Sopiiko sellainen vähäpuheinen introvertti lähihoitajaksi? (vanhustyö)

Vierailija kirjoitti:

"Empatia ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Niille on oma aikansa ja paikkansa". 

 

En tiedä, mihin kohtaan annoit tuon edellisen vastauksen, mutta pidän kyllä tärkeänä, että hoitotyöntekijä on empaattinen, hoisipa hän minkä ikäistä tahansa. Myös vanhus, vaikka hän olisi jo dementoitunut, tarvitsee ja kaipaa ystävällistä ja myötätuntoista kohtelua. Ja vaikka hän olisi jopa agressiivinen, niin ammattitaitoa on hoivata vanhusta edelleen myötätuntoisesti, aggressioon ei vastata aggressiolla.

Tuntuu aika erikoiselta näin sh:na edes kirjoittaa tästä, kun olen koulutukseni perusteella ja pitkään työelämässä olleena aina ajatellut, että empaattisuus on yksi instrumentti, minkä avulla työt jopa hoituvat helpommin. Siihen ammatillisuuteen, mikä koulutuksessa opittiin on aina kuulunut myös empatia.

Olen vähän eri mieltä, mielestäni empatia kuuluu hoitajan ammatillisuuteen vain siinä määrin kuin se kuuluu ihmisyyteen muutenkin. Rauhallinen käytös ja omien kielteisten tunteiden piilottaminen asiakkailta on paljon tärkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Empatia ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Niille on oma aikansa ja paikkansa". 

 

En tiedä, mihin kohtaan annoit tuon edellisen vastauksen, mutta pidän kyllä tärkeänä, että hoitotyöntekijä on empaattinen, hoisipa hän minkä ikäistä tahansa. Myös vanhus, vaikka hän olisi jo dementoitunut, tarvitsee ja kaipaa ystävällistä ja myötätuntoista kohtelua. Ja vaikka hän olisi jopa agressiivinen, niin ammattitaitoa on hoivata vanhusta edelleen myötätuntoisesti, aggressioon ei vastata aggressiolla.

Tuntuu aika erikoiselta näin sh:na edes kirjoittaa tästä, kun olen koulutukseni perusteella ja pitkään työelämässä olleena aina ajatellut, että empaattisuus on yksi instrumentti, minkä avulla työt jopa hoituvat helpommin. Siihen ammatillisuuteen, mikä koulutuksessa opittiin on aina kuulunut myös empatia.

Vähän koetuksella se empatia välillä on, ku

Niin ovat. Olen huomannut että yli 90-vuotiaat ovat monesti niitä ns. helppoja tapauksia jotka ovat tyytyväisiä kun joku hoitaa ja ymmärtävät ettei hoitaja ole palvelija.

Mutta nyt kun suuret ikäluokat ovat alkaneet päätyä hoivakoteihin, sinne tullaan epärealistisen vaatimuslistan kanssa ja jatkuvasti ollaan valittamassa milloin mistäkin. Luullaan että hoitajan kuuluu tulla heti kun asukas painaa kutsunappia, vaaditaan hoitajia ripustamaan verhoja yms. mikä ei heidän työhönsä kuulu ja kiukutellaan jos sänky on pedattu yksinkertaisesti niin ettei vilttejä ja koristetyynyjä ole aseteltu kauniisti (ei kuulu sekään hoitajien työhön). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin edesmenneen äitini hoitokodissa aika usein ja olin kovasti onnellinen, että suurin osa hoitajista teki työtään suurella sydämellä. Kaikki hoidettavat olivat jo muistihäiriöisiä, mutta silti heille esim luettiin paikallista lehteä, heidän kanssaan laulettiin ja katseltiin vanhoja filmejä. Kiireetön rauhallisen tunnelman ja lempeän ilmapiirin luominen on kuitenkin tärkeintä vanhustyössä. Hatunnosto heille, jotka mielellään tekevät hoitotyötä vanhusten parissa. Kyllä vanhus aistii vihamielisen asenteen.

Sitä työtä ei tehdä sydämellä, vaan palkan vuoksi. Ihan turha asetella jotakin moraalisia vaatimuksia toisten niskoille. Mene itse sinne näyttämään esimerkkiä. Ai et mene? No kuinka ollakaan.. aina jonkun muun pitää tehdä paskaduunit.

Kyllä minä edelleen uskon, että on hoitajia, jotka pitävät työstään myös vanhusten hoidossa. Ja tuossa hoivakodissa, missä äitini vietti viimeiset vuotensa, oli hyvin pysyvä henkilökunta. Olisin hyvin voinut olla myös siellä töissä. Oma asuin- ja työpaikkana vain oli tuolloin toisella paikkakunnalla ja oma työni oli psykiatrian osastolla ja sekään ei ole kevyt paikka.

En mielestäni asetellut kenellekään mitään vaatimuksia, mutta kerroin, että ilmapiiri ja tunnelma ko kodissa olivat hyvät. Meistä hoitajistahan se kuitenkin riippuu, millainen työilmapiiri osastolla on, eikö? Tiedän kyllä, että vaihtuva henkilökunta, kiire ja niukat resurssit rasittavat ja työ muuttuu pakkopullaksi. Olen kuitenkin huolissani, jos hoitopaikoissa vallitseva ajatus on, että ko työtä tehdään vain palkan vuoksi. Joku asia ei kyllä koulutuksessa ole enää kohdillaan.

Olen jo eläkkeellä sh:n työstäni ja kauhulla ajattelen, sitä päivää, kun joudun näin epäempaattisten hoitajien viskottavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin edesmenneen äitini hoitokodissa aika usein ja olin kovasti onnellinen, että suurin osa hoitajista teki työtään suurella sydämellä. Kaikki hoidettavat olivat jo muistihäiriöisiä, mutta silti heille esim luettiin paikallista lehteä, heidän kanssaan laulettiin ja katseltiin vanhoja filmejä. Kiireetön rauhallisen tunnelman ja lempeän ilmapiirin luominen on kuitenkin tärkeintä vanhustyössä. Hatunnosto heille, jotka mielellään tekevät hoitotyötä vanhusten parissa. Kyllä vanhus aistii vihamielisen asenteen.

Sitä työtä ei tehdä sydämellä, vaan palkan vuoksi. Ihan turha asetella jotakin moraalisia vaatimuksia toisten niskoille. Mene itse sinne näyttämään esimerkkiä. Ai et mene? No kuinka ollakaan.. aina jonkun muun pitää tehdä paskaduunit.

 

Kyllä minä edelleen uskon, että on h

Palkkatöitä tehdään pelkästään sen palkan vuoksi, eikä hoitotyö ole mikään poikkeus. Jos työ on kivaa ja palkitsevaa niin se on bonusta, mutta ei riitä motivaatioksi mennä töihin. Raha on se joka puhuu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähihoitajista puhutaan kuin jostakin lapsista tai kehitysvammaisista? Tässäkin ketjussa on tullut esille, miten joku omainen luennoi miten "hyvä" hoitaja tekee työtä "sydämellään" ja määrittelee minkälainen hoitajan kuuluu olla. Olen aina inhonnut tätä asennetta ja muistan hyvin sen kun olin hoitaja. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa kun joku ulkopuolinen kuvitteli määrittelevänsä minut omien mieltymystensä perusteella. Sen verran ikävä tyyppi olin, että ilmoitin kylmästi että keskustelu on ohi, tuossa on ovi ja siitä sopii kävellä. Sehän vasta aiheutti valituksia ja napinaa. 

Minulla on ollut paljon työkavereina lähihoitajia ja en ymmärrä, miten koet, että olisin puhunut heistä kuin "lapsista ja kehitysvammaisista"? Kaikissa työpaikoissa, missä olen ollut pitkän työurani aikana, on aina korostettu potilaan kohtaamista ja empatiaa. Ei kai sitä ulkopuoliset määrittele, millainen sinun pitää olla, vaan eikö välittäminen, empaattisuus ja ammatillisuus tule koulutuksesta? Hoitajan ammatti kuitenkin eroaa aika kovasti esim liike-elämän tai teollisuuden ammateista.

Onhan niinkin, että kaikki eivät edes sovellu hoitoalalle, silloin on parempi katsella joku muu ammatti. Siksi soveltuvuustestit pitäisi olla sekä sairaanhoitaja- että lähihoitajakoulutukseen pyrkiville. Välillähän soveltuvuutta ei testattu ollenkaan.

Älä ainakaan vanhustyöhön hakeudu kuin korkeintaan keikalle opiskeluaikana. Kannattaa suunnata vaikka hammashoitajaksi niin saat tehdä töitä hammaslääkärin työparina, et joudu sietämään väkivaltaa ja saat työlläsi tuottaa konkreettista hyötyä toisille (terveet hampaat). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopii. Nenään tiikeribalsamia ja perseenpyyhintä spesialistiksi.

 

Miksi tuollaista ilkeilyä?

Kyllä sovit lähihoitajaksi, jos ala kiinnostaa.

Sitä sosiaalisuuttahan myös oppii siinä koulutuksen aikana ja kun ikää karttuu, se ei välttämättä ole edes enää ongelma.

Meissä hoitajissa on monenlaisia, on intro- ja ekstroverttia.

Tätkeintä on, että ala kiinnostaa ja tykkäät ihmisistä.

 

Minä olen lähihoitaja, joka ei tykkää ihmisistä. En pidä useimmista hoidettavistani mutta silti olen hyvä työssäni. 

 

Vanhuspuolella suurin osa hoidettavista on käytöshäiriöisiä ja väkivaltaisia. Ei tuo työ mitenkään antoisaa ole, sitä tehdään vain rahan takia. 

Vaikka ei tykkäisikään ihmisistä, niin kyllä se varmaan omaa oloa helpottaa, jos edes sietää. Sattuneesta syystä itse en ollut lähihoitaja :) varsinkaan vanhustyössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähihoitajista puhutaan kuin jostakin lapsista tai kehitysvammaisista? Tässäkin ketjussa on tullut esille, miten joku omainen luennoi miten "hyvä" hoitaja tekee työtä "sydämellään" ja määrittelee minkälainen hoitajan kuuluu olla. Olen aina inhonnut tätä asennetta ja muistan hyvin sen kun olin hoitaja. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa kun joku ulkopuolinen kuvitteli määrittelevänsä minut omien mieltymystensä perusteella. Sen verran ikävä tyyppi olin, että ilmoitin kylmästi että keskustelu on ohi, tuossa on ovi ja siitä sopii kävellä. Sehän vasta aiheutti valituksia ja napinaa. 

 

Minulla on ollut paljon työkavereina lähihoitajia ja en ymmärrä, miten koet, että olisin puhunut heistä kuin "lapsista ja kehitysvammaisista"? Kaikissa työpaikoissa, missä olen ollut pitkän työurani aikana, on aina korostettu potilaan kohtaamista ja empatiaa. Ei kai

Olen tuo eri jolle vastasit, mutta vähän vieroksun tuota ajatusta että hoitajan pitäisi välittää asiakkaistaan tai olla jotenkin empaattisempi kuin muiden ihmisten. Ammatillisuuteen kuuluu toki tietynlainen käytös (rauhallisuus, normaalit käytöstavat) mutta niinhän se on melkein kaikilla aloilla (kuten liike-elämässä ja teollisuudessa, jotka mainitsit).

"Palkkatöitä tehdään pelkästään sen palkan vuoksi, eikä hoitotyö ole mikään poikkeus. Jos työ on kivaa ja palkitsevaa niin se on bonusta, mutta ei riitä motivaatioksi mennä töihin. Raha on se joka puhuu."

Onko sinulle ok myös se, että päiväkodin hoitajat tekevät työtään vain palkan takia.Samanlaisia hoitajiahan he ovat ja  osa lapsista on aikamoisia riiviöitä. Jotkut potkivat ja purevat.

Heidän ei tarvitse välittää lasten pahasta olosta, jätetään itkemään, kyllä se itku sitten loppuu aikanaan?

"Olen tuo eri jolle vastasit, mutta vähän vieroksun tuota ajatusta että hoitajan pitäisi välittää asiakkaistaan tai olla jotenkin empaattisempi kuin muiden ihmisten. Ammatillisuuteen kuuluu toki tietynlainen käytös (rauhallisuus, normaalit käytöstavat) mutta niinhän se on melkein kaikilla aloilla (kuten liike-elämässä ja teollisuudessa, jotka mainitsit)".

Onhan kuitenkin hoitotyössä hoitajan ja potilaan asema erilainen. Sinulla on valtasuhde suhteessa hoidettavaasi, hän tulee hakemaan sinulta apua. Siksi se ei ole samanlainen ihmissuhde kuin muut ihmissuhteet. 

Vierailija kirjoitti:

"Palkkatöitä tehdään pelkästään sen palkan vuoksi, eikä hoitotyö ole mikään poikkeus. Jos työ on kivaa ja palkitsevaa niin se on bonusta, mutta ei riitä motivaatioksi mennä töihin. Raha on se joka puhuu."

 

Onko sinulle ok myös se, että päiväkodin hoitajat tekevät työtään vain palkan takia.Samanlaisia hoitajiahan he ovat ja  osa lapsista on aikamoisia riiviöitä. Jotkut potkivat ja purevat.

Heidän ei tarvitse välittää lasten pahasta olosta, jätetään itkemään, kyllä se itku sitten loppuu aikanaan?

On täysin ok, että päiväkodin hoitajat tekevät työtään vain palkan takia. Tietenkin. Lapsen jättäminen itkemään taas ei ole ammatillista eikä hyvää työtä, sitä en hyväksy. 

Vierailija kirjoitti:

"Olen tuo eri jolle vastasit, mutta vähän vieroksun tuota ajatusta että hoitajan pitäisi välittää asiakkaistaan tai olla jotenkin empaattisempi kuin muiden ihmisten. Ammatillisuuteen kuuluu toki tietynlainen käytös (rauhallisuus, normaalit käytöstavat) mutta niinhän se on melkein kaikilla aloilla (kuten liike-elämässä ja teollisuudessa, jotka mainitsit)".

 

Onhan kuitenkin hoitotyössä hoitajan ja potilaan asema erilainen. Sinulla on valtasuhde suhteessa hoidettavaasi, hän tulee hakemaan sinulta apua. Siksi se ei ole samanlainen ihmissuhde kuin muut ihmissuhteet. 

Niinhän se menee muidenkin ammattilaisten kanssa, esim. palomiehellä on valtasuhde autettavaansa. Siltikään palomiehen ei tarvitse olla muita ihmisiä empaattisempi tai välittää autettavasta, vaan riittää kun hän käy pelastamassa tämän ja sammuttaa palon.

Kannattaa vielä harkita. Lähihoitajan työssä hyviä puolia ovat varma työllistyminen melkein missä päin maata tahansa (ja ulkomailla) sekä mahdollisuus tehdä ylimääräistä keikkaa jos tarvitsee enemmän rahaa. Muita hyviä puolia ei oikein ole.

Lähihoitajan työssä joutuu hoitamaan väkivaltaisia ja aggressiivia ihmisiä jotka mm. sylkevät päälle, lyövät, potkivat, purevat jne. Osa sotkee ulosteella, virtsaa ties minne ja koskee hoitajiin likaisilla käsillään. 

Työssä kohtaa häiriötekijöitä jatkuvasti ja taukoja ei aina ehdi pitää. Tai jos ehtii, niin valitustahan siitä tulee jos jotain jää tekemättä.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen tuo eri jolle vastasit, mutta vähän vieroksun tuota ajatusta että hoitajan pitäisi välittää asiakkaistaan tai olla jotenkin empaattisempi kuin muiden ihmisten. Ammatillisuuteen kuuluu toki tietynlainen käytös (rauhallisuus, normaalit käytöstavat) mutta niinhän se on melkein kaikilla aloilla (kuten liike-elämässä ja teollisuudessa, jotka mainitsit)".

 

Onhan kuitenkin hoitotyössä hoitajan ja potilaan asema erilainen. Sinulla on valtasuhde suhteessa hoidettavaasi, hän tulee hakemaan sinulta apua. Siksi se ei ole samanlainen ihmissuhde kuin muut ihmissuhteet. 

Niinhän se menee muidenkin ammattilaisten kanssa, esim. palomiehellä on valtasuhde autettavaansa. Siltikään palomiehen ei tarvitse olla muita ihmisiä empaattisempi tai välittää autettavasta, vaan riittää kun hän käy pelastamassa tämän ja sammuttaa palon.

Palomiehen työ on kuitenkin erilaista, jos ajatellaan, että hän sammuttaa vain tulipaloja. Toki se on myös hyvin stressaavaa ja vaativaa, ovathan he usein ensimmäisinä onnettomuuspaikoilla jne.

Hoitajana on kyse pitempiaikaisesta kohtaamisesta, ei pelkästään akuutin tilanteen hoitamisesta.

Samalla tavalla esim päivystyksessä työ on erilaista, se on hyvin toimenpidekeskeistä ja siksi luonteeltaan erilaista verrattuna vuodeosastohoitoon.

Mä olen vähäpuheisena ja epäsosiaalisena introverttina aivan elementissäni sairaalassa, mutta en hoitajana vaan ensimmäisessä ammatissani sairaalahuoltajana. Vaikka hillun ihmisten keskellä, teen työni yksin, ja saan olla hengessä aivan omissa maailmoissani, työ sujuu silti. Tauot vietän osastokeittiössä omissa oloissani mieluummin kuin kahvihuoneessa, saa ladattua akkuja. Mikä parasta, ketään ei tarvitse auttaa tai päästää iholle. En ole 20 vuoteen kertaakaan kohdannut väkivaltaa, enkä juurikaan edes kiukuttelua potilailta - kontaktit kestävät tarjoilujen ajan, ja mulkerotkin käyttäytyvät, koska tuon ruokaa. Ruoka tietysti on mitä on, mutta veronmaksajien rahoilla ei saa enempää, joten sitä ei tarvitse edes pahoitella.

Hierarkiat on kuopattu jo aikaa sitten, henkilökunta on asiallista tai ystävällistä sen, mitä ollaan tekemisissä - ja samassa uppoavassa veneessä kun ollaan, jokainen on kiitollinen jokaisesta toisesta, joka on tullut paikalle, että pärjätään taas sekin vuoro. (Järjetön työkuorma tässä kyllä on, en minäkään enää jaksaisi kokopäivää, ja täytän 45. Onneksi ei tarvitse.)

Palomiehen työ on suurelta osin tosi tylsää työtä. Puolet päivästä huolletaan ja tarkastetaan niitä välineitä, samaa mitä tehty kaikki muutkin päivät. Se, että palomiehen työ olisi jotenkin hektistä tulee elokuvien luomasta mielikuvasta. 

Todellisuus on hyvin tylsä oikeasti. 

T: entinen palomies. 

Ehkä vanhusten kanssa työskentelyssä introverttiydestä voi olla hyötyäkin, en tiedä. Itse olin ennen ammattiopintoja sosiaalialalla (ei vanhustyö) siviilipalveluksessa ja sen jälkeen harjoittelijana, pärjäsin introverttinä mutta kyllä se toi lisäkuormitusta työhön, kun sosiaalisuus ei tullut luonnostaan.