Sopiiko sellainen vähäpuheinen introvertti lähihoitajaksi? (vanhustyö)

Ei haittaa jos on hiljainen, niin minäkin olen ja hyvin pärjään työssäni.

Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi 23-vuotiaana ja taustalla oli pelkkä yo-tutkinto ja vuosien työttömyys. 

Jos olet kärsivällinen, siedät kiirettä ja stressiä, pystyt muuttamaan suunnitelmia lennosta etkä ole liian idealistinen niin tervetuloa alalle.

Kyllä sovit. Meillä vanhusosastolla on hyvin puheliaita lähihoitajia sekä hiljaisempia. Vanhukset kaipaavat myös hiljaisuutta ja rauhaa. Minulle yksi vanhus sanoikin että jos sulla on taas puheripuli niin älä tänne tule 😄

Hoitaja on hoivakotiasukkaiden ainoa kontakti useimpina päivinä. Jos hänkin möllöttää suu tiukalla mutrulla introverttiytensä takana, ankeaksi käy päivät. 

t. hoitaja, joka ei aina jaksaisi puhua

Mä olin nuorena introverttinä hoitoapulaisena kesätöissä parina kesänä vanhainkodilla ja oli todella kuormittavaa. Vanhukset nyt vielä meni, mutta työyhteisössä oli todella hankala toimia, kun en ollut perinteinen lörpöttelevä nainen.

Kävin edesmenneen äitini hoitokodissa aika usein ja olin kovasti onnellinen, että suurin osa hoitajista teki työtään suurella sydämellä. Kaikki hoidettavat olivat jo muistihäiriöisiä, mutta silti heille esim luettiin paikallista lehteä, heidän kanssaan laulettiin ja katseltiin vanhoja filmejä. Kiireetön rauhallisen tunnelman ja lempeän ilmapiirin luominen on kuitenkin tärkeintä vanhustyössä. Hatunnosto heille, jotka mielellään tekevät hoitotyötä vanhusten parissa. Kyllä vanhus aistii vihamielisen asenteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sopii introverti, kunhan on empaattinen. 

Empatiasta lässytetään liikaa. 

 

Hoitajan kuuluu olla ammattitaitoinen, ripeä, ahkera ja asiallinen. Ei tätä työtä empatialla tehdä. 

..mutta sen verran empatiaa, myötäelämisen kykyä soisi olevan, että on halu auttaa ja kohdella heikommassa asemassa olevaa siten kuin haluaa itseään kohdeltavan. Jos autettava on vain työn kohde, kannattaa mennä vaikka halkoja viskelemään. 

Mitä väliä, eiväthän ne dementikot enää tajua mistään mitään. 

Et ole tosissasi? Jos kuitenkin olet, lue ja yritä ymmärtää lukem

Empatia ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Niille on oma aikansa ja paikkansa. 

Vierailija kirjoitti:

Sopii ulapalla olevalle (jo vuodepotilaana vuosia olleelle) täysdementikoille. Käännetään. Toimitetaan vatsa. Ruoka menee nenämahaletkulla. Kiire on. Ei siinä ehtisikään jutella tai turhaan mitään katsekontaktia yrittää ottaa.

Mikä maa? Suomessa dementikkoja ei syötetä letkuilla vaan annetaan kuolla.

Todellakin tuon kuntoiselle potilaalle PITÄÄ jutella ja ottaa katsekontaktia ja olla rauhallinen. Hän on elävä ja tunteva ihminen, ei mikään paiskottava paketti!! Ymmärtää enemmän kuin osaa ilmaista. Törkeää kohtelua tuo.

Vierailija kirjoitti:

Harjoittelua ei pääse läpi jos ei pysty puhumaan. Ainakin sen verran vaaditaan ettei potilashuoneeseen mennessä ole aivan tuppisuu vaan kykenee normaaliin keskusteluun. Voit kuvitella olevasi itse potilas ja huoneeseen astuu hoitaja joka ei sano mitään sinulle. Miltä se tuntuisi? Pitää myös kyetä viriketoimintaan mikä voi olla pelejä,askartelua, jumppaa 

Ja omaisten kanssa keskusteluun myös puhelimessa. Hoitoneuvotteluita yms.

"Empatia ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Niille on oma aikansa ja paikkansa". 

En tiedä, mihin kohtaan annoit tuon edellisen vastauksen, mutta pidän kyllä tärkeänä, että hoitotyöntekijä on empaattinen, hoisipa hän minkä ikäistä tahansa. Myös vanhus, vaikka hän olisi jo dementoitunut, tarvitsee ja kaipaa ystävällistä ja myötätuntoista kohtelua. Ja vaikka hän olisi jopa agressiivinen, niin ammattitaitoa on hoivata vanhusta edelleen myötätuntoisesti, aggressioon ei vastata aggressiolla.

Tuntuu aika erikoiselta näin sh:na edes kirjoittaa tästä, kun olen koulutukseni perusteella ja pitkään työelämässä olleena aina ajatellut, että empaattisuus on yksi instrumentti, minkä avulla työt jopa hoituvat helpommin. Siihen ammatillisuuteen, mikä koulutuksessa opittiin on aina kuulunut myös empatia.

Miksi sinä haluaisit sellaiselle paska-alalle? Olet nuori, ansaitset parempaa kuin sen ulosteenhajun ja kammottavat työkaverit. Ja kyllä: intovertit joutuu siellä kiusatuiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä haluaisit sellaiselle paska-alalle? Olet nuori, ansaitset parempaa kuin sen ulosteenhajun ja kammottavat työkaverit. Ja kyllä: intovertit joutuu siellä kiusatuiksi.

Hajuihin tottuu kyllä, mutta aggressiivisiin asiakkaisiin ja työpaikkakiusaamiseen ei totu ikinä. 

Itse voisin siivota pskaa vaikka päivät pitkät, kunhan saisin olla rauhassa, ilman lyöntejä ja huutoa. Oikeasti. 

Vanhuspuoli on kyllä ihan jäätävän masentava paikka. On vaikea kuvitella mitä siellä seinien sisällä tapahtuu. Vanhukset saattavat esim sotkea paskalla seiniä. Osalla maha on niin ummella, että suoli pitää toimittaa tiettyjen päivien välein. Osa lurisee pönttöön, suurin osa alle ja sitten lähihoitaja pesee samalla kun sekaisin olevat vanhukset repivät ja huitovat nyrkeillä. Jo pelkkä vanhusosaston haju on jotakin sellaista, että moni kavahtaa sitä. Muistan kun olin siellä töissä ja lapsenlapset tuli katsomaan mummoaan. Yksi alkoi kakomaan ja toinen oli itkuinen kun varmaan teki pahaa. Ei se ollut kivaa olla töissäkään. En tiedä miten ihmisten pää kestää sitä vuosikausia. Itse olin puoli vuotta ja edelleen näen siitä painajaisia. Kaiken sen eritteen päälle muistisairaat on käytännössä mielisairaan tasolla. Eivät ymmärrä puhetta, ovat levottomia, kaatuilevat, huutavat, repivät. Sinuna en lähtisi tuohon helvetin esikartanoon. Kannatan eutanasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopii ulapalla olevalle (jo vuodepotilaana vuosia olleelle) täysdementikoille. Käännetään. Toimitetaan vatsa. Ruoka menee nenämahaletkulla. Kiire on. Ei siinä ehtisikään jutella tai turhaan mitään katsekontaktia yrittää ottaa.

Mikä maa? Suomessa dementikkoja ei syötetä letkuilla vaan annetaan kuolla.

Todellakin tuon kuntoiselle potilaalle PITÄÄ jutella ja ottaa katsekontaktia ja olla rauhallinen. Hän on elävä ja tunteva ihminen, ei mikään paiskottava paketti!! Ymmärtää enemmän kuin osaa ilmaista. Törkeää kohtelua tuo.

Olen samaa mieltä kanssasi ja juuri lempeä kohtelu ja juttelu jopa rauhoittaa vanhusta. Pään silitys ja kosketus ovat niitä asioita, mitä ei saa unohtaa vuodepotilaan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Kävin edesmenneen äitini hoitokodissa aika usein ja olin kovasti onnellinen, että suurin osa hoitajista teki työtään suurella sydämellä. Kaikki hoidettavat olivat jo muistihäiriöisiä, mutta silti heille esim luettiin paikallista lehteä, heidän kanssaan laulettiin ja katseltiin vanhoja filmejä. Kiireetön rauhallisen tunnelman ja lempeän ilmapiirin luominen on kuitenkin tärkeintä vanhustyössä. Hatunnosto heille, jotka mielellään tekevät hoitotyötä vanhusten parissa. Kyllä vanhus aistii vihamielisen asenteen.

Sitä työtä ei tehdä sydämellä, vaan palkan vuoksi. Ihan turha asetella jotakin moraalisia vaatimuksia toisten niskoille. Mene itse sinne näyttämään esimerkkiä. Ai et mene? No kuinka ollakaan.. aina jonkun muun pitää tehdä paskaduunit.

Vierailija kirjoitti:

"Empatia ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Niille on oma aikansa ja paikkansa". 

 

En tiedä, mihin kohtaan annoit tuon edellisen vastauksen, mutta pidän kyllä tärkeänä, että hoitotyöntekijä on empaattinen, hoisipa hän minkä ikäistä tahansa. Myös vanhus, vaikka hän olisi jo dementoitunut, tarvitsee ja kaipaa ystävällistä ja myötätuntoista kohtelua. Ja vaikka hän olisi jopa agressiivinen, niin ammattitaitoa on hoivata vanhusta edelleen myötätuntoisesti, aggressioon ei vastata aggressiolla.

Tuntuu aika erikoiselta näin sh:na edes kirjoittaa tästä, kun olen koulutukseni perusteella ja pitkään työelämässä olleena aina ajatellut, että empaattisuus on yksi instrumentti, minkä avulla työt jopa hoituvat helpommin. Siihen ammatillisuuteen, mikä koulutuksessa opittiin on aina kuulunut myös empatia.

Vähän koetuksella se empatia välillä on, kun jo aamun ensimmäinen asiakas haukkuu, h*orittelee, kourii takapuolesta ja yrittää lyödä. Tuo toistuu päivittäin, jopa useita kertoja päivässä. 

Olen kyseenalaistanut koko ammatin merkityksen. Miksi hoidan ihmisiä, jotka eivät halua hoitoa? Miksi tuhlaan heihin aikaani? En ole keksinyt muuta ratkaisua kuin alanvaihdon. 

Herttaisia vanhuksia on ihan kiva hoitaa, mutta kovin harvassa he nykyään ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopii. Nenään tiikeribalsamia ja perseenpyyhintä spesialistiksi.

 

Miksi tuollaista ilkeilyä?

Kyllä sovit lähihoitajaksi, jos ala kiinnostaa.

Sitä sosiaalisuuttahan myös oppii siinä koulutuksen aikana ja kun ikää karttuu, se ei välttämättä ole edes enää ongelma.

Meissä hoitajissa on monenlaisia, on intro- ja ekstroverttia.

Tätkeintä on, että ala kiinnostaa ja tykkäät ihmisistä.

 

Minä olen lähihoitaja, joka ei tykkää ihmisistä. En pidä useimmista hoidettavistani mutta silti olen hyvä työssäni. 

 

Vanhuspuolella suurin osa hoidettavista on käytöshäiriöisiä ja väkivaltaisia. Ei tuo työ mitenkään antoisaa ole, sitä tehdään vain rahan takia. 

Samat ajatukset minullakin. En pidä vanhuksista enkä heidän hoitamisestaan (vaikka en heitä myöskään suoranaisesti inhoa) vaan käyn töissä vain ja ainoastaan rahan takia. 

Ihmettelen niitä, joiden mielestä hoitotyössä tarvitaan "sydäntä" ja jotain kutsumusta, vaikka ei todellakaan tarvita kumpaakaan. Ei tule mieleen yhtäkään ammattia jossa niitä tarvittaisiin, vaan ammattitaito ja työn tekeminen hyvin riittää.

Vierailija kirjoitti:

Hoitaja on hoivakotiasukkaiden ainoa kontakti useimpina päivinä. Jos hänkin möllöttää suu tiukalla mutrulla introverttiytensä takana, ankeaksi käy päivät. 

t. hoitaja, joka ei aina jaksaisi puhua

Onhan niillä asukkailla toisensa, jos vain ovat siinä kunnossa että heidät voi viedä päiväsaliin muiden seuraan.

En lähtisi tolle alalle introverttina. Hoitotyössä ehkä jotenkin pärjää mutta tuskinpa noissa työyhteisöissä. Ovat aika raadollisia. Sulle voisi sopia esim kirjastonhoitajan ammatti. Tosin siinä on se ongelma ettei työllistä niin hyvin kuin lähihoitaja. Jotain muuta kuitenkin miettisin.

Miksi lähihoitajista puhutaan kuin jostakin lapsista tai kehitysvammaisista? Tässäkin ketjussa on tullut esille, miten joku omainen luennoi miten "hyvä" hoitaja tekee työtä "sydämellään" ja määrittelee minkälainen hoitajan kuuluu olla. Olen aina inhonnut tätä asennetta ja muistan hyvin sen kun olin hoitaja. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa kun joku ulkopuolinen kuvitteli määrittelevänsä minut omien mieltymystensä perusteella. Sen verran ikävä tyyppi olin, että ilmoitin kylmästi että keskustelu on ohi, tuossa on ovi ja siitä sopii kävellä. Sehän vasta aiheutti valituksia ja napinaa. 

Tämmöinen puhelias ja ulospäinsuuntautunut ei sovi valtion virkamieheksi, puhuu yli suunsa!