Mikä tarve ihmisillä on ottaa esille minun adoptiotaustani?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla itsestäänselvää että tällaiset asiat isossa seurassa ottaa halutessaan esille vain se, jota asia henkilökohtaisesti koskee. Tämä hienotunteisuus koskee mielestäni kaikkia perhesuhteita (onko lapsia vai ei, perheenjäsenten kuolema, avioero yms). 

ap ei tuonut kirjoituksessaan esille, että isossa seurassa oli ihmisiä, jotka eivät asiasta tienneet.

Minusta vaikuttaa, että hän otti asian puheeksi, koska se selvästi liittyi siihen, mitä puhuttiin. Itse ja varmaan hänkin pitää adoptiota ihan normaalina asiana josta voi puhua vapaasti. En tietysti tästä kuvailemastasi näe ilmeitä ja eleitä, mutta itse asia kuulosti ihan normaalilta ja voisin itsekin puhua noin. Ja olen korkeasti koulutettu yli 30 v normaali ihminen.

Ei tuossa mielestäni ollut mitään alentavaa, tuohan nyt on lähinnä vain fakta. Toki olisi voinut jättää sanomattakin, mutta jos olet itse sinut adoptioisi kanssa niin ei tuommoisen pitäisi häiritä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla itsestäänselvää että tällaiset asiat isossa seurassa ottaa halutessaan esille vain se, jota asia henkilökohtaisesti koskee. Tämä hienotunteisuus koskee mielestäni kaikkia perhesuhteita (onko lapsia vai ei, perheenjäsenten kuolema, avioero yms). 

ap ei tuonut kirjoituksessaan esille, että isossa seurassa oli ihmisiä, jotka eivät asiasta tienneet.

Miksi sen pitäisi olla jokin salaisuus, että on adoptoitu? Eihän siinä ole mitään hävettävää.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa mielestäni ollut mitään alentavaa, tuohan nyt on lähinnä vain fakta. Toki olisi voinut jättää sanomattakin, mutta jos olet itse sinut adoptioisi kanssa niin ei tuommoisen pitäisi häiritä.

Moukkamainen käytös ei sillä parane, että muiden ihmisten pitäisi ajatella tietyllä tavalla. Tilannetajua pitää jokaisella olla.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa mielestäni ollut mitään alentavaa, tuohan nyt on lähinnä vain fakta. Toki olisi voinut jättää sanomattakin, mutta jos olet itse sinut adoptioisi kanssa niin ei tuommoisen pitäisi häiritä.

Minä tuon kanssasi ensi kerralla ihan faktana esille, että sinulta puuttuvat empatia ja käytöstavat. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei varmaan häiritse?

Vierailija kirjoitti:

Idioottimaista käytöstä. Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, tahdittomia tai suorastaan haluavat saattaa muita ihmisiä kiusallisiin tilanteisiin.

Minulla oli työkaveri, joka uteli työpaikalla kovaan ääneen muiden sairauspoissaolojen syytä, eikä tyytynyt ympäripyöreisiin vastauksiin. Täysin eri asia toki, mutta sama ihmistyyppi. Ei joko ole mitään tajua sosiaalisista tilanteista, tai todennäköisemmin, haluaa jotenkin nöyryyttää ja painaa muita alas. Ehkä halusi ilmaista, että hänpä tietääkin tällaisen salaisuuden, josta muut eivät olleenkaan tietoisia! 

Tuollaiset ihmiset saa vaikenemaan, kun kysyy ihan neutraalisti, että "mistä olet tuollaisen väitteen kuullut?". He yleensä säikähtävät sitä ja yrittävät keksiä jotain. Sitten voi sanoa yhtä tyynesti, että "toivoisin ettei minusta mahdollisesti kulkevia juoruja jaettaisi eteenpäin, ennenkuin varmistetaan minulta onko asiassa mitään perää."

Jotkut rakastavat olla keskipisteenä kun pääsevät kertomaan toisten asioita. Sä olet viisas kun tiedät ja vaikket tietäisikään  ei haittaa. Asiahan ei omaa itseä kosketa. 

Moukksmainen käytös, eiköhän jokainen puhu ise omat asiat!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla itsestäänselvää että tällaiset asiat isossa seurassa ottaa halutessaan esille vain se, jota asia henkilökohtaisesti koskee. Tämä hienotunteisuus koskee mielestäni kaikkia perhesuhteita (onko lapsia vai ei, perheenjäsenten kuolema, avioero yms). 

ap ei tuonut kirjoituksessaan esille, että isossa seurassa oli ihmisiä, jotka eivät asiasta tienneet.

 

Miksi sen pitäisi olla jokin salaisuus, että on adoptoitu? Eihän siinä ole mitään hävettävää.

 

Ei aavistustakaan. Samalla laillahan sitten pitäisi niiden ihmisten hävetä, jotka ovat saaneet alkunsa inseminaatiolla.

ihmisillä in outoja häveliäisyyksiä... ehkä me elämme sitten oikeasti niin täydellisessä maailmassa, että tuollaisistakin asioista pitää kehittää joku trauma

Ihmisiä on adoptoitu aina. Tokikaan esihistoriallisella ajalla asiasta ei käyttty adoptiosanaa, mutta samalla lailla sielläkin siis saattoi lapsi saada uudet vanhemmat vaikkapa sen jälkeen kun mammutti oli vienyt pilven reunalle äidin ja ehkä isänkin.

Jotkut ihmiset ajattelevat, että tieto toisten asioista on sosiaalista pääomaa. Yleensä se esitetään tosin selän takana. Jos haluat pitää kyseisen ihmisen lähipiirissäsi, puhu hänelle asiasta. Jos et, ota häneen etäisyyttä. 

 

Sinänsä perinnöllisyysasiat ovat aina ihmisten mielestä kiinnostavia, ja siksi onkin viisasta puhua mahdollisimman avoimesti taustastaan, koska usein ne pahimmat sammakot tulevat tietämättömien suista. 

Miksi se oma adoptio pitäisi olla ihmiselle rento ja hyvä juttu? Tai miksi ihmiset olettaa että siitä on ok puhua? 

Onhan niitä paskoja adoptiovanhempiakin olemassa, mitä jos on sattunut sellaiset omalle kohdalle? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Idioottimaista käytöstä. Jotkut ihmiset vain ovat tuollaisia, tahdittomia tai suorastaan haluavat saattaa muita ihmisiä kiusallisiin tilanteisiin.

Minulla oli työkaveri, joka uteli työpaikalla kovaan ääneen muiden sairauspoissaolojen syytä, eikä tyytynyt ympäripyöreisiin vastauksiin. Täysin eri asia toki, mutta sama ihmistyyppi. Ei joko ole mitään tajua sosiaalisista tilanteista, tai todennäköisemmin, haluaa jotenkin nöyryyttää ja painaa muita alas. Ehkä halusi ilmaista, että hänpä tietääkin tällaisen salaisuuden, josta muut eivät olleenkaan tietoisia! 

Tuollaiset ihmiset saa vaikenemaan, kun kysyy ihan neutraalisti, että "mistä olet tuollaisen väitteen kuullut?". He yleensä säikähtävät sitä ja yrittävät keksiä jotain. Sitten voi sanoa yhtä tyynesti, että "toivoisin ettei minusta mahdollisesti kulkevia juoruja jaettaisi eteenpäin, ennenkuin varmistet

Entäpä jos vastaus onkin tyyni: oletko muistisi menettänyt, itsehän minulle asiasta kerroit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa mielestäni ollut mitään alentavaa, tuohan nyt on lähinnä vain fakta. Toki olisi voinut jättää sanomattakin, mutta jos olet itse sinut adoptioisi kanssa niin ei tuommoisen pitäisi häiritä.

Minä tuon kanssasi ensi kerralla ihan faktana esille, että sinulta puuttuvat empatia ja käytöstavat. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei varmaan häiritse?

Ei häiritse, miksi loukkaantuisin asiasta, joka ei pidä paikkaansa. Ihan sama kuin loukkaantuisin siitä, että joku sanoisi, että minulla on sininen paita päällä silloin kun minulla on punainen. Ihan kaikesta ei kannatta loukkaantua, ja tuo henkilö ei varmaan tarkoittanut asiaa lainkaan pahalla. Jos asia jäi häiritsemään sinua niin miksi et pyytänyt henkilöä tarkentamaan miksi hän koki tarpeelliseksi tuoda asian esille?

Ai sut on adoptoitu? Onpa noloa. Haahaa. Tulen huomenna taas ottamaan asian esille. En kyllä ymmärrä mikä siinä on noloa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma adoptio pitäisi olla ihmiselle rento ja hyvä juttu? Tai miksi ihmiset olettaa että siitä on ok puhua? 

Onhan niitä paskoja adoptiovanhempiakin olemassa, mitä jos on sattunut sellaiset omalle kohdalle? 

No silloin luulisi, että erityisesti haluaisi kertoa ihmisille. 

 

Tunnen erään henkilön, jolla oli ihan hyvät adoptiovanhemmat. Mutta geenilotto meni niin, että adoptiovanhemmat olivat hyvännäköisiä ja lapsi paitsi erinäköinen, myös kasvoiltaan niin epäsymmetrinen, että se oli jo silmäänpistävää. Koko hänen lapsuutensa ulkopuoliset taivastelivat, miten vanhempien geenit olivatkin osanneet tuolla tavalla asettua.

Nykyään hän on jo aikuinen, ja traumoja purkaakseen puhuu usein siitä kuinka oli adoptiolapsi. Hänellä on jo pari omaa biologista lasta, jotka ovat oikein nättejä, mutta ei hänestä tunnu hyvältä edelleenkään, kun hänen lapsiaan verrataan häneen itseensä. Ihmiset osaavat olla ajattelemattomia, kun eivät tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma adoptio pitäisi olla ihmiselle rento ja hyvä juttu? Tai miksi ihmiset olettaa että siitä on ok puhua? 

Onhan niitä paskoja adoptiovanhempiakin olemassa, mitä jos on sattunut sellaiset omalle kohdalle? 

Saattaahan ne ei-adoptiovanhemmatkin olla paskoja ja perheestä puhuminen yleensä ei ole mikään tabu asia. Tuolla logiikalla mistään asiasta ei voisi ikinä puhua, kun koskaan ei tiedä, haluaako toinen keskustella vanhemmistaan, sisaruksistaan, työstään, kumppanistaan jne. Ei ole toisen osapuolen tehtävä arvailla, mistä sinä haluat puhua ja mistä et. Sinun täytyy ihan itse sanoa, etten halua keskustella tästä aiheesta sen sijaan että olettaisit toisen lukevan ajatuksesi.

Aiheena on jonkin asian periytyminen. 

Eikö kenellekään teille kommentoijista tullut mieleen, että ap ei välttämättä tiedä perimästään mitään? Ja aina ne tarinat, joissa joku etsii biologisia juuriaan, ei pääty onnellisesti.

Ei ole kyse siitä etteikö joku hyväksyisi adoptiotaan vaan siitä, että asiaan liittyy aina myös kaikkea muuta. 

Johan tässäkin ketjussa joku kirjoitti, että "ei luultavasti ole sinun vikasi, ettei sinusta pidetty huolta". Oletus usein on, että adoptioon annettu lapsi on traumatisoitunut ja "pilalla" ja usein haastava. Jokuhan voi haluta nostaa esille sen seikan, että adoptoidun perimä ei luultavasti ole kovin mairitteleva. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma adoptio pitäisi olla ihmiselle rento ja hyvä juttu? Tai miksi ihmiset olettaa että siitä on ok puhua? 

Onhan niitä paskoja adoptiovanhempiakin olemassa, mitä jos on sattunut sellaiset omalle kohdalle? 

ihmiset olettavat, että on ok puhua, jos ei ole itse tajunnut asiasta puhuessaan kertoa, että tästä ei saisi sitten puhua muille. Ja jos on tarve tuollaiseen, niin olisi viisaampaa olla kertomatta kenellekään - tai sitten ammattilaiselle, jolla on ammattinsa puolesta salassapito ja vaitiolovelvollisuus. Vähän pitää itsekin kantaa vastuuta omista puheistaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se oma adoptio pitäisi olla ihmiselle rento ja hyvä juttu? Tai miksi ihmiset olettaa että siitä on ok puhua? 

Onhan niitä paskoja adoptiovanhempiakin olemassa, mitä jos on sattunut sellaiset omalle kohdalle? 

 

Saattaahan ne ei-adoptiovanhemmatkin olla paskoja ja perheestä puhuminen yleensä ei ole mikään tabu asia. Tuolla logiikalla mistään asiasta ei voisi ikinä puhua, kun koskaan ei tiedä, haluaako toinen keskustella vanhemmistaan, sisaruksistaan, työstään, kumppanistaan jne. Ei ole toisen osapuolen tehtävä arvailla, mistä sinä haluat puhua ja mistä et. Sinun täytyy ihan itse sanoa, etten halua keskustella tästä aiheesta sen sijaan että olettaisit toisen lukevan ajatuksesi.

Adoptio voi usein herättää muissa mielenkiintoa ja kysymyksiä. Jos adoptiostaan ei halua puhua, joutuu joka tapauksessa kiusalliseen tilanteeseen silloin. 

Helpompaa on, jos mahdollisesti vaikeita asioita ei otettaisi esille. 

Vai saako keskustelun lomassa ottaa puheeksi että "Pirjo, sinun äitisihän on alkoholisti, kerro vähän lisää?" 

Ihan perusjuttuja, jos joku kertoo yksityisiä asioitaan kahden kesken, älä möläyttele niitä kaikkien edessä. Täytyy tajuta mistä voi puhua ja milloin. Jos ei ymmärrä, joutuu alkaa rajaamaan mistä keskustelee toisen kanssa. Näin joudun valitettavasti toimimaan erään ihmisen kanssa. En voi enää vastata mitään mihinkään, ja keskustelu on siirtynyt "aurinko paistaa" tasolle. Tämänkin hän on todennäköisesti kääntänyt niin, että vika on minussa ja olen estynyt, arka puhumaan.