En ymmärrä terapiaa

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että terapiasta voi olla apua, jos asiakkaalle on tapahtunut negatiivisia asioita hänen tiedostamattaan, esimerkiksi lapsuudessa, ja tästä seuraa jatkuvia tai samankaltaisina toistuvia ongelmia omassa elämässä. Toki myös silloin, kun ihminen ei paljon reflektoi tai mieti toimintansa syitä tai seurauksia.

Tiedostava ihminen ei juuri hyödy terapiasta ja voi korvata sen lukemalla self help-kirjallisuutta tai psykologian perusteita.

Sä voit olla tosi tiedostava muttet silti näe itseäsi niinkuin muut. Silloin sä et osaa korjata ongelmia yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että terapiasta voi olla apua, jos asiakkaalle on tapahtunut negatiivisia asioita hänen tiedostamattaan, esimerkiksi lapsuudessa, ja tästä seuraa jatkuvia tai samankaltaisina toistuvia ongelmia omassa elämässä. Toki myös silloin, kun ihminen ei paljon reflektoi tai mieti toimintansa syitä tai seurauksia.

Tiedostava ihminen ei juuri hyödy terapiasta ja voi korvata sen lukemalla self help-kirjallisuutta tai psykologian perusteita.

Sä voit olla tosi tiedostava muttet silti näe itseäsi niinkuin muut. Silloin sä et osaa korjata ongelmia yksin.

Tämä isosti.  Mäkin menin terapiaan +40vuotiaana ja heräsin vasta siellä todellisuuteen ja ymmärsin olevani itse onnelllisuuteni pahin vihollinen. 

Tota ennen olin ahminut kaiken maailman mindfulness kirjat, meditoinut ym mutta vasta kun täysin vieras ihminen alkoi kyseenalaistaa mua heräsin

Ihmisillä on erilaisia traumoja. On eri asia nähdä itselleen vieras, kuollut ihminen kerran kuin olla kidutettavana useampia vuosia.

Ihmiset ovat myös erilaisia luonteeltaan ja sietokyvyltään.

Lapsuuden aikaisella elinympäristöllä on myös merkitystä. 

Se mitä ennen sai heimolta ja lähimmäisiltä ei enää toteudu individualismin aikana. Kaikki haluaa ja kaikkien oletetaan pärjäävän yksin. Silloin tulee tämmösiä ammatteja kun "murheiden kuuntelija", kun ei ole ystäviä kenelle kertoa asioita. 

Mun vaimo suostui traumaterapiaan 4v päästä erottuaan 5v suhteesta narsistiin. Ei kuulemma ollut mitään vikaa tai ongelmaa..

Ei vaan pystynyt puhumaan exästään ollenkaan itkemättä.  Ei kestänyt yhtään ristiriitoja meidän suhteessa. Meni tyyliin shokkiin jos vähänkään muistutin riita tilanteessa hänen exää. Halusi aina erota. Ei pystynyt ollenkaan keskustelemaan vakavasti ym mukavaa..

Ja ei todellakaan ymmärtänyt että itsessä olisi jotain vikaa.. Vasta kun soitin hänen lapsuuden kaverille joka on nykyinen paras ystävä.. Hänen avullaan saatiin vaimo terapeutille 8 istuntoa kesti.  Nyt vaimo on ns normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, riittää että terapiassa kävijä itse sen ymmärtää. Sinun ei tarvitse. 

Eikö tän palstan yksi idea ole että voi kysyä asioita joita ei ymmärrä toiveena että joku selittäisi ne? Kukaan tässä ketjussa ei edelleenkään ole vastannut että mistä siellä terapiassa konkreettisesti keskustellaan tällaisessa tapauksessa kymmenen tai kymmenien tuntien ajan tai enemmän ja miten se keskustelu auttaa kun ei se tapahtunutta muuta miksikään. Itse en edes yrittämällä keksisi noin paljoa keskusteltavaa varmaan yhtään mistään 

olen itsekin yrittänyt kysyä tätä jo yli 10v sitten mutta ei ole kukaan terapiassa käynyt osannut yhtään sanoa mistä siellä puhutaan. Hokevat vain että kyllä se auttaa kyllä se auttaa, mutta kysyttäessä eivät osaa yhtään sanoa mitä terapeutti on puhunut tai mitä i

Olen todennut saman, sekä täällä että reaalielämässä. Terapiassa käyneet eivät itse tiedä mitä heille on siellä tehty tai mikä terapeutin rooli on. 

Yllättävää on, että terapeutitkaan eivät osaa tätä kertoa. Kysyttäessä tulee lähinnä tiuskimista, että ei sitä voi kukaan muu ymmärtää, ja siksi kysymykseen ei tarvitse edes vastata.

Jos kyse olisi vain nettitrollista, niin hymähtäisin. Mutta kun olen saanut samaa kuulla myös tosielämässä, niin en enää usko terapiaan enää ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, riittää että terapiassa kävijä itse sen ymmärtää. Sinun ei tarvitse. 

Eikö tän palstan yksi idea ole että voi kysyä asioita joita ei ymmärrä toiveena että joku selittäisi ne? Kukaan tässä ketjussa ei edelleenkään ole vastannut että mistä siellä terapiassa konkreettisesti keskustellaan tällaisessa tapauksessa kymmenen tai kymmenien tuntien ajan tai enemmän ja miten se keskustelu auttaa kun ei se tapahtunutta muuta miksikään. Itse en edes yrittämällä keksisi noin paljoa keskusteltavaa varmaan yhtään mistään 

olen itsekin yrittänyt kysyä tätä jo yli 10v sitten mutta ei ole kukaan terapiassa käynyt osannut yhtään sanoa mistä siellä puhutaan. Hokevat vain että kyllä se auttaa kyllä se auttaa, mutta kysyttäessä eivät osaa yh

No ensimmäinen istunto. Keskusteltiin normaali ihmisten käytöksestä. Samalla syötettiin mieleen kysymyksiä joita kävin läpi ennen seuraavaa istuntoa

2. Istunnolla psykke kysyi oliko herännyt mitään ajatuksia edellis kerrasta. kerroin havaintoni. Psykke kysyi ymmärränkö nyt miksi ajauduin tiettyihin tilanteisiin. 

3. Istunnolla haettiin syitä mitkä saivat minut toimimaan omaa etua vasten. Ja löydettiin ne lapsuudesta.

4. Istunnolla sain työkaluja minkä avulla pystyin kontrolloida tunteitani ja estää samojen kaavojen toteuttamisen.

5-7 Istunto keskityttiin siihen miten en joutuisi tilanteeseen jossa joudun käyttämään noita työkaluja.

Oma kokemus 6/5 olisi pitänyt mennä vaan jo 20v aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitain ihmisiä ei terapia vaan auta ihmiestä tulemaan normaaliksi. Joskus onkin niin että huonosti hoidettu tai soveltumaton terapia kaivaa ihmisestä pahuuden esiin. Terapia-alaa valvotaan aivan liian vähän.

Minun läheisestäni tuli terapian alkamisen jälkeen aggressiivinen ja väkivaltainen.

Yritin selvittää miten terapiaa valvotaan. Aviin voi valittaa, mutta se ei johda mihinkään, koska ammattitaidottomuus ei ole lainvastaista. Kelaankin voi valittaa, mutta he eivät valvo terapeuttien toimintaa, joten he ovat asiasta vain kiinnostuneita, mutta se siitä.

Ketään ei kiinnosta mitä terapeutit suljettujen ovien takana touhuavat. Siellä voi vapaasti puoskaroida mitä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitain ihmisiä ei terapia vaan auta ihmiestä tulemaan normaaliksi. Joskus onkin niin että huonosti hoidettu tai soveltumaton terapia kaivaa ihmisestä pahuuden esiin. Terapia-alaa valvotaan aivan liian vähän.

Minun läheisestäni tuli terapian alkamisen jälkeen aggressiivinen ja väkivaltainen.

Yritin selvittää miten terapiaa valvotaan. Aviin voi valittaa, mutta se ei johda mihinkään, koska ammattitaidottomuus ei ole lainvastaista. Kelaankin voi valittaa, mutta he eivät valvo terapeuttien toimintaa, joten he ovat asiasta vain kiinnostuneita, mutta se siitä.

Ketään ei kiinnosta mitä terapeutit suljettujen ovien takana touhuavat. Siellä voi vapaasti puoskaroida mitä vain.

Tuskinpa tuli.

Vierailija kirjoitti:

Kai siin on enemmän se keskusteluapu mikä on monesti ratkaseva että ihminen pääsee jollekkin kertomaan tunteistaan yms. 

Mutta siinä oon samaa mieltä että esim masennuksen suhteen yms noi on ihan hyödyttömiä kaikki psykat yms jos ihminen ei itse tajua olevansa se avaintekijä siinä tilanteessa. 

Se Psykakin voi vaan tarjota ihmiselle uutta tapaa ajatella näitä asioita, se on sen asiakkaan vastuulla ottaako se sitä vastaan vaiko ei, alkaako hän siis itse työstämään tätä ongelmaa vaiko ei. 

Mä tunnen ihmisiä ketkä on rampannu juttelemassa omasta masennuksestaan 10 vuottakin pääsemättä koskaan eteenpäin missään. Nää ihmiset on nimenomaan ihmisiä ketkä vaan olettaa että joku muu aina hoitaa kaiken. 

Vauvoja ketkä tarvitsevat maitoa. 

Ehkä sinun pitäisi päästä eroon siitä että painat alaspäin tuntemiasi ihmisiä. Tuo loppu kuulosti hyvin latistavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, riittää että terapiassa kävijä itse sen ymmärtää. Sinun ei tarvitse. 

Eikö tän palstan yksi idea ole että voi kysyä asioita joita ei ymmärrä toiveena että joku selittäisi ne? Kukaan tässä ketjussa ei edelleenkään ole vastannut että mistä siellä terapiassa konkreettisesti keskustellaan tällaisessa tapauksessa kymmenen tai kymmenien tuntien ajan tai enemmän ja miten se keskustelu auttaa kun ei se tapahtunutta muuta miksikään. Itse en edes yrittämällä keksisi noin paljoa keskusteltavaa varmaan yhtään mistään 

olen itsekin yrittänyt kysyä tätä jo yli 10v sitten mutta ei ole kukaan terapiassa käynyt osannut yhtään sanoa mistä siellä puhutaan. Hokevat vain että kyllä se auttaa kyllä se auttaa, mutta kysyttäessä eivät osaa yh

Mä olen saanut kognitiivisesta terapiasta apua syömishäiriöön ja prokrastinaatioon. Hyvin konkreettista se työskentely on aina ollut. Mietitään mihin haluan päästä (esim. eroon ahminnasta), ja mikä sitä estää. Mitä tapahtuu, kun repsahdushimo tulee tai repsahdin jo. Miltä tuntui missäkin vaiheessa, miltä tuntui kehossa, mitä tunteita oli, mitä ajatuksia mielessä liikkui. Tunnistetaan kuvio, joka johti ongelmakäytökseen, josta haluaisi eroon, ja mietitään asioita, joilla tunteiden, ajatusten ja ketjun saisi katkaistua jo ennen kuin syödään kaappeja tyhjiksi hallitsemattoman ahmintahimon vallassa. Sitten näitä keinoja harjoitellaan käytännön elämässä. Jos joku keino ei toimi kovin hyvin, etsitään muita. Mutta ennen kaikkea harjoitellaan, koska myös niissä taidoissa tulee paremmaksi kun vaan sinnikkäästi yrittää, vaikka välillä alussa edelleen repsahtelisi vanhaan.

Vierailija kirjoitti:

Mäkään en ymmärrä. Kävin aikoinaan muutaman kerran itsediagnosoidun keskivaikean masennuksen takia. Muutamalla ekalla kerralla kerroin elämäntapahtumani ja kaikki vaikeat lapsuudenkokemukseni johon se terapeutti vaan totesi aina välillä että onpa hirveetä. Ja sitten se sano että voi mennä yli vuosikin ennen kuin tällä terapiassa käynnillä voi alkaa nähdä vaikutuksia. No ei menny ku muutama kerta kun en enää keksiny mitään sanottavaa ja tuntu että mun ois pitäny kannatella koko keskustelua. Sit se terapeutti lopulta ehdotti käyntien lopettamista. Useempi sata euroo täysin hukkaan.

Miten niin hukkaan?

jos sä et tarvinnut sitä enää- eikös se ole hyvä tulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, riittää että terapiassa kävijä itse sen ymmärtää. Sinun ei tarvitse. 

Eikö tän palstan yksi idea ole että voi kysyä asioita joita ei ymmärrä toiveena että joku selittäisi ne? Kukaan tässä ketjussa ei edelleenkään ole vastannut että mistä siellä terapiassa konkreettisesti keskustellaan tällaisessa tapauksessa kymmenen tai kymmenien tuntien ajan tai enemmän ja miten se keskustelu auttaa kun ei se tapahtunutta muuta miksikään. Itse en edes yrittämällä keksisi noin paljoa keskusteltavaa varmaan yhtään mistään 

olen itsekin yrittänyt kysyä tätä jo yli 10v sitten mutta ei ole kukaan terapiassa käynyt osannut yhtään sanoa mistä siellä puhutaan. Hokevat vain että kyllä se auttaa kyllä se auttaa, mutta kysyttäessä eivät osaa yh

Joo, niitä on varmaan monenlaisia. Itse olen löytänyt tosi hyvän terapeutin. Hain. Kokeilin useampaa. Tämä on tosi hyvä minulle. on erilaisia suuntauksia, ja kannattaa tosiaankin etsiä itselle sopiva ihminen ja suuntaus. 

Mä hain apua väkivaltaisuuteen ja impulsiiviseen käytökseen ja sain sitä.

Tätä itsekin olen miettinyt. Jollekin varmasti sopii, mutta kun itse en ole yhtään sen luontoinen ihminen, että edes ystäville jaksaisin jostakin samasta aiheesta jauhaa kerrasta toiseen. En vain tunne tarvetta puhua uudestaan ja uudestaan samasta asiasta. Ja ei, en ole kylmä ihminen, tunnen erittäin vahvasti ja monet itkut olen itkenyt elämäni aikana, mutta surun ja ahdistuksen saan paremmin purettua pitkillä kävelylenkeillä, musiikkia kuunnellen ja tarvittaessa itkien muin puhumalla. Mutta en mollaa terapiaa, ihan varmasti moni saa siitä apua.

Ehkä siellä keskustellaan siitä mistä terapiassa kävijä haluaa keskustella. Tiesithän että psykoterapeutit käyvät itsekin pitkän terapian läpi opiskeluvaiheessaan, vaikka heillä ei olisi menneisyydessään mitään ulkopuolisten mielestä merkittäviä traumoja tai sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että terapiasta voi olla apua, jos asiakkaalle on tapahtunut negatiivisia asioita hänen tiedostamattaan, esimerkiksi lapsuudessa, ja tästä seuraa jatkuvia tai samankaltaisina toistuvia ongelmia omassa elämässä. Toki myös silloin, kun ihminen ei paljon reflektoi tai mieti toimintansa syitä tai seurauksia.

Tiedostava ihminen ei juuri hyödy terapiasta ja voi korvata sen lukemalla self help-kirjallisuutta tai psykologian perusteita.

Jos tiedostava ihminen ei hyödy terapiasta niin miksi sitten terapiapalveluiden suurkuluttajia ovat yliopistoissa opiskelevat naiset? 

Vierailija kirjoitti:

Tätä itsekin olen miettinyt. Jollekin varmasti sopii, mutta kun itse en ole yhtään sen luontoinen ihminen, että edes ystäville jaksaisin jostakin samasta aiheesta jauhaa kerrasta toiseen. En vain tunne tarvetta puhua uudestaan ja uudestaan samasta asiasta. Ja ei, en ole kylmä ihminen, tunnen erittäin vahvasti ja monet itkut olen itkenyt elämäni aikana, mutta surun ja ahdistuksen saan paremmin purettua pitkillä kävelylenkeillä, musiikkia kuunnellen ja tarvittaessa itkien muin puhumalla. Mutta en mollaa terapiaa, ihan varmasti moni saa siitä apua.

Toi mitä sä teet on oireiden hoitoa. Normi terve ja asiat käsittelyt ihminen ei koe ahdistusta eikä hänen tarvitse hoitaa oireita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä itsekin olen miettinyt. Jollekin varmasti sopii, mutta kun itse en ole yhtään sen luontoinen ihminen, että edes ystäville jaksaisin jostakin samasta aiheesta jauhaa kerrasta toiseen. En vain tunne tarvetta puhua uudestaan ja uudestaan samasta asiasta. Ja ei, en ole kylmä ihminen, tunnen erittäin vahvasti ja monet itkut olen itkenyt elämäni aikana, mutta surun ja ahdistuksen saan paremmin purettua pitkillä kävelylenkeillä, musiikkia kuunnellen ja tarvittaessa itkien muin puhumalla. Mutta en mollaa terapiaa, ihan varmasti moni saa siitä apua.

Toi mitä sä teet on oireiden hoitoa. Normi terve ja asiat käsittelyt ihminen ei koe ahdistusta eikä hänen tarvitse hoitaa oireita.

No se minun ahdistus on liittynyt tilanteisiin, kun esim. läheinen on ollut saattohoidossa tai muihin surullisiin asioihin. Onko se sitten oikeata ahdistusta, en tiedä, ei mitään pitkälle jatkunutta jota mielestäni olisi terapiassa tarvinnut hoitaa. Ehkä sitten enemmän surua. 

Ma ymmarran terapian tarkeyden.

Mutta en ymmarra sita, miten ihmeessa ihmiset uskaltaa avautua vieraalle ihmiselle?

Itse en uskaltaisi, vaikka osittain jotain terapiaa kaipaakin. En _kenellekaan_ kerro kaikkia asioita. Vaitiolovelvollisuudesta huolimatta olis ihan kauheaa ajatella, etta ihminen jota en edes kunnolla tunne, tietaisi kaikki synkimmat ja haavoittuvaisimmatkin asiat musta - hankin on kuitenkin vain ihminen, eika ihmiset ole koskaan taysin luotettavia tai taydellisia - jokainen suhtautuu asioihin aina vahan eri tavoin.