Nainen! Voisitko kiinnostua skitsofreenikosta?

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea sanoa näin yhtäkkiä, kun miestä, hänen taustaansa ja elämäntilannetta ei sen tarkemmin tiedä. Itse asiassa esimerkiksi hyvin suuri stressi voi aiheuttaa kenessä tahansa psykoottisia oireita. Riippuisi paljon siitä, millainen miehen sairauden kulku on ollut ja millä tavalla se on tällä hetkellä hallinnassa. 

No tämä! On yksilöllistä, paljonko ihminen kestää stressiä joutumatta psykoosiin. Toisilla raja on matalammalla ja toisilla korkeammalla. Tästä juuri on kyse. 

"Tämän edellisen kommentin kirjoittajalle: Ei mitään huolta.

Sinun kommentistasi huomaa, että olet kuntoutumassa ja silloin toivoisi ihmisten tuntevan myötätuntoa. Kaikilla ei kuitenkaan ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä.

Tsemppiä"

Kiitos

Kaikkea hyvää sinulle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voisin kiinnostua. Minua ei haittaa potentiaalisen kumppanin fyysinen tai psyykkinen sairaus, kunhan se on edes jotenkin hoitotasapainossa. Jos ei ole, pitää katsoa tilanteen mukaan, paljonko se parisuhdetta kuormittaisi. Totta kai kaikki tällainen vaikuttaa siihen, haluanko sitoutua pysyvästi ihmiseen, mutta ei se mikään torppaava tekijä ole. 

Jos haluaa olla hoitaja, niin toki. Mutta tasa-arvoinen, terve parisuhde on skitsofreenikon kanssa mahdoton. Fyysinen sairaus ja mielisairaus ovat täysin eri asia. Voit miettiä tätä seuraavan esimerkin kautta; sairaalan leikkausosasto ja suljettu osasto. Kummasta lähtisit mielummin etsimään kumppania? Olisiko sinusta edes vastuullista lähteä etsimään kumppania suljetulta osastolta ihmisestä, joka ei voi olla vastuussa itsestään vaan hänellä tulee olla lapsen lailla joku, joka on vast

Riski uuteen psykoosiin on paljon suurempi kuin ei-sairastuneella. Jos yksi psykoosi on jo takana, en ainakaan itse pystyisi ohittamaan tietoa siitä, että tämä ihminen on jo kerran ollut psykoosissa. Se olisi aina takaraivossa. Toki asia ei ole täysin mustavalkoinen, se on totta. Mutta skitsofreenikon kanssa eläneenä en pystyisi rentoutumaan ja unohtamaan faktaa siitä, että kerran tämä ihminen on ei voinut olla itsestään vastuussa millään tasolla. Sairastuneen kanssa oli pakko lopulta opetella olemaan tässä suhteessa itsekäs, vaikka muuten koen epäitsekkyyden olevan yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. En olisi valmis ottamaan myöskään riskiä mahdollisten lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä skitsofreenikkojen läheisillä tietoa mitä tämä henkilö touhuaa vapaa-ajallaan?

Minua vainoa tällainen ihminen ja usein mietin, voiko lähipiiri olla täysin tietämätön tästä toiminnasta? En nimittäin usko ollenkaan, että on. Jos he tietävät, että tällaista on tekeillä, mikseivät mene poliisille puhumaan? Millaisen moraalin omaa ihminen, joka suojelee läheistään tässä tilanteessa, olkoonkin mt-potilasta?

Uhri on vainoamistilanteessa täysin vainoajan armoilla, Suomessa ei oteta tätä asiaa vakavasti.

Minua vainoaa naapurin mies. Yksin elävä. Hänellä ei ikinä käy vieraita eikä hän käy lähikauppaa kauempana. Ei käy töissä. Fyysisesti terveen oloinen ja urheilullisen näköinen. Epäilen, että hänellä saattaa olla skitsofrenia. Seuraa minua, matkii ääniäni, käy oveni takana, hakkaa pattereita, saa raivokohtauksia. Miten paljon tuolla

Kuulostaa entiseltä naapuriltani muuten, mutta tällä oli avovaimo. Hän porasi patteriin. Ja teki kuvailemiasi juttuja.

Minulla on hyvä tasapaino ilman mitään lääkitystä. 15 vuotta sitten olin sekaisin kuin seinäkello. Silloin söin kolme kk neurolepteja. Lopetin ne itse.

Minä en usko tuohon, että psykoosi vahingoittaa aivoja. Ei minulla ole mitään ongelmia kokopäivätyössäni. Pääni toimii vähintään yhtä hyvin kuin työkavereilla.Teen ylitöitäkin välillä. Kukaan ei tiedä töissä historiaani. Ei minusta päällepäin voi tietää, että olen skitsofrenia diagnoosilla. Alkoholistikin olin . Nykyään kumpikaan näistä sairauksista ei vaikuta yhtään mihinkään. M38

Vierailija kirjoitti:

Minun läheiseni on diagnosoitu. Nyt on hyvä vaihe päällä, ei kuvittele ns. Pahaa. Mielikuvissaan on harhainen, mutta outo. Jumalat eikä muutkaan eivät nyt ole hänen päässään. Huomenna voi olla eri asia. Et voi koskaan tietää. Pahimpina päivinä hän haluaa tappaa sisaruksena, hyvinä haluaa ettei tapaa sisarustaan, koska halusi tappaa hänet. Skitsofreniaan ei ole lääkettä

Lisään tähän. Hän elää normaalia elämää, eli käy asuu ja elää ns. Normaalisti. Tavaroihin hän ei suhtaudu mitenkään, vain ihmisiin ja ihmisten ajatuksiin ja ääniin päässä. Jokainen skitsofreenikko kuulee ääniä, jotka ovat voimakkaita ja käskyttävä. Näin hän on kertonut itse.

Tänä päivänä ihmiset ilman diagnoosia osaavat olla tosi ilkeitä, ainakin monien nettikeskustelupalstojen perusteella. Olen lukenut, että skitsofreenikot ovat paremminkin arkoja ja vetäytyviä, erittäin harvoin väkivaltaisia. Niin paljon on nykyään mielenterveysongelmia, mistä sitten johtuneekaan. Yhdellä tuttavalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, vuosikaudet saattaa mennä hyvin, kun ottaa lääkkeet, sitten alkaa tuntemaan, että on parantunut ja jättää lääkkeet ottamatta. Muutaman viikon/kuukauden jälkeen asiat ovat ihan sekaisin.

Oireet voivat olla hyvin erilaisia ja vaihtelevia ihmisestä sekä sairauden vaiheesta riippuen. Välillä oireet voivat näkyä enemmän ihmissuhteissa ja toisena hetkenä enemmän arjen hallinnassa. En pitäisi mahdottomana, että työelämässä ei ole ongelmia ja järki pelaa, mutta esim. ihmissuhteissa on sairaudelle tyypillistä tunteiden tylpistymistä eli ei vain yksinkertaisesti herää tavanomaista vastetta toisten tunteisiin. Ja sitähän ei sairastunut itse välttämättä huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Tänä päivänä ihmiset ilman diagnoosia osaavat olla tosi ilkeitä, ainakin monien nettikeskustelupalstojen perusteella. Olen lukenut, että skitsofreenikot ovat paremminkin arkoja ja vetäytyviä, erittäin harvoin väkivaltaisia. Niin paljon on nykyään mielenterveysongelmia, mistä sitten johtuneekaan. Yhdellä tuttavalla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, vuosikaudet saattaa mennä hyvin, kun ottaa lääkkeet, sitten alkaa tuntemaan, että on parantunut ja jättää lääkkeet ottamatta. Muutaman viikon/kuukauden jälkeen asiat ovat ihan sekaisin.

Tämä. Tämän takia en olisi ikinä valmis suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on hyvä hoitotasapaino. Fiksunkin sairaus voi alkaa oireilemaan sen verran, että jättää lääkkeet ja kaikki leviää. Vaikka selkeimpinä hetkinä tietäisi ettei voi ikinä jättää lääkkeitä. Lääkkeet ei myöskään vie aina kaikkia oireita

Vierailija kirjoitti:

Oireet voivat olla hyvin erilaisia ja vaihtelevia ihmisestä sekä sairauden vaiheesta riippuen. Välillä oireet voivat näkyä enemmän ihmissuhteissa ja toisena hetkenä enemmän arjen hallinnassa. En pitäisi mahdottomana, että työelämässä ei ole ongelmia ja järki pelaa, mutta esim. ihmissuhteissa on sairaudelle tyypillistä tunteiden tylpistymistä eli ei vain yksinkertaisesti herää tavanomaista vastetta toisten tunteisiin. Ja sitähän ei sairastunut itse välttämättä huomaa.

Minulla se on juuri näin. Työpaikalla on naurettavan helppoa mutta vapaa ajalla ei ole ihmissuhteista mitään hajua. En osaa olla ihmisten seurassa. Työkaverit ei vissiin ole ihmisiä, kun heidän kanssaan menee paremmin. Vaikeaa kyllä tietää miten naisen kanssa menisi ihmissuhde, kun ei kukaan halua olla minun kanssani tekemisissä. M38

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä tasapaino ilman mitään lääkitystä. 15 vuotta sitten olin sekaisin kuin seinäkello. Silloin söin kolme kk neurolepteja. Lopetin ne itse.

Minä en usko tuohon, että psykoosi vahingoittaa aivoja. Ei minulla ole mitään ongelmia kokopäivätyössäni. Pääni toimii vähintään yhtä hyvin kuin työkavereilla.Teen ylitöitäkin välillä. Kukaan ei tiedä töissä historiaani. Ei minusta päällepäin voi tietää, että olen skitsofrenia diagnoosilla. Alkoholistikin olin . Nykyään kumpikaan näistä sairauksista ei vaikuta yhtään mihinkään. M38

Kaikella kunnioituksella sanoisin, että diagnoosin saaneen on itse täysin mahdoton tätä arvioida. Yleensäkin meidän ihmisten on vaikea arvioida miltä vaikutetaan muille, mutta erityisesti tän sairauden kohdalla sanoisin (ja näin on sanonut myös itse sairastunut), että on erittäin vaatallista alkaa laskea itsensä terveeksi. On pakko pitää itseään ns. terveellä tavalla (suhtautumistavalla) sairaana, koko loppuelänsä ajan. Esim. pyrkiä välttämään stressiä ja pitämään terveet elintavat aivan ykkösenä tärkeysjärjestyksessä. Ja pitää mielessä mitkä oireet aikaisemmin oli, mitä muita oireita ihmisillä yleensä on ja pitää korvat auki sille jos luotettavat ja tasapainoiset läheiset alkaa mainitsemaan oudosta käyttäytymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea sanoa näin yhtäkkiä, kun miestä, hänen taustaansa ja elämäntilannetta ei sen tarkemmin tiedä. Itse asiassa esimerkiksi hyvin suuri stressi voi aiheuttaa kenessä tahansa psykoottisia oireita. Riippuisi paljon siitä, millainen miehen sairauden kulku on ollut ja millä tavalla se on tällä hetkellä hallinnassa. 

No tämä! On yksilöllistä, paljonko ihminen kestää stressiä joutumatta psykoosiin. Toisilla raja on matalammalla ja toisilla korkeammalla. Tästä juuri on kyse. 

Ja sairastuneen kannattaisi pysyä kaukana omasta rajastaan, koska ihmiset usein yliarvioivat omat rajansa. Välillä sairaus myös muuttuu, joten ikinä ei olla täysin varmoilla vesillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oireet voivat olla hyvin erilaisia ja vaihtelevia ihmisestä sekä sairauden vaiheesta riippuen. Välillä oireet voivat näkyä enemmän ihmissuhteissa ja toisena hetkenä enemmän arjen hallinnassa. En pitäisi mahdottomana, että työelämässä ei ole ongelmia ja järki pelaa, mutta esim. ihmissuhteissa on sairaudelle tyypillistä tunteiden tylpistymistä eli ei vain yksinkertaisesti herää tavanomaista vastetta toisten tunteisiin. Ja sitähän ei sairastunut itse välttämättä huomaa.

Minulla se on juuri näin. Työpaikalla on naurettavan helppoa mutta vapaa ajalla ei ole ihmissuhteista mitään hajua. En osaa olla ihmisten seurassa. Työkaverit ei vissiin ole ihmisiä, kun heidän kanssaan menee paremmin. Vaikeaa kyllä tietää miten naisen kanssa menisi ihmissuhde, kun ei kukaan halua olla minun kanssani tekemisissä. M38

Ihmissuhteet työpaikalla harvoin ovat niin tunnepitoisia ja syvällisiä, että haasteet tulisi siellä esiin.

Aloin miettiä, että miksikähän sukulaisellani diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö eikä skitsofrenia psykoosin jälkeen. Ilmeisesti mania voi pahimmassa tilanteessa viedä myös psykoosiin? No, hänelle löytyi kyllä hyvä lääkitys, on erittäin tasainen nykyään ja arki sujuu hienosti, ei mitään ongelmaa. 

Voisin kiinnostua, kun ei se heti kaikista päältä päin näy, mutta suhteeseen en alkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oireet voivat olla hyvin erilaisia ja vaihtelevia ihmisestä sekä sairauden vaiheesta riippuen. Välillä oireet voivat näkyä enemmän ihmissuhteissa ja toisena hetkenä enemmän arjen hallinnassa. En pitäisi mahdottomana, että työelämässä ei ole ongelmia ja järki pelaa, mutta esim. ihmissuhteissa on sairaudelle tyypillistä tunteiden tylpistymistä eli ei vain yksinkertaisesti herää tavanomaista vastetta toisten tunteisiin. Ja sitähän ei sairastunut itse välttämättä huomaa.

Minulla se on juuri näin. Työpaikalla on naurettavan helppoa mutta vapaa ajalla ei ole ihmissuhteista mitään hajua. En osaa olla ihmisten seurassa. Työkaverit ei vissiin ole ihmisiä, kun heidän kanssaan menee paremmin. Vaikeaa kyllä tietää miten naisen kanssa menisi ihmissuhde, kun ei kukaan halua olla minun kanssani tekemisissä. M38

Ehkä toinen sairastunut voisi olla hyvä? Jos hänkään ei sairauden vuoksi tunne niin vahvasti niin ei osaa sitä sinultakaan kaivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä tasapaino ilman mitään lääkitystä. 15 vuotta sitten olin sekaisin kuin seinäkello. Silloin söin kolme kk neurolepteja. Lopetin ne itse.

Minä en usko tuohon, että psykoosi vahingoittaa aivoja. Ei minulla ole mitään ongelmia kokopäivätyössäni. Pääni toimii vähintään yhtä hyvin kuin työkavereilla.Teen ylitöitäkin välillä. Kukaan ei tiedä töissä historiaani. Ei minusta päällepäin voi tietää, että olen skitsofrenia diagnoosilla. Alkoholistikin olin . Nykyään kumpikaan näistä sairauksista ei vaikuta yhtään mihinkään. M38

Kaikella kunnioituksella sanoisin, että diagnoosin saaneen on itse täysin mahdoton tätä arvioida. Yleensäkin meidän ihmisten on vaikea arvioida miltä vaikutetaan muille, mutta erityisesti tän sairauden kohdalla sanoisin (ja näin on sanonut myös itse sairastunut), että on erittäin vaatallista alkaa laskea itsensä te

Minulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin miettiä olenko sairas vai terve. 

Sovitaan sitten niin, että olen sairas. Mihinkään se sairaus ei minulla normaaliarjessa vaikuta. Asumiset, työt, harrastukset kaikki hyvässä kunnossa. M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Skitsofreenikon yleisin ennenaikainen kuolinsyy on itsemurha.

Ei ole. Skitsofreniaa sairastavat kuolevat useimmiten sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpiin, aivan kuten muukin väestö. He eivät yleisesti kuole skitsofreniaan, eivätkä itsemurhiinkaan. Itsemurhariski on suuri vain jos kyseessä on krooninen, hoitamaton skitsofrenia, henkilö kieltäytyy lääkkeistä ja on sairaudentunnoton. Heitä on nykyään vain hyvin pieni osa skitsofreniaa sairastavista. 

Lue tuolta... https://www.duodecimlehti.fi/duo91394

Mielen sairaudet eivät ole kenenkään oma valinta. Ja ymmärrän, että on ristiriitaista sanoa näin, mutta kyllä rajaisin asiaa omalta kohdaltani niin, etten tietoisesti menisi mt-ongelmaisen kanssa parisuhteeseen, vaikka ei minulla ole mitään heitä vastaankaan ja olen tavannut mukavia, ihan hyvin omillaan pärjääviäkin skitsofreenikoita. En vain haluaisi sellaista vastuuta kotiini, mitä olen mm. työn kautta todistanut. Tilanne voi keikahtaa koska tahansa ja taudinkuvaan kuuluu psykoosin todennäköinen uusiutuminen.



Lähipiiri on eri asia, koska he ovat jo elämässäni, enkä heitä rajaisi ulkopuolelle. Samoin jos puolisolla tai lapsella puhkeaisi sairaus, en sen takia jättäisi. Totta kai myös skitsofreenikko voi olla hyvä puoliso, kun on hyvässä hoitotasapainossa, mutta en silti valitsisi sitä riskiä itselleni.



Skitsofrenia on pysyvä sairaus, joka rappeuttaa aivoja. Jos verrataan iäkkään skitsofreenikon ja dementikon aivokuvia, niistä löytyy yhtäläisyyksiä. Kun ihmisellä on psykoottisia harhoja, ne johtuvat aivoalueiden virheellisestä toiminnasta, eli ne näyt ja äänet ym. kokemukset ovat tälle ihmiselle oikeasti totta siinä tilanteessa. Tämä on voitu kuvantaa tutkimuksissa. Jokainen psykoosijakso vahingoittaa aivoja lisää, eli "parantumista" ei tule tapahtumaan milloinkaan. Jokaisella taudinkuva on omanlaisensa ja tilaan voi liittyä muitakin diagnooseja, jotka kenties pahentavat kokonaisuutta. Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee kaikkea hyvää elämäänsä, mutta jos voin itse valita, en haluaisi kumppanikseni ihmistä, jolla on korkea riski vahingoittaa itseään tai minua henkisesti tai fyysisesti. 



Jos lohduttaa, niin en haluaisi myöskään alkoholistia tai narsistia tai muuta haitallisesti vaikuttavaa ihmistä puolisokseni. Ei se ole pelkästään se diagnoosi, vaan se, mitä se tuo tullessaan. Esimerkiksi fyysistä vammaa, kuten aisti- tai liikuntavammaa tai vaikka adhd:ta en pitäisi ongelmana suhteelle, jos ihminen on henkisesti hyvässä kunnossa.

Edellisestä katosi lainaus jonnekin, mutta tämä oli vastaus sille, joka kyseenalaisti aiempaa viestiäni.