Lue keskustelun säännöt.
On todella surullista että jotkut kärvistelevät huonossa suhteessa vielä yli 50 vuotiainakin
08.03.2024 |
Yleensä puhutaan, että huonossa parisuhteessa elävät odottavat lasten pois muuttoa ja eroavat vasta sitten. Tämä ei olekkaan kuitenkaan kovin yleistä, vaan moni jatkaa sitkittelyä ihan sellaisenkin asian vuoksi kuin joulu. Aikuiset lapset haluavat tulla kestittäväksi lapsuuden kotiinsa ja vanhemmat elävät yhdessä vain tätä yhtä hetkeä varten. Astioita tiskatessa valuu jo ensimäiset kyyneleet, koska seuraavaan kertaan pitää taas elää vuosi epäytyydyttävässä suhteessa.
Kommentit (373)
Vierailija kirjoitti:
Vanha totuus on, että usein vaihtamalla ei parane ja yhä vanhempana ei ole sen uuden kanssa mitään yhteistä ja mitä yhteistä muistella.
Vaikka nykyistä ja alkuperäistä puolisoani en palavasti rakastakaan, on meillä silti monia yhteisiä asioita ja lapset mistä jutella. Matkoillakin käydään joskus; varsinkin lyhyitä viikonloppureissuja.
Vanha totuus on myös se että usein vaihtamalla paranee ellei hankkiudu uuteen samanlaiseen suhteeseen. Yhä vanhempana voi olla ihan mukavaa että on muutakin muisteltavaa kuin kamalat yhteiset hetket ja pelossa eläminen edellisessä liitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha totuus on, että usein vaihtamalla ei parane ja yhä vanhempana ei ole sen uuden kanssa mitään yhteistä ja mitä yhteistä muistella.
Vaikka nykyistä ja alkuperäistä puolisoani en palavasti rakastakaan, on meillä silti monia yhteisiä asioita ja lapset mistä jutella. Matkoillakin käydään joskus; varsinkin lyhyitä viikonloppureissuja.
Minä olen eronnut ja nyt toista kertaa naimisissa. Ylläoleva on niiiiin totta. Yhteiset muistot rajoittuvat vain tiettyyn ajanjaksoon.727
En kaipaa eksää ja nykyinen avioliittoni on unelmieni täyttymys. Meillä molemmilla on omia lapsia, olivat teinejä, kun yhteen mentiin. Nyt jo aikuisia, eikä siis yhteisiä lapsia. Ei ne toisen lapset vaan ole sama asia kuin omat lapset, vaikka puhummekin _meidän_ lapsista. Eivät ne ole samalla tavalla meidän, kuin jos olisivat yhteisiä. Esim. kun lapsen ongelmia pohtii, niin se ei-vanhempi on paljon kriittisempi ja biologinen vanhempi ymmärtäväisempi.
Vierailija kirjoitti:
Kai siinä suhteessa on jotain hyvää, jos siinäkärvistellään. Ihminen lähtee vasta sitten, kun huonoja asioita on enemmän kuin hyviä.
Ei todellakaan ole noin. Onneksi. Jotkut on vaan niin saamattomia (joka suhteessa 😁) että mieluummin pilaavat loppuelämänsä kuin että haluaisivat sille loppuelämälle vielä elämisen arvoista elämää.
Miksi riutua ja antaa elämän valua hukkaan? Itse tein ratkaisun, lähdin huonosta suhteesta ja nyt elän elämäni parhainta aikaa.
- N54v
Ei saa työttömänä toimeentulotukea, jos vaikka kuuluu perikuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä taustalla on myös pelko että jää yksin, ei löydä enää ketään.
Parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei saa työttömänä toimeentulotukea, jos vaikka kuuluu perikuntaan.
Tässäkin kannattaa miettiä onko perintö joku elämää suurempi asia. Vähemmällä ahneudella säilyttää paremmin vapautensa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää uutta kumppania ei helposti enää 5-kymppisenä löydä.
Kommenttisi kertoo kaiken olennaisen. Sinkkuna et ole mitään? Onko ihan oikeasti niin, että parisuhde hammast purren on parempi kuin sinkkuus keski-ikäisenä? Ihan pakko elää normien mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää uutta kumppania ei helposti enää 5-kymppisenä löydä.
Kommenttisi kertoo kaiken olennaisen. Sinkkuna et ole mitään? Onko ihan oikeasti niin, että parisuhde hammast purren on parempi kuin sinkkuus keski-ikäisenä? Ihan pakko elää normien mukaan?
Tämä! Kyllä sinkkuus on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin riutua huonossa suhteessa. Ja näitähän onnettomia riutujia sitten riittääkin.
Ketjussa on jälleen kovin mustavalkoista ajattelua toisten parisuhteista ja siitä, millainen "huono suhde" on.
Me ollaan miehen kanssa oltu kymmeniä vuosia yhdessä. Suhteeseen on sisältynyt paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Joka tapauksessa ongelmat on olleet meidän kahden välisiä, lapset ei niistä joutuneet kärsimään. Sitten lapset muuttivat omilleen ja kyllä, vuosien varrella olin välillä ajatellut että siinä vaiheessa eroaisin.
Meidän arki on mukavaa. Puhutaan paljon kaikenlaisesta, tehdään asioita yhdessä, hassutellaan, nauretaan, tuetaan ja tsempataan toista monessa asiassa. Kaikki lomat vietetään yhdessä 24/7, meillä on samat kiinnostuksen kohteet ja lomat on aina tosi onnistuneita. On paljon läheisyyttä ja seksiäkin. Monen mielestä meillä on aivan unelmaliitto.
Mutta ei ole. Luottamusta ei ole, eikä varmaan tulekaan, koska miehestä ei taida olla siihen. En voi luottaa hänen sanoihinsa ja se raastaa minua välillä todella paljon.
Mitenkään riippuvainen en hänestä ole. Meillä on rahakuviot selvät, erossa jäisin nykyiseen kotiin ilman taloushuolia ja saan hyvää palkkaa, pärjäisin oikein hyvin. Pärjäisin yksin muutenkin. En piittaa siitä mitä muut sanoisi jos erottaisiin, kaikki järkyttyisivät mutta mitä sitten. Ratkaisu olisi minun ja sillä hyvä.
Mutta en minä ole eronnut, enkä varmaan eroakaan. Välillä ongelmat raastaa enemmän, mutta ne ajat menee ohi. Ja kun miehessä ja meidän suhteessa on paljon hyvääkin, vaikkakin harvat huonot asiat ovat todella huonoja. Vaaka ei ainakaan vielä ole kallistunut eron puolelle. Ja kun en uutta miestä edes haluaisi, niin ei senkään vuoksi ole kiire mihinkään. Toki välillä mietin millaista elämä olisi, jos olisin eronnut jo ajat sitten. Mutta mitäpä sitä miettimään, kun en eronnut.
Tätä on, kun elämä ei ole mustavalkoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvää uutta kumppania ei helposti enää 5-kymppisenä löydä.
Mutta mitä väliä sillä on jos se nykyinen kumppani on kaikkea muuta kuin hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Kai siinä suhteessa on jotain hyvää, jos siinäkärvistellään. Ihminen lähtee vasta sitten, kun huonoja asioita on enemmän kuin hyviä.
Monia suhteessa pitää pelko. Itsensä, lasten tai lemmikkien puolesta. Jätetty kumppani voi olla (hengen)vaarallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai siinä suhteessa on jotain hyvää, jos siinäkärvistellään. Ihminen lähtee vasta sitten, kun huonoja asioita on enemmän kuin hyviä.
Monia suhteessa pitää pelko. Itsensä, lasten tai lemmikkien puolesta. Jätetty kumppani voi olla (hengen)vaarallinen.
Hyvin harvoin on näin.
Vierailija kirjoitti:
Huonoja suhteita on kahdenlaisia. Sellaisia, joissa on kommunikaatio poikki ja on ehkä jo kyllästytty toisiinsa. Tottumus ja huokailut vuorottelevat.
Sitten on niitä huonoja suhteita, joissa toksisuus ja henkinen (osassa myös fyysinen) väkivalta jyllää. Jälkimmäisiä en suosittele kenellekään. Mutta niistäkin on vaikea irrottautua traumasiteen vuoksi.
Huonoja suhteita on paljon enemmän ja erilaisia, kuin vain mainitsemasi kaksi tapausta. Kuten myös hyviä suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin vanhemmat sinnitteli huonossa suhteessa, mutta kun tuli vanhuus, huomasivat yllätyksekseen, että hyvä, että ei erottu ja alkoivat uudelleen rakastaa ja tarvita toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin vanhemmat sinnitteli huonossa suhteessa, mutta kun tuli vanhuus, huomasivat yllätyksekseen, että hyvä, että ei erottu ja alkoivat uudelleen rakastaa ja tarvita toisiaan.
Tiedän useammankin pariskunnan jolla meni huonosti "lapsiaikana" mutta kun lapset muutti pois, vanhemmilla alkoi "uusi nuoruus" 😂 ja hyvin menee.
Kauhea tarve joillakin painostaa ja ylipuhua porukkaa eroamaan ja jättämään puolisonsa. Tulee mieleen, että heillå on oma lehmä ojassa. Ei olekaan niin kivaa olla sinkkuna, kun uutta puolisoa ei yrityksistä huolimatta löydy ja yksinäinen vanhuus pelottaa.
Siinä sitten muka voimaantuneina mainostetaan, että en kyllä tarvitsekaan ketään, elämä sinkkuna on parasta ikinä.
Vaikka totuus on jotain vallan muuta. Köyhyyttä, turvattomuutta, yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Kauhea tarve joillakin painostaa ja ylipuhua porukkaa eroamaan ja jättämään puolisonsa. Tulee mieleen, että heillå on oma lehmä ojassa. Ei olekaan niin kivaa olla sinkkuna, kun uutta puolisoa ei yrityksistä huolimatta löydy ja yksinäinen vanhuus pelottaa.
Siinä sitten muka voimaantuneina mainostetaan, että en kyllä tarvitsekaan ketään, elämä sinkkuna on parasta ikinä.
Vaikka totuus on jotain vallan muuta. Köyhyyttä, turvattomuutta, yksinäisyyttä.
Olen joskus miettinyt samaa, että miksi tämä on ulkopuolisille niin vaikea hyväksyä. Että joku jää suhteeseen. Kun ihminen kuitenkin ihan itse päättää tällaiset asiat, ei kukaan muu.
Ei kaikki kärvistele. Jotkut on ihan tyytyväisiä tilanteeseen.
Kai siinä suhteessa on jotain hyvää, jos siinäkärvistellään. Ihminen lähtee vasta sitten, kun huonoja asioita on enemmän kuin hyviä.