Hyi, miten ankeaksi tämä nykyaika on mennyt!
Vielä muutama vuosi sitten oli aivan eri hyvät tunnelmat. Tarkoitan sellaista yleistä henkeä yhteiskunnassa. Ja itsellä omassa yksityiselämässä. Oli vaikka mitä haaveita ja tavoitteita, tulevaisuutta odotti toiveikkaana ja tuntui, että itse pystyi hyvin vaikuttamaan, asiat oli hyvin omissa käsissä. Ensin tuli korona ja meni perusturvallisuuden tunne, sitten alkoi sota, hintojen nousu ym. Pelkkiä huonoja uutisia päivästä toiseen. Ankeaksi on mennyt parissa kolmessa vuodessa. Vaikea löytää enää itsekään mitään iloa tai hohtoa mistään. Niin harmaata kaikki ja pelottaa mihin kaikki vielä johtaa? Toisaalta niin turta jo omakin mieli, ettei jaksa paljon ajatella. Surettaa, kun muistaa maailman vaikka vuonna 2019. Tuntuu, että kaikki oli toisin ja paluuta ei enää ole.
Kommentit (108)
Minusta korona-aikaan tuntui siltä, että vielä olisi toivoa. Että änkyrimmätkin heräisi hidastamaan, kunnioittamaan luontoa ja ihmisarvoa. Nalleja ikkunoissa ja niin pois päin...
Ja paskanmarjat, tuli sota ja sinimusta hallitus ja kaikki pahemmin perseellään kuin ikinä.
Ankeeksi on mennyt! Kiitos vihervassut!
Edellinen hallitus tämän kaiken tilasi ja pilasi. Siitä alkoi ankeus.
Joo ennen jaksoi ryypätä kevyesti pariviikkoa putkeen,nyt jo yksi päivä tekee sairaaksi.
Sama pessimistinen ja kyyninen fiilis, niin yleisen kehityksen kuin oman yksityiselämänkin suhteen.
Etsikää elämäänne intohimo eli asia mitä haluatte saavuttaa ja ponnistelkaa sitä kohti. Lukekaa vähän vähemmän uutisia mutta toki jonkin verran että tietää pääpiirteissään missä mennään. Olkaa yhteiskunnan yläpuolella ja tehkää rahaa ja pitäkää terveys. En itsekään pidä siitä mihin suuntaan maamme on menossa tosin oma näkökulmani lienee vähän eri kuin osalla muista mutta lopputulos on sama, keskitytään itseemme ja otetaan mitä irti lähtee eikä anneta mitään takaisin tälle maalle.
Meetoo ja miesviha tuli amerikasta. Oma Sanne feministi hallitus teki siitä suomen tasa-arvo agendan.
Saatiin sitä ihmisvihaa ja polarisointia mitä feministit halus. Ylläri ylläri.
Jos kaikille olisi laadukas asuminen ja raha, sillä päästäisi jo eteenpäin. Joku turva. Valinnan mahdollisuuksia. Puhdas ympäristö. Rahalla saa vaikka sen yksityisen lekurin joskus tai hammaslääkärin. Muut ovat sitten muita asioita.
Olen samaa mieltä ap ja itse taas tunnen kuuluvani 1880-luvun Britanniaan, vaikka synnyinkin 100 vuotta myöhemmin. Selvästi väärälle vuosisadalle...
Nykyaika ei enää kehitä yhteiskuntia vaan tekee vain rahaa ja kuluttaa. We are living in the world of refinement not inventions.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikille olisi laadukas asuminen ja raha, sillä päästäisi jo eteenpäin. Joku turva. Valinnan mahdollisuuksia. Puhdas ympäristö. Rahalla saa vaikka sen yksityisen lekurin joskus tai hammaslääkärin. Muut ovat sitten muita asioita.
Oikeasti. Ihmisen ei pitäisi maksaa asumisesta neliöiden perusteella. Se on mielestäni väärin ja sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus tämän kaiken tilasi ja pilasi. Siitä alkoi ankeus.
Katainen sytytteli. Stubb puhalsi hiiliin. Sipilä lisäsi pökköä pesään. Marin pumppasi palkeilla. Orpo ja Purra kärvistelee savuissa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta korona-aikaan tuntui siltä, että vielä olisi toivoa. Että änkyrimmätkin heräisi hidastamaan, kunnioittamaan luontoa ja ihmisarvoa. Nalleja ikkunoissa ja niin pois päin...
Ja paskanmarjat, tuli sota ja sinimusta hallitus ja kaikki pahemmin perseellään kuin ikinä.
Ootas kun Kiina hyökkää Taiwaniin ja USA lyö stopin laivaliikenteelle.
https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:4.6/centery:27.7/zoom…
Alkaa loppumaan kaupasta thaikuutiot ja soijakastikkeet.
Jos on terveys ja työkyky tallella, on kaikki ihan hyvin. Ne kun menetät, tiedät mitä on kurjuus. Ei lottovoittokaan pääpotilla auttaisi enää.
Oikeasti. Ihmisen ei pitäisi maksaa asumisesta neliöiden perusteella. Se on mielestäni väärin ja sairasta.
Onhan se vääriin että tuhannen neliön kämppä kaatuu ja luhistuu kun sitä potkaisee.Sen sijaan asunto kullasta ja timanteista tehty,neliöitä vaatimattomat kolmekymmentä olis ihan kiva.
Mulla on ikävä 90-luvun Hesaa ja ihmisiä. Vaikka böndeltä olenkin. Monet reissut tuli sinne tehtyä. Kaikki mielenkiintoiset kaupat ja viihde on kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Etsikää elämäänne intohimo eli asia mitä haluatte saavuttaa ja ponnistelkaa sitä kohti. Lukekaa vähän vähemmän uutisia mutta toki jonkin verran että tietää pääpiirteissään missä mennään. Olkaa yhteiskunnan yläpuolella ja tehkää rahaa ja pitäkää terveys. En itsekään pidä siitä mihin suuntaan maamme on menossa tosin oma näkökulmani lienee vähän eri kuin osalla muista mutta lopputulos on sama, keskitytään itseemme ja otetaan mitä irti lähtee eikä anneta mitään takaisin tälle maalle.
Mistä sitä rahaa tekee, kun ei saa mistään töitä
N58v
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Viimeinen neuvo on paras. Lopettakaa jatkuva uutisten plärääminen. Se negatiivisuus tarttuu. Menkää tubeen ja laittakaa lempimusaanne soimaan! <3
Vierailija kirjoitti:
Meetoo ja miesviha tuli amerikasta. Oma Sanne feministi hallitus teki siitä suomen tasa-arvo agendan.
Saatiin sitä ihmisvihaa ja polarisointia mitä feministit halus. Ylläri ylläri.
Tällainen nalkutus hapattaa loputkin. Voisiko jo lopettaa EI VTTU KIINNOSTA!!
Samaa mieltä sanasta sanaan.