Hyi, miten ankeaksi tämä nykyaika on mennyt!
Vielä muutama vuosi sitten oli aivan eri hyvät tunnelmat. Tarkoitan sellaista yleistä henkeä yhteiskunnassa. Ja itsellä omassa yksityiselämässä. Oli vaikka mitä haaveita ja tavoitteita, tulevaisuutta odotti toiveikkaana ja tuntui, että itse pystyi hyvin vaikuttamaan, asiat oli hyvin omissa käsissä. Ensin tuli korona ja meni perusturvallisuuden tunne, sitten alkoi sota, hintojen nousu ym. Pelkkiä huonoja uutisia päivästä toiseen. Ankeaksi on mennyt parissa kolmessa vuodessa. Vaikea löytää enää itsekään mitään iloa tai hohtoa mistään. Niin harmaata kaikki ja pelottaa mihin kaikki vielä johtaa? Toisaalta niin turta jo omakin mieli, ettei jaksa paljon ajatella. Surettaa, kun muistaa maailman vaikka vuonna 2019. Tuntuu, että kaikki oli toisin ja paluuta ei enää ole.
Kommentit (108)
Miksi te valitatte ja odotatte muilta jonkinlaista ryhtiliikettä, mutta ette ole itse valmiita siihen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä te nyt taas marisette. Kevät ja lämpö on ihan just nurkan takana ja kaikkea kivaa on edessä jos vaan viitsi mennä ja tehdä.
Mut jos vaan käyttää aikansa valittamiseen niin kurjaahan sitten tietysti on. En lähde mukaan teidän ankeusvalitukseen. On sisävessa ja lämmintä vettä ja tiiviit ikkunat. Ei tarvitse palella. Kaupat on väärällään ruokaa niin että köyhätkin voi syödä kuin ruhtinaat muinoin.
Et semmosta. Hyvin meillä menee.
Sähän se oikea ilopilleri olet.
Not.
Olen olen. Mieti, että briteillä ei suurimmalla osalla ole edes kunnon suihkuja! Siinä ei paljon hulppeet linnat ilahduta jos ei pääse edes rentouttavaan lämpimään suihkuun. Meillä on täällä asiat niin hyvin, että ette tunnu ymmärtävänkään.
Sen suihkuveden lämmittäminenkin tuhoaa jotain peruuttamattomasti ellei peräti kuluta fossiilisua uusiutumattomia luonnonvaroja ja mikäli puulla låmmitetty niin sekin haitallista kun napajäät sulaa ja merenpinnat nousee kymmenen metriä.
Mitäköhän enään saa ja voi tehdä hyvällänomallatunnolla ilman ettei aiheuta ja edistä jotain kamalaa tulevaisuudenskenariota.
Vierailija kirjoitti:
Ankeeksi on mennyt! Kiitos vihervassut!
Sinäkin, poterostaheittelijä ohilaukauksinesi olet niitä ankeuttajia.
Ei voi edes kenkiä hampstrata varmuuden vuoksi pahojen päivien varalle kun niidenkin pohjat on määrätty hajoamaan itsekseen käyttipä niitä tai ei. Kyseenalsinen kiitos kuuluu tietylle taholle
Tuli Sannuli ja propaganda ja vastakkainasettelu. Muistaako kukaan yhteishenkeä suolen täyttäessä 100-v? Kummasti yksi prinsessa tukijoukkoineen ajoi maan kansalaiset eripuraan ja demonisoi poliittiset kilpailijat tavalla, jota ei ole nähty vuosikymmeniin. Suomessa oli porvarihallitus viimeksi ennen punavihreitä. Neljässä vuodessa porvarihallituksen nimeksi oli keksitty lahtarihallitus, sinimusta hallitus, rasistihallitusJotain oli muuttunut ja muutos muutti vuosi sitten pois Kesärannasta.
Miksi itse ankeutatte jatkuvalla valituksella? Tehkää asioille jotain. Itse pyrin aina olemaan ystävällinen, vaikka välillä jotkut olisivat huonotuulisiakin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ikävä 90-luvun Hesaa ja ihmisiä. Vaikka böndeltä olenkin. Monet reissut tuli sinne tehtyä. Kaikki mielenkiintoiset kaupat ja viihde on kadonnut.
Tämä. Varmaan nuoret löytävät aina omat luolansa mutta nyt tulee vaan kurja olo silloin kun joskus pyörähtää keskustassa. Ikävöin ehkä eniten persoonallisia kahviloita, joita oli aiemmin paljonkin. Samoin jokunen halban tuopin paikka saisi olla. Ikävä vaikka sitä reikää seinässä nimeltä Bottoms up.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsikää elämäänne intohimo eli asia mitä haluatte saavuttaa ja ponnistelkaa sitä kohti. Lukekaa vähän vähemmän uutisia mutta toki jonkin verran että tietää pääpiirteissään missä mennään. Olkaa yhteiskunnan yläpuolella ja tehkää rahaa ja pitäkää terveys. En itsekään pidä siitä mihin suuntaan maamme on menossa tosin oma näkökulmani lienee vähän eri kuin osalla muista mutta lopputulos on sama, keskitytään itseemme ja otetaan mitä irti lähtee eikä anneta mitään takaisin tälle maalle.
No asumistuen leikkaus ainakin vei tältä yksinhuoltajalta kaiken uskon ja toivon paremmasta. Unelmia en ilman tukea pysty saavuttamaan. Samapa tuo on olla tekemättä mitään. Mene töihin hokema ei auta tässä. Tuen leikkauksen vuoksi en niihin töihin enää panosta. Miksi panostaa, kun rahat ei silti riitä edes ruokaa.
Naurettavaa ulinaa, eikä kauhean uskottavaa enää nämä köyhyysulinat, pellejä olette.
Joo taas uutinen, että asuntomarkkinat sekasin. Tää hallitus ajanut lyhyessä ajassa maan ihan alas.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Seuraan kyllä tiiviisti aikaa keskusteluja kuuntelemalla mutta pahanmielen soopaa en jaksa lukea. Mikään pakko kun ei ole.
Liian moni kiusaa alistuneesti itseään sillä kaikella ryönällä mitä mediasta nykyään viskotaan: suostutaan alennettavaksi. Tuosta kun laittaa luukut kiinni helpottaa ihan heti. Nyt on paljon sellaista pahantahtoista ja vääristelevää tykitystä että totuushakuinen ihminen kavahtaa sitä, kääntää tuolle tyynesti selkänsä.
Meillä on oikeus voida hyvin mikä ei tarkoita itsessään helppoutta vaan oikeutta valita oman vointimme mukaisesti asioita. En ole jokin koekappale tai sysimisen kohde, omasta tahdostani on tullut viime vuosina jotakin mitä suojelen yhä tietoisemmin. Niin räikeitä ja häpeämättömiä ovat ne keinot millä ihmisten mieliin (mielenterveyteen) koetetaan vaikuttaa. Sitten voi itse valita sellaista sisältöä joka auttaa jaksamaan eikä se ihan hetkeen lopu.
Vierailija kirjoitti:
Eletään kohta kuin itärajan takana, sielläkään väki ei tiedä tai halua myöntää asioiden todellista puolta.
No aika vähällä tiedoilla itse näytät olevan, aivopesty.kuplassa eläjä.
Näinhän se on, melkein on ikävä niitä koronavuosia, kun vertaa taas tähän aikaan. Oikeisto lyö kiilaa, ministeri naureskelee ihmisten hädälle ja toiset sitten hurraavat tätä. Tärkeintä on puolueen kannatus, ei kansalaisten hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on, melkein on ikävä niitä koronavuosia, kun vertaa taas tähän aikaan. Oikeisto lyö kiilaa, ministeri naureskelee ihmisten hädälle ja toiset sitten hurraavat tätä. Tärkeintä on puolueen kannatus, ei kansalaisten hyvinvointi.
Älä puhu pashaa, typerää juttua aikaihmiseltä, vai onko tämä sitä demareiden parempaa valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on, melkein on ikävä niitä koronavuosia, kun vertaa taas tähän aikaan. Oikeisto lyö kiilaa, ministeri naureskelee ihmisten hädälle ja toiset sitten hurraavat tätä. Tärkeintä on puolueen kannatus, ei kansalaisten hyvinvointi.
Älä puhu pashaa, typerää juttua aikaihmiseltä, vai onko tämä sitä demareiden parempaa valehtelua.
Ja tässä oiva esimerkki tuosta ihmisiä jakavasta asenteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotellaan vaan koska kolmasmaailmansota vielä alkaa...
Lehdessä asiantuntijat kertoivat, että se on jo alkanut. Rytinää odotellessa.
Olin samaa mieltä jo ennen tuota asiantuntijoiden kommenttia. Taisin jossain jo kommentoidakin.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on, melkein on ikävä niitä koronavuosia, kun vertaa taas tähän aikaan. Oikeisto lyö kiilaa, ministeri naureskelee ihmisten hädälle ja toiset sitten hurraavat tätä. Tärkeintä on puolueen kannatus, ei kansalaisten hyvinvointi.
Tämä on seurausta politiikan karnevalisoinnista. Vitsipuolue (ne jotka ei muista mitä tämä tarkoittaa: se joka selittää dehumanisoivat puheet sillä että se oli vain vitsi) tuo kansalle huvia, joten sillä ei ole enää väliä että sirkustemppuihin kuuluu koko maan ja ihmisten sytyttäminen tuleen. Ei haittaa että tuli leviää jo omia lahkeita pitkin, kun voi nauraa vieressä istujalle joka palaa karrelle.
Sitä miettii välillä että kumpihan tulee ensin: maailmamsota vai sisällissota. Ei oo maanpuolustuksenkaan kannalta hallitukselta viisasta aiheuttaa kansan jakautumista.
Vierailija kirjoitti:
Oho, mun elämäni on aina ollut aika kivaa, mutta erityisesti viime vuosina se on noussut ihan huimaan kiitoon! Menestykset on seuranneet toisiaan niin työelämässä, parisuhteissa, harrastuksissa ja ystävyyssuhteissa. En jaksa kauheasti lukea mitään tylsiä uutisia kun omat asiat täyttää jo arjen ihan täysin.
Itsellänikin menee monella mittarilla hyvin, mutta pidän kuitenkin silmät auki, toisin kuin sinä näköjään. Sinulle voi tulla melkoisena yllätyksenä se että jotain kauheaa yhtäkkiä maailmassa tapahtuu. Olen melkeinpä vahingoniloinen, mutta ehkä vain t r ö ll aat.
Minulla on ikävä sitä, kun Helsinki oli suomalainen kaupunki, eivätkä ma mut olleet pilanneet sitä. Mutta onhan stadi nykyään muuten yritteliäisyydessään ja ravintoloiden määrässään aivan eri mesta kuin 90-luvulla.