Luulin lapsena että naapurit ilahtui kun menin virpomaan. Täällä palstalla olen oppinut että olinkin rasite
Tosin asuin maaseudulla ja olin yleensä se ainoa virpoja.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Ekaa kertaa mäkin täältä luin että virpojat on joillekin painajainen. Omassa lapsuudessa tuo oli kiva perinne ja aina kysyttiin saako virpoa ja sitten virvottiin. Vitsojen koristeluun ja pukeutumiseen kyllä panostettiin ja se oli hauskaa. Ne ketkä ei virpomista halunneet niin eivät yleensä edes avanneet ovea ja se oli ihan ok. En muista että kukaan naapurustosta olisi ainakaan valittanut kuinka ikävää on kun kerran vuodessa käy virpojia.
Tynnyrissä täytyy elää omassa minäminäminän itseriittoisuuskuplassaan, jos vasta täältä ensimmäisen kerran selviää, että muut saattavat olla kanssasi eri mieltä.
Aloitus on kyllä uhriutumisen kirkas esimerkki. Kyllä tuosta nyt kannattaa vähintään pahoittaa mieli - itsekeksitystä surkeudesta.
Itse en mitenkään erityisesti odota virpojia, mutta varaan kyllä aina namuja. Se nyt vaan on perinne ja omatkin lapset aiemmin kiersi virpomassa. Mutta yksi juttu kyllä vähän ärsyttää. Se, että nykyään tosi usein äidit tulee virpojien mukaan. Jäisitte edes jonnekin kauemmas odottamaan ja antaisitte lasten tulla keskenään ovelle. Kyllä ne pärjää! Kyseessä kun on vielä rauhallinen ja turvallinen okt-alue. Jos joku alue tuntuu niin turvatomalta, ettei lapsia voi laskea keskenään, niin ehkä pitäisi jättää koko virpominen väliin...
Vierailija kirjoitti:
On joillakin pipo tiukalla. Suosittelen hieman löysäämään sitä nutturaa. Tässä talossa ei vo edes käydä, kun ovet ovat koodilukolla kiinni. Aika isolla osalla tänne kirjoittajista on jonkinlainen ongelma mielenterveytensä kanssa.
Ottaa sitten vain itse pipot ja nutturat kokonaan pois ja jakaa ovikoodia kaikille "vip-virpoukkoilijoille" ettei vain ongelmia mielenterveytensä kanssa ja tiukkistella.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että ohjeistettiin, ettei yksinäisten miesten luo kannata mennä virpomaan tai myymään mitään tuotteita, joilla kartutettiin retkikassaa. Jossain pappaiässä olevat olivat jo vaarattomia, vaikka näinhän ei tietenkään ollut ja jotain pervoja olisi voinut sielläkin olla.
Ennakkoluuloista syrjintää. Juuri yksinäiset miehet voisivat hyvinkin ilahtua virpojavieraista, mutta eipä se taida molemminpuolinen ilahduttaminen olla tarkoituskaan.
Vieläkös virvot vaikka tiedät paremmin etteivät kaikki innostu pyytämättään kaikesta yksipuolisesta mutkumähaluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaa kertaa mäkin täältä luin että virpojat on joillekin painajainen. Omassa lapsuudessa tuo oli kiva perinne ja aina kysyttiin saako virpoa ja sitten virvottiin. Vitsojen koristeluun ja pukeutumiseen kyllä panostettiin ja se oli hauskaa. Ne ketkä ei virpomista halunneet niin eivät yleensä edes avanneet ovea ja se oli ihan ok. En muista että kukaan naapurustosta olisi ainakaan valittanut kuinka ikävää on kun kerran vuodessa käy virpojia.
Tynnyrissä täytyy elää omassa minäminäminän itseriittoisuuskuplassaan, jos vasta täältä ensimmäisen kerran selviää, että muut saattavat olla kanssasi eri mieltä.
No yhy yhy. Normaaleille ihmisille kerran vuodessa mahdolliset virpojat oven takana ei aiheuta edes vitutusta. Paitsi täällä.
Vierailija kirjoitti:
Virpominen on sentään osa suomalaista perinnettä, mutta että väkisin tänne tuotu Halloween sallii karkkien pummaamisen. Jos ei ole karkkia, niin ulko-ovi onkin sitten vuorattu raaoilla kananmunilla. Tyypillistä amerikkalaisille, opetetaan jo pienestä pitäen huonot käytöstavat.
Teinit tulivat sanomaan, että karkki tai kepponen.
Sanoin, että voin kyllä tehdä heille pientä jäynää. Ja sinähän asuit siinä keltaisessa talossa kadun alussa?
Eivät heitelleet taloani munilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaa kertaa mäkin täältä luin että virpojat on joillekin painajainen. Omassa lapsuudessa tuo oli kiva perinne ja aina kysyttiin saako virpoa ja sitten virvottiin. Vitsojen koristeluun ja pukeutumiseen kyllä panostettiin ja se oli hauskaa. Ne ketkä ei virpomista halunneet niin eivät yleensä edes avanneet ovea ja se oli ihan ok. En muista että kukaan naapurustosta olisi ainakaan valittanut kuinka ikävää on kun kerran vuodessa käy virpojia.
Tynnyrissä täytyy elää omassa minäminäminän itseriittoisuuskuplassaan, jos vasta täältä ensimmäisen kerran selviää, että muut saattavat olla kanssasi eri mieltä.
No yhy yhy. Normaaleille ihmisille kerran vuodessa mahdolliset virpojat oven takana ei aiheuta edes vitutusta. Paitsi täällä.
Yhyy vain itsellesi. Voit puhua vain omasta puolestasi etkä muiden suulla. Sinunkaan mielipiteesi ei ole pakkolaajennettavissa muille. Älä tunge virpomaan jos et kestä pakkeja.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006070631.html
Sopimus tai "SAA VIRPOA" -kyltti toimii lukutaitoisille ja hyväkäytöksisille, mutta kaikki trollot eivät sellaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että en ihmeemmin ilahtunut, kun ovikello soi sunnuntainan aamukahdeksalta ja siellä oli virpoja, joka oli laittanut oksaan maalarinteipillä kaksi pientä sulkaa. Vanhemmat voi pikkuisen katsoa millaisten oksien kanssa virpomaan mennään.
Kerran en antanut virpojalle mitään. Sattumoisin näin, kun pihalla kymmenvuotias poika otti pikkutytöltä oksan. Poika tuli meidän ovelle oksan kanssa käsi ojossa. Kysyin, että niin sanotko sinä sen lorun, poika ei osannut. Pistin oven kiinni.
Meille tuli mustalaispoika joka oli katkaissut aurausviitasta pätkän. Lorua se osasi sen loppupätkän, vitsa sulle, palkka mulle. Annoin sille rinkelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudessani käytiin vain omia sukulaisia virpomassa. Ei tarvinnut pelätä virpojan eikä virvottavan.
Kovin on ajat muuttuneet, kun omassa lapsuudessani, joka nyt ei ihan muinaisessa historiassa ole, reilu 20 vuotta sitten, ei itselläni kyllä käynyt mielessänikään, että siinä olisi jotain vaarallista. Enkä muista yhdenkään sukulaisen luona virponeeni, vaan ihan niin kauas kotia mentiin kuin vaan jaksoi kävellä.
"Stranger danger" on jo aikoja sitten osattu vaikka Amerikassa tai Englannissa opettaa lapsille. Eihän täällä takapajulassa tajuta mitään lasten turvallisuudesta. Omin päin vain pfiilien ja ties minkä ovikelloja pimputtelemaan. Ei tulisi muualla maailmassa kuulonkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vieläkös virvot vaikka tiedät paremmin etteivät kaikki innostu pyytämättään kaikesta yksipuolisesta mutkumähaluun?
Koska vastausta ei kuulu, todistaa tämä sen että ap ei ota onkeensa ja odotti vain kauhistunutta, katteetonta myötäloukkaantumista ja kanssapeppukipuilua.
Vierailija kirjoitti:
Virpominen on sentään osa suomalaista perinnettä, mutta että väkisin tänne tuotu Halloween sallii karkkien pummaamisen. Jos ei ole karkkia, niin ulko-ovi onkin sitten vuorattu raaoilla kananmunilla. Tyypillistä amerikkalaisille, opetetaan jo pienestä pitäen huonot käytöstavat.
Nykyisellä virpomisella ei ole mitään tekemistä perinteen kanssa. Virpominen on ortodoksiseen uskontoon kuuluva perinne jossa pyhävaatteisiin pukeutuneena lapset palmusunnuntaina jumalanpalveluksesta tultuaan virpoivat, eli hätistelivät sukunsa taloista ja karjasta pois pahoja henkiä. Mukanaan heillä oli oli pyhällä vedellä siunattuja oksia. Se oli siis pakanauskontoa. Palkka virpomisesta saatiin vasta pääsiäisenä ja se oli vain pullasiivu tai värjätty kananmuna tms.
Nykyinen virpominen on ihan samaa karkkien ja rahan pummaamista kuin mainitsemasi Halloween, tyypillistä suomalaisille, opetetaan jo pienestä pitäen huonot käytöstavat. Jos olisivat oikeita uskovaisia, siis ortodokseja, muistaisivat pyhittää lepopäivän ja muistelisivat palmusunnuntain perimmäistä syytä keväällä ja muistelisivat vainajia marraskuussa pyhäinpäivänä.
Lapsiperheet voivat toki noita leikkejä leikkiä, mutta älkää edes kysykö naapurilta saako tulla, se on hirveän kiusallista kun ei kehtaa sanoa ei. Ja jollakin köyhällä siinä voi olla kyseessä ainoat ruokarahat.
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä antaisi lasten käydä rimputtamassa tuntemattomien ovikelloja, ihmiset ovat nykyisin niin pahoja ja lapsivihamielisiä.
Virpomiset hoidetaan vain tuttujen kanssa ja siitäkin etukäteen sovitusti.
Joo, lapsivihamielisyyttähän se on kun tuntematon lapsi tulee herättämään aamulla ja kerjää karkkia tai rahaa. Kyllä pitäisi antaa kaikki rahat ja pankkikortti ja tunnusluvut ja luovuttaa varmaan asunnon osakekirjatkin, eihän nyt lapsilta saa mitään kieltää.
Me käytiin kaverin kanssa myymässä vappukukkia ja kerran käytiin ihan tutun papan luona, joka oli tiedetty mukavaksi. Se pappahan alkoi huutaa meille törkeyksiä. Nyt aikuisena tajuan, että pappa oli sairastunut Alzheimeriin ja sattui huono päivä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään virpominen on iso riski lapselle. Koriia usutetaan usein virpojien kimppuun tai muuten vaan räyhätään tai käydään jopa käsiksi, jos ovikelloa menee pimpottelemaan.
Kaikenlaisia älykääpiöitä sitä onkin. Virpojat on odotettuja ja joka vuosi niitä täällä näkyy. Jotkut ovat nykyään umpimielisiä torveloita mutta niitä on onneksi harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Virpominen on sentään osa suomalaista perinnettä, mutta että väkisin tänne tuotu Halloween sallii karkkien pummaamisen. Jos ei ole karkkia, niin ulko-ovi onkin sitten vuorattu raaoilla kananmunilla. Tyypillistä amerikkalaisille, opetetaan jo pienestä pitäen huonot käytöstavat.
Tämä! Yritän parhaani mukaan opettaa omille lapsilleni, että jos alat uhkailla, niin sitten et ainakaan saa. Nyt sitten on tuotu tänne tapa, jossa nimenomaan kepposilla uhkaamalla vaaditaan karkkia. Menee ihan päälaelleen!
Eiköhän sovita niin, että tulevina palmusunnuntaina ja pyhäinpäivinä vanhemmat sopivat sukulaistensa ja läheisten ystävien sekä lasten kavereiden vanhempien kanssa niin virpomiset kun karkit ja kepposetkin.
Kenenkään kotirauhaa ei häiritä, kukaan ei mene kenenkään luokse ellei erikseen kutsuta ja naapureita ei aseteta kiusalliseen tilanteeseen painostamalla viesteillä kutsumaan lapset kerjäämään.
Muistakaa, että se teidän lapsi(lapset ei ole se ainoa virpoja, kävijöitä voi olla kymmenittäin ja virpomispalkkaan menee useita kymppejä. Kaikilla ei ole varaa siihen ja se se vasta pienen mielen pahoittaa kun joutuu sanomaan ei. Söpöjähän ne on, säälittää kun vanhemmat laittaa noin ikävään tilanteeseen.
Isommat ei toki pahastu jos ei ole suklaamunia, he pyytävät reippaasti rahaa tai jopa ilmoittavat että mieluummin rahaa kuin karkkia. Lakkasin avaamasta ovea muutama vuosi sitten kun samat naamat olivat kolmatta kertaa oven takana rahaa pyytämässä. Vaatimattomin ilmoitti reippaasti, että kyllä vitonenkin riittää. Kymppiä on pyydetty usein ja eräälle kun sanoin että ei ole pikkurahaa, tokaisi että kyllä suuretkin käy. Käskin mennä pyytämään vanhemmilta. Nyt olen sitten lapsivihamielinen kun en sitä ainoaa viiskymppistäni antanut enkä enää ovea avaa.
Kyllä. Aiva nyt nauran kun juuri uutisissa mainittiin että pohojamaalla , kuuluu länsi-Suomeen, virvotahan juurikin lanka lauantaina ja se maharotoon yleisö tapahtuma vielä kun poltetahan ne valtavat pääsiääsvalakiat.On aiva valtavat määrät kun ihmiset kokoontuu yhtehen ja siä on palio niitä valitettavan monien inhuamia noita- akkojaki.Ja aikuisia jokka ei niitä inhua😱😁😉😂