Älyttömimmät lapsena kokemasi vääryydet

Oli 6. luokan kevät ja saatiin koululle uusia Jopoja, joita päästiin testaamaan liikkatunnilla. Olin ja oon lyhyt, jonka takia en päässyt satulaan. Muut sitten menivät edeltä ja eivät ilmeisesti tajunneet että jäin jälkeen, mutta pari luokkalaista tuli vastaan ja kävelin heidän kanssa muiden luo taluttaen pyörää. Siinä koko luokan edessä miesopettaja alkoi möykätä naama punaisena, perinteisellä armeijatyylillään, että "Etkö oo koskaan ajanut pyörällä?!", "Minä oon minun lapset opettanut pyöräilemään, niin kannattaa sunkin opetella!" ym. Muistan että tuli tosi paha mieli ja suutuin, ja jotain kivahdinkin vähän. Päällimmäisenä olin kuitenkin järkyttynyt ja mietin, että ihanko oikeasti aikuinen ihminen vajoaa tälle tasolle. Lopulta pääsin satulaan muutaman minuutin yrittämisen jälkeen, mutta pelotti pyöräillä kun ei jalat meinanneet yltää polkimille.

Tämä tapahtu vuonna 2018 ja ei oo mielestä lähtenyt eikä varmaan ikinä lähdekään. Koskaan saanut anteeksipyyntöä, en sitten minkäänlaista. Myöhemmin sain tästä kuulla vähättelyä toiselta taholta: "Olet niin herkkä", "Se vain on hänen tapansa toimia, että sanoo asiat suoraan". Voin sanoa että erityisherkkyyden, silloisen heikon itsetunnon ja pahan olon lisänä ei ollut kovin mukavaa vielä koulumaailmassa kokea lisästressiä siitä, että ope käyttäytyy mielivaltasesti. Hän loi aina pelottavan ilmapiirin ja ihmettelenkin miksi saa edelleen toimia virassaan, kun hänestä on vieläpä moni valittanut.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ja isäpuoli ottivat minut puhutteluun erään esineen rikkomisesta jota en ollut tehnyt. Äiti uhkasi selkäsaunalla jos en tunnusta sitä. Hädissään tunnustin rikkoneeni sen. Tunnustuksen jälkeen Äiti otti minut kiinni ja sain isäpuolelta selkään.

Ikävä kuulla. Itse en tunnustanut tekemättömiä asioita lapsena. Tosin sain mm. kerran selkäsaunan isältäni kun myöhästyin ala-asteen alussa ruualta. Lapsena kun en saanut kouluun kelloa. Siksi yleensä kaverin luota piti lähteä liian aikaisin. Isäni myös varasti säästölipastoni rahat joka oli vielä mummolassa tallessa eikä koskaan kukaan asiasta puhunut. Vaikeneminen on edelleen sukuni tapa monissa asioissa. 

Siksi en arvosta aikuisena miehenä enää ihmisiä jotka ovat ku*ipäitä sukulaisilleen. 

Kaikenlaisia heikkohermoisia aikuisia sitä onkin. Ei voi muuta sanoa, kun näitä lukee. :(

En halunnut 10-vuotiaana tehdä koulussa isänpäiväkorttia ihmiselle jota ei voinut sanoa edes isäksi. Minulle alettiin huutaa, että kyllä sinun pitäisi olla kiitollinen vanhemmista. Kun en edelleenkään tehnyt sitä korttia, vaan kirjoitin korttiin että huonoa isänpäivää, sain jälki-istuntoa.

Minusta aika kohtuutonta.

Siskoni anoppi ulkomailta oli kylässä. Suri kun oli hukannut kaulakorunsa johonkin kävelyllä ollessaan. Suri kun miesvainajansa oli sen hänelle antanut joskus. Menin anopin huoneeseen ja avasin rasian joka oli hyllyssä. Koru oli siellä. Näytin sen siskon anopille, ja hän tuli kovin iloiseksi ja halaili ja suukotteli minua. Oma äiti kysyi olinko ensin varastanut korun ja sitten laittanut rasiaan löydettäväksi. En kyennyt vastaamaan mitään, niin raju syytös oli. Vaikka olin teini silloin ja vähän vallaton, en sentään varkaaksi ollut ruvennut. Äitiin muutenkin etäiset välit, olinhan lauman nuorin ja vanhimmalla siskollani oli jo kaksi lasta mummun ilona, kun minulla alkoi murrosikä.

Ysärin lopussa olin juuri ja juuri kouluikäisenä oman kerrostalon pihassa keinumassa naapurissa asuvan kaverin kanssa. Matalan piha-aidan toiselle puolelle tuli vieras mies kysymään, että missä tietty talo oli.

Mun vanhemmat on aina käskeneet olla avulias ja aikuisille ei saa väittää vastaan. Kilttinä lapsena menin miehen luokse ja yritin parhaani mukaan neuvoa, että hänen kysymänsä talo sijaitsee tien päässä.

Mies tarttui yllättäen ranteeseen ja yritti kiskoa mua mukaansa. Onneksi välissä oli tuo aita, josta pystyin ottamaan vauhtia ja kampeamaan itseni irti. Kaverin äiti oli parvekkeella ja näki koko tilanteen. Alkoi huutamaan kuin palosireeni ja se vieras mies lähti juoksemaan pois.

Kaverin äiti saattoi minut omaan kotiin ja kertoi mun äidille mitä oli tapahtunut. Mun äidin ensimmäinen kysymys oli "no mitä sinä teit, että se mies yritti ottaa sinut mukaansa". Muistan edelleen naapurin äidin epäuskoisen ilmeen siinä tilanteessa. Pari päivää tapahtuman jälkeen tuo naapurin äiti sanoi, ettei tapahtunut ollut minun vika ja että maailmassa on paljon pahoja ihmisiä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Siitä tuli parempi mieli.

Asiasta ei koskaan otettu yhteyttä poliisiin ja äiti jaksoi koko lapsuuteni nalkuttaa siitä, ettei minuun voi luottaa kun tyhmyyksissäni menen vieraiden miesten mukaan.

Tuula kanteli koulussa, että olin kurkkinut tyttöjen vessan ikkunasta. En ollut. Vieläkin riepoo.

Ekalla luokalla Anttilanmäen koulussa vuonna 1971. T. Mikko

Ihana naapurin äiti! Onneksi tuli vielä juttelemaan ja kertoi ettei ollut sun vika <3

Luokkakaverini (joka nykyään itse opettaja) työnsi sakset liimaan kun ei löytänyt siihen tarkoitettua lastaa tms. Ope sitten kysyi kuka tämän oli tehnyt ja tämä valehtelija syytti minua, koska tiesi että olen niin arka etten uskalla puolustautua. No minullehan ope sitten mäkätti. Toinen kerta oli kun tytöt hyppivät vistiä koulun pihalla ja samalla pihalla pojat potkivat palloa mihin sattui. Olin juuri hyppäämässä kun joku potkaisi pallon suoraan jalkoihini ja kaaduin ja satutin itseni osuessani pallon päälle. Ope sitten kysyi miksi pallo on rytyssä niin johan siihen kantelija vastasi että siksi kun XX hyppäsi pallon päälle. Ja tietenkin siitä taas valitusta minulle. Jännä juttu oli että ope huomasi hieman muhkuraisen pallon, mutta  minun polvista rikkoutuneet housut jäivät vaille huomiota. Tämä ope oli meillä 1-2 luokalla ja hänellä oli selvät suosikkinsa ja inhokkinsa. Hän oli hyvää pataa niiden oppilaiden kanssa joiden vanhemmat kutsuivat häntä kahville kotiin. Tämä silloin 80-luvun alussa.

Äitini nosti nimissäni orvon eläkkeet. Tämä selvisi kun sain niistä sitten vielä veromätkyt.

Haistatin peet kiusaajalle koulussa, opettaja kuuli kiroamisen ja bäm jälki-istuntoa tuli, koska en pyytänyt veetuilevalta ja tönivältä narsistilta anteeksi.

Isot pojat ala asteella kiusasivat,olin ujo arka ja itkuherkkä tyttö, opettaja oli sitä mieltä että provosoin näitä poikia! Juoksin monet välitunnit näitä karkuun....sekä lapsena sain syyt niskoilleni kaikesta mitä isosisko teki,oli lellikki.

Äitini oli mennyt silittämään koulussa käsityötunnilla tekemäni hienot sukat.

Kun toin ne sitten kouluun arvosteltavaksi, opettaja kilahti totaalisesti ja alkoi huutaa minulle, että villaa ei saa silittää. Sukat ovat pilalla, miksi tein noin? Jne.

Olin rauhallinen ja hiljainen oppilas, ehkä 8-9 v. ja muistan tuon raivokohtauksen ikäni. Sukkien silittämiseen minulla ei ollut osaa eikä arpaa.

Minullekin on jäänyt parin opettajan käytöksestä vähän hampaan koloon aikuiselle iälleni asti. Koen ne asiat erittäin epäoikeudenmukaisina, koska minua syytettiin turhaan asioista joita en ollut tehnyt. Ja se vielä lisää ihmetyttää,että olin kiltti koululainen ja silti minä sain nämä syytökset. En kyllä tykännyt näistä ihmisistä enää sen jälkeen yhtään, enkä pidä vieläkään.

Ala-asteella musiikin opettaja käski minut vihaisena ulos luokasta haukotteluni takia, että kun ei kerran kiinnosta hänen tuntinsa.Olin erittäin järkyttynyt ja ihmeissäni.Todellakaan ei ollut kyse kiinnostuksen puutteesta, itseasiassa pidin musiikin tunneista aina siihen tapaukseen asti, sen jälkeen vihasin niitä.

Toinen tapaus oli, että opettajani ei uskonut äitini kirjoittaneen nimeään kokeeseen ja sain siitä rangaistuksen eli nurkassa seisominen.Äitini soitti opettajalle illalla ja kertoi kyllä itse kirjoittaneensa nimensä.

Kyllä nämä sieppaa pientä ihmistä, mutta hokasin juuri,että kyllä ne korventaisi aikuistakin, ehkä jopa enemmän.

Minä ja minua paria vuotta nuorempi serkkuni olimme isovanhempiemme luona kylässä kun olimme pieniä lapsia. Olimme ulkona ja keli oli kurainen. Jostain saimme "loistavan" idean sotkea talon seinää sillä kuralla. Typeräähän se oli, mutta lapsia oltiin ja siitä opittiin.

Kuitenkin minulle jäi "trauma" siitä, kun asia valkeni isoäidillemme. Hän suuttui silmittömästi, raivosi, mutta vain minulle. Minä olin kuulemma nuoremman serkkuni houkutellut mukaan pahuuksiin ja syy oli mielestään ilmeisesti täysin minun, vaikka lapsi olin itsekin eli en mielestäni vastuussa toisesta lapsesta. No, tuo serkku ja sisaruksensa ovat muutenkin aina olleet enemmän suosiossa kuin minä ja sisareni. 

Ulkovarastomme lukko oli mennyt rikki. Tai jäätynyt kiinni rakennusvirheestä johtuen, en muista. Luistimeni olivat siellä säilytyksessä, ja kerroin opettajalle että en voi luistella omilla luistimilla kun varastoomme ei pääse. Joku oppitunti tänä opettaja pyysi että mentäisiinkö hetkeksi käytävään, jutellaan yhdestä jutusta.

Kun päästiin käytävään opettaja alkoi RAIVOTA minulle että miten kehtaan keksiä tuollaisia valheita, hän tietää että en pidä luistelusta mutta tuollainen valehtelu on hirveää, minun pitää soittaa vanhemmilleni nyt heti! Ei mikään vajan ovi nyt voi kiinni jäätyä!

Olin ujo, sosiaalisesti kömpelö lapsi jolle ei ollut tullut mieleenkään että opettajille voi valehdella. Soitin totaalipaniikissa ja itku kurkussa äidilleni, joka taas itse sekosi ihan täysin opettajalle siitä että hän oli väittänyt minun valehdelleen.

Edellisen musaopen kanssa oli ok, että lainaan sieltä musiikin oppikirjoja esim 1 viikon ajaksi. Hän tiesi, miten kova intohimo minulla oli musiikkia kohtaan ja että minulla ei ollut rahaa ostella kaikkia musiikin oppikirjoja. Seuraavana lukuvuonna kun opettaja oli vaihtunut, juoksin yhden kerran välitunnilla musaluokkaan ja sanoin että lainaan tän yhden kirjan. Sen hetkinen opettaja kyllä tiesi mitä varten sen lainasin, mutta se ei halunnut ymmärtää sitä ollenkaan.

Seuraavan kerran kun palautin kirjan, opettaja alkoi huutamaan naama punaisena miten varastelen asioita luokasta. Hänen mielestään sieltä oli jotain muutakin ehkä kait viety, ja minä sain syytteet niskaani. Hän ei ottanut kuuloviin korviinsakaan anteeksipyyntöä, vaikka pyysin monta kertaa anteeksi. Tyyppi vain huusi ja huusi kunnes lähdin vessaan itkemään.

Valitin asiasta opolle, mutta mitäpä tuosta. Ei kukaan asiaa ottanut kuuloviin korviinsa, siellä sai tapahtua ihan mitä vain. Tämä opettaja vielä kaikenkukkuraksi on perhetuttu. Olen vältellyt koko ihmistä kuin ruttoa. Olisi silloin pitänyt nostaa asiasta isompi metakka. En ole ikinä varastanut mitään, enkä silloinkaan ollut kirjoja varastellut.

Olin ystäväni kanssa Hesburgerissa ja olin menossa jonoon, sillä oletin sen olevan vapaa. 

Nainen rattaiden kanssa yhtäkkiä tuleekin eteeni (oli tosiaankin ennen minua, mutta en hoksannut, kun ei ollut suoraan jonossa) ja sanoo todella kovaan ja tökerösti, kuinka hän on tässä ja turha etuilla! 

Tunsin oloni tosi nolatuksi, koska en tajunnut ja tarkoitukseni ei ollut etuilla. 

Toiselle aikuiselle hän varmaan olisi sanonut hei.. anteeksi, mutta lapsia saa nöyryyttää mielen mukaan. Harmittaa etten ystävällisenä ja mukailevana lapsena tajunnut sanoa pahoittelut, en huomannut sinua, olisi ehkä tajunnut oman käytöksensä siinä huonoa olleen. Ujona tyttönä tuo tuntui nöyryyttävältä ja lisäsi arkuutta sosiaalisissa tilanteissa. 

Itselleni aikuisena on selvää, että myös lapsia kohdellaan kunnioittavasti ja puhutellaan nätisti. Kohteliaisuus ei maksa mitään.  

Lapsena olin hyvä omassa harrastuksessa, voitin mm. ikäluokkani sm-kisat joka vuosi ylivoimaisesti. Oma openi oli naisvoimistelija ja tanssija ja aina dissasi mun harrastusta, joka ei ollut vissiin tytöille sopiva hänen mielestään :( Pari muuta opettajaa koulussa kyllä kannustivat ja onnittelivat jos oli kisat menneet hyvin ja paikallislehdessä oli uutisoitu. Kutosen keväällä jaettin perinteisesti muutama stipendi ja yksi niistä oli urheilustipendi joka aina jaettiin tavoitteellisesti urheilevalle. Kaikki muut olivat suunnilleen varmoja, että mulle se kuuluu, koska muita kilpaurheilijoita ei edes ollut, mutta mulla oli epäilykseni. Ja oikeassa olin. Stipendi meni luokkakaverille. Se oli hyvän perheen lapsi, äiti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja isäkin joku silmäätekevä. Tyttö harrasti tanssia, ei muuta, ja silti stipendin perusteena oli "monipuolinen liikunnan harrastaminen". Sekin oli silminnähden hämmästynyt, mutta toki useamman kympin lahjakortti ilahdutti ketä tahansa :|

3-6 luokka  koulussa. Pojat löivät ohi mennessään nyrkillä vatsaan.  Ja kun kellon soitua mentiin luokkaan, muut istuivat paikoilleen odottamaan opettajan tuloa, mutta minä en saanut istua. Minun piti seisoa ja en olisi saanut katsoa mihinkään. Jos katsoin  suoraan eteen, sanottiin mitä toljotat, jos katsoin senään sanottiin, mitä mulkoilet jne. hakkaamista ja jatkuvaa haukkumista. Koulumatkoilla piti piti kiiruhtaa verenmaku suussa, ettei pojat saa kiinni ja hakkaa. Peko oli läsnä kaikki nuo 4 kouluvuotta. 

Olin pieni ja hiljanen tyttö, enkä tänäkään päivänä tiedä, miksi minua noin kohdeltiin. 

Kotona en koskaa asiasta kertonut, opettajalle muisteleisin joskus sanoneeni, että pojat kiusaa, mutta opettaja piti sitä ihan mahdottomana, että noin mukavat pojat kiusaisivat ja löisivät. 

Asia korjaantui vasta, kun yläaste alkoi ja koulu  vaihtui.