Kuinka moni nainen on selvinnyt 40 kriisistä eroamatta?

Vierailija kirjoitti:

41v iski "kriisi" jonka itse huomaan ja mies varmaan aika ajoin. Kestänyt vuoden, kaikki on hyvin ja välittävä mies, työ, perhe, koti, seksiä on ja se on ihan hyvää. Mutta, on ollut hetken vieras kuvioissa. Aviomies ei sitä aavista ja järkyttyisi kyllä että miten "näin fiksu" voi olla "niin tyhmä".

Saa nähdä mikä tilanne muutaman vuoden päästä.

Ap, ymmärrän mitä tarkoitat.

Sama. Oon 40. Tilannetta kestänyt 3 vuotta. En tiedä miten päättyy.

Miksi siitä pitäisi selvitä eroamatta? Se on ensimmäinen mahdollisuus monelle omaan kasvuun

Vierailija kirjoitti:

Kiva saada täältä vähän vertaistukea. Itsellä aivan järkyttävä 40 kriisi menossa. Syytän hormoneja. En ymmärrä miten sekaisin voi ihminen mennä. Panettaa ihan jatkuvasti, oma mies ei kiinnosta, haikailen vanhoja hoitoja ja haaveilen nuorista lihaksikkaista miehistä. Olen todella huonolla tuulella jatkuvasti ja tyytymätön elämänvalintoihini. Pelkään, että teen vielä jotain tyhmää ja pilaan kaiken. Onko kellään kokemuksia kauanko tämä kestää? Pitäisikö hankkia joku hormonilääke?

N42

En tiedä, mulla kestänyt nyt useamman vuoden. Hirveä panetus, kaikki muu paitsi oma mies kiinnostaa. Olen todella sössimässä elämäni. Muuten ihan huippuvedossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva saada täältä vähän vertaistukea. Itsellä aivan järkyttävä 40 kriisi menossa. Syytän hormoneja. En ymmärrä miten sekaisin voi ihminen mennä. Panettaa ihan jatkuvasti, oma mies ei kiinnosta, haikailen vanhoja hoitoja ja haaveilen nuorista lihaksikkaista miehistä. Olen todella huonolla tuulella jatkuvasti ja tyytymätön elämänvalintoihini. Pelkään, että teen vielä jotain tyhmää ja pilaan kaiken. Onko kellään kokemuksia kauanko tämä kestää? Pitäisikö hankkia joku hormonilääke?

N42

En tiedä, mulla kestänyt nyt useamman vuoden. Hirveä panetus, kaikki muu paitsi oma mies kiinnostaa. Olen todella sössimässä elämäni. Muuten ihan huippuvedossa.

Älä sössi. Jäitä hattuun!

Elämässä on parasta, että mahdollisuuksia ei ole samanlailla, kuin kaksikymppisenä :). Nelikymppistä eronnut naista odottaa yksinäinen vanhuus kissojen kanssa ja itselleen valehtelu vauvapalstalla, muiden yli-ikäisten muumioden kanssa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Elämässä on parasta, että mahdollisuuksia ei ole samanlailla, kuin kaksikymppisenä :). Nelikymppistä eronnut naista odottaa yksinäinen vanhuus kissojen kanssa ja itselleen valehtelu vauvapalstalla, muiden yli-ikäisten muumioden kanssa.

Onko tuon vanhuuden kissojen kanssa tarkoitus olla pelote, kysyy vanha vaimo onnellisesta liitosta?

Vaikeaa on, mutta päivä kerrallaan. 

Ei minulla ollut mitään 40-kriisiä, mutta ero vain osui siihen kohti. Ja onneksi osui. Oli paras asia ikinä, vaikka lasten takia toisinaan huonoa omatuntoa podenkin. Uutta suhdetta ei ole tullut, erosta nyt 5v, mutta silti en kadu. Voin täysin allekirjoittaa sen, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Ei meillä täysin huono suhde ollut, mutta se oli juuri tuollaista väkisin sitkuttelua. 

Pääsin yli

Vierailija kirjoitti:

Oma liitto päätyi eroon. Miehen painostuksesta kävin pari kertaa pariterapiassa, mutta koko sen ajan halusin vain olla muualla. Rakastuin palavasti  10 vuotta nuorempaan naiseen ja sinä aikana tein kaiken rikkoakseni mitä olimme rakentaneet 20 vuotta. Löin miestäni, syytin häntä henkisestä ja seksuaalisesta pahoinpitelystä, eristin hänet elämästäni. Missään mitä sanoin tai tein ei ollut paljoa järkeä tai totuutta  En osaa sanoa mistä olisi ollut apua tai mikä oli syynä.

Vuosia myöhemmin, elämä jatkuu, mutta kaduttaa. Elämä on niukkaa ja rankkaa, usein tajuan kuinka paljon mieheni oikeas teki perheemme eteen .Nuorin lapseni oireilee edelleen henkisesti eron jälkipyykkiä. Aikuiset lapseni ovat ilmaisseet, että he eivät ikinä halua naimisiin tai lapsia. Mies tukee lapsia henkisesti ja rahallisesi aiempaakin enemmän, mutta meidän välimme ovat ymmärrettävästi toivottomasti rikki. 

Tyypillinen tarina. Harvoin vaan kukaan haluaa sitä myöntää vaan syyttävä sormi kääntyy aina itsestä poispäin. Sarjaeroajat ja sarjapettäjät ovat jo niin patologisoituneita että heille totuus on kuin muovailuvahaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma liitto päätyi eroon. Miehen painostuksesta kävin pari kertaa pariterapiassa, mutta koko sen ajan halusin vain olla muualla. Rakastuin palavasti  10 vuotta nuorempaan naiseen ja sinä aikana tein kaiken rikkoakseni mitä olimme rakentaneet 20 vuotta. Löin miestäni, syytin häntä henkisestä ja seksuaalisesta pahoinpitelystä, eristin hänet elämästäni. Missään mitä sanoin tai tein ei ollut paljoa järkeä tai totuutta  En osaa sanoa mistä olisi ollut apua tai mikä oli syynä.

Vuosia myöhemmin, elämä jatkuu, mutta kaduttaa. Elämä on niukkaa ja rankkaa, usein tajuan kuinka paljon mieheni oikeas teki perheemme eteen .Nuorin lapseni oireilee edelleen henkisesti eron jälkipyykkiä. Aikuiset lapseni ovat ilmaisseet, että he eivät ikinä halua naimisiin tai lapsia. Mies tukee lapsia henkisesti ja rahallisesi aiempaakin enemmän, mutta meidän välimme ovat ymmärrettävästi toivottomasti rikki. 

Kuvasit juuri sen mitä pidetään heppoisin syin eroamisena kun ei tehdä työtä parisuhteen ja perheen eteen.

Kyllä mä jossain vaiheessa ajattelin eroa mutta en ole eronnut enkö eroa. Tosin olen nyt 42 eli vielä ei olla selvillä vesillä 😅 No ei, oikeasti en ole eroamassa kun arki on ihan hyvää ja kipinää löytyy edelleen. Just äsken mieheni tuijotti vartaloani kun ohi kävelin pikkareissa vaikken missin mitoissa enää olekaan.

Selvittiin myös miehen neljänkympin kriisistä ja viidenkympin villityksestäkin. Eipä kyllä pahemmin olla noita ikiä kriiseilty jos totta puhutaan.

Jahas, arvelinkin, että minulla on varmaan neljänkympin kriisi menossa. :D Olen 37 v. parisuhteessa oleva nainen (ei lapsia) ja ihastunut palavasti 26-vuotiaaseen mieheen, vaikka aiemmin en ole juuri itseäni nuorempiin ihastunut. Ollaan avoimessa suhteessa, että meillä on ihan sallittuakin ihastua muihin (ja olen puolison kanssa tästä ihastuksesta jutellutkin), mutta en tuolle ihastukselle aio mitään kyllä tehdä tämän ikäeron takia ja koska 99% varmuudella tunne on yksipuolinen. Yhtäkkiä oma puoliso tuntuukin supertylsältä, vaikka juuri intohimoisesti paneskelimme koko kesän, kun vaihdettiin pitkäaikainen kondomiehkäisy hormonikierukkaan ja oli ihanaa päästä taas panemaan paljaalla. Noh, katsellaan, josko tämä tästä joskus tasottuu...

Vanha nainen hunningolla kertoo huorinteosta ja pettämisestä joka on sovitettu melodiseen ralliin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tainnut missata tuon neljänkympin kriisin. Mitä siinä olisi pitänyt tapahtua? Vai oliko se neljänkympin kriisi, kun menin siinä kohtaa opiskelemaan? Muistan vaan olleeni kauhean innoissani niistä opinnoista ja oli kiva, kun oltiin lapsen kanssa molemmat koululaisia.

Minä oon missannu kaikki ikäkriisit enkä ymmärrä mitä kriisiä on täyttää 30 tai 40 ja lähellä häämöttävä 50 ei tunnu kriisin paikalta. 

No ei ole ollut mitään ikäkriisejä koskaan, olen yli 50 

Usein liitot kaatuu lyhytnäköiseen hedonismiin. Tämä elämä on ikäänkuin liian lyhyt ja siitä pitää voida nauttia maksimaalisesti. Sitten on suhteita jotka ovat väkisin pystyssä ja henkisellä tai fyysisellä väkivalla alistetaan toista, Niin naiset kuin miehetkin voi olla todella häikäilettömiä. 

Mikä neljänkympin kriisi? Ainoa, mitä mulle tapahtui, niin hyppäsin tyhjän päälle miehen tuella. Vaihdoin työpaikkaa ja samalla koko alaa. Löysin hyvän työpaikan, jossa olen viihtynyt jo reilun kymmenen vuotta. Ilman miestä en olisi uskaltanut. Kai se sitten oli jonkinlaista kriisiä, mutta puolisosta luopuminen ei käynyt mielessäkään siinä vaiheessa.

Viidenkympin lähestyessä koin pientä ikäkriisin poikasta, mutta sitten iski se ihan oikea kriisi, josta en olisi ilman miehen tukea selvinnyt hengissä. Nyt pari vuotta myöhemmin parisuhde voi paremmin kuin koskaan. 

Vaikeinta aikaa meillä oli kolmen kympin molemmin puolin. Oma riittämättömyyden tunne  yhdistettynä puolison uran rakentamiseen ja pikkulapsiaikaan ilman mitään tukiverkkoja ja ystäviä. Silloin oli monta kertaa vähällä, etten pakannut matkalaukkua vain itselleni ja jättänytmiestä hoitamaan lasta yksinään. Onneksi sinnittelin pari vuotta. Sama mies, joka silloin eli vain työlleen, osaa sittenkin huomioida ja tukea oikeissa kriiseissä. Rakkaus ja intohimo löysivät takaisin meille, vaikka luulin ne jo tuon kriisin aikana kadottaneeni vallan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on 40 kriisi?

50 v villityksen tiedän, mutta tuo on uutta.

Naisilla alkaa hormonit vähentyä 37-38-vuotiaana. On tyhjäkäyntiä ja draaman hakua, menneisyyden kaivelua, jos sieltä löytyisi jotain. 40v on ihmisestä riippuen joko eron tai uudestisyntymisen aikaa. 

Miehillä on 4-kympin nelistys tuon maagisen rajan jälkeen. Isottelua, kitinää, pahimmillaan paljon nuorempien perässä juoksemista. Mikään ei ole hyvin. 

Olen 41 ja esivaihdevuodet päällä. Joskus tulee aivan karmea ahdistus Aivan Kaikesta = Lapsilla on liian iso ikäero, voi surku sitä, kenen syyksi laitetaan? Mies hengittää. Työ ei kiinnosta. Mikään ei suju. Ahdistaa. Herään joka yö klo 4.05 enkä nuku enää sen jälkeen. Kuivaa. Menkat temppuilee. Naapurin mies onkin ihan mukiinmenevän oloinen. Jne.

Kuka tuosta selviää järjissään?