Syömishäiriö,ahmimishäiriö ilman oksentamista,lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa käsitellä

Vierailija kirjoitti:

Ahmimiseen on yksi todellinen syy, nopea hiilari, tarkemmin insuliinin rajusta erityksestä seuraava  koukuttavan ihana tunne, joillakin tämä tunne on lähes orgastinen, terveillä mitään erityistä tunnetta ei uurikaan tule.

Kukaan ei ahmi pelkkää voita ja lihaa, koska siitä ei irtoo orkkuja.

 

Ai kukaan? Mä nimenomaan ahmin lihaa.

Vierailija kirjoitti:

 

Itselläni oli ahmiminen oksentamisen kanssa, sitten pelkkä ahmiminen. Mikä auttoi? Kaamein mahdollinen keino: alkoholi pois, kaikki, siis kaikki karkit pois, pikkuleivät pois, myös suolaiset herkut pois. Kotona vain ja ainoastaan hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kananmunaa, perunaa jne.. Kaiken ruuan, mitä kotonaan säilyttää, pitää olla tuollaista epäseksikästä itse tehtyä ruokaa. Se ei saa ahmimista laukeamaan, koska se on niin tylsää, ettei sitä tekisi mieli syödä ollenkaan.

Joku sanoi ahmivansa omenoita. Ehkä puhut totta. Itse vedin jossain vaiheessa omenoita ja mustia oliiveja. Se meni ohi myöhemmin. Siinä vaiheessa olin jättänyt jo leivätkin pois ruokavaliosta.

Leipä päällisineen on yksi pahimpia ahmimiseen houkuttajia. Joko viljat tai lisäaineet ovat tässä suuressa roolissa tai molemmat yhdessä.

Oletko kadonnut kaksoseni? Minulla on ihan täsmälleen samat kokemukset ja metodit. Jos ostan vaikka eineslasagnea kilon lidlistä, syön sen helposti kokonaan yhdellä istumalla. Pussillinen sämpylöitä? No problem, ne menee yhdessä illassa juustoineen ja makkaroineen. Alkoholi pahentaa ahmimista, silloin oksennan ja syön lisää.

Ratkaisu tosiaan oli se että alkoholi pois eikä kotiin mitään helppoa syötävää. Sokerit, leivät, kaikki pois. Oliiveja olen ahminut minäkin ja päässyt yli, mutta leipää ei tosiaan pysty ostamaan kotiin enää yhtään. Tämä onnistuu niin, etten haahuile kaupassa vaan minulla on kännykässä rajattu ostoslista tuotteista, joita saan ostaa. Siitä tsekkaan mitä puuttuu, ja tärkeintä ettei mene kauppaan nälkäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lyhyehköllä kokemuksella voisin varovasti suositella ahmimistaipuvaisille pätkäpaastoa. Ainakin omat enimmät ahmimismieliteot ovat jääneet, ja itselleni on paljon helpompaa olla esim. kello 18 jälkeen kokonaan syömättä kuin keskittyä siihen mitä "saa" syödä ja että kun nyt vaan en mitään herkkuja ahmisi.

 

Mulla tuli myös aiemmin tosi etova ja kuvottava olo, jos oli vähänkään nälkä (tyyliin pari tuntia syömättä) ja kompensoin sitä sitten tietysti syömällä etukäteen ja liikaa ja ns. varmuuden vuoksi. Tuo etovuus on hävinnyt nyt kokonaan, ja jos näläntunne tulee, se tuntuu ns. normaalilta eikä lainkaan oksettavalta.

Olen kuullut, että paasto on se kaikista pahin asia ahmijalle. Ja miten ahmija voisi olla illat syömättä, kun ei voi? Ihan vaan koska nyt päättää niin? Usea on kertonut, että illat on ne pahimmat ja päivisin pysyy jonkinlainen kontrolli edes syömisessä.

Omaa ahmintaa vähän hillitsee juuri se, että syö tasaisin väliajoin pitkin päivää fiksusti vaikkei olisi edes kova nälkä, niin ei pääse syntymään sitä liian kovaa nälkää.

Kyllä paasto mullakin vie nälän pois sen paaston ajaksi, mutta auta armias kun alkaa sitten syödä! Mikään määrä ei ole tarpeeksi.

Onko teillä muilla ahmijoilla sellasta outoo pelkoa, että jos ette syö niitä ruokia heti niin kohta se on mahdotonta? Ihan kun ne katoaisi ja sitten ei olisi mitään syötävää?

Mä olen elämäni aikana ahminut. Oksentanut. Ja ollut syömättä. Ja sekoittanut kaiken.

Parikymppisenä saatoin ostaa leipomosta ranskiksen, kun kävelin kotiin. Suunnittelin, kuinka sivelen parille leivälle voita ja nautiskelen. Lopulta ahmin koko leivän ja oksensin.

Vielä neli-viisikymppisenäkin olen saattanut ahmia kokonaisen kattilallisen pastaa päivän aikana. Siis kattilallisen pastaa. Enkä ole enää oksentanut kuin silloin tällöin.

Nyt viisikymppisenä hallitsen parhaiten syömättömyyden.

Mä en ole ikinä kylläinen. Mun pitää aina lopettaa syöminen tietoisesti, mun vatsa ei ilmoita että se on täynnä kuin vasta siinä vaiheessa kun se on niin täynnä että siihen sattuu. Heti kun vatsa vähän vajuu, niin voisin olla uudestaan syömässä. Mä ajattelen ruokaa oikeastaan koko ajan ja sitä, milloin seuraavan kerran voin syödä. Olen kokeillut pätkäpaastoa (ajattelen ruokaa entistä enemmän ja lasken milloin pääsen taas syömään), ketoa (tulee huono olo, eli periaatteessa toimii, kun ei tee oikein mieli syödä, mutta kaksi viikkoa päänsärkyä, kuivaa suuta ja yleistä huonoa oloa riitti) ja ties mitä.

Mulla on luultavasti vikaa suolistohormoneissa. Mä olen silkalla tahdonvoimalla pitänyt itseni vain lievästi ylipainoisena koko aikuisikäni (olen 45-vuotias. Olin jo lapsena hyvin ylipainoinen, mutta laihdutin lukion ensimmäisellä luokalla itseni normaalipainon ylärajalle niin, että söin tiettyjä ruokia tietyt annokset päivässä. Lihoin siitä muutaman kilon lapset saatuani), mutta nyt mulla on töissä ollut viimeisen vuoden hyvin kuormittava tilanne, enkä ole jaksanut vahtia itseäni koko ajan. Olen lihonut ja nyt ylipainoa on 20 kiloa. 

Mä en edes pysty käsittämään sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat olonsa kylläiseksi ja pystyvät lopettamaan syömisen siihen, että keho käskee niin tehdä. Minä en muista edes lapsuudesta (aloin lihoa 5-vuotiaana) sellaista hetkeä, että en olisi syönyt kaikkea mitä eteeni sain. 

Tuttuja juttuja. Nuorena (ennen nettiä) luulin olevani ainoa. Nyt selvisi, että tälle on nimikin: BED. Sen olen ymmärtänyt jo pitkään, että kyseessä on synnynnäinen neuropsykiatrinen sairaus. Nimittäin siinä sukulinjassani, josta tämä tulee, kaikki ovat (olleet) jotenkin outoja. Tarkoitan, että sieltä löytyy alkoholismia, uhkapelaamista, skitsofreniaa ja muita lievempiä psykiatrisia sairauksia. Siis keskushermosto on geneettisesti "väärin muotoiltu".

Itselläni asia ilmeni jo lapsuudessa kynsien pureskeluna. Purin kynteni niin lyhyiksi, että sormenpäät olivat kipeinä. Kynnet eivät ehtineet kasvaa sitä tahtia, kuin oli tarve pureskella. Myöhemmin tuli sitten kuvaan migreeni (Wikipedian mukaan neuropsykiatrinen sairaus) sekä juuri tuo ahmimishäiriö.

Nyt olen jo keski-ikäinen ja taiteilen edelleen tämän kanssa, ei tämä mihinkään ole hävinnyt. Kyllä olisi elämä mielekkäämpää, kun olisi terve pääkoppa terveine impulsseineen. Nyt on koko ajan taiteiltava kuin "heikoilla jäillä", kun en halua ihan muodottomaksi lihoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ihme että terveydenhuolto on ihan tukossa kun kaiken maailman meemisairauksia ilmaantuu kuin sieniä sateella

Onhan se varmaan "meemistä" (wtf) opittu kun jo alkanut lapsena oirehtimaan, aikana kun kännyköinä oli vanhemmillakin korkeintaan 3310.

Hienoa, jos et itse kärsi, mutta painu v**** muita polkemasta vielä lisää jos ei ole mitään muuta itsestäsi annettavana.

Näillä on eri ongelmat. Oireina on mm vauviksella päivystäminen ja ilkkuminen joka ketjuun. Tervettähän tuo ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole ikinä kylläinen. Mun pitää aina lopettaa syöminen tietoisesti, mun vatsa ei ilmoita että se on täynnä kuin vasta siinä vaiheessa kun se on niin täynnä että siihen sattuu. Heti kun vatsa vähän vajuu, niin voisin olla uudestaan syömässä. Mä ajattelen ruokaa oikeastaan koko ajan ja sitä, milloin seuraavan kerran voin syödä. Olen kokeillut pätkäpaastoa (ajattelen ruokaa entistä enemmän ja lasken milloin pääsen taas syömään), ketoa (tulee huono olo, eli periaatteessa toimii, kun ei tee oikein mieli syödä, mutta kaksi viikkoa päänsärkyä, kuivaa suuta ja yleistä huonoa oloa riitti) ja ties mitä.

Mulla on luultavasti vikaa suolistohormoneissa. Mä olen silkalla tahdonvoimalla pitänyt itseni vain lievästi ylipainoisena koko aikuisikäni (olen 45-vuotias. Olin jo lapsena hyvin ylipainoinen, mutta laihdutin lukion ensimmäisellä luokalla itseni normaalipainon ylärajalle niin, että söin tiettyjä ruokia tietyt annokset päivässä

Tämä ei ole vittuilua mutta itselläni on luonnostaam superalhainen ruokahalu. Liiankin alhainen, keho ilmoittaa nälästä vasta siinä vaiheessa kun huippaa. Olen pyörtynyt ihan lapsena pari kertaa sen takia kun olen unohtanut syödä. Jos olisin luonnossa elävä eläin, olisin kuollut nälkään.

Ruokahalun tyssääminen tuntuu itsellä aina samalta, kuin oksennustaudissa se etovuus ruokaa kohtaan. Sellainen täysstoppi, jos yritän niellä ruokaa tuon pisteen jälkeen nielu oikein puristuu kiinni ja meinaan oksentaa. Eli tuolta se ruokahalun loppuminen ainkin itselläni tuntuu, mutta esimerkkini on sitten aika sitä toista ääripäätä.

Kannattaa tutustua täsmäsyömiseen. Mulla on ollut pahoja ongelmia ahmimisen kanssa varmaan 10 vuotta, ensin bulimia, sitten BED, ja täsmäsyöminen on ainoa asia, joka on oikeasti auttanut. Syödään siis 2-4 tunnin välein mahdollisimman tarkasti lautasmallin mukaan; aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Vaikka ajattelisi, että lautasmalli on ihan turha ja tiedän jo mitä pitäisi syödä ja todellakin syön jo riittävästi, niin kannattaa silti antaa sille mahdollisuus. Voi vaikka ainakin aluksi matkia tämän sivun esimerkkejä päivän aterioista: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/syomisen-ja-kehonkuvan-ong…

Itse sain ravitsemusterapeutilta paljon monisteita missä oli erilaisia ohjeita ja vinkkejä, mutta tärkeimpiä on, että varmista että jääkaapissa on aina vähintään yksi annos valmista ruokaa, tee ruokaa valmiiksi silloin kun et ole nälkäinen, syö ylimääräinen välipala liikunnan jälkeen, jos ahmit niin syö seuraava normaali ateria normaaliin aikaan, älä syö suoraan kattiloista tai säilytysastioista, pidä keittiö ja ruokapöytä aina siisteinä, nouse pöydästä heti ruokailun jälkeen, ja pidä taukoja suupalojen välissä (laske aterimet alas pureskelun ajaksi). Lounaan ja päivällisen välissä olevan välipalan voi myös korvata yhdellä pullalla/piirakkapalalla/jäätelöllä/parilla kourallisella sipsejä, jos olet sellaisessa vaiheessa, että se ei mene heti ahmimiseksi.

Tämä kaikki tuntuu aluksi tosi vaikealta ja monimutkaiselta kun on niin paljon juttuja muistettavana, mutta itse olen tehnyt tätä ehkä kuukauden säännöllisesti ja toi kaikki on jo ihan arkipäivää. Aluksi kannattaa kirjata jonnekin ylös syömisajat (ettet unohda mihin aikaan olet syönyt) ja ehkä laittaa kännykkään hälytys kun pitäisi alkaa valmistella seuraavaa ateriaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tutustua täsmäsyömiseen. Mulla on ollut pahoja ongelmia ahmimisen kanssa varmaan 10 vuotta, ensin bulimia, sitten BED, ja täsmäsyöminen on ainoa asia, joka on oikeasti auttanut. Syödään siis 2-4 tunnin välein mahdollisimman tarkasti lautasmallin mukaan; aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Vaikka ajattelisi, että lautasmalli on ihan turha ja tiedän jo mitä pitäisi syödä ja todellakin syön jo riittävästi, niin kannattaa silti antaa sille mahdollisuus. Voi vaikka ainakin aluksi matkia tämän sivun esimerkkejä päivän aterioista: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/syomisen-ja-kehonkuvan-ong…

Itse sain ravitsemusterapeutilta paljon monisteita missä oli erilaisia ohjeita ja vinkkejä, mutta tärkeimpiä on, että varmista että jääkaapissa on aina vähintään yksi annos valmista ruokaa, tee ruokaa valmiiksi silloin kun et ole nälkäinen, syö ylimääräinen välipala liiku

Olen saanut saman ohjeen ravitsemusterpalta. Tuo oli todella vaikeaa aluksi ja lihoinkin n 10kg, mutta sitten se lihominen vaan loppui vaikka jatkoin ohjeiden mukaan syömistä. Ahmimista on ollut vähemmän ja toivon, että se loppuu kokonaan. Laihduttaa en saa enää ikinä, vaikka ylipainoinen olenkin, mutta ehkä tuo ruokavalio ja ahmimisen väheneminen ja mahdollisesti loppuminen saa painon alemmaskin vielä. En ole vielä niin lihava, että lääkärit siitä huolestuisi, enemmän ne tuosta BED:stä ovat huolissaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ahmijoilla sellasta outoo pelkoa, että jos ette syö niitä ruokia heti niin kohta se on mahdotonta? Ihan kun ne katoaisi ja sitten ei olisi mitään syötävää?

On! En tiedä mistä se on tullut, koska lapsena oli aina ruokaa tarjolla.

Olen hotkaissut kattilallisen keitettyä makaronia ilman ketsuppia,juustoa tai mitään eli voin hotkia myös mautonta ruokaa.

Tätä ei  ymmärretä vaan kehotetaan olematta ostamaan herkkuja.

Joillekin saattaa olla apua Pirjo Saarnian kirjasta Hiilariherkkyys.

Tästä ketjusta tuli paha olo sen toisen ääripään syömishäiriöisenä. Itse en osta kotiinkaan enää muita kuin kokattavia aineksia, ja usein en jaksa edes laittaa ruokaa niin en syö. Ruokakaupat kuvottaa kun ne on täynnä kaikkea teollista epäruokaa, naksuja ja hipsuja, 300-500 kcal satagrammalaisia lihotustuotteita.

Vierailija kirjoitti:

Syömiskohtauksen laukaisee jokin ajatus ja etenkin sen herättämä tunne, jota on vaikeaa kestää. Tunnetila peittyy tekemisellä, joka BED:n kohdalla on siis syöminen täysin "nollat taulussa". Vastaava mekanismi toimii minkä tahansa päihteenomaisen ja mielihyvähormoneja tuottavan sijaistoiminnan kohdalla, eli ahminnan tilalle voi vaihtaa vaikka viiltelyn, urheilun, uhkapelaamisen, seksin jne. Kyse ei siis todellakaan ole syömisestä, vaan omien hankalien tunteiden välttelystä ja vääränlaisesta coping-keinosta.

Jos haluat yrittää auttaa itseäsi, pysäytä itsesi ennen kohtausta vähintään 90 sekunniksi ja pohdi, mikä olotila tai tunne sinulla juuri nyt on. Oletko ahdistunut, yksinäinen, tylsistynyt, hylätty, vihainen, innostunut, jännittynyt vai jotain muuta? Yritä tunnistaa, mikä ajatus tai tapahtuma sai sinut tuntemaan juuri niin? Kuulitko tai näitkö jotain (kaverin kommentti, puhelu, televisio, radio jne.), joka triggeröi olotilasi? Katkaise

Nämä tunteisiin syömiset ovat ehkä toinen juttu. Minulla on bed, enkä todellakaan ajattele tai tunne mitään tunnetta, kun ahmin. Syön vain kaiken minkä näen ihan ilman ajatuksia. Voin pysähtyä ja kuulostella, mutta ei sieltä mitään tunnetta tule mieleen, jota pitäisi lähteä työstämään.

Liian usein sekotetaan tunnesyöminen ihan kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

BED on huonosti tunnettu sairaus, osa ei edes käsitä sitä syömishäiriöksi.

Mä käsitän syömishäiriöksi kaiken, mikä ei ole normaalia syömistä. Jos jokin asia ei ole normaalia, silloin se on häiriö. Eri juttu sitten miten se on hoidettavissa, tai onko mitenkään. Itsekin ahmin aivan liikaa kaikkea. Teen sen siksi, koska se on hyvää, ja olen totuttanut itseni jättimäisiin annoksiin sekä kunnon ruokaa, että herkkuja. En pidä tätä mitenkään normaalina, mutta en myöskään usko, että kukaan muu kuin minä itse voisi tähän vaikuttaa. Paitsi ehkä jokin lääke, joka saisi mieliteot katoamaan. Voin ihan rehellisesti myöntää, että itsekurin puutteesta tämä on lähtenyt, ja itsekurin puute tätä myös ylläpitää.

Mäkin luulin että kyseessä on itsekurin puute kun en pystynyt olemaan ilman alkoholia

Mä väitän että noissakin on kyse itsekurin puutteesta. Jos ei ole trauma-taustaa siis. Jos sitä tekee ihan vaan nautinnon vuoksi, kuten minä teen syömiseen liittyen, niin kyllä se ihan vaan itsestä on kiinni. Siitä ei vaan halua luopua, koska se on hyvää. Juon muuten viiniäkin liikaa viikonloppuisin. Kukaan ei pakota, ihan itse käyn ostamassa, ja juon. Tupakkaa en polta, koska en saa siitä nautintoa.

Mitä itsekurin puute pohjimmiltaan tarkoittaa? Kaikki toimintamme on aivoista peräisin, ja aivojen rakenne ja toiminta on yhteissumma genetiikkaa ja ympäristön vaikutusta.

Nälkä on tunne, jota emme pysty itse säätelemään vaan kaikki on aivoperäistä. Nälän idea on saada ihminen tankkaamaan energiaa jotta kroppa pysyy hengissä. Katsoin dokumentin, jossa oli todella ylipainoinen 5-vuotias. Tutkimusten jälkeen kävi ilmi, että hänellä geenipoikkeama, joka aiheuttaa loputtoman nälän. On varmasti aikuisia joilla on tämä sama poikkeama, ja silloin on aika epäreilua syyllistää itsekurin puutteesta. 

 

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla ahmijoilla sellasta outoo pelkoa, että jos ette syö niitä ruokia heti niin kohta se on mahdotonta? Ihan kun ne katoaisi ja sitten ei olisi mitään syötävää?

Sama juttuhan on koirilla, jotkut yksilöt ahmivat itsensä sairaaksi jos ruokaa on tarjolla loputtomasti, jotkut jättävät osan kuppiin ja syövät sen myöhemmin.

Ensi alkuun on todettava, että muutamaa yksittäistä änkyrää lukuun ottamatta keskustelun ajatustenvaihto on ilahduttavan kypsää ja asiakeskeistä!

Ihminen on kyllä vihonviimeinen kapistus hengissä pidettäväksi. Ihanteellista olisi, jos ruokaa ei tarvittaisi ollenkaan: kuten moni on täällä todennutkin, absolutistiksi ei voi ruoan suhteen ryhtyä. Syön pääsääntöisesti kahdesti viikossa, koska syöminen aiheuttaa niin järjetöntä itseinhoa, että suoraan sanoen toivon niinä hetkinä kuolemaa. Vihaan raukkamaisuuttani, selkärangattomuuttani ja ennen kaikkea kehoani, jonka näen vain ongelmajätteenä. Ei tästä taida olla tietä ulos.