Luulin lapsena että naapurit ilahtui kun menin virpomaan. Täällä palstalla olen oppinut että olinkin rasite
Tosin asuin maaseudulla ja olin yleensä se ainoa virpoja.
Kommentit (298)
Virpominen on sentään osa suomalaista perinnettä, mutta että väkisin tänne tuotu Halloween sallii karkkien pummaamisen. Jos ei ole karkkia, niin ulko-ovi onkin sitten vuorattu raaoilla kananmunilla. Tyypillistä amerikkalaisille, opetetaan jo pienestä pitäen huonot käytöstavat.
Nykyään virpominen on iso riski lapselle. Koriia usutetaan usein virpojien kimppuun tai muuten vaan räyhätään tai käydään jopa käsiksi, jos ovikelloa menee pimpottelemaan.
Tällä palstalla äänekkäin osa ei ole sosiaalisesti normaaleja joten tuskin kannattaa kovin suuria johtopäätöksiä vetää
Pakko sanoa, että en ihmeemmin ilahtunut, kun ovikello soi sunnuntainan aamukahdeksalta ja siellä oli virpoja, joka oli laittanut oksaan maalarinteipillä kaksi pientä sulkaa. Vanhemmat voi pikkuisen katsoa millaisten oksien kanssa virpomaan mennään.
Kerran en antanut virpojalle mitään. Sattumoisin näin, kun pihalla kymmenvuotias poika otti pikkutytöltä oksan. Poika tuli meidän ovelle oksan kanssa käsi ojossa. Kysyin, että niin sanotko sinä sen lorun, poika ei osannut. Pistin oven kiinni.
Tämä palsta nyt on tämä palsta. Virpojat ovat tervetulleita meille, ja meidän naapureille. Ei kannata kovin suuria yleistyksiä vetää vauva av:n jutuista.
Olen itse yllättynyt, miten edustan esim työpaikallani vähemmistöä, koska toivon paljon virpojia ovelleni. Yritän viestittää tätä laittamalla etupihalle pääsiäiskoristeet.
Kerran vuodessa hyvää onnea toivottavat lapset kestä kyllä. Ja ne vähin isommatkin, korttia tekee tätä rahan takia otetaan vastaan.
En missään nimessä antaisi lasten käydä rimputtamassa tuntemattomien ovikelloja, ihmiset ovat nykyisin niin pahoja ja lapsivihamielisiä.
Virpomiset hoidetaan vain tuttujen kanssa ja siitäkin etukäteen sovitusti.
Häirintää on. Ainostaan sukulaisten ja ystävien oville.
Ei tuollaista yleistä johtopäätöstä ole milloinkaan voinut tehdä, että kerjääminen ja ovikellon rimputtelu olisi kaikkien mielestä toivottavaa, vaikka kyse on vain yhdestä päivästä ja "syyllä". Lasten kannalta parempi, jos vanhemmat tajuavat, että virvonta tehdään vain tuttujen ja sukulaisten kanssa sovitusti, eikä päästetä kerjuulle vieraiden ihmisten oville. Kaikki ei edes vietä pääsiäistä sen kummmemmin.
Ap, niin itsekin luulin. Kylläpä moni on hermoheikko, kun ei virpomistakaan kestä :((
Ennen on suhtauduttu virpojiin eri tavoin, toki nykyäänkin moni tykkää. Mutta sitten on myös todella höiriintyneitä ihmisiä, joten on parempi nykyään katsoa, mihin lapsensa päästää.
Ehkä ennen virpojia on myös käynyt vähemmän, ja nykyään joillain on mennyt vähän överiksi, joten silläkin voi olla vaikutusta.
Itse ostan niin edullisia palkkoja, että on ihan tervetulleita kaikki söpöt virpojat.
Virpominen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Hyvin uusi ilmiö karkin ja rahan kerjäämiseen.
Minusta tuo on ihana tapa.
Meidät okt-aluella on oma faceryhmä mihin laitetaan tiedot taloista joihin saa tulla.
Varaan virpojalapsille aina paljon suklaamunia ja muita heitä miellyttäviä makeisia. Lisäksi kiinnitän mun oven kyltin, jossa lukee, että "Saa virpoa". Kerran en voinutkaan olla kotona, joten jätin namukorin oven ulkopuolella. Ohjeeksi kirjoitin, että "Vain yksi namu/oksa". Takaisin palattuani mua odotti iso kimppu oksia ja korissa oli enää pari karkkia. Joku valitti köykäisesti koristeltuja oksia. Ne ovat juuri niitä lasten itse puuhastelemia:)
N27
Me käytiin pienenä virpomassa. En kyllä muista,että oltaisiin erityisesti ajateltu ihmisten ilahtuvan. Enemmän itse ilahduttiin makeisista. Omenia tai rusinoita katsottiin kieroon.
Tehtiin kyllä hienot vitsat. Siis oikeasti. Yhtä kalliin omakotitalon ovea käytiin aina rinkuttamassa,kun ajateltiin että saisi paremmat palkinnot. Eivät tainneet ikinä avata ovea.
No se oli kasarilla/ysärin alkua se.
En ole mitenkään järkyttynyt ajatuksesta,että ehkä ihmiset eivät ilahtuneetkaan kyllä :D
Lapset on vain kerran lapsia , miksi vihamielisten aikuisten pitää heiltä riistää pääsiäisen traditioon kuuluva ilo , heillä ei ole pahemmin käsitystä mitä on puhdasta iloa tuottava lapsuus. Eräs tapa , joka tuli vanhempien taholta , aikoinaan minuun särähti: Vanhemmat kyyditsi kolmea lastaan autolla ympäri kylää ja minullekin oikein esitteli miten oli keränneet rahaa niiiin paljon että nyt ostetaan lapselle ulkoilupuku ja kyse ei ollut köyhyydestä kärsivistä perheestä. Ei minusta aivan näin.
Virpominen on ok, ja saahan siitä keväisen oksan maljakkoon. Tervetuloa.
Sen sijaan haloween häiriköinti vituttaa. Ja kun joka markkinamiehellä on eri käsitys oikeasta päivästä, niin näitähän juoksee ovilla koko s..tanan viikko.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään virpominen on iso riski lapselle. Koriia usutetaan usein virpojien kimppuun tai muuten vaan räyhätään tai käydään jopa käsiksi, jos ovikelloa menee pimpottelemaan.
Minä kohtelen lapsia aina asiallisesti.
T. Jammu-setä.
Osa ehkä tykkää, jopa odottaa lapsia ja osa ei.