Miltä elämä tuntuu nelikymppisenä?

Kiitos kysymästä, hyvältä tuntuu. Töissä sujuu kivasti ja töistä saatava korvaus mahdollistaa ihan mukavan elämän. Olen hyvässä kunnossa ja mm. vatsa-airbag on ainakin toistaiseksi tukevasti omassa lokerossaan eikä ole räjähtänyt käytettäväksi.

Oman ikäiset, mukavat ja viehättävät naiset tuntuvat myös pitävän minusta, joten olen uudelleen vähän samassa tilanteessa kuin 20-vuotiaana, jolloin naiset tuntuivat olevan minusta varsin kiinnostuneita. 

Ihan parasta aikaa. Lapset jo omillaan. On aikaa ja rahaa tehdä mitä itse haluaa eli mm. liikkua päivittäin. Ruuhkavuodet ohi ja nyt saa nauttia. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuko elämä paremmalta kuin parikymppisenä?

Siinä mielessä, että elämän suuret valinnat on jo tehty. Opiskelut, ala, vaimo, lapset, asuntolainat, avioerot yms. Epävarmuutta vähemmän. M44

Haikealta. Olen menettänyt reilun vuoden sisään 2 rakasta läheistä.  Lapset kasvaa.  

Täällä on enimmäkseen perheellisten nelikymppisten kommentteja. Nelikymppisenä ikisinkkuna voin vastata, että tuntuu ihan samalta kuin kolmekymppisenä paitsi että ulkonäön suhteen joutuu tehdä jo paljon töitä.

Enimmäkseen ankealta. Kaikessa täytyy mennä terveys edellä. Aina silloin tällöin huimausta, selkäkipuja, lihasjumeja. Unettomuuteen sentään on saanut toimivan lääkityksen vihdoin ja viimein. Sen takia elämä kuitenkin parempaa kuin nuorempana. Palkkaakin sentään saa vaikka ei joku reilu 3000 riitä enää nykyään riitä paljon mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Enimmäkseen ankealta. Kaikessa täytyy mennä terveys edellä. Aina silloin tällöin huimausta, selkäkipuja, lihasjumeja. Unettomuuteen sentään on saanut toimivan lääkityksen vihdoin ja viimein. Sen takia elämä kuitenkin parempaa kuin nuorempana. Palkkaakin sentään saa vaikka ei joku reilu 3000 riitä enää nykyään riitä paljon mihinkään.

Mikä lääkitys sinulla auttoi unettomuuteen? Itsekin kamppailen unettomuuden kanssa.

Siinä mielessä hyvää, että olen päässyt sinuiksi sen kanssa, että oma elämä nyt vain meni näin ja vei tänne, missä asun.

Asuin nuorempana monissa eri paikoissa ja minulle oli vaikeaa asettua paikoilleen siinä mielessä, että tämä on nyt minun koti ja kotikaupunki. Nyt olen muutaman vuoden asunut omassa kodissa ja tarkoitus on, että enää en muuta mihinkään. Tämä uudenlainen pysyvyys on tuonut minulle mielenrauhaa.

Monilla voi olla samanlaisia kokemuksia tässä loputtomien valintojen nykyajassa.

Täyttä paskaa, kuusikumppisenä mukavampaa,voi sontia housuun ,kaikki sanoo ja naurahtaa se on tuo vanhuus,tulee meille joskus itellekin.

Terveys tullut tärkeäksi. Sitä on kiitollinen jokaisesta päivästä. Kypsyyttä vihdoin tarpeeksi paljon. Osaa ottaa rauhallisesti ja maltillisesti. Harkitsevainen päätöksen teko tekee elämästä parempaa. Ei ole enää imåulsiivinen kuluttaja, rahat säästyy. Arvot kunnossa, raittiina.

Minua ei oikeasti kiinnosta enää ikä,kaksi,neljä kymppiä mittarissa siitä alkaa ajanlasku,annan sen vaan olla,vuodet tosiaankin vierii,monttu odottaa.

Se riippuu paljon elämäntilanteesta. 

Itselläni oli vaikein aika 35-45 -vuotiaana. Puolisolla vakavia mielenterveysongelmia, lapset  teini-ikäisiä, omat vanhemmat sairaita, itsellä univaikeuksia ja työssä stressiä. Hyvin ahdistavia vuosia. 

Mutta se oli kuitenkin ohimenevä vaihe, ja nyt elän elämäni parasta aikaa. 

N 68

Vierailija kirjoitti:

Täyttä paskaa, kuusikumppisenä mukavampaa,voi sontia housuun ,kaikki sanoo ja naurahtaa se on tuo vanhuus,tulee meille joskus itellekin.

60-vee ei ole vanhus! 

Tässähän tämä, voisi kai huonomminkin olla, esim. hirsipuussa. Kun vaan muistaa hengittää, niin sekunnit muuttuu minuuteiksi, minuutit tunneiksi ja tunnit vuorokausiksi.

Yksinäiseltä, tyhjältä ja tarpeettomalta.

Huonolta.

Ei kavereita, ei tyttöystävää, ei autoa. Suht matalapalkkainen työ, mutta se taas sitten estääkin parisuhteen saannin. Mitään en ole elämässä saanut kokea jos vertaa muihin, kaikki ovat edenneet työelämässä, harrastaneet paljon seksiä ja yhden yön juttuja, matkailleet, tapelleet, edenneet urallaan.

Mitään en ole elämässäni saavuttanut, pari hassua ulkomaan matkaa ja siinä se. Rahaa ei ole paljoakaan, olin aika pitkään työtön. Vapaa-aika menee nukkuessa ja videopelatessa. Mitään ei ole enää tehtävissä.

En suosittele.

m41

Oudolta tuntuu, että terveys ja jaksaminen muuttuukin jo tässä iässä näin radikaalisti eikä vasta joskus 60-vuotiaana. Ei todellakaan olisi voinut kuvitellakaan 35-vuotiaana, että 10 vuotta myöhemmin on ihan kuin eri ihminen ja miten nopsaan se muutos sitten tapahtuukaan huonompaan suuntaan vaikka ei edes ole mitään elintasosairautta eikä muutakaan säännöllistä lääkitystä vaativaa vaivaa. Ainoastaan ikä ja esivaihtarit, jotka ovat myös melkoisen moninaisesti/kokonaisvaltaisesti tuntuva muutos vaikka aina puhutaan vaan vaihtareista parine kuumine aaltoineen ja kuinka vihdoin pääsee eroon menkoista ja pääsee kunnolla kukoistamaan.

Tästä on kukoistukset kaukana. Sekin surettaa kuinka lyhyeksi se hyvä aikuiselämä jäikään eikä sitä todellisuudessa ollutkaan kuin kaksi vuosikymmentä ja just kun alkoi olla "oma itsensä" ja alkaa elää sitä omannäköistä elämää niin kas, se olikin jo lopuillaan. Enää ei nivelvaivojen vuoksi esim onnistu mikään polkujuoksu eikä edes lenkkeily enemmissä määrin vaikka näitä ei edes ehtinyt harrastaa kuin vasta muutaman vuoden.

Ainut hyvä asia tässä iässä on se, että ymmärsi kuinka täältä voi lähteä vaikka tänään.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiseltä, tyhjältä ja tarpeettomalta.

Jep. Nelikymppiseksi asti sitä pystyi elättelemään niitä samoja tavoitteita, unelmia ja haaveita joita elämälle oli nuoresta asti, mutta nyt se sitten on lävähtänyt kunnolla päin näköä ettei tule koskaan saavuttamaan yhtään mitään itselle tärkeää.

Nyt sitten pitäisi kyetä hyväksymään se tosiasia että on ikuisesti / pysyvästi lapseton ja perheetön ikisinkku pätkä- ja silpputyökierteessä ilman minkäänlaista sosiaalista elämää. 

N48

Vierailija kirjoitti:

Parasta aikaa mulle, lapset mukavia teinejä ja kaikkea kivaa saa heidän kanssa tehdä ja yhdessä harrastaa. Erosta selvitty ja uusi ihana miesystävä jota rakastan syvästi.

Töissä arvostetaan ja palkka on vähintäänkin riittävä ja mahdollistaa mukavan elämän. Ura on hyvässä nosteessa ja olen löytänyt lopulta sen parhaan työnantajan itselleni. 

 

Ulkonäkö vähän rapistunut tottakai mutta sille paljon voi vielä tehdä elintavoilla ja tilanne kuitenkin vielä ihan hyvä JA siitä stressaamisen on lähes loppunut vs. nuorempana kun olin oikein nätti tunsin itseni rumaksi jostain syystä suuren osan ajasta.

En olis ajatellut että tämä on näin mukava elämänvaihe! 

N46

Millä tavalla vasta 46-vuotiaat ovat rapistuneet ?  Kerro!  Jenni Haukio 46. On normi nelikutonen, kun ei syö kuuden edestä ja kurtistele kulmiaan turhille asioille. Hymyä huuleen.