Mies rakastaa lastaan enemmän kuin minua

Juuri tästä syystä en seurustelisi miehen kanssa jolla on lapsi(a). Itsellänikään ei ole.

Hyvälle vanhemmalle asia on itsestäänselvä. Asian korostaminen on tahallista toisen merkitryksen vähättelemistä. Se on toisen mielen pahoittamista, muistakin asioista , kuten lasten merkityksestä,voi puhua postitiivisempaan savyyn, toisella tavoin.

Sinuna suoraan sanoen en tapaisi tuollaista kumppaniehdokasta enää. Miesstyyppihän on naista muka lapsen parhaan avulla ärsyttävä lässyttäjä. Kiertäkää kaukaa tuollaiset.

Toi on todella hienoa mieheltä. Jos kyse olisi naisesta, kukaan tällä palstalla ei alapeukuttaisi

Mä ajattelen toisin. Itselleni miesystäväni (elämäni rakkaus) on jaetulla ykköstilalla lasten kanssa. Kaikki päätökset tehdään niin että kaikilla on hyvä olla. Tottakai jos tulisi jonkinlainen valintatilanne niin lapset menisi edelle koska he eivät ole vielä aikuisia ja olen heistä vastuussa. Sellaista ei kuitenkaan tule koska me puhalletaan yhteen hiileen. Näin mä koen että miehelläkin on, hänelläkin on lapsi. Lapset on lopulta kuitenkin meillä vain lainassa ja jos kaikki menee hyvin, he lähtee vielä pois. Tämä parisuhde jää sen jälkeenkin. 

Ei kuulosta siltä että tää on mikään elämän rakkaus. Kyllä mä sanoisin että odota sitä. 

Millaisissa tilanteissa on näin sanonut? Jos on joku asia missä lapsen tarpeet menee omiesi edelle, niin tietysti se ääneen sanotaan? Jos taas muuten vaan koko ajan sanoo rakastavansa lasta enemmän ilman mitään asiayhteyttä niin pitäisin outona.

Typerys jauhaa lapsen tärkeyttä toisen naamaan. 

Ehkä hänellä on jostain edellisestä suhdevirityksestä sellaisia kokemuksia, että puolisokandidaatti on pyrkinyt kilpailemaan lapsen kanssa hänen huomiostaan? Itse en oikeastaan edes ymmärrä, miten rakkautta lapseen ja rakkautta puolisoon voi vertailla. Kuten joku tuolla kirjoitti, kyse on erilaisesta rakkaudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Toi on todella hienoa mieheltä. Jos kyse olisi naisesta, kukaan tällä palstalla ei alapeukuttaisi

No naiset taitaa olla sosiaalisesti vähän taitavampia niin ettei ne hiero uuden seurustelukumppanin naamaan, kuinka tämän täytyy tajuta alhaisempi asemansa. 

Minä sanoisin, että se on oikein, lapsi on tärkein kuten itselleni myös eikä mikään tule väliimme. Katsoisin tuon isoksi plussaksi miehelle, ne asiat, jotka rikkovat suhdetta ovat täysin erilaisia. On oikein, että alaikäisen vanhempi kokee velvollisuutensa ja varmuuden vuoksi ilmoittaa ne sinullekin. Mies lopettaa varmaan vakuuttelun, jos sanot ja ilmaiset, että arvostat hänen asennettaan. Hän pelkää, ettet hyväksyisi lasta. 

Sitten se on eri asia, jos lapset ovat aikuisia. Mieheni kerran sanoi, että minä olen hänelle lapsia tärkeämpi. Vähän hätkähdin sitä, hän vakuutti asian olevan niin, mutta itse en osaa sanoa kumpi on tärkeämpi, mies vai lapset. Yhtä tärkeitä. Alaikäisen lapsen kohdalla varmaan mieskin olisi sanonut toisin. (Lapset ovat siis meidän yhteisiä.)

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen toisin. Itselleni miesystäväni (elämäni rakkaus) on jaetulla ykköstilalla lasten kanssa. Kaikki päätökset tehdään niin että kaikilla on hyvä olla. Tottakai jos tulisi jonkinlainen valintatilanne niin lapset menisi edelle koska he eivät ole vielä aikuisia ja olen heistä vastuussa. Sellaista ei kuitenkaan tule koska me puhalletaan yhteen hiileen. Näin mä koen että miehelläkin on, hänelläkin on lapsi. Lapset on lopulta kuitenkin meillä vain lainassa ja jos kaikki menee hyvin, he lähtee vielä pois. Tämä parisuhde jää sen jälkeenkin. 

Ei kuulosta siltä että tää on mikään elämän rakkaus. Kyllä mä sanoisin että odota sitä. 

Tuo on aika naiivi ajatus. Lapset on ikuisia, oli he elossa tai ei. Edelleen sun lapsia. Parisuhde on tilapäistä. Kuolema viimeistään erottaa. Siinä vaiheessa toinen saattaa ottaa uuden puolison. Rakkaus voi myös vuosien varrella loppua puolisoon, en usko että omiin lapsiin voi.

Minäkin olen elämäni rakkauden kanssa ollut 37v jo yhdessä. Silti en ajattele ettei tähän voisi koskaan tulla muutosta. Tulevaisuudesta ei voi olla varma. Siitä olen varma että lapseni ovat minulle ikuisesti rakkaimpia.

Mies haluaa tehdä sinulle pelisäännöt selväksi. Toistelee tuota,  koska haluaa varmistaa että olet varmasti ymmärtänyt ja sisäistänyt asian. Ehkäpä olet omilla toimillasi tai puheillasi astunut miehen ja lastensa väliin ja mies määräätietoisesti muistuttaa sinua että olet kakkonen lastensa jälkeen ja sillä paikalla tulet myös pysymään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen toisin. Itselleni miesystäväni (elämäni rakkaus) on jaetulla ykköstilalla lasten kanssa. Kaikki päätökset tehdään niin että kaikilla on hyvä olla. Tottakai jos tulisi jonkinlainen valintatilanne niin lapset menisi edelle koska he eivät ole vielä aikuisia ja olen heistä vastuussa. Sellaista ei kuitenkaan tule koska me puhalletaan yhteen hiileen. Näin mä koen että miehelläkin on, hänelläkin on lapsi. Lapset on lopulta kuitenkin meillä vain lainassa ja jos kaikki menee hyvin, he lähtee vielä pois. Tämä parisuhde jää sen jälkeenkin. 

Ei kuulosta siltä että tää on mikään elämän rakkaus. Kyllä mä sanoisin että odota sitä. 

Tuo on aika naiivi ajatus. Lapset on ikuisia, oli he elossa tai ei. Edelleen sun lapsia. Parisuhde on tilapäistä. Kuolema viimeistään erottaa. Siinä vaiheessa toinen saattaa ottaa uuden puolison. Rakkaus voi myös v

Tottakai lapset on ikuisia ja rakkaus heihinkin säilyy mutta ei omia päätöksiä voi ikuisesti tehdä lasten etu edellä. Jossain vaiheessa heidän täytyy osata kantaa itsensä omillaan siivillään. 

Jotkuthan antavat vielä aikuistenkin lastensa pompotella itseään ja saattavat vaikka lopettaa parisuhteensa koska aikuiset lapset eivät sitä hyväksy. Ehkä siinä on taustalla juuri jotain tuollaista kuvailemaasi.

Aikoinaan häiden jäljeisenä päivänä ihan rauhallisen keskustelun lomassa tuore aviomies ilmoitti, että ainoat, joita hän rakastaa, ovat äitinsä ja koiransa.  Minusta ei ollut mainintaa.  Eikä sanonut koskaan myöhemminkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnollisesti  rakastaan lastaan enemmän kuin sinua. Miksi mies kokee,mettä hänen täytyy tuollaista edes sanoa ääneen? Pitääkö muutenkin palopuheita itsestäänselvyyksistä?

No varmaan sanoo noin, kun nainen vaatii yhteistä kauppareissua juuri silloin, kun miehen lapsella on peli tai nainen selittää, että miehen lapsen huoneen ovi pitää lukita yöksi, jotta tämä ei häiritse aikuisia. Silloin moni mieskin sanoo ääneen, että sorry, rakastan lasta enemmän kuin sinua ja Ikean sijaan valitse miniareenan. Siitä kannattaa loukkaantua!

Luitkohan yhtään tekstiäni? Minullakin on lapsi. Mielestäni olemme hyvä kombo ilmankin että kenenkään tarvitsee kilpailla mistään. 

-AP

Lompsuloinen on yrittänyt allekirjoituttaa keskinäistä omistusoikeustestamenttia miehellä, mutta ei saanut nimeä paperiin :D

Aiheeton korostaminen outoa. Törmännyt myös tilanteisiin, jossa äiti vaatii vakuuttelua omasta ykkös asemastaan. Kun isä kertoo pelastavansa onnetumuustilanteessa ensin viisi vuotiaan lapsensa kuin vaimonsa, ja aikuinen vaimo loukkaantuu tästä, katson isän olevan oikeassa. Avuttomin ensi sijalla.

Täällä moni jankuttaa sitä, että jos pitäis valita,  niin valitsis " silmää räpäyttämättä lapset "

No harvoin pitää valita.

Myös se tuodaan esiin, että rakastetaan lapsia yli kaiken.

Mikä mittari sellainen on, millä mitataan kuinka paljon rakastetaan. 

Voiko rakastaa 10cm tai kolme kertaa maapallon ympäri? Vai mikä se mittari on? 

Onko yhtään helpompi luopua yhdestä rakkaasta toisen sijaan.

Entä jos nää esim em. Aikuiset lapset alkaa vaatimaan yhtäkkiä,  että sun pitää jättää puolisosi ja jäädä yksin? Onko esim 20 vuoden rakkaustarina sitten silmää räpäyttämättä mennyttä ja ilo ja ylpeys, että on valittu lapset <3

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen toisin. Itselleni miesystäväni (elämäni rakkaus) on jaetulla ykköstilalla lasten kanssa. Kaikki päätökset tehdään niin että kaikilla on hyvä olla. Tottakai jos tulisi jonkinlainen valintatilanne niin lapset menisi edelle koska he eivät ole vielä aikuisia ja olen heistä vastuussa. Sellaista ei kuitenkaan tule koska me puhalletaan yhteen hiileen. Näin mä koen että miehelläkin on, hänelläkin on lapsi. Lapset on lopulta kuitenkin meillä vain lainassa ja jos kaikki menee hyvin, he lähtee vielä pois. Tämä parisuhde jää sen jälkeenkin. 

Ei kuulosta siltä että tää on mikään elämän rakkaus. Kyllä mä sanoisin että odota sitä. 

Mä taas näen, että se suhde lapsiin on elinikäinen. Ei lapset ole mitenkään lainassa, vastuu ja huoli on aina läsnä. Ja muutenkin jotenkin karua sanoa, että lapset menevät edelle vain koska vastuu. Lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on pyytteetöntä, romanttinen rakkaus on erilainen. Ja se voi ihan oikeasti loppua myös susta riippumattomista syistä. 

 

Aloittajalle sanoisin, että tarkastele kriittisesti noita hetkiä kun mies on näin sanonut. Onko kyseessä ollut joku tilanne, vai tulevatko kommentit tyhjästä. Nyt me luetaan täältä vain sun versio tapahtumista, joten neuvotkin ovat oletettavasti vahvasti vinoutuneita.

Rehellisesti sanon vaimona ja äitinä, että rakastan lapsiani enemmän kuin miestäni. Jos mieheni kuolee ennen minua, elämästäni lähtee puolet, mutta jos lapseni tai lapsenlapseni kuolevat, en tiedä miten selviäisin. 

Ei toi hyvältä kuulosta hieroa asiaa sun naamaan.

Mulla oli joskys kaveri, joka opiskeluaikoina hoki miten hänen lapsensa ovat hänelle niin tärkeitä. Aina kun nähtiin sanoi sen. Lopulta en enää edes uskonut häntä, tuntui itsekorostukselta.

Joku ongelma tossa on taustalla, kokeeko mies olevansa huono isä tms?