Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä naimisiin, mitä sillä voittaa (kirkkoon kuulumattomat)?

Naimisiin voi mennä ilman kirkkoa.

Kyse on suhteen virallisestamista, lesken eläkkeestä, lesken asumisoikeudesta omassa kodissaan, lasten syntyminen avioliittoon jne.

Sitoutumisesta myös lain edessä. 

Kaikille nämä edellä mainitut seikat eivät ole tärkeitä. Minulle oli ja on, samoin monille muille.

Sekä perimisestä kuoleman jälkeen jos ei ole perillisiä, ja testamentillakin pienemmällä verolla. Tämä meille tärkein.

Pistää vihaksi nuo tarinat miehistä, jotka pitävät vuosia löyhässä hirressä ja sitten takavasemmalta tulee joku suttura, joka viedään heti vihille. Tuossa jotenkin tiivistyy se miten usein miehet haluavat vain jonkun, jonka kanssa jakaa arki (eli kotityöt ja laskut) ja sitten odotellaan samalla sitä yhtä oikeaa, jonka unelmat toteutetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullekin naimisiin meno on ollut ns arka aihe ja yhdessä vaiheessa välttelin elokuvia yms missä mentiin naimisiin.

Minulla on mies joka ei halua naimisiin ja minä haluaisin naimisiin. Olemme olleet yhdessä yli 8 vuotta. Olemme asuneet yhdessä 5 vuotta.

Mieheni ei halua papin aamenta, minkä ymmärrän. En ole uskovainen vaikka kuulun kirkkoon, mutta koen itse kirkon/uskon kaukaiseksi asiaksi. Mieheni on ateisti, eikä täten kuulu kirkkoon. Uskon, että joillakin muillakin tämä uskonnollinen puoli voi vaikuttaa asiaan kumpaan suuntaan tahansa. Tällöin toki vaihtoehtona on siivilivihkiminen, mitä olen itsekin ehdottanut. En edes haluaisi isoja häitä. Silti mieheni kokee avioliiton olevan liian sidoksissa kirkkoon.

Haluan naimisiin, koska näen sen vahvistuksena lupauksesta yhdessä olosta, rakkaudesta ja uskollisuudesta, vaikka monet naimisissa olevista päätyvätkin eroon jossain v

Tulee mieleeni eräs tuttavapariskunta, jossa mies halusi lapsia, mutta ei suostunut naimisiin. 

Perusteena kirkon vastustaminen, auktoriteettien ja perinteiden vastustaminen. Perinteisesti lapsille kuitenkin piti antaa isän sukunimi.

Nyttemmin perhe on hajonnut, isä viipottaa ties missä. Pienituloiselle äidille jäi kolme lasta hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

"Yhteenmuutto sisältää aina riskin, että yhteiselo ei toimikaan ja tulee ero ja erilleemuutto. Siksi en tee sitä kevyesti, kuten en kihlaustakaan. En muuta yhteen ihmisen kanssa sellaisella "katsotaan miten tämä menee" -mentaliteetilla, vaan sillä ajatuksella, että siinä on se loppuelämän kumppani jonka kanssa rakennetaan pysyvää yhteistä kotia. Haluan toisen osapuolen olevan tismalleen samalla asenteella liikkeellä. Tietenkään elämää ei voi ennustaa, mutta asenne kertoo paljon. Jos kihlaus ja avioliittoon tähtääminen on liian suuri sitoumus miehelle, niin minulle yhteenmuutto on liian riskialtista."

Ihan älytöntä. Sulle itsellesi joku kaunis ihana koti on tärkeämpää kuin yhteiselämä miehen kanssa, olet ihan ok sen kanssa, että ikinä ette asu yhdessä. Mutta samalla vaadit mieheltä jonkun ihmeen loppuelämän lupauksen täysin silmät sokkona, eli ei hän voi tietää, mitä lupaa = ei tiedä, minkälaista kanssasi on oikeasti asua.

Vähintä, mitä minä sinulta tuossa tilanteessa on, olisi vaatimus, että tuli mitä tuli, yhdessä pysytään. Sitähän tässä nyt kysytään, loppuelämän yhdessä olon asennetta. Olisitko valmis siihen, että kun en jaksa siivota, vaikka olet kipeä, mä vaan sanoisin, että no tätähän sä tahdoit ja mun kanssa yhdessä elo näin avioparina on sitä mitä vaadit? Ota ota, jättää et enää voi?

Muutenkin sanoisin, että sulla on nyt kynsissä rehellinen mies. Hän ei ole tehnyt sitä, mikä tuossa tilanteessa olisi helpointa, eli kuskaa sulle sormuksen ja sanoo, että jep, nää on kihlat ja juuuuuu avioliittoon tähdätään. Tai vastaavasti joo, ei ole niin kiinnostunut susta, että antaisi sun pompottaa itseään jollain ihme vaatimuksilla. Mutta menee se elämä varmaan noinkin.

Se, mitä sä nyt vaadit on täysin kohtuutonta. Vaadit, että sinun kanssasi tulee olla valmis viettämään koko elämä, mutta sä saat koska tahansa todetakin, että ei tämä ollutkaan sitä, mitä ajattelin. Jos olisin mies, todellakin juoksisin.

Tämä oli kyllä typerin kommentti vähään aikaan, mutta vastaanpas nyt silti. 

Kyllä, mulle kaunis, ihana kotini ON tärkeä. Niin tärkeä, että olen todellakin ihan ok sen kanssa että ei asuta yhdessä ennenkuin tuntuu siltä, että tässä on se aviopuoliso jonka kanssa vanhetaan yhdessä. JOS yhdessä asuminen olisi miehelle jossain vaiheessa tärkeää niin tottakai hänen vuokseen voin siihen myöntyä, mutta mun on ihan hyvä näinkin. Mutta edelleen, kevyesti en ole valmis luopumaan kodistani (eikä tähän asuntoon kaksi ihmistä mahdu). Jos kihlat ja aie naimisiinmenosta on kohtuutonta miehelle niin silloin on täysin kohtuutonta minulle luopua kodistani. 

Niin kauan kun ei olla kihloissa (pitkä kihlausaika on ok, mutta iki-kihlat ei, kihlojen tulee tähdätä avioliittoon eikä aikatauluksi käy "sitten joskus") tai naimisissa eikä asuta yhdessä, kumpikin voi erota kevyin perustein, jos siltä tuntuu. Moni avioliittoa välttelevä esittää syyksi sen, että kun sitten on niin monimutkaista erota, niin minä voin aivan hyvin asettaa saman syyn sille, miksi en halua muuttaa yhteen. Jos aiotaan pysyä yhdessä, niin on sama mennä naimisiin asti, jos kaikki pitää suunnitella niin että eroaminen ei mene liian monimutkaiseksi niin silloin ei hankita sitä yhteistä kotiakaan. 

Olen kertonut nämä asiat miehelle, hän ei elä missään pimennossa. Hän voi tehdä omat valintansa, mutta kodinhoitajaa ja vaimopalveluja multa ei saa jollei ole itse valmis sitoutumaan myös lain ja yhteiskunnan edessä. 

Avioliitto on oikeudellisesti järkevää mm omaisuutta jakaessa tai toisen kuollessa. Muuten on sama, onko naimisissa vai ei.

"Niin kauan kun ei olla kihloissa (pitkä kihlausaika on ok, mutta iki-kihlat ei, kihlojen tulee tähdätä avioliittoon eikä aikatauluksi käy "sitten joskus") tai naimisissa eikä asuta yhdessä, kumpikin voi erota kevyin perustein, jos siltä tuntuu. Moni avioliittoa välttelevä esittää syyksi sen, että kun sitten on niin monimutkaista erota, niin minä voin aivan hyvin asettaa saman syyn sille, miksi en halua muuttaa yhteen. Jos aiotaan pysyä yhdessä, niin on sama mennä naimisiin asti, jos kaikki pitää suunnitella niin että eroaminen ei mene liian monimutkaiseksi niin silloin ei hankita sitä yhteistä kotiakaan."

Luulen, että moni tässä ihmettelee, miten se kihlasormus ja lupaus avioliitosta sulle takaa nuo asiat, joita pidät tärkeänä?

Jos olisin tilanteessasi, en itse kyllä keskittyisi tippaakaan johonkin kihlasormukseen tai avioliittolupaukseen, vaan esim. siihen, että mies alkaa kanssani selvittämään tulevan yhteisen kodin asioita, missä se on, miten se rahoitetaan, mitkä ovat kummankin kriteerit sille kodille, jne. Lisäksi vaatisin, että kaikki mahdolliset juridiset seikat on otettu huomioon, esim. omaisuuden luettelo yhteenmuutettaessa.

Enemmän kuin maistraattiin menoa vaatisin yhteistä käyntiä lakimiehen luona, joka varmistaa, että taloudellinen tasa-arvo toteutuu yhteenmuutettaessa ja yhteiselon jatkuessa, johtakoon sitten avioliittoon tai ei.

Kotitöiden tasaista jakoa ei ainakaan tämän palstan mukaan avioliitto todellakaan takaa, vaan kyllä se on saavutettava aivan muutoin kuin vaimon tittelillä. Itse asiassa hämmentää, että jos tätä pelkäät, et halua testata, minkälaista miehen kanssa todella on asua = varmistaa, että hän on tosiaan arjessa sanansa mittainen ja tekee oman, sovitun osansa.

Mua tässä keskustelussa eniten hämmentääkin se, että tuntuu olevan tärkeää mennä naimisiin, sitä perustellaan, että juridisesti se on parempi, mutta samaan aikaan ei vaan hoideta niitä juridisia (siis musta TOSI tärkeitä) juttuja kuntoon, kun odotellaan, että tulisi se avioliitto ne hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Provohan tämä on tai jos on totta  jollekulle niin miksi roikut tässä miehessä joka ei ole menossa kanssasi naimisiin. "Aiheuttanut paljon katkeruutta", olet niitä naisia jotka roikkuvat kenessä hyvänsä siedettävässä miehessä sen sijaan että itsenäistyisit henkisesti ja etsisit samanhenkisen miehen. Tilanteestasi voit syyttää vain itseäsi.

Tämäpä. Mä en ymmärrä tällaisia ihmisiä jotka roikkuvat ja katkeroituvat surkeissa suhteissaan ja sitten ulisevat ja inisevät, voi voi voi.... Oma valinta, itseäsi saat syyttää! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä naimisiin, mitä sillä voittaa (kirkkoon kuulumattomat)?

Naimisiin voi mennä ilman kirkkoa.

Kyse on suhteen virallisestamista, lesken eläkkeestä, lesken asumisoikeudesta omassa kodissaan, lasten syntyminen avioliittoon jne.

Sitoutumisesta myös lain edessä.

 

Tämä! Avioliitto juridisena sopimuksena ja hääjuhla ovat kaksi eri asiaa. Sopimuksen voi kyllä allekirjoittaa ilman suuria seremonioita ja järjestämättä juhlia. Sekä uskonnottomasti että uskonnollisesti. Kestää ehkä vartin, jos sitäkään. Tämä tekosyy, ettei voi mennä naimisiin, koska ei halua  kirkkoseremonuaa tai suuria juhlia, ei päde.

Tuo ei ole perinteinen asetelma, ap. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vuosi 2024 Suomessa. Miksi kukaan menee enää naimisiin, varsinkaan tuollaisissa ap:n olosuhteissa? Painostuksesta naimisiin ei nyt varsinkaan pidä mennä tai näyttääkseen jollekin jotakin. Yhteinen asuntolaina ja yhdessä asuminen sekä erityisesti ne yhteiset lapset niitä suurempia ja merkityksellisempiä sitoumuksia oikeasti ovat. 

Vuotena 2024 avioliitto on edelleen juridinen sopimus pariskunnan välillä. Mummoni jäi leskeksi virallisesti eronneena ja siitä koitui hänelle paljon ongelmia. Lapset ja yhteinen asuntolaina eivät tuo avioparin juridista asemaa.

Vierailija kirjoitti:

"Niin kauan kun ei olla kihloissa (pitkä kihlausaika on ok, mutta iki-kihlat ei, kihlojen tulee tähdätä avioliittoon eikä aikatauluksi käy "sitten joskus") tai naimisissa eikä asuta yhdessä, kumpikin voi erota kevyin perustein, jos siltä tuntuu. Moni avioliittoa välttelevä esittää syyksi sen, että kun sitten on niin monimutkaista erota, niin minä voin aivan hyvin asettaa saman syyn sille, miksi en halua muuttaa yhteen. Jos aiotaan pysyä yhdessä, niin on sama mennä naimisiin asti, jos kaikki pitää suunnitella niin että eroaminen ei mene liian monimutkaiseksi niin silloin ei hankita sitä yhteistä kotiakaan."

Luulen, että moni tässä ihmettelee, miten se kihlasormus ja lupaus avioliitosta sulle takaa nuo asiat, joita pidät tärkeänä?

Jos olisin tilanteessasi, en itse kyllä keskittyisi tippaakaan johonkin kihlasormukseen tai avioliittolupaukseen, vaan esim. siihen, että mies alkaa kanssani selvittämään tulevan yhteisen kodin asioita, missä se on, miten se rahoitetaan, mitkä ovat kummankin kriteerit sille kodille, jne. Lisäksi vaatisin, että kaikki mahdolliset juridiset seikat on otettu huomioon, esim. omaisuuden luettelo yhteenmuutettaessa.

Enemmän kuin maistraattiin menoa vaatisin yhteistä käyntiä lakimiehen luona, joka varmistaa, että taloudellinen tasa-arvo toteutuu yhteenmuutettaessa ja yhteiselon jatkuessa, johtakoon sitten avioliittoon tai ei.

Kotitöiden tasaista jakoa ei ainakaan tämän palstan mukaan avioliitto todellakaan takaa, vaan kyllä se on saavutettava aivan muutoin kuin vaimon tittelillä. Itse asiassa hämmentää, että jos tätä pelkäät, et halua testata, minkälaista miehen kanssa todella on asua = varmistaa, että hän on tosiaan arjessa sanansa mittainen ja tekee oman, sovitun osansa.

Mua tässä keskustelussa eniten hämmentääkin se, että tuntuu olevan tärkeää mennä naimisiin, sitä perustellaan, että juridisesti se on parempi, mutta samaan aikaan ei vaan hoideta niitä juridisia (siis musta TOSI tärkeitä) juttuja kuntoon, kun odotellaan, että tulisi se avioliitto ne hoitamaan.

Olen eri, mutta ihmettelen miksi nuo sulkisivat toisensa pois? Ajattelitko että naimisiin mennään puhumatta mitään yhteisestä kodista?

Miksi ihmeessä menisit mieluummin lakimiehen luo, kun on jo olemassa valmis paketti nimeltään "avioliitto"? Avioehdolla sitä voi säätää mieluisammaksi, jos paketissa joku ei sovi omalle kohdalle.

Kauheasti selittelyä, että ei vaan tarvisi astua avioliitoon.. miksi ihmeessä? Mikä siinä avioliitossa niin pelottaa?

Niin ja itse muutes muutin miehen kanssa yhteen vasta papin aamenen jälkeen. Yhteisasumisessa ei tullut yllätyksiä, olihan mies tuttu ennestään ja olin nähnyt miten hän asui. Tuntuisi oudolta muuttaa yhteen ajatuksella, että kyseessä on jokin läpäistävä testi. Avioliitossakin voi vaikka asua eri osoitteissa, jos se pariskunnalle sopii paremmin. Kyllä se liitto on se sitouttavampi asianhaara.

Voihan ne samat lain suojat jossain määrin hoitaa ilman avioliittoakin, mutta onhan tuo nyt ajatuksena jotenkin kuitenkin romanttisempi mennä naimisiin kuin mennä hieromaan taloudellista sopimusta. Oletan myös että avioliitto tuo muutakin hyötyä lain edessä, kuin pelkät talousasiat.

En ole perehtynyt sillä minulle on ollut aina selvää että haluan naimisiin ja siksi katsonut vain miehiä, jotka haluavat samaa. Jos olisi joutunut kovin monta vuotta odottelemaan, luulen että suhteemme olisi kenties päättynyt sillä olisin kokenut tulleeni huijatuksi ja olevani varavaihtoehto.

Miksi tänä päivänä kukaan kaipaa papin aamenta? Miehen omaisuudeksi nimenvaihtoa myöten ryhtyminen on täysin turhanpäiväistä hommaa. Aikuiset naiset haaveilevat päivästään prinsessana. Hohhoijaa. 

Vierailija kirjoitti:

Pistää vihaksi nuo tarinat miehistä, jotka pitävät vuosia löyhässä hirressä ja sitten takavasemmalta tulee joku suttura, joka viedään heti vihille. Tuossa jotenkin tiivistyy se miten usein miehet haluavat vain jonkun, jonka kanssa jakaa arki (eli kotityöt ja laskut) ja sitten odotellaan samalla sitä yhtä oikeaa, jonka unelmat toteutetaan.

Et ollut tarpeeksi tasokas, suttura oli. Noin käy kun roikkuu väkisin vuosia liian tasokkaassa miehessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistää vihaksi nuo tarinat miehistä, jotka pitävät vuosia löyhässä hirressä ja sitten takavasemmalta tulee joku suttura, joka viedään heti vihille. Tuossa jotenkin tiivistyy se miten usein miehet haluavat vain jonkun, jonka kanssa jakaa arki (eli kotityöt ja laskut) ja sitten odotellaan samalla sitä yhtä oikeaa, jonka unelmat toteutetaan.

Et ollut tarpeeksi tasokas, suttura oli. Noin käy kun roikkuu väkisin vuosia liian tasokkaassa miehessä. 

Voi syyttää vain itseään tuossa tilanteessa. Joskus nainen saa vuosien väsytystaistelulla miehen naimisiin kanssaan, mutta ero tulee heti, kun joku parempi nainen ilmaantuu näköpiiriin. 

Tosiasia on, että mitä vanhempana yrittää pitempiaikaista suhdetta, sitä huonompi valikoima mistä valita.

Työkaverini eli avoliitossa yli 20 vuotta miehen kanssa, jolla oli kaksi aikuista perheellistä lasta edellisestä avioliitosta. Mies ei suostunut menemään naimisiin eikä tekemään juridisesti minkäänlaista asumisjärjestelyyn liittyvää sopimusta. Yritettiin puhua työkaverille järkeä töissä mutta hän ei nähnyt tätä tarpeellisena eikä oikein ymmärtänytkään asian tärkeyttä, luotti mieheen. Kesken työpäivän tuli puhelu miehen siskolta, jonka mies oli antanut lähiomaiseksi terveystietokantaan, ja ilmoitti miehen saaneen sydäninfarktin. Työkaveri pääsi avomiehen siskon kanssa katsomaan miestä sairaalaan, jonne tuli myös miehen lapset. Mies menehtyi viikon sisällä ja siitä ei mennyt kuin pari viikkoa kun työkaveri laitettiin pihalle miehen lasten toimesta omakotitalosta, jonka työkaveri oli jakanut yli 20 vuoden ajan. Työkaveri siis muutti isosta omakotitalosta muutamin huonekalujen kanssa kaupungin vuokra-asuntoon. Hautajaisiin sentään pääsi mutta ei etupenkkiin omaisten paikalle vaan miehen lastenperheiden ja sisarusten perheiden taakse, hautajaisten jälkeen hänet lempattiin täydellisesti kaikesta ulos ilman yhteydenpitoa. Perunkirjoitus ei jättänyt hänelle mitään, koska minkäänlaista juridista suojaa hänellä ei ollut, mies jätti kaiken lapsilleen, ei jättänyt asumisoikeutta, koska eivät olleet tehneet virallista avoehtoa eikä keskinäistä testamenttia. Näitä asioita ei nuoret vielä tajua.

Edelleenkään en ymmärrä avioliiton etuja tai hyötyjä. Molemmilla tulee olla oma omaisuus, eikä koskaan pitäisi kenenkään asua toisen kämpässä. Avioliittokaan ei takaa mitään leskenoikeuksia yms. 

Tuntuu hurjalta, että monilla naisilla omien lapsuustraumojen takia on vakaa uskomus siihen, että avioliitto olisi jotenkin heille hyödyllinen. Omaisuudesta siinä vaan sovitaan, jokaisella pitäisi kuitenkin olla omansa. 

Vierailija kirjoitti:

Provohan tämä on tai jos on totta  jollekulle niin miksi roikut tässä miehessä joka ei ole menossa kanssasi naimisiin. "Aiheuttanut paljon katkeruutta", olet niitä naisia jotka roikkuvat kenessä hyvänsä siedettävässä miehessä sen sijaan että itsenäistyisit henkisesti ja etsisit samanhenkisen miehen. Tilanteestasi voit syyttää vain itseäsi.

En minäkään pidä avioliittoa sellaisena periaatteellisena kysymyksenä, jonka vuoksi jättäisin rakastamani miehen. Nyt on vaan niin, että koska emme ole aviossa, on itselle tärkeä hanke jäissä. Perin perheeni rakkaan kesämökin joka vaatisi remonttia, jotta se olisi minun ja kumppanini toiveiden mukainen. Minulla on lapsi, yhteisiä ei ole. En halua yksin ottaa sellaista rahoitusvastuuta jonka mökin remontoiminen mieleiseen kuntoon vaatisi, koska mielestäni se ei olisi reilua kun mökkiä yhdessä käytämme. Käyttökustannukset ovat hyvin pienet. Perisinkö mieheltä vuokraa, vai kuinka se toimisi? Lapsen vuoksi (ja muun laajennetun perheeni) en halua antaa miehen osallistua mökin rahoitukseen, koska emme ole naimisissa. Olen päätymässä siihen, että koitan myydä mökin ja sijoitan rahat lapseni sijoitustilille.

Alkuperäinen kirjoitushan on provo mutta tärkeästä asiasta ja jos joku saa näistä kirjoituksista itselleen ideaa niin provo on ajanut tarkoituksensa. Avioliitto on suuri asia ja sitä ei varmasti voi tajuta ennen kuin sen itse kokee; vahva tunne puolisoon, sitoutuminen toiseen, rakkaus ja lämpö, yhteinen elämänsuunta, toisesta välittäminen. Kumppanin kanssa seurustellaan, ollaan avoliitossa ja avioliitto tekee vasta kumppanista puolison. Avioliitossa elävät ovat puolisoita keskenään.