(.)TAMMIMASUJEN LA-TI(.)
Kommentit (59)
Tutkin tuossa vanhoja äitiyskortteja ja huvitti m.m. kohta jossa kysytään meihen tupakoinnista,niin siihen on oikein terkka kirjoittanut avo-liitteen mies sanan eteen(vuosi -96).
Sitten kun olen nyt vähän ollut huolissani painon noususta ,huomasin että painoni ei aijemmissa raskauksissa ole lopussa juurikaan noussut..miten en ollenkaan muistanut tuota outoa paino kehitystä,kaikissa raskauksissa viikon 30 jälkeen tullut 0-2kg.Kokonaispainonnousu ollut aina n.9kg.Minun paino nousee keskiraskauden aikana.
Vauveli potkii ja jumppailee usein,ja tosiaan tuo näkyy ja kauas=)Vatsa on yhtä iso kun esikoisesta lopussa,ja tänään kun olin kaupungilla alkoi kylkiluissa tuntua ahdistavalle,apua,nyt jo!!Enhän minä mahdu kohta olemaan tän mahan kanssa.
Sitten kun tammisten viimeiset pohtivat että vauvat syntyy ehkä helmikuun keskellä niin minun syntyy varmaan jouluna,tai aijemmin,kuopus syntyi 38+2,niin parhaillaan ero voi olla 2kk syntymäajoissa meillä tammiksilla,ajatella!
Olo on ihan hyvä,ei väsytä enää ehkä ihan niin paljon,ruokaannoksia on jopitänyt pienentää,kun tulee niin kamalan täysi olo normiannoksesta ja tuntuu että syöty ruoka tulee ylös...ja rennien makuun ehdin kyllä kyllä styä totaalisesti ennen tammikuuta,olikos tullut joku uusi maku,ihan kun joku olis täälä mainostanut,täytyy lähteä tutkiman tarjontaa huomenissa apteekkiin.
Flunssa on iskemässä minuun,mieheltä vedettiin hammas ja se kipuilee,esikoinen sai kipsin käteensä,toinen käsivaivainen pitää huomenna viedä terkkarille(koulun terkka ei oikeen ole paikalla kun pitäisi),kaksi tästä meidän sakista taitaa olal ilman vaivoja tällä hetkellä,mutta kyllähän tätä pyörittelee,kunhan ei paha flussa iskisi.
Ostin muuten uuden syystakin,se vaan ei mene mahan kohdalta kiinni=DDD Oli vaan niin ihana,että oli pakko ostaa odottelemaan kevättä=)Ja puolustukseksi sanon että se oli -50%..mies ei vielä tiedä ostoksesta...pitää mua varmaan lievästi pöpinä,kun sen tilavammankin takin tarttisin!
Koetampa jos kahvi maistuisi
Kimmi ja poju 23+6
siis mulla menee täydellisesti hermot, kun tuo neiti 2v4kk on niin hankala saada nukkumaan! Nuurusi jo pari tuntia sitten sänkyyn mutta tuolla itkeä jollottaa yhä edelleen. Jonkun siis pitäisi koko ajan pitää kädestä kiinni ym. eikä mulla tahdo hermo riittää tunnin istuskeluun sängyn äärellä! Käsittämätöntä, miten se sujui jo keväällä ihan itsestään, sen kun sänkyyn jätettiin molemmat lapset. Nyt meinaa jo herra 4v6kk hermostua myös, kun pikkusisko aina vaan itkeä jollottaa iltaisin... Neiti kun on isin tyttö, ja isi on töissä, ja täällä on vaan ilkeä äiti joka on sitä mieltä että tän pitäis jo sujua muutoinkin... ei olis koskaan pitänyt antaa tulla meidän väliin kesälomalla nukkumaan, kun tää nyt on tämmöstä!!!!! Jotenkin musta vaan tuntuu, että tässä on tahtojen taistelusta kyse, ei tuo itku nyt mitään hysteeristä ole, vaan semmosta kuulostelua että tuleeko joku? ei, siis itketäänpäs vähän lisää, tuleeko vieläkään? no vielä vähän lisää... AAARGH!
No, niistä lapsivakuutuksista, elikäs meillä on Tapiolasta. Otettiin silloin esikoiselle sieltä, meillä oli opiskelukämppään edullinen kotivakuutus joten saatiin tarvittavat edut. (vaativat siis kotivakuutuksen). Nyt siellä on kaikki mahdolliset vakuutukset, viimeisimpänä vissiin vaihdettiin auton vakuutukset. Kieltämättä ihan hyvät edut saa, kun keskittää, aikaisemmin sai S-bonusta vaan ei enää, mutta maksut aleni huomattavasti kun uusivat keskittämisjärjestelmiään. Kaikille lapsille on hommattu vakuutus ennen syntymää. Tämä kolmas meinasi kyllä jäädä ilman, sieltä nimittäin tuli nootti että eivät myönnä vakuutusta nyt, ENSIMMÄISEN RASKAUDEN tietojen vuoksi. Soitin ja kysyin, että minkähän vuoksi, sillä olen toisellekin vakuutuksen saanut aikanaan ihan normaalisti, vaikka siinä välissä sairastellutkin. Lukivat uudestaan paperit ja vakuutus saatiin. Outoa, mutta pääasia että saatiin. Molemmilla tenavilla on vakuutusta jouduttu käyttämään, nyt vaihdettiin isommalle omavastuuta isommaksi jotta vuosimaksu pieneni, koska ei ole noin vuoteen tullut mitään haettavaa eli on aika terveenä pysynyt jo. Ihan hyvin on meillä tosiaan toiminut.
Kävin tänään hommaamassa uuden uimapuvun, löysin lopulta noin kymmenen mallia sovitettuani alennuskorista parilla kympillä finlaysonin plus-mallistosta =) Oli ainakin kauniit kukat ja menee ainakin jonkin aikaa, toivottavasti loppumetreille saakka. Sovituskopissa totesin että läskiäkin on kertynyt matkaan joten olisi aikakin saada uintiharrastusta jatkumaan... jumpatkin alkavat viimein tällä viikolla, 5kk tauon jälkeen, olisivat saaneet alkaa huomattavasti aikaisemminkin jo!
mullakin on ollut rakenneultra esikoiselta 17+4 kuukautisista, 16+4 tarkistetun ajan mukaan ja toiselta se oli vasta 22+ viikolla. Nyt täällä kuulemma ultrataan kaikki odottajat aina 21. viikolla, mulla se ois kuukautisista 20+5 ja toisen la:n mukaan 20+1. Että keskiviikkoa odottellessa.... lapset tosin tulee mukaan, joten en suurempia odottele siltä !
No, konsertti jatkuu taas luovan tauon jälkeen :( voi että nää nukutushommat on syvältä!
eikkuli 20+3
Rupesin tana aamuna pohtimaan etta miten te kaikki oikein parjaatte tammikuulle Suomessa jos/kun ei takki mahdu enaa kiinni? Nimittain tana aamuna piti eka kertaa laittaa aamulla syystakki paalle ja se vetoketju ei mennytkaan enaa kiinni!!! Esikoinen syntyi joulukuun alussa ja silloin syksylla ei koskaan tullut kovin kylma ja vahan liikuin ulkona (silloin laiskana aina autolla, mutta nyt ollaan lapsen kanssa pihalla ja puistossa) etten edes miettinyt mitaan takkia mutta nyt kylla ajattelin etta ei taida taallakaan tammikuulle asti parjata takki auki vaikka taalla paljon lampimampi onkin kuin Suomen joulu-tammikuussa. Eli ostatteko te jotain kalliita (?) aitiystakkeja vai vaan isompia kokoja vai lainaatte miehelta?
Mies on lomalla taman viikkoa - maanantaista alkaa sitten taas viikonloppu-isin hommat joululle asti, esikoinen on kovasti ollut isin tytto viimeiset viikot kun mina en aina ole jaksanut tehda kaikkea - toivottavasti ei kovin hankalaksi mene viikolla meidan elama kahdestaan ja nayttaa sille etta mies ei ehdi kotiin perjantaisin ennenkuin tytto menee nukkumaan :-(
Huomenna olis tarkoitus tehda paivaretki kolmestaan kun kerran isikin on meidan vapaapaivaa viettamassa meidan kanssa :-)
Charlie rv 21+4
Täällä hulluna siivoillut kaikkia tavaroita pois siirrettävistä huonekaluista, ennen kun remppa alkaa. Mulla kävi ystävä eilen joka innostu siivoomaan ja sehän oli oikeesti tosi mukavaa kun sai apua, ennen olen kyllä joutubut aina tekemään kaiken yksin....
Talvitakeista: Olen aina ostanut isomman ja sitten jos on ollut tarve niin olen esim miehen sadetakkia lainannut :)
Täällä kyllä oudosti että mulla on nytten ollut sit yli 7 viikon tauko ennen seuraavaa neuvolaa? ja se ens maanantaina. toivottavasti ei olis paino iin kauheesti noussut..
Olen huomannut että joka yö nukun selällä ja aamulla tuntuu että mulla ei ole enään selkärankaa kun puutunut, niksejä otan vastaan jolla saisin etten nuku selällä....
Nyt aamupalan laittoon
t: Lootuskukkanen ja aada rv 21+1
Tuosta takista piti tulla kommentoimaan.. Mulla ei omat takit enää mahdu päälle, niin kävelen jo lainatakissa kun onneksi äitin tuulitakki mahtuu *vielä*. Se onkin tällä hetkellä ainoa mitä voin pitää. Semmosta siistimpää ei ole. Perjantaina kun oli ne juhlat, niin oli päällä vaan pontso, mutta ei todellakaan semmosen kanssa tarkene kuin tosi lyhyitä matkoja. Ajattelin ostaa jonku A-linjasen syys/talvitakin mitä voi pitää sitten loppuun asti ja mahdollisesti sitten myöhemmin muuten vaan. Ja jos tarttee kunnon toppatakkia niin sitten voisin *harkita* sitä miehen takkia... Ne kun on jotain xxl kokoa niin ei paljon innosta. Toppahousut on onneksi ihan suht reippaan kokoset, että pitää sitten vaan mahan kohalle kehitellä joku patentti.. No sen näkee sitten kuinka niitä ehki tarttee... Nyt tosiaan ensimmäinen hankinta on se takki, kun ei oikein tuulitakissa haluttais kovin kauaa kulkea.. Aamulla oli nimittäin jo pakkasta ja maa kuurassa että sieltä se talvi tulee!
Hömppä ja masu 19+4 töistä aamukahvilta
Pitkästä aikaa taas kirjoittelen tänne. Lueskelen kyllä päivittäin teidän muiden kuulumisia. Rakenneultra käyty ja kaikki oli ok. Painoa oli n.330g. Sukupuolta ei nähty. Toisaalta ihan kiva kun ei nähtykään! Säilyypähän jännitystä tammikuullekin.
sairaslomalla on tällä hetkellä, koska taas alkoi ikävä paineen tunne alavatsalla ja vatsa meni illalla monta kertaa kovaksi. Eli taisi olla supistuksia. Nytkään en pysty reippaasti kävelemään, koska heti alkaa vihlomaan alavatsaan. ONKO MUILLA OLLUT TÄLLAISTA??!! Mileen tulee väistämättäkin kokoajan pelko, että synnytys käynnistyy liian aikaisin! :( Siis ihan kamalaa kun pyörittää päässään noita asioita ja itkuherkkä kun olen muutenkin tällä hetkellä, niin saan nieleskellä itkua jatkuvasti. En tiedä vielä milloin menen töihin takaisin...huomenna varmaan menen lääkäriin ja katsotaan kohdunsuun tilanne, jotta saisin edes vähän mielenrauhaa tähän tilanteeseen.
rv21+1
Ah, mikä ihana aamu. Mies sai messengerin välityksellä pahoitettua mieleni (on siis töissä, tekee töitä koneella), ja kuopus aloitti aamun järjettömällä kiukuttelulla.. Hyvää syntymäpäivää siis minulle!
Ulkona näyttää taas aika synkältä, joten pitää kai sinne raahautua muksujen kanssa, ennen kuin sade alkaa. Ja taas saa alkaa miettiä "mitä tänään syötäisiin".. Oli kyllä hyviä ideoita, että tekis esim. viikon ruokalistan valmiiksi, ni säästyis tältä miettimiseltä, mutta kuinka vaikealta nyt tuntuu siihenkin tarttuminen.
Ja anteeksi, että nimimerkki taas unohtui, mutta joku voivotteli oman pesänrakennusviettinsä puuttumista, mutta ethän käsittänyt ainakaan minua väärin!? Siis minultakin se tärkein vielä puuttuu, eli energia. Haluja pesänrakennukseen (siivousta, siivousta, siivousta) kyllä olisi, mutta energiaa niiden toteutukseen ei vaan tunnu löytyvän. Yritän nyt pyykit ja astiat saada suurinpiirtein hoideltua, ja tuntuu siinäkin olevan ihan riittävästi (liikaakin) hommaa. Ja jonkun huoneen kun saa siivottua, niin ei siitä pitkää iloa ole -muksut pitävät siitä huolen.
Minnikki ♥ tutteri 22
Eilen oli sit neuvola pitkästä aikaa.Hb oli 135 ja verenpaineet hyvät.Vauvalla syke 164 ja sf-mitta 21, joka meni kyllä reippaasti käyrien yli. Miten muilla viikolla 20 ollut sf-mitta? Yksi vauva kuitenkin vaan olisi tulossa ja viimeviikkoisen ultran mukaan ihan viikkoja vastaava vauva.Niin ihmettelen vaan tuota mittaa, että liekkö tullut terveydenhoitajalla virhe mittaamisessa.
Liikkeitä olen tuntenut noin viikon, johtuu varmaan istukasta joka on etuseinässä.Supistuksia ja muita vatsa kipuja on tosi usein ja jouduinkin niiden vuoksi sairaalan seurantaan, koska aiheuttavat muutoksia kohdunsuussa. Seuraava aika sairaalaan on kahden viikon päästä.Siivousvimma on ollut ihan mahdoton nyt muutamana päivänä vaikka pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin.
Nyt tuntuu, että juttua riittäisi vaikka aika ei riitäkkään koneella istumiseen joten toisen kerran sitten.
Jonna 20+2
Moelpa: Mulla on myös supistelua aika paljon ja just jos kävelee reippaasti niin alkaa saman tien kauheet vatsa väänteet. Eilen viimeksi oli sellanen olo et täytyy varmaan kohta soittaa lääkäriaika jos jatkuu nää supparit et tarkastaa tilanteen :(
Juu olisihan se ihanaa saada kaikkee ylimäärästä tehtyä täällä kotona niinku uusia sisustusta ja kaikkea ja saada paikat kuntoon kunnolla, mutta nyt ku alkaa remppa niin tiedän että menee jonkin aikaa ennen kun oikeesti saa hommat hoidettua....Olisi ihanaa jo nyt laittaa vaavin sänky meidän makkariin mut siin tulis kaupan päällisenä tuo kakkonen mukana ku ei olla viellä hankittu toiselle sänkyä :)
Jos meille nyt sit syntyy tyttö niin mulla on sit ihan tosi paljon pojan vaatteita jotka myyn pois...voihan tyttö sit tiettty käyttää myös vaaleansinistä vaaleanpunaisen kanssa mutta saa nyt sit nähdä....
Miten noita sydämen kuvia saa muuten lisättyä?? Hauskoja on
Moro pitkästä aikaa...
Mulla oli siis eilen rakenneultra ja kaikki oli OK! Jännitti etukäteen ihan hirveesti, kun ei niitä liikkeitä oo mitenkään kummosesti ollu. Meillä joutuu ton ultran käymään yksityisesti, aika kallista on kun muutaman minuutin tutkimus maksaa 110 eskoa (omavastuu osuus). Mut kyllähän siitä sisäisen rauhan sai... Mittauksien mukaan LA ois 8 päivää aikasemmin (LA 20.1.), mut saa nähä ;)
Mäkin jouduin supistelujen vuoksi 3 viikon sairaslomalle, lekuri totes et kohdunkaula on jo jonkinverran pehmentynyt ja nyt sit pitäs ottaa TOSI iisisti. Oon sairaanhoitaja ammatiltani ni kyllähän se sänkyjen kuskaaminen ja potilaiden "käsittely" aikamoiset supistelut sai aikaiseksi. Mut haluan uskoa vakaasti et lupa töihin menoon vielä tulee!!! Ei täällä kotonakaan jaksa maata ku esikoinenkin on eskarissa. Mut hyviä vointeja kaikille B-)
T: Maaju 21+0
Sydän tulee, kun laittaa seuraavan "komennon" ilman välilyöntejä:
& h e a r t s ;
Koukussa oon näihin sivuihin...
Tarkastin vanhoista neuvola korteista tuon SF mitan ja ekassa raskaudessa ollut rv 21 niin 21 cm ja tokassa rv 21+1 niin 22 cm.
Luulen että kun mitta otetaan multa tasan rv 22 niin on varmaan enemmän kun nuo edelliset, on tää masu jo niin paljon kasvanut
Kokeilen nyt tuota sydän juttuu
T:Lootuskukkanen ja Aada&hearts:
Jätä sen Aadan perään välilyönti, ja sitten yhteen & h e a r t s ; (viimeinen on puolipiste, vai mikskä sitä sanotaankaan.. ylhäällä piste, alhaalla pilkku ;)
Tulin kommentoimaan MOELPAlle noita alavatsakipuiluja, mulla kuullostaa NIIN samalle, valitettavasti.. Eli on myös supisteluja ja jos vähän "rehkii", niin tuntuu vatsassa tuolla ihan alavatsalla. Sitten on ollut semmosta menkkakipujen tuntusta kuin alkuraskaudessakin ja mietin oisko ne vähän niinkun supistuksia..
Mutta tuuhan kertomaan mitä sulle neuvolassa niistä sanotaan, niin tietää itsekin ottaa yhteyttä neuvolaan, jos sullakin kohdunsuulla jotain tapahtunut.. mut toivottavasti ei kuitenkaan vielä!!
Minnikille synttärionnea!
Nyt poimiin omppoja tutulta, kunhan ei täällä Treen seudulla vaan rupeis sataan.. Pitäis tehä sosetta sekä himoitsen omenapiirakkaa kera vaniljakastikkeen.. ja se painonnousu alkaa ;D
Emmuli rv 19+6 (huomenna tasan 20 :) )
Emmuli, kävin neuvolassa terkkarin luona ja se sano, että nyt en saa rehkiä ollenkaan (ei siivousta, ei mitään nostelua!). Levossa oltava nyt kolme päivää. Jos oireet ei lopu, niin sitten lääkäriin.
Nyt sohvalle makoilemaan! :)
Vai supistuksia, mä oon vielä ihan onnellisen tietämätön mille ne tuntuu. Ei osaa ees kuvitella. Parina iltana on ollut kovia kipuja alavatsassa, siinä kaikki.
Vakuutuksissa meillä ei oo varaa valita. Meillä on koko suvun vakuutukset samassa yhtiössä ja itseasiassa kilpailutus parhaillaan menossa, eli Y-fennia tai Tapiola. Mut suurella omavastuulla ajattelin aloittaa. Jos jaksatte perehtyä asiaan niin käykää katsomassa vertailu lasten sairaskuluvakuutuksista www.vakuutusvertailu.fi . Siitä saa ainakin tietoa mitä kannattaa vertailla, vaikka vertailu onkin jo vuoden vanha.
Sain ton tokan ultran kutsun ekan ultran yhteydessä ja siksi oletin, että se on vain raskaana oleville. Siinä käsketään ottaan mukaan hallussanne olevat röntgen kuvat ja mahdolliseen sairauteen liittyvät reseptit yms hauskaa. Jätän sen kutsun nyt omaan arvoonsa ja alan odottelemaan huomista ultraa. =) Jännä jollei muilla Hyvinkään sairaalassa käyvillä ole ollut samaa kutsua tai sitten oon ainut joka käy siellä ultrissa.
Marie rv 20+1
Onko kukaan muuten saanut videota rakenneultrasta, kaikki työkaverit jotka oli paikalla kun asiasta puhuttiin olivat saaneet 5min ultrapätkän, kun veivät tyhjän videon mukana. Meille tälläisestä mahdollisuudesta ei sanottu.
Marie
Mua alkaa jännittää, nimittäin huomenna on sitten se kauan odotettu rakenneultra!!! Vielä kun on tuota jännitysmomenttia kun lapset pitää ottaa mukaan, ettei yhtään tiedä miten tulee menemään. Esikoinenkin oli aikanaan pikkusiskoa katsomassa, mutta kun niitä on nyt kaksi siellä sitten mukana...
Kävin uimassa pitkästä aikaa ja tein perinteisen tonnin lenkin ja olin tosi iloinen, kun ei tuntunut sen raskaammalta kuin aikaisemminkaan :) Nyt yritän ihan oikeesti saada käytyä kerran viikossa ja toisen kerran jumpalla. Viime viikon kompuroinnit vaan vaikutti sen verran, että jalkaa alkoi uudestaan särkeä, kädelle teki hyvääkin vähän verrytellä. Miehen ilme oli kyllä mielenkiintoinen, kun kotiin tullessani ilmoitin että joudut nyt hieromaan mun peppua... nimittäin on tuolta takaa pepun päältä asti kipeä tuo kinttu. Mahdoin saada sitten iskiaksen toiseen jalkaan mihin se yleensä on loppuraskaudesta iskenyt, tuon kaatumisen seurauksena :(
Noista ennenaikaisista supisteluista sen verran, että kannattaa todellakin rauhoittua jos niitä on kovasti. Itselläni ei ole missään raskaudessa ollut, mutta lähipiirissä on tapauksia joissa toisessa äidille on syntynyt molemmilla kerroilla keskoslapset. Eli lääkäriin vaan jos supistelee kovasti, sillä se voi todellakin aiheuttaa kohdunsuun kypsymistä näinkin aikaisilla viikoilla - tuskin kukaan varta vasten haluaa synnyttää pikkukeskosta joten kaikki voitava sen eteen ettei näin kävisi!!! Lepo on ensisijainen hoito, jos siitäkään ei ole apua niin sitten alkaa lääkityksellä hoito.
No, mutta jospa vielä hetken surffailisi ja sitten painuisin pehkuihin. Huomisiin ja uusiin ketjuihin!
t. eikkuli 20+4
Tiedä mihin pitäisi ilmoittaa, mutta minulla muuttui laskettu aika helmikuulle. Joten sanoudun irti tammimasuista. :)
TiiaMariia