Hyi, miten ankeaksi tämä nykyaika on mennyt!
Vielä muutama vuosi sitten oli aivan eri hyvät tunnelmat. Tarkoitan sellaista yleistä henkeä yhteiskunnassa. Ja itsellä omassa yksityiselämässä. Oli vaikka mitä haaveita ja tavoitteita, tulevaisuutta odotti toiveikkaana ja tuntui, että itse pystyi hyvin vaikuttamaan, asiat oli hyvin omissa käsissä. Ensin tuli korona ja meni perusturvallisuuden tunne, sitten alkoi sota, hintojen nousu ym. Pelkkiä huonoja uutisia päivästä toiseen. Ankeaksi on mennyt parissa kolmessa vuodessa. Vaikea löytää enää itsekään mitään iloa tai hohtoa mistään. Niin harmaata kaikki ja pelottaa mihin kaikki vielä johtaa? Toisaalta niin turta jo omakin mieli, ettei jaksa paljon ajatella. Surettaa, kun muistaa maailman vaikka vuonna 2019. Tuntuu, että kaikki oli toisin ja paluuta ei enää ole.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Etsikää elämäänne intohimo eli asia mitä haluatte saavuttaa ja ponnistelkaa sitä kohti. Lukekaa vähän vähemmän uutisia mutta toki jonkin verran että tietää pääpiirteissään missä mennään. Olkaa yhteiskunnan yläpuolella ja tehkää rahaa ja pitäkää terveys. En itsekään pidä siitä mihin suuntaan maamme on menossa tosin oma näkökulmani lienee vähän eri kuin osalla muista mutta lopputulos on sama, keskitytään itseemme ja otetaan mitä irti lähtee eikä anneta mitään takaisin tälle maalle.
No asumistuen leikkaus ainakin vei tältä yksinhuoltajalta kaiken uskon ja toivon paremmasta. Unelmia en ilman tukea pysty saavuttamaan. Samapa tuo on olla tekemättä mitään. Mene töihin hokema ei auta tässä. Tuen leikkauksen vuoksi en niihin töihin enää panosta. Miksi panostaa, kun rahat ei silti riitä edes ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Kevään tuloa tuntuu kaikki odottavan. Mutta kuten usein hankalina aikoina, sää on syvältä ja vuodenajat sikinsokin. Tai talvi kestää puoli vuotta.
Joo. Aina on syytä valittaa, olisihan se todella jännää jos joskus olisi edes yksi päivä jolloin hyvä sää.
Kaikki tämä kakka on tullut idästä.
Vierailija kirjoitti:
Ankeeksi on mennyt! Kiitos vihervassut!
Tämä nykysuuntaus on kammottava. Ärsyttää, vaikka olisi tämä pitänyt osata ennakoida.
Ennenkin on Euroopassa mennyt niin, että äärimmäisen liberaali ajanjakso on päättynyt äärikonservatiivien nousuun. Viime kerralla meni diktatuurien puolelle. Pahoin pelkään että nyt ollaan etenemässä samaan pisteeseen 🥶
Taistelkaa ankeutta vastaan! Te joilla vielä on mielenterveys jossain kunnossa. Menkää ulos kevätretkelle, sytyttäkää nuotio ja syökää eväitä, nauttikaa luonnosta ja metsän rauhasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta korona-aikaan tuntui siltä, että vielä olisi toivoa. Että änkyrimmätkin heräisi hidastamaan, kunnioittamaan luontoa ja ihmisarvoa. Nalleja ikkunoissa ja niin pois päin...
Ja paskanmarjat, tuli sota ja sinimusta hallitus ja kaikki pahemmin perseellään kuin ikinä.
Ootas kun Kiina hyökkää Taiwaniin ja USA lyö stopin laivaliikenteelle.
https://www.marinetraffic.com/en/ais/home/centerx:4.6/centery:27.7/zoom…
Alkaa loppumaan kaupasta thaikuutiot ja soijakastikkeet.
Onneksi helsingin vasentuneet soijaloordit saa estrogeeni-hanavettä sentään niin paljon kuin sielu sietää. Että ei soijan loppuminen vielä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tämä kakka on tullut idästä.
Osa on tullut idän kautta lähi-idästä ja globaalista etelästä.

No jos niiltä saa imuja ja pillupersettä, niin mikä ettei.
Ja kirsikkana paskakakun päälle vielä pelle hermannin pääsy sirkus finlandian johtajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Joo. Ja kun ollaan tarpeeksi pitkään keskitytty omiin ympyröihin, niin herätään jonain aamuna siihen, että Suomi on muuttunut ke hi tys maaksi ja Ihmiset saavat palkan sijaan työstä vain sosiaalitukia.
Sitä tämä hallitus haluaa. Tekee tiukkaa yhteistyötä EKn kanssa ja havittelee mahdollisimman isoja voittoja suuryrityksille. Pienistä yrityksistä ja työntekijöistä se ei välitä.
Osa työläisistä ja pienyrittäjistä hurraa vielä hallitukselle, mutta he kaivavat vain omaa kuoppaansa.
Tismalleen samat fiilikset, ap. Oma elämänilo on täysin kadonnut ja kyynikko minussa ajattelee, että se on ollut tämän kaiken tarkoituskin. Vuonna 2019 elämä ei ollut täydellistä, mutta sitä jaksoi uskoa, toivoa ja toimia asioiden eteen. Kaikki raha ei mennyt peruselämiseen, vaikka tienasin vähemmän kuin nyt. Tulevaisuus oli välillä epävarmaa silloinkin, mutta ei sentään pelkkiä kauhukuvia kuten nyt. Kaipaan sitä aikaa ja myöskin itseäni sellaisena kuin olin silloin. Tuntuu että iso osa minusta on kuollut tämän kaiken keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Meetoo ja miesviha tuli amerikasta. Oma Sanne feministi hallitus teki siitä suomen tasa-arvo agendan.
Saatiin sitä ihmisvihaa ja polarisointia mitä feministit halus. Ylläri ylläri.
Mene hoitoon. Sulla ei ole kaikki kotona.
Vierailija kirjoitti:
Ankeeksi on mennyt! Kiitos vihervassut!
Suomalaisten viimeisiä vinkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Tismalleen samat fiilikset, ap. Oma elämänilo on täysin kadonnut ja kyynikko minussa ajattelee, että se on ollut tämän kaiken tarkoituskin. Vuonna 2019 elämä ei ollut täydellistä, mutta sitä jaksoi uskoa, toivoa ja toimia asioiden eteen. Kaikki raha ei mennyt peruselämiseen, vaikka tienasin vähemmän kuin nyt. Tulevaisuus oli välillä epävarmaa silloinkin, mutta ei sentään pelkkiä kauhukuvia kuten nyt. Kaipaan sitä aikaa ja myöskin itseäni sellaisena kuin olin silloin. Tuntuu että iso osa minusta on kuollut tämän kaiken keskellä.
No sinäpä sen sanoit. Elämä ei ollut täydellistä, mutta jaksoi uskoa, toivoa ja toimia asioiden eteen. Nyt vaivaa lähinnä yleinen apatia ja vitutus eikä todellakaan tee mieli uskoa, että tulevaisuudessa olisi jotain parempaa tulossa. Tämä individualistinen aika painottaa tätä roskapuhetta jossa jokainen on oman onnensa seppä ja yrittää vähentää esim. yhteiskunnallisten turvarakenteiden, yleisen turvallisuustilanteen ja ilmaston merkitystä jokaisen yksilön arjessa. Se tuntuu suorastaan alentavalta - koetapa mennä jonnekin Ukrainan rintamalinjalle lässyttämään siitä että jokainen on oman onnensa seppä niin saattaapa tulla piipusta kalloon. Yhteiskunnalla ja ympäristöllä ON valtava ympäristö meidän jokaisen elämään. Ärsyttää kun sitä yritetään vähätellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tämä kakka on tullut idästä.
Osa on tullut idän kautta lähi-idästä ja globaalista etelästä.
Tämä. Ja suomalaisten polkeminen, vastakkainasettelu, wokeilu, rähisevä vasemmisto, oma maa ei saa olla oma vaan se on jaettava kaikille.
Samoja tuntemuksia täälläkin. Kaikki menee reisille. Kaikki, mitä itse yrittää, kaatuu siihen, ettei ketään kiinnosta enää mikään, eikä ihmisiä edes tavoita enää mitenkään missään, ei edes somessa. Minussa tämä kaikki herättää ikävä kyllä enemmän ja enemmän väkivltaisia tunteita -tekee mieli mennä pistämään paikat palamaan ja heittää vielä bensaa liekkeihin, että roihuaa kunnolla. Saksikäsi-Riikkaa tekisi mieli lyhentää päänmitalla ja aika montaa muuta myös. Eikä minulta ole mitään edes leikattu, kun en mitään tukia nosta, mutta eipä ole rahaakaan, koska kaikki menee vtn kaurahiutaleisiin ja maitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitäs jos jätät uutisten seuraamisen vähemmälle. Nyt on sellaiset ajat, että parempi vain keskittyä omiin pikku ympyröihin ja koittaa iloita niistä. Kevät tulee ja aurinko, kyllä se siitä taas!
Joo. Ja kun ollaan tarpeeksi pitkään keskitytty omiin ympyröihin, niin herätään jonain aamuna siihen, että Suomi on muuttunut ke hi tys maaksi ja Ihmiset saavat palkan sijaan työstä vain sosiaalitukia.
Sitä tämä hallitus haluaa. Tekee tiukkaa yhteistyötä EKn kanssa ja havittelee mahdollisimman isoja voittoja suuryrityksille. Pienistä yrityksistä ja työntekijöistä se ei välitä.
Osa työläisistä ja pienyrittäjistä hurraa vielä hallitukselle, mutta he kaivavat vain omaa kuoppaansa.
Kaikesta huolimatta, vaikka eekoot olisi ahneita paskoja, on heidän taloustietämyksensä vankemmalla pohjalla kuin sekalaisen duunarijoukon joka katsoo vain lompsansa pohjaa. Nykyisen hallituksen toimet oli selvästi rajattu ja laskettu ratkaisu. Hyöty on kyllä jo syöty lakkojen muodossa.
Ai jaa. Mä taas aloin koronan myötä elämään täysillä, ihan vaan siksi, kun ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Vähensin myös radikaalisti työntekoa, kun viimein löysin mikä on elämässä tärkeää.
5/5