Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun naimisiinmenosta on tullut suhteen elefantti?
18.03.2024 |
Meillä on perinteinen asetelma: ikää molemmilla 30+, yhdessäoloa takana vuosissa 7+. Ei lapsia, yhteinen talolaina.
Naimisiinmeno on ollut miehelle aina asia jota tämä on vältellyt tai vaihtanut puheenaihetta. Ystäväpariskunnille ja sukulaisille mies on usein puhunut meidän tulevista häistä ja viitannut asiaan monin tavoin mutta mies ei ole koskaan ottanut asiaa konkreettisesti puheeksi kanssani. Olen yrittänyt olla aloitteellinen, mutta mies vaihtaa nopeasti puheenaihetta. Tämä on aiheuttanut minussa paljon katkeruutta vuosien aikana. Hyväksyin kuitenkin asian ja sen että naimisiinmenoa on käytännössä turha odottaa vaikkei mies koskaan sitä ääneen suostunut toteamaan. Saimme kuitenkin makean riidan aikaan kun sukulaisen tiedustellessa avioliittoaikeista totesin rauhallisesti että meillä on hyvä näin emmekä koe suhteen virallistamista avioliiton kautta tarpeellisena. Vihjaisin myös että odottelin kyllä aikani, mutta eiköhän se juna mennyt jo.
Miesystäväni suuttui tästä totaalisesti ja sanoi että nolasin hänet tuossa tilanteessa. Mies otti vielä lisää kierroksia kun kerroin (taas kerran) että en edes halua mennä naimisiin enää tässä vaiheessa sillä monta vuotta yritin ajaa asiaa aktiivisesti enkä koskaan saanut muuta vastetta kuin kädenlämpöisen toteamuksen että joojoo mennään joskus naimisiin. Naimisiinmeno nyt tuntuisi siltä että väsytystaistelun perästä mies suostuu pitkinhampain ja en tietysti halua solmia liittoa tuollaisissa olosuhteissa.
Kommentit (291)
241/291
|
21.03.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Pistää vihaksi nuo tarinat miehistä, jotka pitävät vuosia löyhässä hirressä ja sitten takavasemmalta tulee joku suttura, joka viedään heti vihille. Tuossa jotenkin tiivistyy se miten usein miehet haluavat vain jonkun, jonka kanssa jakaa arki (eli kotityöt ja laskut) ja sitten odotellaan samalla sitä yhtä oikeaa, jonka unelmat toteutetaan.
Juuri näin. Tämä oma karvas kokemukseni (olen yksi kirjoittajista joka kertoi tällaisesta kokemuksesta) on osasyy siihen, etten enää tee aloitteita miehille. Jos nainen tekee aloitteen ja on muutenkin aloitteellinen suhteen etappikohdissa, on aivan liian suuri vaara että onkin itseasiassa vain joku johon tyydytään paremman puutteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jännä huomata, että monille naisille tuntuu olevan äärettömän tärkeää "virallistaa" suhde, niin että kaikki tietävät meidän olevan tosissaan yhdessä, rakastuneita.
Oletteko koskaan kysyneet: Miksi? Miksi on tärkeää, että naapurin Liisa tietää teidän olevan naimisissa? Vakuuttaako sormus työkaverin teidän upeasta rakkaudentäyttämästä suhteesta? Sama (yleensä) miehen sukunimi sanoo lapsen valmentajalle, että tässä hyvät vanhemmat? Mulle vaan herää tuhansia kysymyksiä.
241, teillä on yhteiset lapset perijöinä. Mitä merkitystä kustannustenjaolla on edes silloin?
Ei kannata tuhlata aikaa. Avoliitosta on helppo erota ja asunnostakin pääsee aina eroon. Avo suhteessa tosin velka ja asunnon myyminen voi tuottaa hankaluuksia. Oman osuuden saaminen voi vaatia lakimiestä jos myyminen/osuuden lunastaminen on vaikeaa.
seurakunnista voi löytyä perinteisen arvomaailman jakavia miehiä. Jos nainen on feminiininen, ei siis feministinen nin sellaiselle naiselle on aina kysyntää. Deitti sovelluksista ei löydä kuin yhden yön seuraa
Itsehän odotin. Taisi mennä 14 vuotta. Sitä naimisiinmenoa. Usean vuoden ajan odotin, milloin mies on valmis keskustelemaan lapsista.
Täytyy näin jälkikäteen todeta, että voi kun ihminen osaa olla typerä. Olin siis kakkosvaihtoehto. Asioita alkoi tapahtumaan vasta sitten, kun se ykkösvaihtoehto menikin tahollaan naimisiin ja hankki talon ja lapset ja koiran. Vasta sitten, kun ykkösvaihtoehto ei ollut enää saatavilla, otettiin se kakkosvaihtoehto. Olo on sitten sellainen "ikuinen kakkonen".
Saatiin silti yksi lapsi. Se oli ehdoton maksimi. Lapsi olikin todella helppo ja nyt mies suree ettei tullut tehtyä sisarusta tai sisaruksia. Se juna meni jo, kun molemmilla on ikää (44 ja 48).
Nyt kun on tarkemmin katsellut muita pariskuntia ja perheitä, niin kyllä se vain niin on, että jos mies on tosissaan rakastunut niin "kaikki asiat" tapahtuvat muutaman vuoden sisällä. Tai sanotaanko että siinä järjestyksessä: muutetaan yhteen, opiskellaan, kihlaudutaan, valmistutaan, mennään naimisiin, rakennetaan yhteistä elämää ja tehdään niitä lapsia. Se käy helposti kun on tosissaan. Niistä ei kehitellä perheriitoja, ei vaatimuksia, ei uhkailuja, ei itkuja.
Parikin ystävää joskus kertoi, että näistä em. asioista on keskusteltu ja miehelle on kaikessa hiljaisuudessa annettu puoli vuotta tai vuosi aikaa tehdä jotain asian eteen. Kun mitään ei ole tapahtunut (itkuista, uhkailuista, keskusteluista ym. huolimatta) niin tavarat on pakattu ja lähdetty. Sinne jäi mies ihmettelemään ja lopulta itkemään kun ikää on 50 v. ja nainenkin otti ja lähti eikä ymmärrä että miksi. Ei tullut vaimoa, ei perhettä. Ollaan kiukkuisia yksinäisiä miehiä.
Ap. Lue ihan ajatuksella tämä tekstini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monilla /joillakin miehillä on pelko siitä, että naimisiin menon jälkeen suhde menee pilalle.Ehkä pelkäävät, että nainen alkaa käyttäytymään huonosti ja pihtaamaan, eikä siitä sitten olekaan niin helppo lähteä.
Ehkä miehesi pelkää myös tätä.Se ei tarkoita etteikö hän silti rakastaisi sinua. Päinvastoin hän nimenomaan haluaa olla kanssasi ja pitää suhteenne hyvänä.Onhan hän pysynyt luonasi ilman avioliittoakin ,miksipä sitten mitään liittoa tarvitaankaan vakuudeksi rakkaudesta ja sitoutumisesta.
Miten niin avioliitosta on vaikea lähteä? Kukaan ei kahlitse samaan asuntoon ja juridiset asiat on suht helppp hoitaa a.ajajan välityksellä.
Ongelma ei ehkä tuossa ole avioliitto, vaan se, että ette puhu asioista suoraan. Onhan tuo nyt v*ttuilua sanoa kavereille, että se juna meni jo. Tai että odottelit aikasi. Ihan suoraa syyllistämistähän tuo on. Ja olethan sinäkin tuossa valintasi tehnyt, mikset itse ole kosinut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä aiheista, kun kolahtaa aina kovasti joihinkin. Totuuksia, mitä ei pysty myöntämään edes itselleen, että mistä se oikeasti on kiinni että suhde ei etene.
Tänne onkin tullut paljon keskustelua työpäivän aikana. Mutta kommentoin tähän että en ihmettele tai pohdiskele juurisyitä miehen käytökselle vaan selväähän se on ettei naimisiin tahdo. Enkä sitä halua itsekään väkisin painostaa.
Haluaisin silti jotenkin haudata koko asian ja olla ajattelematta tuota elämän kivuliasta osa-aluetta. Muuten mies ja suhde on hyvä ja meitä on monia naisia jotka ovat samassa tilanteessa. Mutta onko naimisiinmeno sitten niin tärkeää että heittäisi muuten yhteensopivan kumppanin toisensa jälkeen mäkeen koska miestä ei avioliitto kiinnosta? Ei niitä itselle sopivia kumppaneita kasva joka oksalla vaan ne harvat joita olen itsekin tavannut ovat
Kun yleensä ei ole kyse siitä, ettei mies halua naimisiin ollenkaan. Hän ei vain halua sinun kanssa naimisiin. Menee kyllä naimisiin sitten, kun sopiva nainen osuu kohdalle!
Mikset ennemmin luopuisi tuosta miehestä, jolle olet yhdentekevä? Saisit edes mahdollisuuden löytää mies, joka ei aiemmin ole ajatellut haluavansa naimisiin, mutta sinut tavattuaan huomaakin, että haluaa naimisiin sinun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään pidä avioliittoa sellaisena periaatteellisena kysymyksenä, jonka vuoksi jättäisin rakastamani miehen. Nyt on vaan niin, että koska emme ole aviossa, on itselle tärkeä hanke jäissä. Perin perheeni rakkaan kesämökin joka vaatisi remonttia, jotta se olisi minun ja kumppanini toiveiden mukainen. Minulla on lapsi, yhteisiä ei ole. En halua yksin ottaa sellaista rahoitusvastuuta jonka mökin remontoiminen mieleiseen kuntoon vaatisi, koska mielestäni se ei olisi reilua kun mökkiä yhdessä käytämme. Käyttök
Avioliitto ei tätä mökkiongelmaa ratkaise, vaan sinun omistajana täytyy päättää miten haluat omistuksen ja kunnostusvelvollisuudet jakaa.
Aviomeheni on perinyt saaren ja vanhan mökin, jossa minä myös vietän kaikki kesät. Olen jonkin verran osallistunut rahallisesti kunnostukseen, mutta en yhtä paljon kui
Meillä on kyllä miehen kanssa yhteinen asunto, mutta sen omistus ja kulujen jakaminenhan on hyvin suoraviivaista; 50/50. Mutta mökki on vähän eri asia kun sillä on sitä tunnearvoa ja omistan siitä jo 100%. En voi ottaa riskiä, että sitä yhdessä laitellaan ja sitten se menee lapseni nenän edestä miehelle jonkun lakiprosessin päätteeksi, tai kun en miehen sijoituksia pysty siitä syystä tai toisesta lunastamaan pois. Vähän kuin jokin hostile takeover, näitähän sattuu. joku ajanmittaan ostaa esim yhtiöstä niin suuren osuuden osakkeista, että voi lopulta pakottaa muut omistajat myymään.
Olen yhden avoeron käynyt läpi ja kaikesta rakkaudesta huolimatta, eron hetki on raadollinen. Lähes 20 vuoden jälkeen annoin niin paljon periksi omaisuudenjaossa syyllisyyteni vuoksi. Toisaalta, kaikki mitä jätin taakseni jäi hyödyttämään myös lastani, joten siksi asia ei minua niin häirinnyt.
Mies tarjoaa, että tehdään sellainen paperi, ettei hän vaadi mitään mökistä jos ero tulee. En halua toimia niinkään, että ottaisin hyödyn hänen sijoituksestaan jonkin paperin nojalla ja kun olen eron kokenut, niin en voi etukäteen vakuuttaa ettenkö itse olisi katkera ja ahne.
En usko, että koskaan tulemme eroamaan. Haluaisin, että menisimme naimisiin, jotta kaikki liiton aikana hankittu omaisuus on selvä 50/50 ja että hän tekisi mökin osuudestaan ja asuntomme puolikkaasta lapselleni testamentin. Hänellä ei ole omia lähisukulaisia, en tiedä miten hän aikoo muuta omaisuuttaan hoitaa, tai ole edes oikein perillä mitä hänellä on, ei kuulu mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei naimisiin kannata mennä, kuitenkin jompikumpi rikkoo luottamuksen esim. "pettää", sit tulee hirveet paperityöt ja varallisuudenjaot.
Vierailija kirjoitti:
On jännä huomata, että monille naisille tuntuu olevan äärettömän tärkeää "virallistaa" suhde, niin että kaikki tietävät meidän olevan tosissaan yhdessä, rakastuneita.
Oletteko koskaan kysyneet: Miksi? Miksi on tärkeää, että naapurin Liisa tietää teidän olevan naimisissa? Vakuuttaako sormus työkaverin teidän upeasta rakkaudentäyttämästä suhteesta? Sama (yleensä) miehen sukunimi sanoo lapsen valmentajalle, että tässä hyvät vanhemmat? Mulle vaan herää tuhansia kysymyksiä.
Naapurin Liisalla tai työkavereilla ei ole mitään väliä. Yhteiskunta eli viranomaiset on se taho, jonka haluan tietävän meidän olevan samaa perhettä. Jos jotain sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kun yleensä ei ole kyse siitä, ettei mies halua naimisiin ollenkaan. Hän ei vain halua sinun kanssa naimisiin. Menee kyllä naimisiin sitten, kun sopiva nainen osuu kohdalle!"
Ihmisillä on kyllä ihan henkilökohtaisia syitä karttaa avioliittoa.
Itse nuorempana koin vastenmielisyyttä kaikenlaisia instituutioita kohtaan. ajattelin, että suhteen kuuluu perustua vapaaseen tahtoon, eikä mihinkään paperiin. Iän myötä mieli on vähän muuttunut. Tosin en vieläkään suostuisi valkoiseen mekkoon ja kirkkoon.
Mieheni ei halunne enää avioon, koska on kerran ollut jo. Sekään ei toiminut ja mikä klishee olla moneen kertaan nainut jne..
Vierailija kirjoitti:
Ei naimisiin kannata mennä, kuitenkin jompikumpi rikkoo luottamuksen esim. "pettää", sit tulee hirveet paperityöt ja varallisuudenjaot.
Avioeropaperi on ihan pikkujuttu siihen verrattuna mitä kaikkea vaivaa pitkästä parisuhteesta ja yhteisasumisesta lähteminen vaatii. Omaisuushan on jotenkin jaettava joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteessa mies puhui alkuaikoina kihloihin menemisestä. Nyt kun ollaan oltu yhdessä muutama vuosi, asia on jäänyt ja kun olen koittanut siitä varovaisesti kysellä, on tullut selväksi että mies ei ole enää kiinnostunut. Myös alussa oli puhetta, että hankitaan yhteinen asunto, mutta sekään ei enää tunnu olevan vaihtoehto.
Jotkut miehet kai on tuollaisia, ihastuneena lupaavat kaikkea (ja ehkä silloin tarkoittavatkin sitä), mutta kun suhde arkistuu, niin ei enää halutakaan sitoutua. Tässä suhteessahan ei edes asuta yhdessä, joten olen todellakin pelkkä tyttöystävä jos sitäkään. Pahalta tuntuu.
Eroa. Eihän tuossa ole mitään mieltä. Mies muutti mieltään ja hän saa elää haluamaansa elämää, mutta sun ei tarvitse siihen alistua.
Vierailija kirjoitti:
"Kun yleensä ei ole kyse siitä, ettei mies halua naimisiin ollenkaan. Hän ei vain halua sinun kanssa naimisiin. Menee kyllä naimisiin sitten, kun sopiva nainen osuu kohdalle!"
Ihmisillä on kyllä ihan henkilökohtaisia syitä karttaa avioliittoa.
Itse nuorempana koin vastenmielisyyttä kaikenlaisia instituutioita kohtaan. ajattelin, että suhteen kuuluu perustua vapaaseen tahtoon, eikä mihinkään paperiin. Iän myötä mieli on vähän muuttunut. Tosin en vieläkään suostuisi valkoiseen mekkoon ja kirkkoon.
Mieheni ei halunne enää avioon, koska on kerran ollut jo. Sekään ei toiminut ja mikä klishee olla moneen kertaan nainut jne..
Aika usein se avioliiton vastustus tuntuu perustuvan just tämmöisiin irrationaalisiin uskomuksiin tai "instituution vastustukseen", siis täysin pelkkiin tunteisiin. Eikä sillä, jokaisella on oikeus tuntea miten haluaa, mutta toivoisi sitä silti, että ne jotka päättää jättää avioitumatta tekee sen harkitusti. Ottaen huomioon myös sen, että mitä jos toiselle sattuukin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tuhlata aikaa. Avoliitosta on helppo erota ja asunnostakin pääsee aina eroon. Avo suhteessa tosin velka ja asunnon myyminen voi tuottaa hankaluuksia. Oman osuuden saaminen voi vaatia lakimiestä jos myyminen/osuuden lunastaminen on vaikeaa.
seurakunnista voi löytyä perinteisen arvomaailman jakavia miehiä. Jos nainen on feminiininen, ei siis feministinen nin sellaiselle naiselle on aina kysyntää. Deitti sovelluksista ei löydä kuin yhden yön seuraa
Höpö, höpö. Asunnon myyntitulot jaetaan suhteessa omistusosuuksiin, jotka löytyy kauppakirjasta. Kumpikin vastaa lainastaan tai lainasta yhdessä, jos on yhteislaina.
"Olen yhden avoeron käynyt läpi ja kaikesta rakkaudesta huolimatta, eron hetki on raadollinen. Lähes 20 vuoden jälkeen annoin niin paljon periksi omaisuudenjaossa syyllisyyteni vuoksi. Toisaalta, kaikki mitä jätin taakseni jäi hyödyttämään myös lastani, joten siksi asia ei minua niin häirinnyt."
Ethän voi tietää, jääkö se kaikki hyödyttämään myös lastasi. Ex voi mennä naimisiin jonkun uuden sutturan kanssa, joka eron myötä vie puolet omaisuudesta. Tai joka on niin kallis ylläpitää, että puolet omaisuudesta menee hänen miellyttämiseensä. Tai ostavat niin hienon lukaalin, että siihen menee kaikki rahat ja kun exästä aika jättää, lapsi joutuu maksamaan kovat verot ja vielä odottamaan 20+ lisää, että exää huomattavasti nuorempi leski suvaitsee kuolla pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään pidä avioliittoa sellaisena periaatteellisena kysymyksenä, jonka vuoksi jättäisin rakastamani miehen. Nyt on vaan niin, että koska emme ole aviossa, on itselle tärkeä hanke jäissä. Perin perheeni rakkaan kesämökin joka vaatisi remonttia, jotta se olisi minun ja kumppanini toiveiden mukainen. Minulla on lapsi, yhteisiä ei ole. En halua yksin ottaa sellaista rahoitusvastuuta jonka mökin remontoiminen mieleiseen kuntoon vaatisi, koska mielestäni se ei olisi reilua kun mökkiä yhdessä käytämme. Käyttök
Avioliitto ei tätä mökkiongelmaa ratkaise, vaan sinun omistajana täytyy päättää miten haluat omistuksen ja kunnostusvelvollisuudet jakaa.
Aviomeheni on perinyt saaren ja vanhan mökin, jossa minä myös vietän kaikki kesät. Olen jonkin verran osallistunut r
Sulla on nyt puurot ja vellit sekaisin. Konsultoi juristia, koska kukaan ei jää yhden mökin vangiksi, jos on muutakin omaisuutta jaettavana avioerossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä teitä naisia. Miksi roikutte mukana suhteissa missä mies ei selkeästi halua sitoutua? Ei se mies yhtäkkiä halua vuosien jälkeen sen enempää sitoutua, se tapahtuu omasta tahdosta heti tai ei koskaan. En ikimaailmassa haluaisi olla suhteessa, josta puuttuu sitoutuminen ja siten myös aito rakkaus.
Mielestäni tämä ei ole sukupuolikysymys, asetelma voi olla toisinkin päin. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia, jos toisesta todella välittää, ja varsinkin jos on sitä lupailua että kyllä menemme lopulta naimisiin jne. Lähtökohtaisesti kumppaniin pitäisi voida luottaa. Mutta ajan myötä moni sitten tosiaan tajuaa että ei tästä mitään tule. Siinä vaiheessa moni on eronnut, kuten täältäkin voi monesta kommentista lukea.
Miksi se sitoutumiseen haluton kumppani ei voi olla avoin, sitä en ymmärrä. On
Mikä lusmu, ääliö.
Sulle itsellesi tulee tästä vielä omakohtainen tunne jonkun muun taholta.