen kestävän kuolemaan asti.
Sama. Lähden suhteeseen aina sillä ajatuksella että tämä on loppuelämän suhde, enkä ole heti ensimmäisen ongelman kohdalla luovuttamassa.
Eiköhän ole luonnekysymys. Joillakin on vaikea luonne.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole luonnekysymys. Joillakin on vaikea luonne.
Tai häiriöinen joka jättänyt asiat hoitamatta. Terapia mennyt täysin pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämäkään ole mitään rakettitiedettä. Taustalla on sellainen asema autismin kirjolla, että ollaan itsepäisiä kuin pässit, ja kaiken on mentävä niin kuin itse haluaa. Ei pystytä elämään ollenkaan, jos se ovi on vääränvärinen tai lauantaina ei pääse saunaan. Tätä tuskaa sitten puretaan niihin parisuhdekandidaatteihin, kun muut ovat lopettaneet kuuntelun jo ajat sitten.
Tämä autisti taas ei ymmärrä miksi väkisin pitää olla suhteessa, jossa on kauheita vaikeuksia, pettämistä, riitoja, jatkuvia erimielisyyksiä ja kaikkea muutakin hankalaa eikä kumppanista ole mitään positiivista sanottavaa. Parisuhteissakin laatu korvaa määrän (pituuden).
Jostain se kyllä kertoo jos aina löytää itsensä tuollaisesta suhteesta.
En minä löydä itseäni mistään suhteesta. Mutta jokaisessa pitkässä suhteessa väistämättä on jotain hankaluutta ja joissain nämä hankaluudet voi kestää vaikka vuosikausia tai -kymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö jokainen mene nykypäivänä parisuhteeseen sillä ajatuksella, että ollaan yhdessä sen aikaa, kun suhde toimii eikä kunnes kuolema erottaa?
En mä ainakaan. Haluan suhteen kestävän kuolemaan asti.
Joskus se kuolema tuleekin todella nopeasti. Mutta eipähän tarvitse jatkaa surkeaa suhdetta 80 vuotta, eikä varsinkaan nolosti erota. Ehkä siinäkin on siis joidenkin mielestä puolensa, jos tulee puolisonsa tappamaksi?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole luonnekysymys. Joillakin on vaikea luonne.
Hyvin aseteltu. Ei ne ikisinkut mitään lämpimiä ihmisiä monesti ole. Vanhuus heittää oman katkeruuden viitan myös. Toteutumattomat unelmat, ne huonot suhteet, iän tuoma ulkonäkö ja -vaivat.
Ihmiset eivät ole mitään vaihdettavia Ikean pöytiä.