Muita joilla jää lapset taloudellisen tilanteen vuoksi tekemättä?
Ensin pandemia, sitten sota ja inflaatio. Itselläni loppui työt pandemiaan ja pakko kouluttautua uusiksi. Viimeiset hedelmälliset vuodet kuluvat opiskellessa uutta tutkintoa. Jokapäiväinen arki on pennien laskemista joten eipä tässä voi lasta hankkia vaikka kumppani niin toivookin. Sanoin että hommaa jonkun rikkaan naisen itselleen mutta ei kuulemma halua vaihtaa. Jää siis lapsettomaksi hänkin minun köyhyyteni vuoksi. En uskalla perustaa perhettä niin että olisimme vain toisen tulojen varassa, mitä jos kumppani vaikka sairastuu tai vammautuu? Minulla on myös edellisestä tutkinnosta opintolainaa maksamatta ja korot on hirveät, velkaa on siis pakko nyt koko ajan lyhentää.
Kommentit (186)
Intiasta Saksaan muuttanut naisinsinööri totesi, että lapsosia tekemällä tienaa paremmin. Nythän niitä onkin puoli tusinaa..
Taloudellinen tilanne on vain yksi syy eikä suinkaan ainut. Ei mene enää läpi yhteiskunnan pronatalistipropaganda.
Joo mä vähän luulen että taidan haudata kaikki haaveet lapsista. 34v ja pelkkää pätkää korkeakoulututkinnon jälkeen. Ja monessa työpaikassa yritetty savustaa heti ekan viikon jälkeen pois. Siitäkin huolimatta että parhaansa on yrittänyt ja ystävällinenkin olen pyrkinyt aina olemaan. Tuntuu, ettei mikään riiitä.
En halua lapsia monesta muustakaan syystä, mutta ei nämä leikkaukset, inflaatio, työelämän epävakaus ym. kannusta tai innosta perheen perustamiseen.
Jos ei ole varma rahallisesta pärjäämisestä, kun harkitsee ja pohtii perheen perustamista, niin mielestäni on kaikkien kannalta parempi pelata varman päälle. Toki eri asia, jos lapsen / lasten synnyttyä tulee muutoksia rahatilanteessa. Ikinä ei tiedä mitä vaikeuksia elämä tuo ja tarkoitukseni ei siis ole syyllistää ketään. Olen vaan seurannut sukulaisperhettä ja heidän jatkuvaa stressiä rahasta, mikä vaikuttaa niin ahdistavalta oravanpyörältä ja kaaokselta etten toivoisi semmoista kellekään.
Musta on niin absurdia, että vaikka ollaan huolissaan syntyvyyden laskusta ja kannustetaan lisääntymään, niin samalla päätetään leikata pienituloisilta, yksinhuoltajilta, lakkautetaan synnytyssairaaloita (= nyt jo käännytetään naisia pois sairaaloista kun ei ole tilaa, ja joillain on pitkä matka sairaalaan). Hmmm, sitä sopii miettiä, että miksi yhä enenevissä määrin ihmiset ei uskalla perustaa perhettä? Mistähän vois johtua? Tuntuu niin pahalta, miten moni lapsi joutuu näiden päättäjien takia tilanteeseen, jossa ei täyty edes perustarpeet.