Hyi, miten ankeaksi tämä nykyaika on mennyt!
Vielä muutama vuosi sitten oli aivan eri hyvät tunnelmat. Tarkoitan sellaista yleistä henkeä yhteiskunnassa. Ja itsellä omassa yksityiselämässä. Oli vaikka mitä haaveita ja tavoitteita, tulevaisuutta odotti toiveikkaana ja tuntui, että itse pystyi hyvin vaikuttamaan, asiat oli hyvin omissa käsissä. Ensin tuli korona ja meni perusturvallisuuden tunne, sitten alkoi sota, hintojen nousu ym. Pelkkiä huonoja uutisia päivästä toiseen. Ankeaksi on mennyt parissa kolmessa vuodessa. Vaikea löytää enää itsekään mitään iloa tai hohtoa mistään. Niin harmaata kaikki ja pelottaa mihin kaikki vielä johtaa? Toisaalta niin turta jo omakin mieli, ettei jaksa paljon ajatella. Surettaa, kun muistaa maailman vaikka vuonna 2019. Tuntuu, että kaikki oli toisin ja paluuta ei enää ole.
Kommentit (108)
"Ensin tuli korona ja meni perusturvallisuuden tunne, sitten alkoi sota, hintojen nousu ym. Pelkkiä huonoja uutisia päivästä toiseen."
Jos mietin itseäni niin jokin turvallisuuden tunne on itseltäni lähtenyt jo nuoruudessa kiusaamisen myötä, eikä se ole kunnolla koskaan palannut. Tarkastelen maailmaa tämän varovaisuuden kautta edelleen. Silti olen kyllä samaa meiltä kuin aloittaja. Onhan kaikki minusta menossa huonompaan suuntaan. Aiemmin jäi rahaa ruokaan. Nykyisin ei enää oikeiastaan jää. Tämäkin on yksi mittari itselleni. Joku sanoi, että pitäisi löytää mielenkiinnonkohteita elämäänsä. Kyllähän niitäkin löytyisi, mutta rahaa ei ole yhtään. Ei edes peruselämiseen. Suunnittele siinä sitten matkoja tai harrastuksia. Toki onhan halpoja harrastuksia, mutta ne kun on jo käyty läpi sataan kertaan. Terveys taas on vielä jotenkin onneksi kunnossa. Silti vaikeaa on minunkaan löytää enää iloa mistään. Elämä on sinnittelyä monin tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Kevään tuloa tuntuu kaikki odottavan. Mutta kuten usein hankalina aikoina, sää on syvältä ja vuodenajat sikinsokin. Tai talvi kestää puoli vuotta.
Kevät on itselleni vaikeaa aikaa. Tulee olo, että pitäisi tehdä niin paljon kaikkea ja edetä elämässään. Silti, kun ei ole rahaa tai mahdollisuutta tegdä oikein mitään ja elämä polkee paikallaan. Silti olisi energiaa niin paljon. Tulee turhautunut olo monesti. Sivusta.
"Viimeinen neuvo on paras. Lopettakaa jatkuva uutisten plärääminen. Se negatiivisuus tarttuu. Menkää tubeen ja laittakaa lempimusaanne soimaan! <3"
Itselläkin soi ne musat muutenkin päivittäin. Sekään ei vaan enää meinaa auttaa. Pidän musiikista, mutta eihän sekään loputtomasti auta jos elämä on muuten mitä on.
Oho, mun elämäni on aina ollut aika kivaa, mutta erityisesti viime vuosina se on noussut ihan huimaan kiitoon! Menestykset on seuranneet toisiaan niin työelämässä, parisuhteissa, harrastuksissa ja ystävyyssuhteissa. En jaksa kauheasti lukea mitään tylsiä uutisia kun omat asiat täyttää jo arjen ihan täysin.
Odotan innolla kunnon rytisevien kauppakeskus- ja kouluväkivaltatapausten (ampuma-aseita ym. kivaa) alkamista Suomessakin.
Mulla päinvastoin kun pääsin pois lapsuudenkodista. Elämä ei ole koskaan aiemmin ollut näin mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ankeeksi on mennyt! Kiitos vihervassut!
Kyllä, Marin on se, joka jakoi kansa eri leireihin kärjekkäällä tavallaan. Siitä alkoi riitely ja uuden hallituksen ajojahti, ikään kuin olisi äänestetty väärin. Vieläkin joku luulee niin.
Minä olen estänyt iltapäivälehdet ym mässäilylehdet puhelimesta ja laittanut Instagramin ja facen asetukset sellaisiksi, etten näe surkeita juttuja. Harvakseltaan luen uutiset ylen sivuilta ja muuten keskityn omaan elämääni. Rahat on vähissä sairaslomalla, terveys on koetuksella ja tulevaisuus auki, mutta nautitaan siitä mistä voidaan ja esimerkiksi laitetaan kotia näin vapaa-ajalla roskalavaryhmiä ja torin annetaan-palstaa kyttäillen 😊
Surkeimmat elinvuotemme toistaiseksi.
Eletään kohta kuin itärajan takana, sielläkään väki ei tiedä tai halua myöntää asioiden todellista puolta.
Odotellaan vaan koska kolmasmaailmansota vielä alkaa...
Itsellä ihan sama henkinen olotila kuin AP:llä, mutta pitäisi yrittää nostaa itsensä tästä mielialasta ettei kannata yrittää mitään kun kaikki on ja menee ihan päin p:tä Suomessa ja maailmassa Venäjän takia. Hyvällä ystävällä kuoli kuitenkin juuri mies ja yritän muistuttaa itseäni, että elämästä pitäisi osata nauttia nyt kun läheiset ovat vielä hengissä ja aika terveinä. Itselläni on ollut myös terveyshuolia ja epäiltiin vakavaakin sairautta, mutta sitä ei kuitenkaan ollut. Vaikka rapakunto ja olo kaikkien maailman uutisten ja Venäjän uhkan vuoksi välillä ihan alamaissa, nyt pitää opetella myös nauttimaan kaikesta hyvästä mitä elämässä jiuri nyt on. Ikinä ei tiedä minä päivänä vaikka itse tai joku läheinen sairastuu jne.
Kylläpä te nyt taas marisette. Kevät ja lämpö on ihan just nurkan takana ja kaikkea kivaa on edessä jos vaan viitsi mennä ja tehdä.
Mut jos vaan käyttää aikansa valittamiseen niin kurjaahan sitten tietysti on. En lähde mukaan teidän ankeusvalitukseen. On sisävessa ja lämmintä vettä ja tiiviit ikkunat. Ei tarvitse palella. Kaupat on väärällään ruokaa niin että köyhätkin voi syödä kuin ruhtinaat muinoin.
Et semmosta. Hyvin meillä menee.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen estänyt iltapäivälehdet ym mässäilylehdet puhelimesta ja laittanut Instagramin ja facen asetukset sellaisiksi, etten näe surkeita juttuja. Harvakseltaan luen uutiset ylen sivuilta ja muuten keskityn omaan elämääni. Rahat on vähissä sairaslomalla, terveys on koetuksella ja tulevaisuus auki, mutta nautitaan siitä mistä voidaan ja esimerkiksi laitetaan kotia näin vapaa-ajalla roskalavaryhmiä ja torin annetaan-palstaa kyttäillen 😊
Muista varoa luteita ja syyhyä nyt kuitenkin. Itse en roskakavoihin koskisi.

Sähän se oikea ilopilleri olet.
Not.

Olen olen. Mieti, että briteillä ei suurimmalla osalla ole edes kunnon suihkuja! Siinä ei paljon hulppeet linnat ilahduta jos ei pääse edes rentouttavaan lämpimään suihkuun. Meillä on täällä asiat niin hyvin, että ette tunnu ymmärtävänkään.

No loiset saa tapettua pakastamalla, pesemällä kuumassa tai saunassa. Ja ei ne muutenkaan kovin kauaa elä missään keinomateriaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä te nyt taas marisette. Kevät ja lämpö on ihan just nurkan takana ja kaikkea kivaa on edessä jos vaan viitsi mennä ja tehdä.
Mut jos vaan käyttää aikansa valittamiseen niin kurjaahan sitten tietysti on. En lähde mukaan teidän ankeusvalitukseen. On sisävessa ja lämmintä vettä ja tiiviit ikkunat. Ei tarvitse palella. Kaupat on väärällään ruokaa niin että köyhätkin voi syödä kuin ruhtinaat muinoin.
Et semmosta. Hyvin meillä menee.
Sähän se oikea ilopilleri olet.
Not.
Olen olen. Mieti, että briteillä ei suurimmalla osalla ole edes kunnon suihkuja! Siinä ei paljon hulppeet linnat ilahduta jos ei pääse edes rentouttavaan lämpimään suihkuun. Meillä on täällä asiat niin hyvin, että ette tunnu ymmärtävänkään.
No siksihän tässä ankeillaankin kun nämä meillä hyvin olleet asiat halutaan vetää vessasta alas ja kolmasosa kansasta lyö tamburiinilla tahtia. Siinä on tätä menoa sisävessa ja riittävä sisälämpötila kohta luksusta johon vaan harvalla on varaa. Hip-huraa.
Ap on oikeassa. Olen ahdistunut kaikesta nykymaailmassa.
Minun kokemuksen mukaan elämä on ollut ankeaa paskaa jo 90-luvun alusta lähtien kun lama pilasi Suomen. Siitä lähtien tässä maassa on tavallisen kansalaisen kannalta ollut vain ja ainoastaan pelkkiä negatiivisten asioiden sarjatulitusta, ei koskaan mitään positiivista.