Perhearki teinien kanssa vie kaikki voimat

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kyllä arki ja pyhä ihan mukavaa, vaikka noita on 16 v tyttö, 13-vuotiaat kaksospojat ja vielä 11-vuotias poika. Hyvätapaisia lapsia ja nuoria. Menestyvät koulussa, harrastavat ahkerasti, eivätkä juuri kiukuttele vanhemmille.

Tuo on kyllä pahin yhdistelmä, mitä voi olla, että monesta lapsesta vanhin lapsi on tyttö ja vielä ainoa tyttö. Näissä olosuhteissa ei ole mikään ihme, jos tyttö oireilisikin. Ethän pakota tyttöä varaäidiksi ja tekemään hirveästi kotitöitä ja huolehtimaan kaikesta vain, koska et itse jaksa ja koska tosiaan on lapsista vanhin ja tyttö. Pidä huoli, että et tee tytöstä alistettua, joka käyttäytyy hyvin vain, koska ei uskalla sanoa vastaan ja koska ei halua riitaa tai lisätä kuormitustasi.

Tunnistan kyllä tuon niin hyvin. Itse olin samassa tilanteessa ja meille tuli lopulta sitten ero. Se ei johtunut hankalista teineistä vaan tilanne oli kehittynyt vuosia ja ehkä sitten vaan kärjistyi tuossa kohtaa kun vuosiin ei ollut enää mitään yhteyttä osin sen takia et jaksaminen meni ihan 100% lapsiin.

Meillä siis 3 lasta pienillä ikä-eroilla, keskimmäinen osoittautui allergiseksi ADHD lapseksi joten haastetta on riittänyt. Luulin sillon pikkulapsivaiheessa et kunhan teinejä niin sitten elämä helpottaa mutta ei se niin mennyt..

Eroa en missään nimessä suosittele mutta sanon tämän silti; minun elämä 50-50 huoltajuudella viimeiset vuodet (lapset nyt 14, 16 ja 17v) on ollut helppoa ja mukavaa yksin vs. parisuhteessa ollessa. Se paine ja ikävä tunnelma huonosta suhteesta on poissa. Paljon on myös sitä että kaikkeen tottuu, lopulta ne teini-ongelmat on ihan arkipäivää ja sitten ihmettelee että joko ne muutti pois? Omat lapset on mielestäni juuri nyt aivan ihanassa iässä vaikka sitä vääntöäkin on. Vai olenko itse sitten kasvanut teinien äidiksi 😀

Mitään uusperhe-juttuja meillä ei ole, itsellä hyvä ja vakaa tapailu/seurustelu mutta tapaamme vain kun lapset isällään.

N44

Teinit palautuu kyllä jossain vaiheessa samoiksi ihaniksi ihmisiksi kuten ennenkin.

Vaikka hirveätä se kyllä oli. Mutta murrosikä on lapselle rankkaa kun pitää irrottautua vanhemmistaan. 

Katso peiliin. Vaadit liikaa teineiltä? Siitä se vaikeus tulee. He elävät ihan rennosti, jos vanhempikin. Moni ongelma on helposti ratkaistavissa. Teineille omaa aikaa ja valintoja. Parisuhde ehkä saadaan kuntoon, jos kumppanisi olisi riittävän kiinnostunut ja haluaa myös korjata. Jos ei ole kiinnostusta, yksin vaikea korjata. Ehkä teet liikaa töitä ja sun pitäisi ottaa aikaa rentoutumiseen? Voit lukea teinien kehityksestä kirjat ja alkaa ymmärtää heidän mielialoja paremmin. Heillä on hormonimyrskyä ja aivomyrskyä, teinejä ahdistaa tai on muuten omia toiveita asioista. Ei kai alkoholikokeiluja ole ollut teineillä, ainakaan väkeviä. Tee keväästä parempi ja kiva. Aurinko tulee kohta.

Meillä yhdellä teineistä mielenterveys rakoilee, mm. yrittänyt itsemurhaa. Käy terapiassa mutta en tiedä, auttaako se.

Olen aivan lopussa, pelkään koko ajan että hän kuolee.

Eikö ihmiset oikeasti ymmärrä aloitusta. 

En kaipaa syyllistämistä tai vinkkejä kasvatukseen, vaan ihan sitä vaan, että joku sanoo että kyllä se vielä helpottaa.

Mä en koe että olisimme kasvattaneet lapset huonosti tai "väärin". Parhaamme mukaan ja yhteys lapsiin ja puolisoon on olemassa.

Olen vaan ihan älyttömän väsynyt. Ap

Mikä siinä teini-iässä on niin hirveää? Aloituksessa ei lainkaan kerrota, joten vaikeaa on kommentoida. Jos ei halua kertoa, miksi tehdä aloitusta?

Vanhaan aikaan teinit ei per seilly. Jos yritti niin tuli selkään ja se loppui siihen. Mukisematta pestiin nyrkkipyykkiä, tiskattiin, kitkettiin kasvimaata, kerättiin pihamarjoja ja käytiin mettässä marjankeruussa. Isälleni en ole ikänään sanonut että ei. Äidille ehkä kiukuttelin muutaman kerran. N56

 Meille tuli ero kun lapset oli pieniä ja onhan se arki teinien totaaliyksinhuoltajana rankkaa. Kouluasioissa auttaminen ja siivoaminen ja ruokahuolto ja perheen 100% elättäminen yksin vie voimat. Jos olisi toinen aikuinen jakamassa tätä niin olisihan se helppoa. Isä soittaa joskus lapsille mutta ei oikeastaan tapaa heitä (kuin ehkä kerran vuodessa kahvilassa) vaan on uudessa perheessä ja asuu satojen kilometrien päässä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä teini-iässä on niin hirveää? Aloituksessa ei lainkaan kerrota, joten vaikeaa on kommentoida. Jos ei halua kertoa, miksi tehdä aloitusta?

Nämä lasten kasvatuksen "loppumetrit". Vielä pitäisi jaksaa vähän aikaa olla hyvä äiti, vaikka tekisi mieli vaan mennä jonnekin omaan koppiin makaamaan. Ap

Mieti sitten, miten tehokkaasti vie voimat se, että joutuu neljäkymppisenä asumaan vanhempansa luona ja toimimaan käytännössä tämän vanhan ja sairaan vanhempansa hankalan ihmisen avustajana, assistenttina, kodinhoitajana ja omaishoitajana. Sitten vielä olen itse autismikirjolla, kärsin mielenterveysongelmista ja olen köyhä muutenkin moniongelmainen työtön. Kaikki jää vastuulleni. Onneksi olen sentään sinkku ja vela. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhaan aikaan teinit ei per seilly. Jos yritti niin tuli selkään ja se loppui siihen. Mukisematta pestiin nyrkkipyykkiä, tiskattiin, kitkettiin kasvimaata, kerättiin pihamarjoja ja käytiin mettässä marjankeruussa. Isälleni en ole ikänään sanonut että ei. Äidille ehkä kiukuttelin muutaman kerran. N56

Lopputuloksena lapsettomaksi jäänyt ihminen, joka ei vaikuta tyytyväiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhaan aikaan teinit ei per seilly. Jos yritti niin tuli selkään ja se loppui siihen. Mukisematta pestiin nyrkkipyykkiä, tiskattiin, kitkettiin kasvimaata, kerättiin pihamarjoja ja käytiin mettässä marjankeruussa. Isälleni en ole ikänään sanonut että ei. Äidille ehkä kiukuttelin muutaman kerran. N56

Missä halvatun Eritreassa sinä oot kasvanut? Sinun nuoruudessa pesukone oli jo keksitty ja yleistynyt.

Kyllähän aloittaja kertoi. Ihme sakkia täällä?! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä teini-iässä on niin hirveää? Aloituksessa ei lainkaan kerrota, joten vaikeaa on kommentoida. Jos ei halua kertoa, miksi tehdä aloitusta?

Nämä lasten kasvatuksen "loppumetrit". Vielä pitäisi jaksaa vähän aikaa olla hyvä äiti, vaikka tekisi mieli vaan mennä jonnekin omaan koppiin makaamaan. Ap

Et edelleenkään vastaa, mikä teillä konkreettisesti on ongelma. Mikä sinua siis käytännössä rasittaa? Tämä ei vieläkään käy ilmi. 

Lapsetkin on erilaisia, meillä tytöt 17,5 ja 16. Vanhempi opiskelee jo toisella paikkakunnalla, onneksi tuli työharjoitteluun kotipaikkakunnalle, hänen kanssa on aina pärjännyt suht hyvin, ei suurempia ongelmia.

Nuorempi 9 lk, ootan syksyä  että muuttaa opiskelemaan ja muuttaa pois kotoa, on ollut aina todella haastava tapaus kasvattaa. Toivottavasti hänen kanssaan välit paranee, kun ei asu kotona ja tulee vkl käymään.

Samanlailla yritetty kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

On paljon sellaista missä täytyy ohjata ja kasvattaa, samaan aikaan antaa heille tilaa ottaa vastuuta. Pitää jutella ja ymmärtää, mutta toisaalta pitää kasvattaa siihen että joitain asioita on vaan pakko tehdä vaikka ei halua, esim. osallistua koulun tanssitunnille.

Välillä on ahdistusta, välillä ovat kuin pieniä lapsia, välillä haluavat sitä ja tätä (vaikka tiettyä leipää) ja ensi viikolla ei ollenkaan. Pitää tukea liikkumaan, mutta ei saa antaa käsitystä että olisi jotain vikaa olla ihan normaalipainoinen.

Valvovat myöhään, pakotettava kesätöihin, joku kaveri saa sitä ja tätä erityiskohtelua jota meillä ei saa, pyytävät kyytiä jonnekin ja vaativat ja syyllistävät jos ei aio viedä.

Eivät suostu lähtemään enää kylään tai juhliin, notkuisivat kotona vaan. Pakottamalla tulevat mukaan ja valittavat siitäkin. 

Koko ajan tarkkailemassa mitä tapahtuu, mun tekemisiäni ja elämäntapoja. Väl

Jaksaisitko paremmin, jos ajattelet tämän kuuluvan asiaan. Jossain sanottiin, että teinien kuuluukin olla p*seestä, jotta vanhempien on sitten helpompi laskea heistä irti! Itsenäistyminen siis edessä, ja he tekevät osansa jotta pääsevät lähtemään. Vanhempikin tavallaan sitten jo toivoo että lähtekää jo. Eli tällä ärsyttämisellä ja vääntämisellä on oma nurinkurinen tarkoituksensa... mutta älä kuitenkaan lapselle ääneen sano "lähtekää jo" :) 

Vierailija kirjoitti:

Vanhaan aikaan teinit ei per seilly. Jos yritti niin tuli selkään ja se loppui siihen. Mukisematta pestiin nyrkkipyykkiä, tiskattiin, kitkettiin kasvimaata, kerättiin pihamarjoja ja käytiin mettässä marjankeruussa. Isälleni en ole ikänään sanonut että ei. Äidille ehkä kiukuttelin muutaman kerran. N56

Perhearkea Porvoossa.

Yritä ottaa se luottamuksen osoituksena. Minä en saanut teininä kapinoida kun isällä ja äidillä oli eroshow käynnissä ja pohjimmiltaan niin kilttinä tyttönä jouduin toimia heidän terapeuttinaan. Lohdutin riitojen jälkeen, kuuntelin tarinoita uusista seurustelukumppaneista, autoin käytännön asioissa, pidin kotimme siistinä kun vanhempi oli kiireinen sen uuden kanssa.. Mulla jäi teini-ikä elämättä ja se oma aikuistuminen kesti sitten kauan ja tie oli kivinen :( 

Kummallista. Minä kasvatin kaksi lasta yksin, nuorempi oli 4 kun mies liukeni tiehensä ja suoraan sanoen hyvä niin.

En kokenut mitään ikävaihetta lasten kanssa raskaaksi tai vaikeaksi. Itse asiassa viihdyin mainiosti elämässäni heidän kanssaan. Totta kai oli aikoja kun lapset oli pieniä ja tarvitsi minua paljon, silloin elettiin sen mukaan. Tiesinhän minä että sitä ei ikuisesti kestä, lapset kasvaa ja kehittyy.

Teini-ikä ei kummallakaan ollut mitenkään rasittava tai kaaoottinen. Poika oli rauhallisempi, lähinnä keskittyi lätkäpeliin, heillä oli oma lkaupunginosa joukkue ja kavereitten kanssa hengailuun. Yhden kerran autoin vessan lattialta sammuneena omaan petiinsä, se kerta jäi ainoaksi.

Tytöllä oli vilkkaampaa, paljon kavereita ja paljon menoa mutta aina tiesin missä menee ja sain puhelimella kiinni. Tytär on sanonut että ei olisi voinut luottamustani pettää, se olisi ollut liian paha. Kertoi aina menemisistään ja olemisistaan, kaverit kävi meillä ja tunsin heidät, niin tytöt kuin pojatkin.

Molemmat ymmärsivät että raha ei yksinhuoltajalla puussa kasva, mutta kaiken tarpeellisen ja hieman ylimääräistäkin saivat. Eivät joutuneet rääsyissä kulkemaan eikä nälkäisinä nukkumaan menemään. 

Poika muutti armeija jälkeen parin kaverin kanssa kimppakämppään, siitä sitten myöhemmin omaan ja niin edelleen normaalin nuoren miehen elämää. Nyt avoliitossa kahdeksatta vuotta.

Tyttö lähti opiskelemaan eri paikkakunnalle ja aikanaan valmistui sai hyvän työpaikan ja avoliitossa hänkin ollut jo vuosia. Hienoja fiksuja aikuisia heistä kasvoi. Täysin normaali teini-ikä haasteineen kaikkineen ja siitä sitten vähitellen aikuisuuteen.  Missään vaiheessa en mitään "isukkipuolta" heille yrittänyt tyrkyttää eikä meillä käynyt vieraita miehiä koskaan. Se puoli ei kiinnostanut enkä halunnut lasteni elämään mitään häiriötekijöitä.

Kun he lähtivät kotoa oli se kyllä aika vaikea paikka minulle. Sopeutuihan siihenkin ja nyt elän vapaata antoisaa sinkkuelämää. Koen että elämä on ollut hyvää kaikkine siihen kuuluvine ylä- ja alamäkineen. Lasten ja heidän kumppaniensa kanssa hyvät välit, työ jossa viihdyn, pari hyvää ystävää. Mitä muuta tässä kaipaa?