Oliko mielestänne 80/90-luvun kasvatuksessa muuta huonoa kuin ruumillisen kurituksen käyttö?

Terveet arvot olivat silloin jo normaaleilla ihmisillä.

Omien muistikuvien mukaan lasta opetettiin niin, että käskettiin tehdä jotain, sanotaan nyt vaikka laittaa ketjut pyörään ja kun hän ei osannut, pilkattiin, ja sitten vasta näytettiin miten se tehdään.

Piti siis ensin nöyryyttää ja vasta sitten opettaa. Syytä en tiedä, mutta en pitänyt hyvänä tapana.

80-90-luvuilla ruumiillinen kuritus oli laitonta, lukuun ottamatta ihan kasarin alkua. 

Meillä ei käytetty fyysistä kuritusta koskaan. Lapset nyt vähän yli 30. Alusta asti opettaminen toimi. 

Minut on ainakin kasvatettu 90-luvulla hyvin samoilla periaatteilla kuin nykyäänkin suositellaan. Mutta toki kaikki vanhemmat eivät olleet yhtä moderneja kasvattajia, tiedän myös joitain jotka on saaneet selkäänsä vielä ysärillä, sen laittomuudesta huolimatta. 

Rakkautta ei hirveästi näytetty ja isät oli usein emotionaalisesti aika vähän läsnä lapsille. Ja oli vallalla semmoinen häpeällä kasvatus ja se, että itsestä ei saa tehdä numeroa. Lapset sai touhuta keskenään enemmän , missä haittapuolena että esimerkiksi hukkumisonnettomuuksia oli varmaan enemmän. Ja erilaisuutta hyväksyttiin vähemmän. Muuten kyllä se ysäri oli hyvää aikaa kasvaa.

Oli huonoa, on nytkin. Esimerkki: kiusaajilla oli vapaampaa, kun taas nykyään k-marketissa ei saa kiusata. 

Jippii kiusatuille?

Isäni "kasvatusmenetrlmä" oli jatkuva arvostelu. 

Alkoholia saatettiin nauttia lapsien nähden ja polttaa tupakkaa sisätiloissa. Vanhempien riitoihin harvemmin soitettiin poliisia. Tosin kyllä niitä välillä soitettiin.

Kasarilla opettajien ja vanhempien suhtautuminen koulukiusaamiseen oli tyyliä: Mitenkähän pystyisit muuttamaan itseäsi niin ettei kiusaajilla olisi enää aihetta kiusata.

Oli aika vapaata ja huoletonta aikaa. 90-luvun keskivaiheilla olin teini ja vapaasti saatiin olla kaupungilla ilman laskuja ihan tillin tallin. Nykyään saa koko ajan pelätä lasuja. 

Kuten joku mainitsikin, se nöyryytys. Jotkut aikuiset naureskeli ivallisesti lapsille, erityisesti miehet. Jos lapsi itki aikuisten mielestä muka jostain turhasta syystä, naurettiin. Muistan yhä, miten yritti selittää jotain, ei osannut pukea sanoiksi mikä on huonosti, aikuiset nauroi, ja posket helotti punaisina häpeästä. Niin, häpeä. "Häpiä!", huudettiin kotona. Aina piti hävetä kaikkea. "Pennut turvat kiinni, kun aikuiset puhuu!" Aina oltiin pentuja, kakaroita tai penikoita.

Terveet arvot olivat. Homoilu ei ollut vallassa ja naiseksi itsensä kuvittelevat mielisairaat miehet olivat ns ristiinpukeutujia. Kukaan ei väittänyt niiden olevan oikeita naisia.

Ilman kuritusta kasvaa vain kuspäisiä lapsia.

Ristiriitaista vähän se, että tosi pienenä jo luotettiin niin, että itse sai kulkea jo alle kouluikäisenäkin kavereiden luo ja esikouluunkin kuljin itsekseni koko vuoden. Sitten toisaalta ei uskottu, että isompanakaan lapsena olisi niin fiksu, että suullinen sanominen ja toruminen tehoaisi, jos teki jotain tyhmää, vaan aika herkästi haettiin vyö.

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvuilla ruumiillinen kuritus oli laitonta, lukuun ottamatta ihan kasarin alkua. 

Ruumiillinen kuritus harvinaistui vasta 2000-luvulla lasujärjestelmän myötä.

80-luvulla ei kyllä remmi ollut yhtään yleistä. 

 

Sen sijaan moni sinnitteli avioliitossa, riitoja oli vanhemmilla. Juopottelua kotona, teinit otti mallia kotoa alkoholin ja tupakan suhteen, eli tekivät samaa kuin vanhempansa. 

 

Edellisen sukupolven sotaraumat vaikuttivat vielä. Tunteita ei juuri näytetty. Häpeää ja noloutta oli kyllä. Vanhemmat eivät jutelleet oikein mitään, lapset oltiin keskenämme. 

 

Ainakin itse olin ahdistunut lapsi ja nuori. 

 

Siihen aikaan oli tosi helppoa olla vanhempi. Tukisti vain tai antoi remmiä, jolloin lapsi melkein aina alkoi totella. Ei tarvittu mitään sanoituksia joiden lopputulos on hyvin epävarma.

Myös lapsille se oli selkeä järjestelmä, eli tiesi että kielletyistä teoista joutuu kärsimään ja vanhemman auktoriteetti oli selvä.

Vierailija kirjoitti:

Minut on ainakin kasvatettu 90-luvulla hyvin samoilla periaatteilla kuin nykyäänkin suositellaan. Mutta toki kaikki vanhemmat eivät olleet yhtä moderneja kasvattajia, tiedän myös joitain jotka on saaneet selkäänsä vielä ysärillä, sen laittomuudesta huolimatta. 

Minusta lastenkasvatus ei ole nykyisin sen kummempaa kuin kasvattaessani omiani 90-luvulla. Selkäsaunat olivat silloin jo historiaa ja imettäminen, perhepedit, lapsentahtisuus jne. olivat ihan peruskauraa.

En saanut remmiä. Ennemminkin vallalla oli vapaa kasvatus, eli 60-luvun hippisukupolvi ei kasvattanut laisinkaan. Serkkupoika kaatoi tahallaan maitopurkin pöydälle. Mummo hermostui, mutta täti vain sanoi, että maidon leviämisen katselu lisää taiteellista silmää.

Minäkin sain olla 15-vuotiaana koko kesän yksin kotona, kun äiti oli siskon kanssa mökillä ja minä kesätöissä yksin kotona. Kavereiden kanssa ostettiin kaljaa kaupasta ja ryypättiin koko kesä. Ei mahtaisi onnistua nykyaikana.