Miltä elämä tuntuu nelikymppisenä?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on enimmäkseen perheellisten nelikymppisten kommentteja. Nelikymppisenä ikisinkkuna voin vastata, että tuntuu ihan samalta kuin kolmekymppisenä paitsi että ulkonäön suhteen joutuu tehdä jo paljon töitä.

Mulla taas tullut vapaus tuosta ulkonäköjutusta. Olin aika pakkomielteinen siitä jopa nuorempana. Neljänkympin jälkeen ei kiinnosta enää vattujakaan miltä näytän, ja se on vapauttanut yllättävän paljon energiaa muuhun.

Huvipuistohullu kirjoitti:

Mun elämä ainakin lähti huimaan nousuun siinä kohtaa 🤩 

Ajattelin, että huvipuistohullu on jotain max. 25 :D

Sairaana ihmisenä tuntuu ankealta.

Vierailija kirjoitti:

Olen 49. Mulle on iskenyt niin paha joku keski-iän kriisi, että ensimmäistä kertaa elämässäni hakeuduin terapiaan siitä juttelemaan. 

Mä olen päässyt vähällä näistä fyysisistä jutuista. Esivaihdevuodet on jo pitkällä ja kuukautiset tulee joskus jos muistaa, kuukausia välejä välillä, mutta en ole kokenut yhtäkään ns. vaihdevuosivaivaa muuta kuin se vuotovälien vaihtelu. Ei kuumia aaltoja, ei unettomuutta, ei väsymystä, ei outoja kipuja, ei mitään. Ulkonäkökään ei ole mitenkään dramaattisesti romahtanut, vaikka tissit ilman liivejä vähän painovoiman uhreilta näyttääkin, ja silmien alle tulee hymyillessä ryppyjä. 

Mutta sitten on tämä muu. Mä tajusin yhtäkkiä, etten ole saavuttanut elämässäni mitään mitä olisin halunnut, ja nyt moni asia on jo liian myöhäistä. Minä jotenkin kummallisesti vaan "ajelehdin" aikuisikäni, en tavoitellut mitään vaan odotin että asioita tulisi itsestäään elämää

Anteeksi, mutta miten on mahdollista, että 50-vuotiaana vasta hoksaa että oho, mulla ei ole miestä eikä lapsia? Toimiiko järki noin muuten?

Tuntui mukavalta, kunnes viime kesänä mies jätti, oli löytänyt 20 vuotta nuoremman. Siitä asti olen ollut jonkinlaisessa kriisissä, jossa en tiedä oikein mitä elämälläni tekisin. Olen yksinäinen, köyhä, levoton, tyytymätön ja loppuun asti väsynyt. Toivottavasti tämä on vain erokriisiä ja menee ohi. 

Raskaalta.

Täytän tänä vuonna 43, ja vaikka lapset ovat jo kasvaneet mukavasti - molemmat koulussa - on silti lapsiperhehärdellissä todella paljon tekemistä.

Enää ei lapsia tarvitse syöttää, ei vaihtaa vaippoja, eikä olla jatkuvasti antamassa hoivaa ja huolenpitoa, mutta tämän sijaan ovat tulleet lasten harrastukset ja niihin liittyvät asiat.

Kuskaukset, leipomiset, varusteiden hommaaminen, mukana kulkeminen, kannustaminen, asioiden hoitaminen. Hommaa piisaa. Ja kyllä, jaamme vastuita puolisoni kanssa. 

Ehkä noin 5 vuoden kuluttua lapset kasvavat siinä määrin, että alkavat entistä enemmän kulkemaan harrastuksissa (ja muutenkin) itsenäisesti, ja hoitavat sekä huolehtivat niihin liittyvistä asioista entistä enemmän itse, koska tuossa vaiheessa alkavat jo lähestyä täysi-ikäisyyttä. 

Huomaan muutenkin, että jaksaminen itselläni ei ole enää ihan samanlaista kuin se on ollut ennen.

Väsyn helpommin, ja sairaudet tuntuvat kestävän kauemmin kuin esim. 10 vuotta sitten. Kaipaan omaa rauhaa ja hiljaisuutta todella kovasti; äänekkäät, touhukkaat ja tarmokkaat lapset täyttävät kotona sisällä ollessaan tilan äänellä ja älämölöllä. Välillä koko talo on kirjaimellisesti täynnä lapsia, kun lasten kaveritkin tulevat kylään touhuamaan. Enimmillään koulun jälkeen talossa ja jääkaapilla saattaa olla jopa 7-8 lasta. Vaikka tämä tuntuu tietysti raskaalta, otan mieluummin vaikka lasten kavereita aika ajoin kylään kuin kuuntelen "MULLAONTYLSÄÄ" -huutamista jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun perusteella voisi sanoa, että elämä nelikymppisenä on varsin mukavaakin heillä joilla on lapsia, suht vakavarainen talous, mielenkiintoinen työ, puoliso, sosiaalista elämää ja mieluinen koti eli ne elämän perusraamit mallillaan. Useimmilla on vielä terveyskin tässä iässä ihan ok.

Sen sijaan sitten heillä elämä on vähemmän mukavaa jotka jäivät lapsettomiksi ja ikisinkuiksi. Sosiaalinen elämäkin vaikuttaa olevan silloin aika vähäistä, kun puuttuu kaikki se sellainen luonteva ja arkinen kohtaaminenkin jota lapsiperheillä on harrastusten, koulun ym myötä muihin lapsiperheisiin. Lapsettomat sinkut ei tapaa vastaavalla tavalla oikein ketään missään ja se on harmi.

Mihin elämänvaiheeseen kuuluu sitten avioero? 80 prosenttia ihmisistä eroaa. Tuli vain mieleen kun puhuit tuosta ikisinkkuudesta.

 

Ei nyt sentään 80% ihmisistä eroa. Ei edes 80% avioliitossa olleista, vaan kokonaiseronneisuusluku pyörii jossakin 50% paikkeilla. Toiset eroavat monta kertaa, monet eivät kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Raskaalta.

lasten harrastukset ja niihin liittyvät asiat.

Kuskaukset, leipomiset, varusteiden hommaaminen, mukana kulkeminen, kannustaminen, asioiden hoitaminen. Hommaa piisaa. Ja kyllä, jaamme vastuita puolisoni kanssa. 

Ehkä noin 5 vuoden kuluttua lapset kasvavat siinä määrin, että alkavat entistä enemmän kulkemaan harrastuksissa (ja muutenkin) itsenäisesti, ja hoitavat sekä huolehtivat niihin liittyvistä asioista entistä enemmän itse, 

 

Tarvitseeko elämästä tehdä noin vaikeaa? Harrastuksethan voi valita myös bussimatkan tai kävelymatkat päästä.

Uppp

Nelikymppisenä elämä oli kaikilta osin huipussaan, M75.

Mukavaa elämää. Terveys voisi olla parempi ja lihominen vähän vaivaa. Muuten ei valittamista.

Varmaan ainakin itselläni tulee olemaan samaa paskaa kuin 20 ja 30-vuotiaanakin. En usko että mikään elämässäni enää suuremmin muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Toosan valta on murrettu. Jos tekee mieli niin ei se kuitenkaan pakota mihinkään eli voi setämieheillä ihan vain ilokseen! Ei ole ikävä sitä kun oli 16-vuotias.

M41

Ja heti ensimmäisenä jauhat kuitenkin vaan toosasta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaalta.

lasten harrastukset ja niihin liittyvät asiat.

Kuskaukset, leipomiset, varusteiden hommaaminen, mukana kulkeminen, kannustaminen, asioiden hoitaminen. Hommaa piisaa. Ja kyllä, jaamme vastuita puolisoni kanssa. 

Ehkä noin 5 vuoden kuluttua lapset kasvavat siinä määrin, että alkavat entistä enemmän kulkemaan harrastuksissa (ja muutenkin) itsenäisesti, ja hoitavat sekä huolehtivat niihin liittyvistä asioista entistä enemmän itse, 

 

Tarvitseeko elämästä tehdä noin vaikeaa? Harrastuksethan voi valita myös bussimatkan tai kävelymatkat päästä.

Suurimmalla osalla tuntemistani lapsiperheistä elämä on juurikin tuollaista. Peräsuolipitkänä kuskataan kakaroita harrastuksista ja peleistä toiseen, sekä viikolla että viikonloppuna. 

 

Samalla vanhemmat itse mammautuvat ja pappautuvat kun ei ole ollenkaan aikaa, jaksamista eikä edes rahaa panostaa omaan hyvinvointiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on enimmäkseen perheellisten nelikymppisten kommentteja. Nelikymppisenä ikisinkkuna voin vastata, että tuntuu ihan samalta kuin kolmekymppisenä paitsi että ulkonäön suhteen joutuu tehdä jo paljon töitä.

Mulla taas tullut vapaus tuosta ulkonäköjutusta. Olin aika pakkomielteinen siitä jopa nuorempana. Neljänkympin jälkeen ei kiinnosta enää vattujakaan miltä näytän, ja se on vapauttanut yllättävän paljon energiaa muuhun.

Ja kuitenkin samalla kadehditte niitä jotka jaksavat edelleen huolehtia ulkonäöstäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Raskaalta.

Täytän tänä vuonna 43, ja vaikka lapset ovat jo kasvaneet mukavasti - molemmat koulussa - on silti lapsiperhehärdellissä todella paljon tekemistä.

Enää ei lapsia tarvitse syöttää, ei vaihtaa vaippoja, eikä olla jatkuvasti antamassa hoivaa ja huolenpitoa, mutta tämän sijaan ovat tulleet lasten harrastukset ja niihin liittyvät asiat.

Kuskaukset, leipomiset, varusteiden hommaaminen, mukana kulkeminen, kannustaminen, asioiden hoitaminen. Hommaa piisaa. Ja kyllä, jaamme vastuita puolisoni kanssa. 

Ehkä noin 5 vuoden kuluttua lapset kasvavat siinä määrin, että alkavat entistä enemmän kulkemaan harrastuksissa (ja muutenkin) itsenäisesti, ja hoitavat sekä huolehtivat niihin liittyvistä asioista entistä enemmän itse, koska tuossa vaiheessa alkavat jo lähestyä täysi-ikäisyyttä. 

Huomaan muutenkin, että jaksaminen itselläni ei ole enää ihan samanlaista kuin se on ollut ennen.

 

Jääkaapilla 8 pentua? Onko teillä ollenkaan rajoja?