Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?
18.03.2024 |
Meillä on perinteinen asetelma: ikää molemmilla 30+, yhdessäoloa takana vuosissa 7+. Ei lapsia, yhteinen talolaina.
Naimisiinmeno on ollut miehelle aina asia jota tämä on vältellyt tai vaihtanut puheenaihetta. Ystäväpariskunnille ja sukulaisille mies on usein puhunut meidän tulevista häistä ja viitannut asiaan monin tavoin mutta mies ei ole koskaan ottanut asiaa konkreettisesti puheeksi kanssani. Olen yrittänyt olla aloitteellinen, mutta mies vaihtaa nopeasti puheenaihetta. Tämä on aiheuttanut minussa paljon katkeruutta vuosien aikana. Hyväksyin kuitenkin asian ja sen että naimisiinmenoa on käytännössä turha odottaa vaikkei mies koskaan sitä ääneen suostunut toteamaan. Saimme kuitenkin makean riidan aikaan kun sukulaisen tiedustellessa avioliittoaikeista totesin rauhallisesti että meillä on hyvä näin emmekä koe suhteen virallistamista avioliiton kautta tarpeellisena. Vihjaisin myös että odottelin kyllä aikani, mutta eiköhän se juna mennyt jo.
Miesystäväni suuttui tästä totaalisesti ja sanoi että nolasin hänet tuossa tilanteessa. Mies otti vielä lisää kierroksia kun kerroin (taas kerran) että en edes halua mennä naimisiin enää tässä vaiheessa sillä monta vuotta yritin ajaa asiaa aktiivisesti enkä koskaan saanut muuta vastetta kuin kädenlämpöisen toteamuksen että joojoo mennään joskus naimisiin. Naimisiinmeno nyt tuntuisi siltä että väsytystaistelun perästä mies suostuu pitkinhampain ja en tietysti halua solmia liittoa tuollaisissa olosuhteissa.
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.
Tänne onkin tullut paljon keskustelua työpäivän aikana. Mutta kommentoin tähän että en ihmettele tai pohdiskele juurisyitä miehen käytökselle vaan selväähän se on ettei naimisiin tahdo. Enkä sitä halua itsekään väkisin painostaa.
Haluaisin silti jotenkin haudata koko asian ja olla ajattelematta tuota elämän kivuliasta osa-aluetta. Muuten mies ja suhde on hyvä ja meitä on monia naisia jotka ovat samassa tilanteessa. Mutta onko naimisiinmeno sitten niin tärkeää että heittäisi muuten yhteensopivan kumppanin toisensa jälkeen mäkeen koska miestä ei avioliitto kiinnosta? Ei niitä itselle sopivia kumppaneita kasva joka oksalla vaan ne harvat joita olen itsekin tavannut ovat olleet nimenomaan harvassa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväpiirissäni on juuri tilanne, jossa avoparin mies sai sairauskohtauksen ja avovaimolle ei suostuttu kertomaan mitään. Sairauskohtaus sen verran vaikea, ettei mies itse pystynyt sanomaan mitään. Ovat 50-52 vuotiaita. Lapsia ei ole. Siinä sitten ihmettelet asiaa ja syytät tietysti yhteiskuntaakin typeristä säännöistä ja laeista. Itselläni kesti nk. kihlaus 8 vuotta ja olin itse naisena se osapuoli jolla ei ollut yhtään kiire mennä naimisiin. Vähän päälle 40 v. sitten mentiin kuitenkin miehen monen kosinnan jälkeen avioon ja hyvä niin. Vuosia myöhemmin mieheni sairastui syöpään ja menehtyi vuodessa. Omaishoito oli rankkaa, mutta mitään asioita en olisi voinut hoitaa ja päättää mikäli emme olisi olleet naimisissa. Juridisesti avopari on kaksi vierasta ihmistä samassa taloudessa.
Ei pidä paikkaansa. Tottakai, ja todellakin avopuolisolle kerrotaan sairaalasta just kaikki, ja tämän on fakta. Ei ole olemassa mitään lakia eikä sääntöä joka määräisi ettei avopuolisolle saisi kertoa sairaalasta sairaskohtauksesta olennaisia tietoja. Ystäväni heräsi juuri 2 kk anestesiasta, ja hänen avokkinsa piti minuakin koko ajan kartalla siitä mitä ystävälleni kuuluu.
Älkää viitsikö levittää valheita, joku vielä menee ja uskoo.
pankin ja muiden kanssa olikin sitten ongelmia senkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.
Tänne onkin tullut paljon keskustelua työpäivän aikana. Mutta kommentoin tähän että en ihmettele tai pohdiskele juurisyitä miehen käytökselle vaan selväähän se on ettei naimisiin tahdo. Enkä sitä halua itsekään väkisin painostaa.
Haluaisin silti jotenkin haudata koko asian ja olla ajattelematta tuota elämän kivuliasta osa-aluetta. Muuten mies ja suhde on hyvä ja meitä on monia naisia jotka ovat samassa tilanteessa. Mutta onko naimisiinmeno sitten niin tärkeää että heittäisi muuten yhteensopivan kumppanin toisensa jälkeen mäkeen koska miestä ei avioliitto kiinnosta? Ei niitä itselle sopivia kumppaneita kasva joka oksalla vaan ne harvat joita olen itsekin tavannut ovat
Tiedätkös mitä? Sinä pohdit tätä vaan omalta kannaltasi, oletko ajatellut sitä asiaa, että sinut heivataan sopivamman tullessa näköpiiriin? Fakta on, että kyllä naimisiin meno kiinnostaa, mutta ei sinun kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.
Tänne onkin tullut paljon keskustelua työpäivän aikana. Mutta kommentoin tähän että en ihmettele tai pohdiskele juurisyitä miehen käytökselle vaan selväähän se on ettei naimisiin tahdo. Enkä sitä halua itsekään väkisin painostaa.
Haluaisin silti jotenkin haudata koko asian ja olla ajattelematta tuota elämän kivuliasta osa-aluetta. Muuten mies ja suhde on hyvä ja meitä on monia naisia jotka ovat samassa tilanteessa. Mutta onko naimisiinmeno sitten niin tärkeää että heittäisi muuten yhteensopivan kumppanin toisensa jälkeen mäkeen koska miestä ei avioliitto kiinnosta? Ei niitä itselle sopivia kumppaneita kasva joka oksalla vaan ne harvat joita olen itsekin tavannut ovat
Kannattaa kissa nostaa pöydälle ja jutella miehen kanssa mistä se oikeasti kiinni on. Usko pois, että joutuminen siihen tilanteeseen että tulet vaihdetuksi toiseen ja mies menee heti hänen kanssaan naimisiin aiheuttaa sulle loppuelämän arvet ja tuskan.
Oletteko sitten kuitenkaan niin yhteensopivia mitä haluat uskoa, kun mies ei halua sitoutua sinuun? Huomaatko sen kaikesta miehessä, että olet hänen elämänsä rakkaus, tunnetko sen luissa ja ytimissäsi?
Kyllä sen aina vaistoaa jos ei ole kuitenkaan ihan se elämän rakkaus toiselle. Jos on oikein rehellinen itselleen. Sen kyllä tietää, onko vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväpiirissäni on juuri tilanne, jossa avoparin mies sai sairauskohtauksen ja avovaimolle ei suostuttu kertomaan mitään. Sairauskohtaus sen verran vaikea, ettei mies itse pystynyt sanomaan mitään. Ovat 50-52 vuotiaita. Lapsia ei ole. Siinä sitten ihmettelet asiaa ja syytät tietysti yhteiskuntaakin typeristä säännöistä ja laeista. Itselläni kesti nk. kihlaus 8 vuotta ja olin itse naisena se osapuoli jolla ei ollut yhtään kiire mennä naimisiin. Vähän päälle 40 v. sitten mentiin kuitenkin miehen monen kosinnan jälkeen avioon ja hyvä niin. Vuosia myöhemmin mieheni sairastui syöpään ja menehtyi vuodessa. Omaishoito oli rankkaa, mutta mitään asioita en olisi voinut hoitaa ja päättää mikäli emme olisi olleet naimisissa. Juridisesti avopari on kaksi vierasta ihmistä samassa taloudessa.
Näinpä. Taloudellisessa mielessä jo avoparit ovat elatusvelvollisia toisistaan ja mu
Ei oikeasti ole iso vaiva ilmoittaa tietoihinsa lähiomaiset. Minulla ne ovat lapseni ja mieheni. Kummankaan kanssa en ole naimisissa.
Itsestäni tuntuisi vaikealta jatkaa suhdetta jo tuollaisten eiköhän se juna mennyt jo - juttujen jälkeen. Tarkoittaa samaa kuin että eiköhän se suhde ole siinä. Taidat ap sen siis itsekin tietää että kyllä se niin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama riita. Vuodet vierineet ja ei, minun kanssa ei avioon haluta vaikka eksän kanssa halusi.
Laastariolo.
Oma mies taas katuu exän kanssa avioitumista enemmän kuin mitään. Ehkä ei siksi halua kanssani naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jättää asia puolitiehen? Miksi vain jättää menemättä naimisiin kuin voi saman tien erotakin?
En minä jaksaisi katsella tuollaista miestä, joka vetää jotain kulissia tutuille ja sukulaisille ja sitten kiukkuaa, kun toinen ei halua samaa kulissipelleilyä.
Olisko AP:lle se mies kuitenkin tärkeämpi kuin päästä naimisiin? Näin vois äkkiseltään arvella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on melkein sama tarina. Lapsia yksi, yhteisiä vuosia noin 15.
Kosin parikin kertaa, sain rukkaset. Nyt en enää kosi, ja puoliso ihmettelee enkö rakasta enää.
Mun mielestä tämä on yksi kiusaamisen muoto, henkistä väkivaltaa. Miksi ihmeessä naimisiinmeno on toisille niin iso peikko. Usein varsinkin miehille. Miksi mies tämmöisessä tilanteessa haluaa alunperin olla suhteessa jos ei ole valmis sitoutumaan. Tietää, että olisi toiselle tärkeää mutta ei halua sitoutua.
Siis huvittavin idea mihin olen tämän asian suhteen törmännyt oli jonkun kommentti, että pitäisi olla joku tapa saada samat edut kuin avioliitossa, eli pitäisi saada ilmoittaa yhteiskunnalle että on pariskunta, ilman että sitä tarvitsee kutsua avioliitoksi 😆 ilmeisesti joku siinä "avioliitto"-sanassa aiheuttaa panii
Mikäs se rekisteröity parisuhde on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten tullaan vuoden päästä tekemään aihe vapaalle uusi aloitus: onkohan miehelläni toinen nainen? Ja haukutaan mies siaksi, vaikka kaikki merkit siitä että suhde ei ole sitä mitä pitäisi, ovat jo olleet kauan silmien edessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut avoliitossa 27 vuotta. Toiseen voi sitoutua ilman virallista ilmoitusta, joten en ymmärrä tätä "mies ei halua sitoutua, mies ei rakasta tarpeeksi, mies ei ole luotettava" jne. Mies on juuri sellainen kuin on, oli sitä aamenta sanottu tai ei. Kukaan ulkopuolinen ei elämästämme tiedä, että ollaanko sitä aviopari vai ei, joten emme ole yhteiskunnan paarialuokkaa. Molemmilla on oma omaisuutensa, toisen kuolema ei aiheuttaisi taloudellista katastrofia.
Näissä tarinoissa tulee lukijalle sellainen olo, että miehen tulee alistua naisen tahtoon, koska jos nainen jotain haluaa, pitää miehen se tarjota, mutta nainen ei vastaavasti ole valmis tulemaan miehen toiveissa vastaan millään tavalla. Naimisiinmenossa kyse ei naisen kannalta olekaan rakkaudesta ja halusta olla ikuisesti yhdessä vaan kahleesta, jolla saa miehen omaisuuden itselleen ja päätösvallan tämän asioihin.
Yleensä nämä miehet perustelevat sitä etteivät halua naimisiin sillä että avioliitto on turhaa, se ei muuta mitään, se on taloudellinen riski yms. Tai sitten he eivät edes sano että eivät halua avioon vaan johtavat naista harhaan ja vitkuttelevat, naimisiin sitten joskus.
Jos avioliitto on niin mitätön asia, miksi sitä ei kumppaninsa toiveesta tekisi? Jos siis kumppaniaan rakastaa.
Väkisinkin silloin syy on joku muu kuin kumppanille kerrottu. Ei halua sitoutua tai ei halua sitoutua kyseiseen kumppaniin on aika todennäköinen syy.
Taloudellinen syy voi olla ihan validi huolenaihe mutta sitäkin varten voi tehdä avioehdon.
Monille avioliitto on enemmän kuin juridinen sitoumus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä haittaa siitä avioliitosta sitten on, jos sitä vastustetaan niin intohimoisesti? Mitkä on ne perustelut olla menemättä naimisiin, jos kuitenkin on tarkoitus elää yhdessä perheenä. Mikään "me ei tarvita mitään paperinpalaa" tai "ei se muuttaisi mitään" ei nyt käy, koska kyse on tällaisesta ap:n kaltaisesta tilanteesta jossa asia aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille. Avioitumisen juridiset hyödyt voi googlettaa, mutta mitä on ne haitat?
Olen kysynyt tätä samaa jokaisessa kohdalleni osuneessa keskustelussa, mutta ainoa vastaus jonka siihen olen saanut on vastakysymys että mitä hyötyä siitä muka on. Tämä siitä huolimatta että olen jo esittänyt ne hyödyt.
Kukaan ei siis osaa vastata siihen mitä haittaa on mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa.
Olen yllättynyt kaikista näistä kommentoijista, jotka ovat sitä mieltä että AP:n mies ei rakasta eikä oikeasti halua olla suhteessa. Sehän on kestänyt jo yli 7 vuotta, eiköhän siinä ajassa olisi ehtinyt lähteä jos haluaisi vain lyhyemmän flingin.
Minä voin osittain samaistua mieheen. Naimisiinmeno ei ole koskaan ollut itselleni tärkeä asia, eikä itse asiassa koskaan mitään mitä olisin ajatellut tekeväni. En kuitenkaan mitenkään erityisesti vastusta naimisiinmenoa, joten ihan yhtä lailla voisin niin tehdäkin jos se olisi puolisolle tärkeää. En ole tosin seurustellut sellaiset miehen kanssa, joten tämä on vain teoreettista pohdintaa omalta osaltani... mutta luulen, että hyvinkin voisin sanoa että juuri nyt ei ole paras aika, mutta voidaan me joskus myöhemmin naimisiin mennä.
N38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naimisiinmenolla on eri merkityksiä eri ihmisille. Miehellesi se ei ehkä ole ollut tärkeää. Itse naisena ymmärrän häntä kyllä, sillä itselläni on todella ristiriitainen suhtautuminen naimisiinmenoon. Toki avioliitto tarjoaa taloudellista turvaa esim. leskeneläkkeen muodossa, jos oma eläke ei tulevaisuudessa olisi kauhean iso.
Leskeneläke poistuu v.1975 ja sen jälkeen syntyneiltä.
Onko syntymävuosi siis lesken vai vainajan? Minä olen syntynyt ennen vuotta 1975, mutta aviopuoliso sen jälkeen. Saisinko minä siis leskeneläkettä?
Synt.vuosi koskee leskeksi jäänyttä osapuolta. Saisit leskeneläkettä elämäsi loppuun asti, puolisosi ei saa jos kuolet ensin. Jos menisit leskenä uusiin naimisiin niin sitten leskeneläkkeen maksu varmaan lopetettaisiin?
Toisaalta kauanko ap:n pitäisi odotella sitä "ei just nyt"-vastauksen muuttumista muotoon "no nyt!"
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta kauanko ap:n pitäisi odotella sitä "ei just nyt"-vastauksen muuttumista muotoon "no nyt!"
AP lopetti jo odottelun.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Enää en avioituisi ainakaan tämän kanssa.
En halua olla elatusvelvollinen omaishoitajakaan.
Muuttaisin omaan asuntooni.
Onko tässä enää rakkautta? Ehkä ei. Kiintymystä? On. Toisaalta erossa on kaameesti hommaa. Mukavuudenhalua? Sitä se voi olla. Kunnioitusta toista kohtaan? Ainakin itseä kohtaan on. Omanarvontunnetta. Kohteliaisuutta toista kohtaan.
Jos joskus avioidun, haluan avioehtosopimuksen joka sulkee täysin pois avio-oikeuden toisen omaisuuteen.
En minäkään ala omaishoitamaan tällaisella systeemillä, sitä varten olisi pitänyt mennä naimisiin normaalisti, eikä niin että toinen sitä välttelee kuin ruttoa. Perinnönjakoonsa en osallistu mitenkään, hoitakoot perillisensä, kun ei se minulle mitenkään kuulu. Kärrään tavarat ulos, myykööt tai pitäkööt tai heittäkööt pois. Ja tähän kuuluu sitten kaikki tavara, jokaikinen nappi ja rikkinäinen kenkä ym roska.
Yhteisen talon joko pidän itse ja ostan perilliset pois, jos pyytävät liikaa niin myydään sitten koko höskä, sama se mulle on.
Naimisiin en kyllä menisi seuraavankaan kanssa, mitään avioehtoja en ala raapustelemaan, ainoa syy olisi mennä naimisiin minulle se että meillä olisi yhteinen elämä kaiken kaikkiaan ja kaikki yhteistä. Mikäli tämä ei käy, niin ei kiitos avioliitolle.
Mitään syytä siis minulla ei enää ole mennä naimisiin kenenkään kanssa, koska en kaipaa yhteistä elämää jossa kaikki olisi yhteistä.
Olen asiasta maininnut, en koe tarpeelliseksi jauhaa siitä sen enempää. Mies tietää, että en muuta yhteen jollei hän ole ehdottoman tosissaan kanssani ja valmis näyttämään sen. Olen myös sanonut, että naimisiinmeno ei ole minulle kynnyskysymys, mutta ei ole yhteenmuuttokaan. Viihdyn todella hyvin nykyisessä kodissani jonka olen laittanut itseni näköiseksi ja josta maksan huomattavasti markkinahintaa alempaa vuokraa. Jos luovun tästä kodista, en pääse tähän koskaan takaisin. Siksi yhteenmuutto jonkun kanssa joka ei olekaan valmis oikeasti sitoutumaan minuun tarkoittaisi että konkreettisesti menetän ihanan kotini turhan takia, se voisi tehdä minut jopa katkeraksi.
Yhteenmuutto sisältää aina riskin, että yhteiselo ei toimikaan ja tulee ero ja erilleemuutto. Siksi en tee sitä kevyesti, kuten en kihlaustakaan. En muuta yhteen ihmisen kanssa sellaisella "katsotaan miten tämä menee" -mentaliteetilla, vaan sillä ajatuksella, että siinä on se loppuelämän kumppani jonka kanssa rakennetaan pysyvää yhteistä kotia. Haluan toisen osapuolen olevan tismalleen samalla asenteella liikkeellä. Tietenkään elämää ei voi ennustaa, mutta asenne kertoo paljon. Jos kihlaus ja avioliittoon tähtääminen on liian suuri sitoumus miehelle, niin minulle yhteenmuutto on liian riskialtista.