Mikä oikeus yhdellä sisaruksista on omia mummin "lastenhoitopalvelut"?

isä on aktiivisesti mukana eron jälkeen. Mutta tiesitkö, että vain 1/3 eroisistä tapaa lapsiaan säännöllisesti? Ja että 1/3 tapaa epäsäännöllisesti? Ja 1/3 tei tapaa laisinkaan? Aika harvalla yh:lla on joka toinen viikonloppu vapaa.

Lapseni ovat isällään pari kertaa vuodessa yhden yön. Jos en sen lisäksi saisi silloin tällöin apua vanhemmiltani niin olisin pulassa.



Ja sille joka väitti ettei yh voi tietää kahden vanhemman parisuhde-elämää: suurin osa yh- äideistä on kaiketi eronneita eli siitä kahden vanhemman perhe-elämästä on myös kokemusta =)

KAIKKI tilanteet ovat järjestettävissä.

Mutta kysehän ei ollutkaan siitä, etten saisi lastenhoitoani järjestymään. Olen palkannut kotiin apua ja osaan joustamaa miehen työn mukaan.

Mutta minulla on ikävä äitiäni ja pienet lapseni ovat jo lakanneet puhumasta isovanhemmistaan, kun eivät ole nähneet heitä kolmeen viikkoon.

Alkuperäinen kysymyshän olikin, että mikä oikeus yhdellä on omia isovanhemmat omille lapsilleen. Sitä en ymmärrä, sillä minä pidän äidistäni ja lapseni viihtyvät siellä. Todella haluaisin päästä käymään edes kylässä useammin kuin muutaman kerran vuodessa.

ap

KAIKKI tilanteet ovat järjestettävissä.

ihan naimisissa ja iso talo (300 neliötä). itse asun hyvin vaatimattomasti ja vain 84 neliötä. kyllä minusta olisi ihanaa jos suhteet pelaisivat joka suuntaan ja näkisimme mekin isovanhempia. lapsen puolesta surullista, mutta olen jo oppinut tämän asian kanssa elämään. lapselle kyllä joudun selittämään miksi näin..

Kurja tilanne. Jotkut vaan ovat törkeitä, en kyllä käsitä, miten kehtaavat rasittaa isovanhempia noin. Siis ymmärrän teitä täysin; eihän se olisi rasite, jos kaikki lapsenlapset olisivat siellä vuorollaan silloin tällöin, mutta on rankkaa, jos yhden lapset ovat tosi usein. Ja eivät sitten jaksa muiden lapsia.



Jos isovanhemmat ovat "kilttejä", joustamaan tottuneita ihmisiä, heille voi tosiaan olla ylivoimaista kieltäytyä suoraan, vaikka haluaisivatkin. Tämä vastauksena noille, jotka ihmettelevät, miksi muka isovanhemmat eivät voi kieltäytyä.



Meillä sama tilanne sikäli, että miehen veljen lapsi on jatkuvasti hoidossa ja myös yötä isovanhemmillaan. Meidän lapsemme pyytää usein mummilta: "Saisinko minäkin tulla teille joskus yöksi?" Mummi sanoo joka kerta, että ei se nyt käy. Ja lapsi odottaa turhaan, koska sitten kävisi. Olen puhunut asiasta, mutta tosiaan, mikä ei puhumalla parane, se ei sitten parane ja siihen on tyydyttävä. Surullista vain lapsen takia.

Meillä sama tilanne sikäli, että miehen veljen lapsi on jatkuvasti hoidossa ja myös yötä isovanhemmillaan. Meidän lapsemme pyytää usein mummilta: "Saisinko minäkin tulla teille joskus yöksi?" Mummi sanoo joka kerta, että ei se nyt käy. Ja lapsi odottaa turhaan, koska sitten kävisi. Olen puhunut asiasta, mutta tosiaan, mikä ei puhumalla parane, se ei sitten parane ja siihen on tyydyttävä. Surullista vain lapsen takia.

Itselläni ei ole muuten samaa tilannetta, paitsi että anoppini, lasten mummu haluaa hoitaa enemmän poikaamme, joka muistuttaa hänen poikaansa (miestäni) kuin tytärtämme, joka muistuttaa minua ja ärsyttää selvästi häntä.

Mummu ei halua kuin toisen lapsen kerrallaan hoitoon (ei jaksa kahta energistä lasta) ja oli sovittu, että lapset saavat olla vuorotellen mummulassa. Mummu kuitenkin haluaa mieluummin poikamme luokseen ja koska tyttäremme puolestaan nauttii, kun saa olla meidän vanhempien huomion kohteena kotona, olemme antaneet tilanteiden mennä näin.

Jossain vaiheessa tyttäremme tosin itse sanoi, että mummu tykkää pikkuveljestä enemmän kuin hänestä. Emme olleet puhuneet hänen kuullen tästä huomiostamme, mutta itse koin rehelliseksi vastata hänelle, että mummun on helpompi tykätä pikkuveljestä, koska pikkuveli muistuttaa isää niin paljon ja mummu ikään kuin elää uudelleen sitä aikaa, kun hänen lapsensa olivat pieniä. En olisi ikinä voinut sanoa tyttärelleni, että älä höpsi, kyllä mummu ihan samalla tavalla teistä tykkää. Toisaalta en halunnut mollata mummuakaan tyttärelleni, mutta tämän verran "totuuden siementä" on reilu lapsen saada kuulla. Nämä on juuri niitä tilanteita, mistä ihmiset ovat aikuisena katkeria, kun kokivat lapsena jääneensä jostain paitsi, eikä kukaan nähnyt tilanteissa mitään väärää.

Löytäisittekö te jotain rakentavaa tapaa kertoa lapsillenne, miksi jonkut lapsenlapset saavat olla enemmän isovanhempiensa kanssa kuin teidän lapsenne? Vaikka itseä korpee, vaatii taitoa, ettei levitä katkeruuden myrkkyä lasten ja isovanhempien tai serkusten jne. väliin. Ja vaikka otsikossa kirjoitin, että "joskus lapsille kannattaa kertoa totuus", on hyvä muistaa, että näkökulmia ja totuuksia on yhtä monta kuin ihmisiäkin, myös itse voi nähdä asiat kapeutuneesta näkökulmasta. Totuus on siis minun käsitys siitä, kuinka asiat ovat ja tämän voi kertoa lapsille ilman, että manaa "väärinajattelijat" alimpaan kastiin.

vika, jos vanhemmat on puolueellisia ja epäoikeudenmukaisia nössöjä?

Vai odotatko tilateen muuttuvan itsestään paremmaksi? Nimittäin valittaminen täällä ei vie tilannetta mihinkään, mutta voi luoda sinulla valheellisen kuvan, että olisit muka tehnyt asialle jotain.

Toisaalta pyrin ymmärtämään toista osapuolta, koska hän on yksinhuoltaja ja me aviopari, eli hän oikeasti tarvitsee enemmän apua.



Toisaalta välillä tuntui, ettei me kehdata ollenkaan viedä lapsiamme hoitoon mummolaan, kun yksi serkku imi kaikki voimat isovanhemmista. Ja oltaisiin itsekin tarvittu välillä apua ja omaa lomaa lapsista. Silloin me juteltiin isovanhempien kanssa ja he ymmärsivät ongelman täysin. Raivasivat tilaa ja aikaa myös meidän lapsille, joita kuitenkin haluavat myös hoitaa ja tuntea paremmin.

Mutta täytyy jossain päästellä höyryjä, ettei tuu sanottua asiasta liian tökerösti.



Äidin kanssa olen puhunut asiasta moneen kertaan, enkä tosiaan ymmärräkään, miten vanhempani aina vain lupaavat mennä, vaikkei se heille edes kävisi. Uhraavat sitten omat heille tärkeät menonsa, jotta lapsensa pääsee tänä vuonna kolmannelle lomalleen.



Tälle yhdelle sisarukselle olen sanonut pari kertaa, etta olisikohan aika heidänkin alkaa viettämään aikaa lastensa kanssa ja huolehtia heistä joskus ihan itsekin. Ja mulle vain vastataan hymyillen, että niin varmaan jo olisi, ja siihen se sitten jää.



En tosiaan voi sille mitään, että vanhempani ovat tämän yhden ottaneet eri asemaan. On vain surullista, kun täällä on mummilaan jo ikävä, eikä aikaa riitä meille.

Miehen sisko käyttää vanhempiaan koko ajan lastenhoitajana ainoalle lapselleen. Ja sen ajan mitä lapsi ei ole omien vanhempien luona, on sitten miehen vanhempien luona. Yritäpä sitten joskus saada omille lapsilleen hoitajaa, kun appivanhemmat ovat uupuneita tuon yhden lapsen hoidosta. Ja meille kun tuo olisi ainut hoitopaika, joten yritämme käyttää sitä vain ja ainoastaan todella tarpeeseen. Appivanhemmat kun eivät osaa sanoa ei tai jos joskus yrittävät, miehen sisko vie lapsen kumminkin hoitoon "kyllähän te voitte.."

lapsensa kanssa. Niin, ja kyseessä on aikuinen nainen ja pitempi aikainen järjestely.



Koita siinä sitten saada lapsenvahtia...

Antaako isi ja äiti enemmän huomiota minun vai siskoni pennuille... eli minulle vai siskolleni. Oma lapsuus aktivoituu näissä tilanteissa kenellä tahansa. Kannattaa ensin miettiä mikä ehkä ratkaisematon lapsuuden mustasukkaisuus vaikuttaa taustalla. Onko joku sisaruksista aina ollut omasta mielestä enemmän vanhempien suosiossa tms. Turha täällä on itkeskellä, nämä asiat on vain kohdattava ja keskusteltava ASIAAN LIITTYVIEN HENKILÖIDEN kanssa.

Antaako isi ja äiti enemmän huomiota minun vai siskoni pennuille... eli minulle vai siskolleni. Oma lapsuus aktivoituu näissä tilanteissa kenellä tahansa. Kannattaa ensin miettiä mikä ehkä ratkaisematon lapsuuden mustasukkaisuus vaikuttaa taustalla. Onko joku sisaruksista aina ollut omasta mielestä enemmän vanhempien suosiossa tms. Turha täällä on itkeskellä, nämä asiat on vain kohdattava ja keskusteltava ASIAAN LIITTYVIEN HENKILÖIDEN kanssa.

Meillä ainakin on kyseessä mieheni sisko, joten mitäköhän lapsuuden aikaista patoumaa mä siihen puren, kun en ole koko ihmistä tuntenutkaan lapsena? :) Joskus on varmaan kyse sisarussuhteistakin, mutta luulenpa useimmilla olevan kyse sellaisesta tilanteesta, jossa yksi perheenjäsen käyttää härskisti hyväksi isovanhempia lapsenhoitajia, millään tavalla miettimättä, paljonko isovanhemmat jaksaa ylipäätään pientä lasta hoitaa, ja tarvitsisiko joku muukin silloin tällöin heidän apuaan.

Kyllähän vanhempien taholta saatu epätasa-arvoinen kohtelu aiheuttaa mustasukkaisuutta, tapahtui se sitten lapsuudessa tai aikuisuudessa. Ja totta kai asianosaisten kanssa keskusteleminen on se tie, jolla asiaan voi vaikuttaa.



Mutta miksi ihmeessä täällä ei saisi keskustella aiheesta. Kyllä se nyt vaan on fiksua hakea vertaistukea, jolloin huomaa lohdullisesti, ettei ole ainoa, joka painii saman asian kanssa. Ja täällä keskustelu voi tuoda uusia näkökulmia ja lisätä perspektiiviä. En ole lainkaan sitä mieltä, että paras olisi rynnätä pahimmassa vihassa huutamaan suoraan vanhemmille ja sisaruksille. Ehei - kyllä se etäisyyden hakeminen ja rauhoittuminen on hyväksi, jotta pystyy sitten järkevään keskusteluun. Jos minä saan sitä hitusenkin tältä palstalta, niin miksi en saisi avata täällä aiheesta keskustelua!



ap

En ole lainkaan sitä mieltä, että paras olisi rynnätä pahimmassa vihassa huutamaan suoraan vanhemmille ja sisaruksille.

Tuota - kuka väitti että pitäisi rynnätä huutamaan..?! Nuo ovat omia yllykkeitäsi, kukaan täällä ei ole rohkaissut mihinkään noin alkeelliseen.

Nuo ovat juuri niitä "lapsen" tunteita sinussa joita et koskaan ole saanut näyttää. Ilmeisesti vanhempasi eivät olleet kovin tasa-arvoisia teille lapsille. Joltain osin olet yhä kiinni noissa tunteissa ja projisoit ne myös muihin siinä määrin, että uskot, että jopa tuntemattomat jossain av-palstalla kehottavat sinua "huutamaan suoraan" vanhemmillesi. Nuo ovat omia fantasioitasi.

että miten joku kehtaa olla niin röyhkeä, että vaatii vanhempia tulemaan, vaikka nämä varovasti yrittävät sanoa, että heillä kyllä olisi silloin juuri menoa. Mutta munkin vanhemmat on niin kilttejä, ettei ne osaa sanoa ei, jos joku vaan härskisti kehtaa vaatia.



Mulle äiti sitten valittaa, ettei he haluaisi olla niin kauan pois kotoaan, kun joskus ovat kymmenenkin päivää olleet putkeen. Itse asiassa useammankin kerran. Toki olen minäkin huomannut, että jokaisen vaan on osattava itse sanoa "ei" riittävän jämäkästi. Mutta jos joku selvästi ei sitä osaa, niin oikeuttaako se sitten heti käyttämään hyväksi? Että pyydetään sitä ja sitä, kun se ei kuitenkaan osaa kieltäytyä.

he ovat aikuisia ja haluavat todella tehdä noin!

En ole lainkaan sitä mieltä, että paras olisi rynnätä pahimmassa vihassa huutamaan suoraan vanhemmille ja sisaruksille.

Tuota - kuka väitti että pitäisi rynnätä huutamaan..?!

Molempien isovanhempien puolelta :(. Pahalta tuntuu lasten puolesta, jotka väliin haluaisivat kylään isovanhempien luo. Sinne ei kuitenkaan huvita edes mennä, kun siellä on mieheni sisko lapsensa kanssa (tai yleensä se lapsi yksin). Ja jos eivät ole, niin isovanhemmat ovat väsyneitä, kun tuo lapsi on ollut siellä edellisen viikon.



Toiset isovanhemmat asuvat kaukana. Heillä olisi aikaa ja varaa käydä kylässä meilläkin, mutta eivät voi, kun sisareni, yh, kuulemma tarttee apua :(. Käyvät sitten ehkä kerran vuodessa.



Ja puhuttu on. Joillakin on vain se taito ruikuttaa - ja syyllistää ne isovanhemmat, jos eivät auta. Me ei moiseen alennuta ja siksi jäävät lapset vähälle huomiolle isovanhempiensa osalta. Onneksi on muita läheisiä, vanhempia sukulaisia (itse lapsettomia), jotka näkevät tuon hyväksikäytön ja ovat sitten omineet meidänkin muksut liki lapsenlapsikseen.



Toivon tosissaan, etten itse koskaan moiseen suosimiseen syyllisty. Se katkaisee perhesuhteita ja aiheuttaa närää sisarusten kesken. Eipä oo mullakaan enää juuri puhuttavaa siskolleni. Eikä miehelläni omalleen. Siinäpä ovat sitten ilman sisaruksia, kun aika meidän vanhemmistamme jättää. Sitten on selvittävä yksin. Ei ole edes sitä läheistä sisarusta, joka joskus voisi olla tukena.