En pääse vihasta yli, miten sinä pääsit?

Itse olin pitkään tällainen ikuinen uhri jolle muut tekivät pahaa ja käyttivät hyväksi. Olin katkera ja vihainen. Kunnes tajusin että minulla on myös vastuu siinä että näin on käynyt, minä olen antanut sen tapahtua kun en ole pitänyt puoliani. Minä en aina voi vaikuttaa siihen miten muut ihmiset käyttäytyvät, mutta siihen voin vaikuttaa miten itse reagoin. Uhriutumisen lopettaminen ja vastuun ottaminen on vapauttanut minut vihasta ja katkeruudesta. Myöskin sen ymmärtäminen että kukaan ei ole täydellinen ja kaikki ihmiset tekevät virheitä, niin minä kuin muutkin, kaikki olemme samalla viivalla. Jos minä heikkouttani teen virheitä tai tulen loukanneeksi jotakuta, niin olisiko parempi että minua vihataan ja halutaan kostaa vai toivoisinko että minulle oltaisiin armollisia ja pystyttäisiin antamaan anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minunkin oli todella vaikeaa päästä yli vihasta, mutta käsitin, että vain itse siitä kärsin ja katkeroidun, se vihan kohde vähät välittää asiasta. Oma äitini vihasi koko elämänsä erästä hänelle vääryttä tehnyttä, ja näin miten se viha ja katkeruus häntä söi ja pilasi elämän, en halunnut samaa.  Eli siis jollain tavalla pakko antaa anteeksi (koska uskon, että se on ainoa tapa päästä irti vihasta). Enkä tarkoita anteeksi antamisella sitä, että hyväkyy väärän teon tms. 

Googlailin löytääksen vinkkejä ja löysin jostain sellaisen, että ihan alkuun voi vaikka itselleen toistella päivittäin, että "tahtoisin tahtoa antaa anteeksi", jos ei pysty mielessään sanomaan edes, että "tahtoisin antaa anteeksi". En nimittäin todellakaan tahotonut, vihan tunne oli niin kova. 

Mutta tuosta se sitten lähti, jotenkin sen lauseen sanominen itselle päivittäin auttoi käsittelemään sitä tunnetta, ja pikkuhiljaa se

Kiitos. Tämä on aika lähellä sellaista mitä olen yrittänytkin. Sen sijaan että mielessäni mietin vihaan häntä, hän pilasi terveyteni sanonkin hän ei enää tee minulle pahaa, hänellä ei enää ole valtaa minuun, hän ei saanut minusta mitä halusi, minä olen vapaa hänestä ja muuta käänteistä. Huomaan että olo kevenee sillä. Mutta se ei ole aina mahdollista, välillä on ihan oikeasti vaan paha olo.

Anteeksi antaminen on vaikea asia. Ymmärrän ettei se tarkoita että hyväksyn teon. Vaan että hyväksyn että se tapahtui minulle. Haluaisin pystyä siihen ja olla asian yläpuolella. Olen antanut pienempiä asioita anteeksi ihmisille, en ole yleensä herkästi loukkaantuvaa sorttia. Mutta on tavallaan vaikea saada kiinni kuinka anteeksi annetaan käytännössä kun ihan oikeasti on olo että toinen on kohdellut minua ja hyvinvointiani törkeästi. On vaikea olla sen yläpuolella ja ns.isompi ihminen. Tavallaan koen olevani, en ole antanut samalla mitalla takaisin vaan vetäytynyt vain pois kun tajusin mistä on kyse. Anteeksianto, hyväksyntä.. miten se tehdään

Vierailija kirjoitti:

Minulla auttoi vihaaminen. Vihaan sitä ihmistä todella paljon. Lopulta se tunne hellitti. Kun salli sen, kokeile.

Kiitos, oikeasti aika nerokas neuvo. Tavallaan se tuntuu pahalta vihata, se tuntuu julmalta. Mutta sitähän se on todellisuudessa, mitä muutakaan. Toisaalta tuntuu myös pelottavalta antaa vihalle lupa tulla täydellä voimalla. Pääseekö siitä yli. 

 

Se mitä jotenkin oikeasti kaipaan tässä olisi joku varmuus että kyllä tuo ihminen toimii väärin. Että tavallaan se olisi absoluuttinen totuus. Lakata kyseen alaistamasta ja miettimästä. Tavallaan että se ihminen on heikko, epökypsä, häiriintynyt.. mutta onko hän paha. Olisi helpompi niin.

Up