Uskotko että osa-aikatyötä tekevät pääsevät kokoaikatyöhön kunhan vaan tukia leikataan
Tuohan on se hallituksen utopistinen näkemys, että jostain vaan itsestään ilmestyy tarpeeksi kokoaikaisia työpaikkoja joihin osa-aikatyötä tekevät työllistyvät, kunhan vaan osa-aikaisten työttömyystukea leikataan.
ihan kuin vain osa-aikaisia työntekijöitä tarvinneet yritykset (kuten kaupat) silkkaa hyvää hyvyyttään alkaisivat palkkaamaan tarpeettomia kokoaikaisia työntekijöitä
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa osa-aikaisista osa jättäytyy nyt työttömäksi, koska niin on helpompaa
Onhan se helpompaa jäädä makaamaan työnteon sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan teet useaa osa-aikaista työtä , jotka korvaa valtion osuuden
Mulla oli joskus yksi kaveri joka teki kahta osa-aikatyötä. Aika paljon siinä säätöä oli ja onnistui siksi, että toisen osa-aikatyön esihenkilö jousti työvuoroissa, ts. kaveri kertoi milloin pääsee töihin ja sen mukaan järkättiin työvuorot. Ihan joka paikassa ei onnistu se, että yhden ihmisen töihin pääsemisen ympärille tehdään työvuorolistat.
Vierailija kirjoitti:
En usko. Ei tuntien määrä valtaosalla ole tähänkään asti ollut riippuvainen siitä, paljonko Kela maksaa palkan päälle, vaan siitä kuinka monta tuntia työnantajalla on työtä tarjolla.
Tuet ovat mahdollistaneet vajaiden tuntien tekemisen. Jatkossa niitä ei ole mahdollista tehdä ollenkaan. Se on joko tuki tai työ. No aina on joku hölmöläinen, joka tekee vaikka ilmaiseksi ja ilosta.
Erittäin hyvä uudistus,kannustaa etsimään lisää töitä tuilla elämiseen sijaan.
Ihmiset alkaa jakaa mainoksia aamuisin ja istumaan kassalla iltaisin? Lapset ei juuri vanhempiaan näe. Sitä voidaan sitten taivastella ja haukkua huonoa vanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoituksenahan tuossa on vaan laittaa pienet ravintolat ja lähikaupat nurin, ellei omistaja itse tee joka päivä duunia. Hoitsutkin viime vuonna kukkoilivat liikaa, joten nyt laitetaan heidätkin taas kuriin.
Mistään "kostosta" tai luokkiin jaosta ei siis varmaan ikinä yhteiskunnan ohjailussa koskaan ole kyse. Ei varmaan. Ainakaan kun valmiiksi rikkaat pääsevät valtaan.
Cittarin pomolle on ihan sama, muutama milli tulee tilille joka tapauksessa.
-winner-
Kyllä tässä ohjailusta on kyse kun työpaikkasavustaminen ulottuu syvälle Jenkkeihin asti.
Agendana saada lisää naisia politiikkaan ja johtaviin yhteiskunnallisiin, korkeisiin asemiin.
Paitsi, että kaikki naiset eivät halua olla poliitikkoja (ei kaikki miehetkään) eikä kaikki naiset halua olla yhteiskunnallisesti korkeassa (poliittisessa) virassa (ei kaikki miehetkään). Eikä se edes ole käytännössä mahdollista, koska kaikki eivät voi olla yhtäaikaa korkeassa virassa, virkoja on vain harvoja ja valittuja, ei niitä riitä kaikille yhtäaikaa.
Sitäpaitsi jos nainen ei halua olla poliitikko niin ei hänestä mikään saa poliitikkoa kuten aurinkokaan ei muutu kuuksi eikä talvi kesäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset alkaa jakaa mainoksia aamuisin ja istumaan kassalla iltaisin? Lapset ei juuri vanhempiaan näe. Sitä voidaan sitten taivastella ja haukkua huonoa vanhemmuutta.
Mainosten jakamisesta saa niin pienen pientä palkkaa ettei se riitä kaupan kassan työn kanssa mihinkään vaan joutuu hakemaan toimeentulotukea.
Jos lähdetään siitä että työntekijöitä tarvitaan, niin silloin ne työpaikat ovat hakijoilla etusijalla jotka tarjoavat hakijoille sopivimpia tuntimääriä. Joillekin, esimerkiksi opiskelijoille, se on osa-aikatyö, joillekin kokoaikatyö.
AY-liikkeen pitää palata juurilleen ja alkaa taas ajaa sitä että työntekijät saavat tarpeeksi palkkaa, eikä kuherrella demareiden kanssa työntekijöiden pitämiseksi riippuvaisina tuista.
Tietenkään hallituskaan ei tuota usko ja ainoa tarkoitus on että tukia maksetaan jatkossa vähemmän. He eivät halua ääneen asiaa sanoa. Tai Purra viittaa aika suoraan asiaan saksillaan mikä on kaiken tarkoitus näillä uudistuksilla. Heille on aivan yhdentekevää löytääkö kukaan kokoaikaista työtä tai työtä yleensä kunhan säästöä syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten osa-aikakykyisen terveys paranee tukien leikkaamisella.
Suuri osa tekee osa-aikatyötä siksi, että kokoaikatyötä ei ole tarjolla, ei terveyden tai muuten oman halun takia.
Tarkoitus varmaankin on, että osa-aikatyöntekijä joko hankkii kokoaikaisen työpaikan tai ottaa osa-aikaisen toisen työpaikan, jos on työkykyinen. Jos ei ole työkykyinen, niin silloin pitäisi tukisysteemin auttaa pääsemään edes minimitulotasolle. Omasta halustaan osa-aikasta työtä tekevät voivat omasta halustaan jatkaa osa-aikaista työntekoa, jos haluavat, vaikka tukia leikataan. Elintaso sitten vaan putoaa. Tai voivat hakea muita hommia.
Minulta lähti nyt parinsadan asumistuki mutta palkka nousi ehkä satasen. Edelleen jatkan osa-aikaa. Etsin kyllä halvempaa asuntoa, nykyinenkään ei kallis kokoonsa nähden. Elämäntapa sellainen että tästäkin saan säästöön.
Olen miettinyt mitä itse teen. Nyt olen tehnyt kaikkia keikkoja, koska esim se 300€ suojaosuus asumistuessa tasoittaa. Näillä näkymin jatkossa menee negatiiviseksi. Vain työn ilo jää saldoksi. No näkee kohta minkälaisia ratkaisuja pitää tehdä. Minä melkein elätän itseni keikoilla. Saan n. 100€ asumistukea. Tai sain. Miksi hyvä systeemi piti purkaa? Tulevaisuudessa kk asioissa ei voi olla heittoja. Muuten ei pysty elämään. Ennen pystyi kompensoimaan huonoja ja hyviä kuukausia.
uskon ja muutekin toisten rahoilla eläminen vähentyy.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset alkaa jakaa mainoksia aamuisin ja istumaan kassalla iltaisin? Lapset ei juuri vanhempiaan näe. Sitä voidaan sitten taivastella ja haukkua huonoa vanhemmuutta.
Lapsille on laitokset.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä uudistus,kannustaa etsimään lisää töitä tuilla elämiseen sijaan.
kyllä.
Oikotie työpaikat 19 694 kpl vapaata kokoaika työtä, sieltä vaan hakemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset alkaa jakaa mainoksia aamuisin ja istumaan kassalla iltaisin? Lapset ei juuri vanhempiaan näe. Sitä voidaan sitten taivastella ja haukkua huonoa vanhemmuutta.
Mainosten jakamisesta saa niin pienen pientä palkkaa ettei se riitä kaupan kassan työn kanssa mihinkään vaan joutuu hakemaan toimeentulotukea.
Mainosten määrä vähenee ihmisten ostovoiman myötä.
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan teet useaa osa-aikaista työtä , jotka korvaa valtion osuuden
Niitä työvuoroja ei helpolla sovitella yhdelle tekijälle.
Ainoa mahdollisuus olisi jos osa-aikaiset työntekijät liittoutuisivat. Kukaan ei suostuisi osa-aikatyöhön.
Toki utopiaa.
Onneksi ne 100 000 uutta työpaikkaa tulee eikä mitään utopiaa.
Kukaan ei ole pakottanut hankkimaan lapsia.
En. Aivan järjetön uudistus.