Lue keskustelun säännöt.
Epävakaa persoonallisuus - Olen vuosia pohtinut onko minulla tämä
29.02.2024 |
Kaikki merkit viittaavat tähän, mutta jotain kuitenkin puuttuu, jotta voisin saada diagnoosin. En toisaalta nuorempana koskaan edes yrittänyt saada yhtään mitään diagnoosia, sillä olin sairaudentunnoton. Kaikki oikkuilu oli muiden syytä ja minun kärsimykseni ei todellakaan ollut mielenterveysongelma, vaan normaali vastaus ikävien ihmisten käytökselle minua kohtaan. Nykyisinkään en tosin ole vakuuttunut persoonallisuushäiriöiden diagnosoinnin tarpeellisuudesta, mutta jonkinlaista keskusteluapua olisin kaivannut jo nuorena.
Joskus pohdin myös, voiko se, etten koskaan joutunut vakavampiin ongelmiin oireideni vuoksi, johtua vain älykkyydestäni tai ehkä sittenkin äärimmäisestä häpeästä ja pelosta paljastu mt-ongelmaiseksi kaikkien tuttujen silmien alla.
Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen olen alkanut nähdä juurisyitä oireilulleni. Tiedostan, milloin oireeni alkoivat selvästi pahentua (n.16-vuotiaana) ja toisaalta milloin oireeni alkoivat lievittyä hieman (n. 26-vuotiaana) ja kun ne lievittyivät merkittävästi (kolmenkympin hujakoilla).
Olen lukenut alan kirjallisuutta ja perehtynyt tunne-elämän epävakauteen ja lähestulkoon kaikki mitä olen koskaan lukenut rajatilapersoonasta resonoi kohdallani. Osa nykyään enemmän menneisyyteni kohdalla, mutta paljon on vieläkin korjattavaa.
Olisiko täällä muitakin ei-diagnosoituja, jotka kokevat epävakauden olleen elämässä merkittävä haittatekijä ja este normaalille kehittymiselle ja elämänkululle?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mieheni sanoo että mulla ois epävakaa. Oon alkanut kiinnittää enemmän huomiota käytökseeni. En ole ihan varma itse, voisiko mulla olla epävakaa. Hankala osaan kyllä ollaja huomannut että en kovin tasainen ole aina..
Mutta jos mulla on se, niin ymmärrän paremmin itseäni.
MIllainen miehesi on?
Mun mies on ensimmäinen normaali mies. Rakastava, hyvä mies. Ollaan oltu 6v naimisissa.
Aiempi mieheni oli narsistinen ja en nykyään tajua miksi tuhlasin vuosia siihen. Alan vasta päästä yli siitä kaikesta paskasta mitä koin. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Kyllähän tuo kovasti epävakaalta kuulostaa. Melkein sanoisin, että kuuntele Sam Vakninin Youtube-kanavaa, mutta ehkä se ei ole kuitenkaan hyväksi, jos alat tuntea itsesi huonoksi ja ongelmaiseksi, kun asiasta puhutaan niin suoraan, mitä epävakaa tekee. Auttaa kuitenkin tunnistamiseen, jos pää kestää.
Toivottavasti saat tukea ja etsi vaikka jotain vertaistuellisia kanavia Youtubesta. Tuostahan on hyvä mahdollisuus parantua, kun saa hoitoa ja tiedostaa ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Nykykäsityksen mukaan esimerkiksi narsismi vaatii geneettisen alttiuden ja laukaisevan trauman lapsuudessa. Aivot eivät koskaan parane kokonaan, vaikka niitä voi tietyssä määrin kouluttaa neuroplastisesti. Ne ovat kuitenkin muovautuneet sellaisiksi kuin muovautuivat. Oma mantelitumakkeeni on paskana lapsuuden kompleksisen trauman myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Nykykäsityksen mukaan esimerkiksi narsismi vaatii geneettisen alttiuden ja laukaisevan trauman lapsuudessa. Aivot eivät koskaan parane kokonaan, vaikka niitä voi tietyssä määrin kouluttaa neuroplastisesti. Ne ovat kuitenkin muovautuneet sellaisiksi kuin muovautuivat. Oma mantelitumakkeeni on paskana lapsuuden kompleksise
Epävakaushan ei taida nykytiedon mukaan edes kaikkien asiantuntijoidenkaan mielestä välttämättä kuulua näihin B-klusterin persoonallisuushäiriöihin vaan kyse on jostain täysin muusta, muiden persoonallisuushäiriöiden kohdalla kun parantumista tai edes lievittymistä ei ole välttämättä odotettavissa. Epävakaa taas ei ole resistentti oikeanlaiselle hoidolle. Mitä se siis on? Ilmeisesti on väläytelty yhteyttä neuroepätyypillisyyteen. Sehän voisi toisaalta selittää aivojen pinttymisen toistamaan sitä lapsuuden traumaa kun taas yleisesti sanotaan aivojen olevan niin plastinen elin että normaali aivoilla luulisi pääsevän haitallisista toimintatavoista eroon aikuisuuteen mennessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on epäilty epävakaata persoonallisuushäiriötä. Mutta kun en ole parisuhteessa tai muissa kovin läheisissä ihmissuhteissa, niin olen oireeton. Olen tullut tulokseen, että oireet ovat tosiasiallisesti kiintymyssuhdetrauma. Vanhemmillani on narsistisia piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on epäilty epävakaata persoonallisuushäiriötä. Mutta kun en ole parisuhteessa tai muissa kovin läheisissä ihmissuhteissa, niin olen oireeton. Olen tullut tulokseen, että oireet ovat tosiasiallisesti kiintymyssuhdetrauma. Vanhemmillani on narsistisia piirteitä.
Jäsentymätön tai vähintään ristiriitainen kiintymyssuhde löytyy aikan monen epävakaan historiasta. Kiintymyssuhdetrauma ei tosin taida olla diagnoosi, vaikka monen diagnoosin takaa se aivan varmasti löytyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Nykykäsityksen mukaan esimerkiksi narsismi vaatii geneettisen alttiuden ja laukaisevan trauman lapsuudessa. Aivot eivät koskaan parane kokonaan, vaikka niitä voi tietyssä määrin kouluttaa neuroplastisesti. Ne ovat kuitenkin muovautuneet sellaisiksi kuin muovautuivat. Om
Epävakaushan ei taida nykytiedon mukaan edes kaikkien asiantuntijoidenkaan mielestä välttämättä kuulua näihin B-klusterin persoonallisuushäiriöihin vaan kyse on jostain täysin muusta, muiden persoonallisuushäiriöiden kohdalla kun parantumista tai edes lievittymistä ei ole välttämättä odotettavissa. Epävakaa taas ei ole resistentti oikeanlaiselle hoidolle. Mitä se siis on? Ilmeisesti on väläytelty yhteyttä neuroepätyypillisyyteen. Sehän voisi toisaalta selittää aivojen pinttymisen toistamaan sitä lapsuuden traumaa kun taas yleisesti sanotaan aivojen olevan niin plastinen elin että normaali aivoilla luulisi pääsevän haitallisista toimintatavoista eroon aikuisuuteen mennessä.
Minun käsitykseni mukaan jotkut oireilevat kehityksellistä C-PTSD:ää epävakauden oirekuvalla. Kun traumaa hoidetaan ja henkilö oppii säätelykeinoja, lievittyvät oireet. Onhan jopa narsismikin omanlaisensa CPTSD, koska sekin vaatii lapsuudenaikaisen kehityksellisen trauman.
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Minua häiritsee kiintymyssuhdeongelmista puhuminen, koska siinä jää huomiotta se lapsen traumatisoituminen, hypätään suoraan lopputulokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Minua häiritsee kiintymyssuhdeongelmista puhuminen, koska siinä jää huomiotta se lapsen traumatisoituminen, hypätään suoraan lopputulokseen.
Se kiintymyssuhteen häiriintyminenhän on usein se varhaisin trauma, jonka lapsi kokee. Muut traumat sitten rakentuvat sen päälle, jolloin turvallinen kiintymys voi suojata henkilöä myöhempien traumojen vaikutuksilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voikin kysyä missä määrin varhaisen kiintymyssuhteen häiriintyminen vaikuttaa tällaisten ongelmien syntyyn. Ei tarvitse olla kuin vähän herkempi ihminen hermostoltaan, niin vanhemman ailahtelevuus voi vaikuttaa tuhoisasti kehitykseen ja ihmisen myöhempään käsitykseen itsestään. Väitän ettei kukaan persoonallisuushäiriöinen oikeasti ole mitenkään "sairas" vaan kyse on aivojen sopeutumisesta olosuhteisiinsa ja siitä johtuen aivot oppivat toimimaan vastaisuudessa aina samalla tavalla, kun jokin asia muistuttaa siitä lapsuuden kaltoinkohtelusta edes etäisesti.
Minua häiritsee kiintymyssuhdeongelmista puhuminen, koska siinä jää huomiotta se lapsen traumatisoituminen, hypätään suoraan lopputulokseen.
Se kiintymyssuhteen häiriintyminenhän on usein se varhaisin trauma, jonka lapsi kokee. Muut tra
No siitähän se syntyy, mutta typistyy siihen, että on kiintymyssuhdetrauma ja oot nyt tuollainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pienen lapsen tunteet eivät tule kohdatuksi tarkoituksenmukaisesti niin joillekin käy sitten näin että syntyy jonkinlainen tunnefobia joka johtaa tunteiden ilmaisemiseen tavoilla, jotka hajottavat henkilöä ja kaikkia ihmisiä tämän ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Kun pienen lapsen tunteet eivät tule kohdatuksi tarkoituksenmukaisesti niin joillekin käy sitten näin että syntyy jonkinlainen tunnefobia joka johtaa tunteiden ilmaisemiseen tavoilla, jotka hajottavat henkilöä ja kaikkia ihmisiä tämän ympärillä.
Lisään edelliseen vielä selvennykseksi, että kun primääritunnetta ei ole opittu tunnistamaan tai hallitsemaan vanhemman tai huoltajan avulla, niin käy monesti niin, että vielä aikuisenakin jonkun lapsuudesta muistututtavan tapahtuman laukaisemat primääritunteet kuten suru ja viha jäävät sekundääritunteiden alle. Toisin sanoen ihminen menettää kontrollin pohjalla olevien tunteidensa, joita ei kykene tunnistamaan, vuoksi. Tämä sitten johtaa jopa itsetuhoisuuteen, itsesyytöksiin ja myös muiden syyttämiseen omasta olostaan. Mikä tarve siellä pohjalla onkaan? Sitä voisi moni epävakaa kysyä itseltään, kun kontrolli lähtee lapasesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tämän erottaa maallikolle narsismista?
Lukematta tekstiä voin sanoa, että kyllä on ja vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän erottaa maallikolle narsismista?
On narsistin vastakohta monessa asiassa ja narsisti ja epävakaa ovat unelmakumppanit toisilleen ruokkimaan toistensa sairautta pahemmaksi ja ovat siksi täysin kiinni toisissaan.
Narsisti suuntaa kaiken pahan itsestään ulos, epävakaa imee kaiken pahan itsensä sisään, omansa ja muiden. Narsisti syyttää muita, epävakaa itseään eli suhteessa ollaan yhtä mieltä siitä, kenen vikaa kaikki ongelmat ovat.
Molemmilla on äärimmäisen herkkä nahka sekä tyhjä sisus. Epävakaalla sitä sisusta saattaa olla jonkin verran, mutta hän on valmis sivuuttamaan sen ja ottamaan tilalle narsistin tarjoaman roolin, jota alkaa täyttää. Molemmat tarvitsevat vakuuttelua ja ihailua, jotta pysyvät joten kuten kasassa. Rakkaus lähtee liikkeelle valtavalla voimalla ja vuoristorata on taattu.
Kun epävakaa menettää malttinsa, hän vahingoittaa itseään tai uhkaa sillä. Kun narsisti menettää malttinsa, hän vahingoittaa epävakaata tai tämän omaisuutta, mainetta tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän erottaa maallikolle narsismista?
On narsistin vastakohta monessa asiassa ja narsisti ja epävakaa ovat unelmakumppanit toisilleen ruokkimaan toistensa sairautta pahemmaksi ja ovat siksi täysin kiinni toisissaan.
Narsisti suuntaa kaiken pahan itsestään ulos, epävakaa imee kaiken pahan itsensä sisään, omansa ja muiden. Narsisti syyttää muita, epävakaa itseään eli suhteessa ollaan yhtä mieltä siitä, kenen vikaa kaikki ongelmat ovat.
Molemmilla on äärimmäisen herkkä nahka sekä tyhjä sisus. Epävakaalla sitä sisusta saattaa olla jonkin verran, mutta hän on valmis sivuuttamaan sen ja ottamaan tilalle narsistin tarjoaman roolin, jota alkaa täyttää. Molemmat tarvitsevat vakuuttelua ja ihailua, jotta pysyvät joten kuten kasassa. Rakkaus lähtee liikkeelle valtavalla voimalla ja vuoristorata on taattu.
Kun epävakaa menettää malttins
Tämän kuvauksen perusteella ap on molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Miten erottaa kompleksi traumaperäinen stressihäiriö epävakaasta persoonallisuudesta?
Ei se ole vaikeaa, vaikka moni ei siihen toki kykenekään, etenkään maallikko. Eivät ihmiset tajua juuri muuta kuin pelkän epävakauden ja sitä tarjotaan kaikkeen oli sitten oikeasti kyseessä vaikkapa juuri stressi- ja traumaperäinen oireilu, vakava uupumus, masennus tmv. Ihan hemmetin raskaita nämä lähes poikkeuksetta ihan pihalla olevat keittiöpsykologit.
Tuota diagnoosia annetaan ilman kummempia tutkimuksia. Ei missään nimessä kannata sitä hakea. Mulle annettin tuo ja muutaman vuoden sain vääränlaista terapiaa. Siitäkin huolimatta, että mielialani ei vaihdellut jatkuvasti ja olen pärjännyt hyvin työelämässä, eikä ole addiktioita tai itsariyrityksiä takana. Oloni oli vain väsynyt ja apaattinen.
Lopulta tultiin tulokseen, että oireilin vain uupumusta + asperger-piirteitä. Kun pääsin vakituiseen, hyvin palkattuun työhön ja katkaisin välit kuluttaviin ihmisiin, paranin heti.
Nykyisen hoitokontaktin mukaan mulla ei ole koskaan ollut epävakaata persoonallisuutta, mutta diagnoosia ei pysty enää kumoamaan. Se kummittelee kaikissa kanta-merkinnöissäni: mm. viime viikolla kun jouduin päivystykseen jossa ranteeni kipsattiin...
"Kaikki oikkuilu oli muiden syytä ja minun kärsimykseni ei todellakaan ollut mielenterveysongelma, vaan normaali vastaus ikävien ihmisten käytökselle minua kohtaan." Tämä ei tod. ole epävakaata persoonallisuutta. Se miksi oireilet, nimenomaan on muiden syy, ei sinun <3
Osaatko olla yksin ja silloin rauhallinen? Siis elämässä, ilman suhdetta.
En ole koskaan elänyt yksin. Seilannut parisuhteesta toiseen. Kun jään yksin joudun edelleen usein lamaantuneeseen tilaan, jossa ahdistavat ajatukset saattavat ottaa vallan tai olen muuten vain levoton, enkä saa mitään aikaiseksi. Helposti alan kuvitella, ettei elämälläni ole päämäärää, eikä minun kannata siis edes yrittää mitään, kun epäonnistun kuitenkin aina. Yksinolo selvästi triggeröi joitakin osia minussa tulemaan ajatuksiini. Olen yhdistänyt tämän turvattomuuteen, joka juontanee lapsuudesta. Yksinäisyydessä turvattomasti kiintyneen hylätyn lapsen moodi nousee pintaan ja rankaiseva moodi iskee sen kimppuun.
Harrastatko (irto)seksiä, jotta voisit tuntea itsesi halutuksi?
Parisuhteita ennen tein jotain tällaista, itsetuhoista seksikäyttäytymistä humalassa. Parisuhteissa yhdistin seksin ja toisen nautinnon kokemukseen siitä, olenko minkään arvoinen. Jos en kokenut olevani jatkuvasti haluttu, en ollut enää kellekään yhtään mitään, en edes itselleni.
Millaiseksi ihmiseksi näet itsesi, ihan itse, ei minä muut sinua pitävät?
Nykyisin olen ihminen, jolla on joku lapsenomainen kypsymätön puoli edelleen sisällään ja se aktivoituu helposti stressitilanteissa. Edelleen on vaikeaa kuvitella, mitä haluan tulevaisuudelta, millainen ihminen haluan olla ja ylipäänsä aikuisen ihmisen elämää on vaikeaa elää, kun vähän väliä taantuu avuttoman lapsen tasolle ja alkaa pelätä, ettei pärjää yksin. Ja toisinaan en tiedä, miksi teen päätöksiä ja pidänkö oikeasti siitä, mistä pidän vai pidänkö siitä vain koska joku toinen pitää siitä samasta. Etenkin nuorena matkin helposti toisten ihmisten kiinnostuksenkohteet, kun en tiennyt edes mistä musiikista oikeasti pidän ja halusin pitää samasta kuin joku josta pidän, jotta hän hyväksyisi minut. Helposti otan myös jonkun ihmisen ihailuni kohteeksi ja pääni sisällä alan kuvitella olevani kuin hän. Nuorena matkin ihailemieni julkkisten tyylin päästä varpaisiin. Edelleen minulla on aina joku joka haluaisin olla enemmän kuin minä itse.
MIten muut olosuhteesi muuttuivat kolmekymppisenä? Lapsuuskodissasi oli alkoholismia, laiminlyöntiä tai väkivaltaa?
Jokin varmaan napsahti päässä oikeaan asentoon. Tunteet laimenivat parisuhteessa ja tuntuu kuin olisin vapautunut suuresta taakasta. Edelleen on kuitenkin vaikea kuvitella luopuvansa parisuhteesta, vaikka tässä ei ole kyse oikeastaan enää muusta kuin läheisriippuvaisuudesta ja kämppäkaveruudesta. Jotenkin se kuitenkin rauhoittaa minua. Pelkään edelleen yksin jäämistä, koska se tuntuu edelleen samalta kuin kuolema.
Lapsuudessa oli vanhemman narsismia, vanhempien henkilökohtaisen elämän haasteita: parisuhdeongelmia, lapsuuden selvittämättömiä traumoja. Mielestäni koin myös niin sanottua emotionaalista insestiä/parentifikaatiota toisen vanhemman toimesta. Alkoholia kului ja usein joutui kuulemaan aikuisten tappelua tai muuten vain aikuisten korville kuuluvia juttuja. Aikuiset olivat myös vastenmielisiä ja pelottavia humalassa ollessaan. Ulkonäköön kiinnitettiin negatiivista huomiota, häpeällä kasvatettiin kieroon. Sellaista aika perinteistä 80-90-luvun kasvatusta varmasti. Eikä kukaan koskaan kysynyt, miten menee, miltä tuntuu, mitä haluaisin tehdä elämässäni. Aloin itsekin käyttää alkoholia väärin tultuani aikuisikään.
-ap