Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En halua puolisoni omaishoitajaksi - olenko paha ihminen?
30.03.2024 |
Täällä oli äskettäin keskustelu vanhempien hoitamisesta.. tai haluttomuudesta hoitaa.
Itselläni tulee kohta eteen se, että mieheni tarvinnee (omais)hoitajaa.
Hänellä on viime vuosina alkanut muistihäiriöt ja nyt näyttää alamäki olevan edessä.
Olemme olleet yhdessä 25 v, liitto on ihan ok, ei koskaan erinomainen. Yksi aikuinen lapsi, opiskelee ulkomailla.
Exä n jälkeen tämä mies oli turvallinen ja tasainen valinta. Ja hän olikin hyvä siihen asti, kun nämä muistihäiriöt alkoivat muuttaa häntä. Viime vuosien ilkeilyt ja raivoamiset ovat syöneet vähäisenkin rakkauden pois. Jäljellä on enää velvollisuudentunto.
En siis halua ryhtyä hänen omaishoitajakseen, en vaan halua.
Mutta en myöskään fyysiesti (ja psyykkisesti) pysty.
Olen itsekin sairas, olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, pystyn käydä 1-2 pv viikossa töissä. Sen lisäksi pitää viikoittain käydä hoitamassa äitiä muutaman päivänä ja auttaa lapsenlapsen hoidossa (hänen yh-vanhemmallaan on masennus vienyt toimintakyvyn).
Omat terveysongelmani tekevät sen, että tarvitsen todella paljon lepoa, työpäivän jälkeen nukun yleensä aamuun.
Jos "normaali" ihminen pelaa 100% voimin arjessa, itse pystyn ehkä noin 50%. Ei minusta ole olemaan mieheni kanssa 24/7 vahtimassa milloin hän lähtee vaatteitta ulos tai sytyttää talon palamaan.
Asumme Helsingissä, ja soteuudistukset ym leikkukset varmastikin tekevät tilanteesta haastavan omaihoitajuuden suhteen - yhteiskuntahan haluaa minun hoitavan mieheni. (surasin sivusta ystävän vanhempien muistihäiriökuvioita Helsingissä - useaan otteeseen kyseltiin eikö joku lapsista voisi alkaa omaishoitajaksi, eli sitä tuputettaneen tietenkin luonnollisesti aina ensimmäisenä vaihtoehtona.)
Mutta en halua, enkä pysty. Velvollisuudentunne koputtelee kuitenkin olkapäähän ja sanoo, että olen pa*shka ihminen.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Dementoituvan ihmisen hoitaminen kotona ei kannata kuin tiettyyn pisteeseen. Harva hoitaa dementoituvan puolison kotona hautaan asti. Dementia tekee ihmisestä arvaamattoman ja usein myös väkivaltaisen. Laitokseen laittaminen ei tarkoita hylkäämistä. Puolisoa voi käydä katsomassa ja hoitamassa vaikka joka päivä.
Jatkossa dementiavanhusten ja vammaisten omaiset JOUTUVAT hoitamaan heitä kotonaan halusivat tahi eivät. Hoitopaikkoja ja hoitajia ei enää kertakaikkiaan ole. Jotta alkaa vaan totutella ajatukseen. Nykyiset 1960-luvulla syntyneet on viimeinen sukupolvi joista yhteiskunta jotenkin kykenee huolehtimaan hoivallisesti. Sen jälkeen vanhukset ja muut vajaakykyiset kuolee kaduille ellei ole omaisia huolehtimassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään ei ole mikään pakko hoitaa, sellaista velvollisuutta tai lakia ei ole. Ei edes lasten.
Ei olekaan lain mukaan, mutta käytännössä toimitaan toisin. Sitähän tämä keskustelu juuri koskee, miten hoivavastuu yritetään sälyttää omaisille, viis heidän omasta tilanteestaan. Painostukseen osallistuu usein myös ympäröivät ihmiset, jopa ne lähiomaiset, jotka eivät itse kuitenkaan ole valmiita jakamaan vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua hoitaa?
miksi et eroa jos ei rakkautta enää ole?
Vai haluatko miehen jälkeen perinnön ja lesken eläkkeen, mutta et hoidon riesaa.
Mikä on todellinen motivaatio edes jäädä tilanteeseen?
Rahat ja leskeneläke kiinnostanee, mutta hoito ei.
Väärin, velvollisuudentunto!
Mulle kävi niin, että 20 vuoden liitto päättyi, kun ajattelin ajoissa tuoda ilmi sen, että en ala sitten tulevaisuudessa omaishoitajaksi, koska olen läheltä nähnyt kuinka kuluttavaa, rankkaa ja raadollista se on. Mies ei nähtävästi kestänyt tätä ajatusta, vaikka sanoin etten halua, että hänkään alkaa omaishoitajaksi minulle. Puolisoni tavat ja ajatusmaailman tuntien hän ei olisi edes pystynyt. Näistä asioista pitäisi puhua ajoissa. Selkeästi tässäkin minun tapauksessa toisella osapuolella oli liian ruusuiset kuvitelmat. :(
Eroa ja lähde heti pois miehesi luota. Muuta vaikka äitisi luo ja sano, että pitää keskittyä hänen hoitamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli voimiensa ei voi tehdä. Mutta avun hakemisen voi aloittaa jo ennenkuin on kriisi päällä. Kolmannelta sektorilta, jos muualta ei saa
Niin ja juu, olet paha ihminen, mutta niin me kaikki ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kirkossa valoit valanne, Jumalan silmien edessä. Niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Miten voit elää asian kanssa ? Omaishoitajille kyllä suodaan viikon, kahden hengähdystaukoja jolloin puolisosi on ympärivuorokautisessa, lukitussa hoidossa kaltaistensa kanssa.
Jätä se äitisi hoitaminen ammattilaisille ja keskity puolisoosi kuten valan tehneenä teitte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää kun puoliso kelpaa vain terveenä ja sitten kelpaisi vain kaikki ihmiset terveenä. Minä en kunnioittasi sairaan puolison jättänyttä jollei siihen ole todella hyvät perusteet.
Tee se toiselle minkä haluaisit itsellesikin tekevän. Miksi tämä ei päde parisuhteessa niin ettei oteta mitään vastuuta toisesta ihmisestä vaan hyödynnetään toista niin kauan kunnes hän terveenä on.
Entäs tämä elää myötä- ja vastoinkäymisissä vaan lupaudutaanko elämään vain niin kauan yhdessä kun toinen on terve.
Asia erikseen silloin jos ei jaksa kaikesta yrittämisestä huolimatta mutta puolison pitäisi olla etusijalla kaikkiin muihin nähden.
Neuvottele palveluohjaajanne kanssa miten etenette. Olin mieheni omaishoitajana muutaman vuoden ja se on todella raskasta. Pukea, pestä ja vaipottaa kookasta, vastaan panevaa miestä, ulkoiluttaa pyörätuolissa jne. Meillä heiluttiin kaiket yöt, mies ravasi vessassa, kun ei muistanut, että 15 min. sitten oli käynyt. Kaatuili ja minä soitin turvapuhelimella nostoapua, joskus montakin kertaa vuorokaudessa. Omaishoitajan pitää olla terve, se on fyysistä hommaa, hiki tulee. Nyt mieheni on hoitokodissa ja minä nukun yöni hyvin. Rakkaus ei ole kadonnut minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en minä ainakaan haluaisi, että mieheni pitäisi minulle vaippoja vaihdella, vaikka olisi kuinka luvannut kirkossa 30 v sitten jotain.
Vierailija kirjoitti:
Neuvottele palveluohjaajanne kanssa miten etenette. Olin mieheni omaishoitajana muutaman vuoden ja se on todella raskasta. Pukea, pestä ja vaipottaa kookasta, vastaan panevaa miestä, ulkoiluttaa pyörätuolissa jne. Meillä heiluttiin kaiket yöt, mies ravasi vessassa, kun ei muistanut, että 15 min. sitten oli käynyt. Kaatuili ja minä soitin turvapuhelimella nostoapua, joskus montakin kertaa vuorokaudessa. Omaishoitajan pitää olla terve, se on fyysistä hommaa, hiki tulee. Nyt mieheni on hoitokodissa ja minä nukun yöni hyvin. Rakkaus ei ole kadonnut minnekään.
Oliko pitkä prosessi saada mies hoitokotiin kun olit omaishoitaja? Missä päin Suomea?
Minulla on tuo sama edessä ja olen pohtinut, jäänkö sittenkään omaishoitajaksi. Pelottaa, etten saa miestäni hoitokotiin sitten kun omat voimani eivät enää riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en minä ainakaan haluaisi, että mieheni pitäisi minulle vaippoja vaihdella, vaikka olisi kuinka luvannut kirkossa 30 v sitten jotain.
No siinähän tilanteessa ollaan jo jossain hoitokodissa kun vaippoja vaihdellaan tai pää sekoo.
Jos pää on ihan linnunpönttönä niin ei sellaista voi velvoittaa ketään kotona hoitamaan jos ei jaksa.
Riippuu missä kunnossa se puoliso on ja kuinka omat voimavarat riittää.
Tässä sen näkee etteivät lapset ja lapsenlapset hoida ketään vaan ihan kaikki sinne laitokseen joutuu jos ei puoliso jaksa hoitaa.
Vaikka olisi kuinka suuri jälkeläisten sakki niin laitoksessa ihan kaikki viettää loppuaikansa. Ei yhtään erilainen tilanne kuinka lapsettomillakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kirkossa valoit valanne, Jumalan silmien edessä. Niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Miten voit elää asian kanssa ? Omaishoitajille kyllä suodaan viikon, kahden hengähdystaukoja jolloin puolisosi on ympärivuorokautisessa, lukitussa hoidossa kaltaistensa kanssa.
Satuolennolle ihan sama, jokaisella on yksi elämä pitääkö se loppupäästä pilata ? Sitäpaitsi myös maistraatissa pääsee naimisiin.
Omat asunnot. Auta miestä olemaan yhteydessä terveydenhoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Voi, kun tänne Suomeen saataisiin se eutanasia niin voisi itselleen toivoa sellaista, jos terveys menee todella huonoksi.
jokainen eu:n kanslainen voi mennä toivomaan itselleen eutanasiaa niihin eu:n jäsenvaltioihin, joissa eutanasia on laillistettu. Nyt kun ollaan eu:ssa oltu jo tovi, niin pitää osata jo alkaa ajatella, että maiden rajat ovat auki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa ap sekin, että kun miehesi joutuu laitoshoitoon, koko hänen eläkkeensä menee hoitokuluihin.Jatkossa joudut pärjäämään pelkillä omilla tuloillasi, siis pienellä osa-aikatyön palkalla ja osa-työkyttömyyseläkkeelläsi.
Miten te nyt asutte?
Varmaan molempien tuloja käytetään asumismenoihin, vakuutuksiin, ruokaan ja kaikkiin kuluihin, mitä taloudessa on.
Voitko edelleen asua kodissasi yksin? Pystytkö edelleen pitämään auton kaikkine kuluinern.
Asumme isossa okt:ssa, jota en pysty ylläpitämään. Omat tuloni ovat niin vähäiset. En siis voine jäädä tähän asumaan. Enkä pysty pitämään autoakaan. Mutta nämä faktat eivät muuta sitä, että en pysty miehestä huolta pitämään siinä vaiheessa kun hän omaishoitajaa tarvitsee.
Et ole ikinä kuullut kotihoidosta? Että jos puolisolla ei ole kykyä hoitaa kumppaniaan, niin voi saada kunnalta kotihoitoa. Nyt tuntuu, että haluat vain keksiä tekosyitä sille ettei sinun tarvitse laittaa rikkaa ristiin miehesi hoidon puolesta. Jos tuo on totta, niin sinun pitää olla rehellinen ennenkaikkea itsellesi, mutta myös puolisollesi ja ottaa rehellinen ero ja tunnustaa, että sinun rakkautesi loppui tähän. Se on ihan ok. Ei nykyihmiset halua enää ottaa vaivoikseen toista ihmistä. On paljon muutakin omissa elämissä kuin toisen vaippojen vaihto
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa katsoa Ylen Areenasta dokumentti ; Kunnes syöpä meidät erottaa. Siitä saa kuvan minkälaista omaishoitajan arki on. Tuossa tapauksessa mies oli sentään ystävällinen ja hoitoa kesti vain muutaman kuukauden. Mutta silti en raskaampaa osaisi kuvitellakaan. Aivan hirveää.