Kuinka moni nainen on selvinnyt 40 kriisistä eroamatta?

Juu onhan elämä tylsää kun enää hyvin vähän kohtaamisia eri ihmisten kanssa. Ennen oli huomattavasti laajemmat ympyrät.

Vierailija kirjoitti:

Juu onhan elämä tylsää kun enää hyvin vähän kohtaamisia eri ihmisten kanssa. Ennen oli huomattavasti laajemmat ympyrät.

Niin totta! Ihmiset järjestävät hurjan vähän mitään enää. Onko kaikkilla masennus vai digiaddiktio? Miten päästään takaisin kohtaamisiin?

Miten se mies siihen teidän kriisiin liitty? Silläkö se kriisi menee pois jos miehen jättää?

Mä voin aloittaa salasuhteen sun kanssa, niin ehkä menee molemmilla sillä ohi....😅

Vierailija kirjoitti:

Mä voin aloittaa salasuhteen sun kanssa, niin ehkä menee molemmilla sillä ohi....😅

Jos kommentoit viestiä 163, niin olen itsekin nainen, 68-vuotias ja sori, varattu olen.

Ihan kaiki. Yleensähän naiset kehittävät pms-vaiheessa 40 kriisiä päivässä.

Eiköhän ne ikäkriisit ole jokaiselle ihan itselleen kehittymisen paikkoja. Eikä se ole mikään todellinen syy erota.

Kaikki kriisit eivät todellakaan liity suoraan ikään, ihmiset havahtuvat eri aikoihin, eikä kaikille edes tule ns. ikäkriisejä.

Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Jos et pysty, opettele muuttumaan sellaiseksi sinuksi, jota voit rakastaa. Jää kriisit vähemmälle.

Kyllä on jotkut heikkoja, jos joku hormonimyllerrys saa sekoamaan ja tuhoamaan avioliiton pettämisellä tms.

Kuulostaa sen sortin ihmisten touhulta jotka harvoin ovat tietoisia itsestään tai ympäröivästä maailmasta - asioita vaan tapahtuu. Ei havahduta elosta ja pystytä poistua elon näyttämöltä sinne takariville katsomaan omaa menoa ulkopuolisen silmin.

Ei ole ollut mitään 4kympin kriisiä. Eikä 5kympin kriisiä. Hyvä elämä kaikin puolin niin miksi alkaisin ikää ressaamaan? 

Vierailija kirjoitti:

40v täynnä ja kova neljänkympin kriisi. Menin ihastumaan toiseen mieheen. Oman miehen kanssa alakouluikäiset lapset. Nyt tässä sitten mietitään . Lähteäkö salarakkaan matkaan vai ei? Tai ylipäätään eroaisiko. Enhän voi tietää toimisiko suhde edes toisen kanssa. Ja niinhän sitä sanotaan, ettei kenenkään vuoksi kannata erota. Ennemminkin pitäisi miettiä haluaako elää sinkkuelämää jne.

Oman miehen kanssa seksi ei ole koskaan ollut hyvää miehen rajoittuneisuuden vuoksi.  Salarakkaan kanssa kaikkea muuta. Ja muutenkin luonteeltaan enemmän sellainen persoona jota olen aina etsinyt. (Hän on sinkku) Kuulostaa kyllä kliseiseltä.  Aivan helkkarin vaikeita päätöksiä. Lasten takia tässä haluaa yrittää, en haluaisi heitä reppulapsiksi kiertämään kodista toiseen. Sitten taas tuntuu pahalta menettää tämä salarakas, koska järki kuitenkin sanoo, että päätöksiä pitää kohta tehdä enkä halua tätä tilannetta jatka

Kaikkein moraalisin suomalainen nainen🤮

omalle kumppanille sanoisin. toivottavasti 40v kriisissä viimeistään lähdet.

Vierailija kirjoitti:

40v täynnä ja kova neljänkympin kriisi. Menin ihastumaan toiseen mieheen. Oman miehen kanssa alakouluikäiset lapset. Nyt tässä sitten mietitään . Lähteäkö salarakkaan matkaan vai ei? Tai ylipäätään eroaisiko. Enhän voi tietää toimisiko suhde edes toisen kanssa. Ja niinhän sitä sanotaan, ettei kenenkään vuoksi kannata erota. Ennemminkin pitäisi miettiä haluaako elää sinkkuelämää jne.

Oman miehen kanssa seksi ei ole koskaan ollut hyvää miehen rajoittuneisuuden vuoksi.  Salarakkaan kanssa kaikkea muuta. Ja muutenkin luonteeltaan enemmän sellainen persoona jota olen aina etsinyt. (Hän on sinkku) Kuulostaa kyllä kliseiseltä.  Aivan helkkarin vaikeita päätöksiä. Lasten takia tässä haluaa yrittää, en haluaisi heitä reppulapsiksi kiertämään kodista toiseen. Sitten taas tuntuu pahalta menettää tämä salarakas, koska järki kuitenkin sanoo, että päätöksiä pitää kohta tehdä enkä halua tätä tilannetta jatka

Reppulapseksi joutuminen on paljon parempi lapsille kuin tuo suhde missä olet(te). Moni vanhempi kuvittelee että vanhempien pitäisi olla lasten takia yhdessä ja että lapsille se olisi jotenkin parempi... Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on jotkut heikkoja, jos joku hormonimyllerrys saa sekoamaan ja tuhoamaan avioliiton pettämisellä tms.

Kuulostaa sen sortin ihmisten touhulta jotka harvoin ovat tietoisia itsestään tai ympäröivästä maailmasta - asioita vaan tapahtuu. Ei havahduta elosta ja pystytä poistua elon näyttämöltä sinne takariville katsomaan omaa menoa ulkopuolisen silmin.

Totta, mutta joillekin näin käy. Ei sitä itse tajua kun on pääkoppa ihan hormoonihöyryissä. Itsellä kävi samoin. Muutama vuosi jo mennyt, tilanne rauhoittunut ja nyt näkee miten sekaisin oli. Ero siitä tuli mutta melkolaillla turhaan ja kaduttaa. Helpottaa sanoa ja tunnustaa, että ei perheessäni mitään vikaa ollut, edes miehessä, minussa se vika oli. työpaikkaakin vaihdoin, onneksi se on vielä tallella. Sanoin parille tutulle, joilla sama tilanne, että arki ei tunnu missään ja oma mies ihan roskaa, että etsi jännä jostain muualta kun perheen jättämisestä. Miten nuo hormoonit voi olla niin vahvoja. 

Eikös tämä ole aika helppoa. Jos parisuhde voi hyvin niin ei tarvitse erota ja jos huonosti niin kannattaa erota. Ei tämä mitään rakettitiedettä sentään ole. Moni on eronnut ja löytänyt onnellisemman elämän.

Molemmat mummini (jo edesmenneitä) äitini (jo edesmennyt) mieheni äiti(edesmennyt hänkin) minä, siskoni, moni ystävistäni.

En selvinnyt, mutta se oli kyllä paras päätös ikinä.

Hyvin olen selvinnyt, eroamatta. Nyt olen noin 60 v. 40 ja 50 oli kaikkia haaveita uudesta elämästä, uusi mies ja uusi elämä, tätäkö tää samaa arkea. Sitä se oli, samaa arkea ja elämää. Elämä on. Onneksi jäi haaveiluun kun perhe nyt todella rakas, lapsia, lastenlapsia ja mieskin on niin muuttunut ja huomioi minut ja rakastaa. Vai muutuinko itse paremmaksi ? 

Mä selvisin!! :) 

En tunnista itseäni siitä ajasta ja sekoilustani. Onneksi perhe pysyi ehjänä ja avioliitto voi paremmin nyt!! 

Harvalla edes on mitään kriisiä. 40-vuotiaana ollaan vaan tarpeeksi kypsiä ja tiedetään, mitä halutaan. Enemmän pihalla olin parikymppisenä ja valitsin aivan väärän kumppanin. Erosin ja se oli elämäni paras päätös. 

Ei monikaan. Se kutka jalkovälissä on niin ankara.