Lue keskustelun säännöt.
Ahdistus/paniikkihäiriön kanssa kamppaileville
28.02.2024 |
Oma bingokorttini tämän hetkisessä akuutissa ahdistushäiriössä. Löytyykö tunnistettavia asioita?
1. Jatkuva pettymyksien käsittely on uuvuttavaa: saatat olla kunnossa illalla, mutta heräät taas kamalaan oloon, tai tunnet olosi hyväksi aamulla, mutta yhtäkkiä iltapäivällä ahdistus iskee kovaa. Ja näin jatkuvasti.
2. Ajatuksesi keskittyvät pääasiassa itseesi, henkisiin ja fyysisiin tuntemuksiisi, etkä oikein kykene kiinnostumaan muista enää. Tuijotat, mutta sisäinen liskoaivosi märehtii omiaan.
3. Joskus tunnet niin pahaa ahdistusta, ettet tiedä, tuletko hulluksi, vai pitäisikö lyödä nyrkillä seinään tai itseäsi.
4. Joskus ahdistus tuntuu mustalta, raskaalta pallolta ylävatsassa, joka vain kasvaa ja kasvaa, etkä tiedä, pitäisikö sinun oksentaa, itkeä vai huutaa se ulos. (Itse olen huomannut, että itku auttaa..)
5. Tuntuu kuin olisit loputtomassa painajaismaisessa vuoristoradassa, hyvistä hetkistä huonoihin. Kukaan ei voi sanoa, milloin tämä vuoristorata päättyy, joten sinun on vain istuttava ja odotettava. Ja yritettävä luottaa siihen, että tämäkin menee ohi. (Huolimatta siitä oletko terapiassa/lääkityksellä ym, kärsivällisyyttä koetellaan).
6. Pelko siitä, entä jos jonain päivänä en vain enää kestä, ja yrität olla ajattelematta tulevaisuutta vaan keskittyä olemaan päivään kerrallaan
7. Terävien veitsien piilottaminen.. ne ahdistavat esillä, koska päähän voi pomsahtaa pelkoajatus, että entä jos tulen niin huonoon kuntoon, että satutan itseäni.
8. Vaikka ihmiset/terapeutti sanovat, että paranet mutta hitaasti, hitaus on sinulle liian hidasta, etkä usko paranevasi ollenkaan (paitsi hyvänä päivänä saatat tuntea toisin). Hyvinä päivinä tai hetkinä tunnet jonkinlaista luottamusta paranemiseen, saat toivonsäteen, kunnes huono hetki mätkäisee päin pläsiä ja tunnet olosi toivottomaksi jälleen.
9. Jatkuvaa taistelua toivon ja toivottomuuden välillä. Uuvuttavaa.
10. Yrität välttää uutisia, koska ainoat asiat, joita kuulet/poimit, ovat otsikoita pelottavista mielenterveysasioista (xx teki itsemurhan, depressio niin paha, ettei mikään auttanut jne.). Aivot nappaavat ne vain sinua ahdistavimmat asiat.
11. Usein ajattelet, että tuntemasi ahdistus on pahempi kuin kenenkään muun, ja että sinulla on oltava jokin muu, pahempi mielenterveysongelma, jota kukaan ei ole vielä huomannut (vaikka lääkärisi/terapeuttisi sanoo sen olevan ahdistusta/GAD, ja vertaistukioalstoja lukemalla aivan samoja haasteita muillakin). Et vain voi uskoa, että ahdistus voi saada sinut tuntemaan itsesi näin kamalaksi ja pelokkaaksi.
12. Etsit vakuutusta verkosta, luet muiden kokemuksia, yrität löytää onnellisia tarinoita siitä, miten joku, joka on tuntenut kuten sinä nyt, on parantunut. Siksi pyörit vaikkapa vauva.fi foorumilla kirjoittamassa :D
13. Olet kiinnostunut lukemaan mahdollisista lääkkeistä ahdistukseen, ja tietenkin sivuvaikutusten tarinat, jotka sitten pelottavat sinua niin paljon, ettet uskalla aloittaa mitään. Sitten tunnet olevasi ansassa, koska et tunne oloasi hyväksi, mutta olet liian peloissasi kokeillaksesi mahdollista parannuskeinoa.
14. Vietät liikaa aikaa verkossa, poimit vain surulliset, pelottavat tai negatiiviset asiat mielenterveydestä tai lääkkeistä, stressitasosi nousevat, minkä jälkeen seuraa huono uni ja seuraavana aamuna pahempi ahdistus.
15. Olet nähnyt instassa, tiktokissa jne miljoona selhelp videota, tee sitä, tee tätä, ota tuota, älä tee tätä, älä ota tuota.. ja nekin lopulta saavat sinut ahdistuneeksi.
16. mutta periksi ei samperi anneta
Tällaisia mietteitä täällä tänään, onko mikään sinulle tuttua?
Kommentit (117)
Oman ahdistukseni ovat aiheuttaneet yhdessä autismikirjo, on siis yksi sen oireista, mutta selkeästi myös ihan oma vaivansa, vaikea elämä ja useat hyvin traumaattiset kokemukset. Diagnoosini on siis vain autismikirjo. Ahdistuksesta en siis ole edes saanut diagnoosia. Tunnistan itsessäni osittain samoja asioita ap:n kanssa. Mitään hoitoa tai apua itse en tähän ole siis saanut kun ei ole edes virallista diagnoosia. Varmasti se, jos pystyisin muuttamaan elinolosuhteita, jotka ovat nykyiset paljon itsestäni riippumattomista syistä vointini parantuisi. En kuitenkaan koe varsinaisesti olevani masentunut tai itsetuhoinen. Olen kärsinyt tästä niin kauan kuin muistan, jo ennen kuin osasin sanoittaa tätä ja luulin sitä ensin masennukseksi, vaikka kyllä tämä on aina ensisijaisesti varmasti juurikin ahdistusta ollut. Kirjoitan kohta vielä vähän lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko bingo tuli täyteen 7. kohtaa lukuunottamatta. Olen ollut tyytyväinen siihen, että itsetuhoisuutta ei ole.
Se hitaus! Tuntuu just siltä, ettei se mene ikinä mihinkään. Hyvät päivät nostattaa toiveen, ja sitten huono päivä tiputtaa vaan tavallista korkeemmalta. Itsellä ollut nyt 3 tai 4 vuotta työkyvyttömyyttä. Olin joskus oikein älykäskin ihminen, nyt olen aivosumuinen zombi joka ei muista mitään, ei edes sanoja.
Joo se sanonta taisi ollakin että kun on kivaa niin aika menee nopsaan joten tässä sitä madellaan, jos ei muuta hyvää niin kärsivälliseksi tässä kai oppii :D ap
Vierailija kirjoitti:
Oman ahdistukseni ovat aiheuttaneet yhdessä autismikirjo, on siis yksi sen oireista, mutta selkeästi myös ihan oma vaivansa, vaikea elämä ja useat hyvin traumaattiset kokemukset. Diagnoosini on siis vain autismikirjo. Ahdistuksesta en siis ole edes saanut diagnoosia. Tunnistan itsessäni osittain samoja asioita ap:n kanssa. Mitään hoitoa tai apua itse en tähän ole siis saanut kun ei ole edes virallista diagnoosia. Varmasti se, jos pystyisin muuttamaan elinolosuhteita, jotka ovat nykyiset paljon itsestäni riippumattomista syistä vointini parantuisi. En kuitenkaan koe varsinaisesti olevani masentunut tai itsetuhoinen. Olen kärsinyt tästä niin kauan kuin muistan, jo ennen kuin osasin sanoittaa tätä ja luulin sitä ensin masennukseksi, vaikka kyllä tämä on aina ensisijaisesti varmasti juurikin ahdistusta ollut. Kirjoitan kohta vielä vähän lisää.
Olen aina yrittänyt hoitaa tätä syömällä. Päihteisiin en koske. Tietenkään lohtusyöminen ei auta ja ruokavalioni on ihan pielessä. Vasta krooniset suolistovaivat, joista niistäkään ei ole mitään virallista diagnoosia ovat pakottaneet lopettamaan monen ruoan syömisen. Mutta paljon on myös itselleni sopivaa ruokaa. Olen lihava ja tajuan kyllä sen.
Yritän välttää niitä tilanteita, joissa tiedostan pahan ahdistuspaniikin iskevän, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista. Yritän myös käydä mielessäni näitä tilanteita etukäteen läpi, mutta nämä tilanteet menevät silti usein pieleen. Kärsin siis sosiaalisten tilanteiden pelosta ja aistiyliherkkyyksistä. Jatkuvien uusien pettymysten ja asioiden sujumattomuuden vuoksi kynnys normaaliin elämään kasvaa koko ajan.
Itse kohtauksissa tilanteen ollessa pahimmillaan syke on todella korkea, keho tärisee, sydän hyppii kurkkuun ja tuntuu, että tukehtuu. Hengittäminen on raskasta ja joudun huitomaan kättä naamani edessä myös julkisilla paikoilla ja näytän varmasti sekopäältä. Kotonani joudun usein pakenemaan pimeään vessaan. Sukulaisellani on monta diagnoosia, tyyliin kaikki muut paitsi tätä ja tätä tämä sukulaiseni ei ymmärrä. Ajattelee, että vain keksin tämän ja pitää tätä laiskuutena ja tekosyynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman ahdistukseni ovat aiheuttaneet yhdessä autismikirjo, on siis yksi sen oireista, mutta selkeästi myös ihan oma vaivansa, vaikea elämä ja useat hyvin traumaattiset kokemukset. Diagnoosini on siis vain autismikirjo. Ahdistuksesta en siis ole edes saanut diagnoosia. Tunnistan itsessäni osittain samoja asioita ap:n kanssa. Mitään hoitoa tai apua itse en tähän ole siis saanut kun ei ole edes virallista diagnoosia. Varmasti se, jos pystyisin muuttamaan elinolosuhteita, jotka ovat nykyiset paljon itsestäni riippumattomista syistä vointini parantuisi. En kuitenkaan koe varsinaisesti olevani masentunut tai itsetuhoinen. Olen kärsinyt tästä niin kauan kuin muistan, jo ennen kuin osasin sanoittaa tätä ja luulin sitä ensin masennukseksi, vaikka kyllä tämä on aina ensisijaisesti varmasti juurikin ahdistusta ollut. Kirjoitan kohta vielä vähän lisää.
Olen aina yrittänyt hoitaa tätä syömä
Onko sinulla ollut mitään lääkkeitä noihin paniikki/ahdistuskohtauksiin, propralia tai rauhoittavia tm, vai koetko että pärjäät ilman, seilaat vaan kohtaukset läpi?
Vastaan 26:lle. En ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä. Se on ehkä hyväkin kun menen helposti sekaisin jo jostakin voimakkaasta hajusta ja jo ihan tavallinen kodin siivoamiseen käyttämä sitruunalta tuoksuma puhdistuainekin tuntuu menevän päähän. Lisäksi nuo syömisongelmat osoittavat, että taidan omata jonkin alttiuden riippuvuuksiin. Monesta pysyttelen erossa, mutta ruoasta ei voi luopua. Toivon saavuttavani vielä joskus terveellisen ruokavalion, jonka myötä en edes halua mitään makeaa, suolaista tai rasvaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on unettomuuteen, masennukseen, sos.fobiaan ja paniikkioireisiin olantsapiinia, ketipinoria ja ssri-lääkettä. Näitä lääkityksiä ennen hoidin ahdistustani ja kamalaa oloani alkoholilla, kun en kestänyt olla olemassa muuten. Lääkitysten kanssa alkoi elämä taas hymyilemään. Toki alussa oli paljon sivuoireita niistä, mutta menivät sitten päivä päivältä siedettäviksi ja nyt ei ole oikeastaan mitään sivuvaikutuksia. Pientä huimausta silloin tällöin vaan. Ilman lääkityksiä olisin varmaaan kuollut oman käden kautta. Toki lääkityksissä on omat riskinsä, mutta niitä on elämässä muutenkin.
Toivottavasti et tarvitse lääkityksiä ja olosi paranee vaikka terapian kautta tms.
Sulla kroonistuu nuo oireet jos et hae lääkityksiä. Ne olot pitää saada jollain keinolla pois, edes vähäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteet voivat olla osittain samanlaisia eri ihmisillä mutta syytkin vaihrelevat joten ap:n ohje ei sovellu kaikille. Persoonallisuuskin vaikuttaa sillä toisulla on psyykkisiä ongelmia tai jopa sairauksia. Toisia on taas myös kaltoinkohdeltu.
Tiedoksi myös terveysalan ammattilaisille.
Kohtaa hoitaja ihminen yksilönä äläkä kuvittele tuntevasi häntä oireiden perusteella kuten eivät lääkäritkään tunne.
Ihmistuntemus sekä ammattitaitoisuus auttavat. Kokemuksistasikaan ei ole haittaa. Monessa kohdassa tehdään täysin vääriä olettamuksia.
Kiitos aloittajalle omasta kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Sulla kroonistuu nuo oireet jos et hae lääkityksiä. Ne olot pitää saada jollain keinolla pois, edes vähäksi aikaa.
On teillä suureellinen kuva siitä että tunteetkin katoavat lääkityksellä. Varmasti jotkut tarvitsevat niitäkin. Kaikki eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla kroonistuu nuo oireet jos et hae lääkityksiä. Ne olot pitää saada jollain keinolla pois, edes vähäksi aikaa.
On teillä suureellinen kuva siitä että tunteetkin katoavat lääkityksellä. Varmasti jotkut tarvitsevat niitäkin. Kaikki eivät.
Ei ne tunteet katoakaan. Muuttuvat vaan siedättävämmäksi.
omalla kohdalla nuorempana ensimmäistä kertaa koettu ahdistushäiriö saatiin talttumaan pienellä määrällä ssri:tä, mutta vuosien, useiden surullisten menetysten, työkuorman jne jälkeen puhkesi uudelleen. Nyt jokusen kk ollut rauhoittavat pienellä annoksella mutta niitä ajan nyt alas ja pohdin mitäs seuraavaksi, terapian lisäksi siis. Kiitos myös teille jotka jaatte kokemuksianne/tunteitanne -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuo viestin 23 ja pari viestiä sen jälkeen kirjoittanut. Onneksi tosiaan olen itse onnistunut pysymään erossa päihteistä, mutta ymmärrän tuon, että joku yrittää hoitaa tätä alkoholilla, sillä kuten aikaisemmin kerroin itselläni se keino on vaan ruoka. Sama toimintamekanismi näissä kaikissa turmiollisissa ja riippuvuutta aiheuttavissa tuhoon tuomituissa vahingollisissa hoitoyrityksissä kuitenkin on. Tämä myös kertoo siitä, että oikeaa apua vaivaan ei ole saanut tai jos on saanut niin se ei ole auttanut.
Omalla kohdalla tosiaan se, että voisin aloittaa alusta jossakin muualla mukanani vain muutama muovikassi vanhan elämäni tavaroita auttaisi varmasti paljon, mutta kun tällaisen irtioton tekeminen ja taakan taakse jättäminen ei vaan onnistu. Tietenkään en nyt voi autismikirjosta koskaan parantua, mutta tällainen irtiotto voisi ehkä jopa parantaa ahdistuksen kokonaan. Lääkehoito ja itsensä huomaaminen ei näitä olosuhteita poista ja tavallaan kai lääkkeiden vetäminen siihen, että keskeisin vaikeuksia paremmin olisi jotenkin alistumista ja sen hyväksyminen, että kaikki on vain omaa syytäni, aivan kuin olosuhteissa ja kaikessa kohtaamassani ikävässä ja traumaattisissa kokemuksissa ja muissa tämän mahdollistaneissa ihmisissä ei olisi mitään vikaa. Koko ajatus tässä on väärä, sillä niitä olosuhteita pitäisi muuttaa, jotta voisin voida paremmin. En ole vahva ihminen, mutta haluan kuitenkin pitää pääni selvänä. Toki vaikka päihteitä en käytäkään niin nämä vaivat jo itsessään saavat pään ihan sekaisin ja järki tuntuu katoavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla kroonistuu nuo oireet jos et hae lääkityksiä. Ne olot pitää saada jollain keinolla pois, edes vähäksi aikaa.
On teillä suureellinen kuva siitä että tunteetkin katoavat lääkityksellä. Varmasti jotkut tarvitsevat niitäkin. Kaikki eivät.
Ei ne tunteet katoakaan. Muuttuvat vaan siedättävämmäksi.
Eivät välttämättä muutu mutta kaikki eivät koe omia tunteitansa samalla tavalla tai samanlaisiksi. Toiset sietävät enemmän ja koko pakettiin vaikuttaa se syy mistä ne tunteet johtuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä aloitus, kertokaa mahdollisimman rehellisesti omista ongelmistanne niin voimme opiskella näitä asioita. On myös äärimmäisen mielenkiintoista lukemista nämäkin, kuvailkaa kaikki. Olen itse sitä mieltä että tämänlainen asioiden ulostuominen sekä rehellinen avaaminen voi tuoda hyvää oloa ja helpottaakin. Saa vertaistukea ja se rehellisyys tuntuu hemmetin hyvältä. Ei tarvitse hävetä!
Aivan älyttömän hyvin kuvailtu, ap.
Lisäisin tuohon vielä epäonnistumisen ja jopa vihan tunteet itseä kohtaan siitä, ettei pysty kontrolloimaan omaa mieltään.
Tuohon kaikkeen oireiluun kun lisää vielä disossosiaation ja voimakkaan sekoamisen tunteen, niin lääkkeistä huolimatta on haastavaa.
Joskus kun ei ahdista, oikein ihmettelee, että mikäs nyt on. :D
Silti, kaikesta huolimatta, elän onnellista elämää.
Olen syntynyt jo 1980-luvulla, eikä silloin mitään autismikirjoa tunnistettu tai diagnosoitu. Nykyään olisikin siis varmasti ihan suoraan erityislapsi. Diagnoosin sain vasta aikuisena ja varmasti elämäni olisi ollut helpompaa, jos olisin saanut diagnoosini jo lapsena. Tämä tuskin olisi kuitenkaan mitenkään voinut estää monia niistä traumaattisista kokemuksista, joita itsestäni riippumattomista syistä olen elämäni aikana joutunut kokemaan. Toivon saavani vielä ihan virallisen diagnoosin myös ahdistuksesta niin että olisi edes jotain virallista todistetta tästä. Tietenkään virallinen diagnoosi ei tätä paranna, enkä sitä oletakaan, mutta ehkä sen myötä saattaisi helpommin päästä jopa eläkkeelle, sillä en oikeasti edes ole työkykyinen, enkä työllisty koskaan lukuisista ongelmistani johtuen.
Kaikille koteihin tiedoksi että kuunnelkaa jos joku haluaa kertoa miltä tuntuu kuten esimerkiksi aloittaja on tehnyt. Puhuminen auttaa monesti. Kaikki eivät valita koko ajan mutta jo se voi tuoda paljon turvaa kun on joku joka kuuntelee ja parasta on jos vielä ymmärtää tai ainakin haluaa ymmärtää ihmistä. Keskustelkaa, kysykää jos ette ymmärrä. Hienous piilee siinä että saa sanoittaa KAIKEN täysin rehellisesti ulos ilman pelkoa siitä että joku aikoo jotakin pahaa. Kaikesta oppii ja se lisää tietoutta yhteiskunnassamme ja auttaa jatkossa muitakin enemmän. Valitettavasti totuus on se että terapia ei ole kaikille ja johtuu myöskin siitä että tunteet eivät katso kelloa ja kun ne ovat ohitse, ei ole tarvetta tuelle. Kaikki eivät tarvitse neuvoja itsellensä, keskusteluapu toki voisi ollakin joissakin tilanteissa silti hyväksi mutta sellaisia palveluita ei ole saatavilla. Vain palveluita heille jotka tarvitsevat tukea ja/tai apua elämäänsä muutenkin. Kertokaa lisää näistä tukimuodoista. Se minkä olen itse saanut tiedoksi on tämä, valitettavasti joten ei ollut minulle sopivia terapiapalveluita eli sellaista keskusteluseuraa jossa voisin pohtia asioita ja olla täysin rehellinen kaikesta kaltoinkohtelustani. Tässä tämäkin tieto.
Pitäisi mennä hammaslääkäriin, mutta en vaan pysty menemään. Ehkä Diapamin voimalla pystyisin. Vaikka en käytäkään lääkkeitä, enkä sinällään halua niitä käyttää olen silti muutaman oikein pahan tilanteen yhteydessä miettinyt, että olisiko Diapam ehkä auttanut. Tiedän kyllä tuon olevan täyttä huumetta ja voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavaa. En tiedä, saisinko edes reseptiä tähän tai mihinkään vastaavaan. Liikaa tällaisiin lääkkeisiin lääkärit reseptejä kirjoittavat. Täysin ymmärrettävää on, että esim. Diapam ei ole Kela-korvattava lääke. Tärkeämpää kuin tällaisen Kela-korvattavuus olisi nyt saada syyhylääkkeisiin Kela-korvaus.
Vierailija kirjoitti:
Aivan älyttömän hyvin kuvailtu, ap.
Lisäisin tuohon vielä epäonnistumisen ja jopa vihan tunteet itseä kohtaan siitä, ettei pysty kontrolloimaan omaa mieltään.
Tuohon kaikkeen oireiluun kun lisää vielä disossosiaation ja voimakkaan sekoamisen tunteen, niin lääkkeistä huolimatta on haastavaa.
Joskus kun ei ahdista, oikein ihmettelee, että mikäs nyt on. :D
Silti, kaikesta huolimatta, elän onnellista elämää.
Tosi lohduttavaa kuulla että elät onnellista elämää, hieno juttu <3 Ja joo se unohtui tuosta bingokortistani, tuo itsensä syyttely. Se on armotonta joskus.. "ryhdistäydy/herää/ei tässä mitään, nyt skarppaa, ei tämä ole vaarallista, mitä tässä hermoilemaan" jne. Toinen mikä omalta osaltani on ollut vahva on myös se että "olisi pitänyt tajuta aiemmin että seinään päin tässä ollaan menossa ja tehdä jotain". Eli semmoinen menneisyyden ajattelu "olisi pitänyt, miksi en jne." Vievät kumpikin toipumisessa paljon voimavaroja, turhaan, kun ei tätä vaan voi kontrolloida tai ei ole delorania että voisi piipahtaa menneisyydessä huomauttamassa itsellensä mitä olisi hyvä tehdä/olla tekemättä ettei kohta olla suossa..
Ehdotan että lähdet lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Luonto parantaa kun aurinko paistaa ja linnut livertelevät kevätsäässä.