Lue keskustelun säännöt.
Haluan pois työelämästä. Olen kyllästynyt jatkuvaan "tehostamiseen", yt:isiin, kiireeseen ja kasvujargoniin
28.02.2024 |
Olen kolmekymppinen korkeakoulutettu nainen ja edennyt paperilla ihan hyviin asemiin esihenkilöksi yms. alalla, jossa paikat ovat kilpailtuja.
Tykkään työstäni ja pidän sitä jossain määrin jopa kutsumuksena, mutta. Alle 10 vuoden urani aikana olen ollut nopeasti laskettuna kuusissa yt:issä. Minulle ja työkavereilleni on vaivihkaa hivutettu lisää ja lisää hommaa. En ihmettelisi, vaikka tekisimme tällä hetkellä tuplamäärän hommia verrattuna aikaan jolloin aloitimme alalla.
Kaikki tämä heijastuu sitten siihen, että alalla ainakin omissa piireissäni on jatkuva kilpailu. Jatkuva kiire. Jatkuva epävarmuus.
Jossain määrin olen kyynistynyt ja tottunut, mutta viimeisen vuoden sisään, kun suunta on vain jatkunut ja muutoksia aina perustellaan millä lie asiakaslähtöisyydellä ja keskittämisellä ja kasvulla ja muulla jargonilla, olen alkanut kyllästyä. Työn imu on mennyt, kun vielä muutama vuosi sitten nautin työni sisällöstä. Nytkin nauttisin, mutta rakenteet ja olosuhteet muuttuvat koko ajan suuntaan, joka alkaa vähitellen tehdä nauttimisesta mahdotonta.
Olen alkanut vakavasti harkita irtisanoutumista. En tiedä, onko ruoho aidan takana vihreämpää, mutta haluaisin kokeilla tehdä hommia vaikka jonkinlaisena freelancerina tai sitten nollatuntisopparilla jotain aivot narikkaan -hommaa, josta saa sen verran rahaa, että pärjää - mutta ilman jatkuvia kiire- ja kilpailupaineita.
Onko kellään muulla vastaavia fiiliksiä? Kuulostaako kohtuuttomalta, että haaveilen jo kolmekymppisenä irtisanoutumisesta, vaikka olen kouluttautunut unelmieni alalle ja pärjännytkin siinä?
Onko työelämän pakko olla tällaista? Olen niin pohjattoman kyllästynyt.
Kommentit (92)
Vaihda työpaikkaa. Toivon, ettet saa työuupumusta. Siitä toipuminen voi viedä aikaa ja rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikan vaihtaminen ei aina auta. Itse en ole ollut yhdessäkään työpaikassa, missä ei olisi ollut t a p p omeininki. Ja niitä työpaikkoja on tullut kierrettyä koska koko elämä on pelkkää silpputyöllisyyttä, harjoitteluita, pätkiä, sijaisuuksia, määräaikaisia parin kuukauden rykäyksiä. Onneksi on ainakin ollut helppo päästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Jos ole hyvä työssäsi ja osaamisellesi löytyy kysyntää niin vaihda työpaikkaa ja opettele asettamaan rajat mihin olet valmis venymään.
Ensin- älä ota stressiä, niinkuin sanotaan, määräänsä enempää ei kukaan tee eikä pysty eikä tarvitse töitä tehdä. Noin 15 vuotta sitten firmalla meni huonosti, tilauskanta romahti. Tuli jotain organisaatiomuutoksia kolme kertaa vuodessa, meille yritettiin tyrkätä aina vaan lisää töitä. Vielä työpari joutui sydänongelmien takia pitkälle saikulle enkä saanut apua vaikka pyysin. Sitten eräs hyvä ystävä sanoi että ota loparit. Otin loparit. Oli tiedossa muita hommia. Lähin esimies oli ihmeissään, sitten soitti isompi päällikkö ja sitten vielä päälliköiden päällikkö. Sai luopumaan pekkasten ja ylityövapaiden pitämisestä, joutuivat etsimään uusia työntekijöitä. Tulihan sitten mukava lopputili.
Toiseksi- jos kerran jotain yli- ihmisen suorituskyky vaaditaan etkä siihen pysty tai halua tappaa itseäsi työnteolla, rupeat ottamaan kevyemmin. Antakoot lopputilin jos ei työpanos riitä. Olin eräässä yhtiössä vuokratyöntekijänä monena vuonna. Vanhempia työntekijöitä oli jäänyt pois ja uusia palkattiin. Joukkoon sattui pari tyyppiä jotka olivat erittäin epä- oma- aloitteisia. Eivät tehneet juuri mitään jos ei käsketty tai ei ollut jossain työlistassa. Vanhemmat olivat opettaneet rutiinityöt joista huolehdin lopulta vain minä. Viimeisinä kertoina en myöskään tehnyt mitä ei ollut listoilla. En siivonnut enää toisten jälkiä, lopulta en siivonnut yhtään mitään, en tehnyt lumitöitä. Kiertelin kyllä laitoksella ja merkkasin vikoja ja puutteita kalenteriini. Tarkkailin milloin joku huomauttaa asioista. Yleensä ei milloinkaan, vain kun isompi pomo kierteli niin hän kertoi näistä samoista korjauskohteista. Kerroin tämän saman tarinan ja että kyllä ne kaikki olen huomannut mutta olenpa katsonut tekeekö kukaan niille mitään vai kulkevatko laput silmillä.
Pari tuttua vähän alle viiskymppistä on aivan mitta täynnä ja sanoneet monta kertaa että kun lomauttaisivat tai antaisivat lopputilin. Kummallakin on hyvät työt ja palkat mutta työilmapiiri jostain syystä tosi huono. Että aika yleistä taitaa olla. Kotona ei tietenkään tarvitse ilmaiseksi mitään paperi- tai muita töitä tehdä ilman korvausta.
Samassa tilanteessa olin aikanaan, siitä toki aikaa vuosikymmen. Vaihdoin työpaikkaa useampaan otteeseen, mutta valitettavasti se tehostaminen vain yltyi ja yltyi, ei välttämättä ollut organisaatiosta kiinni vaan ihan yleisestä työelämän muutoksesta.
Nyt en ole kolmeen vuoteen työskennellyt koulutusta vastaavassa työssä, vaan downshiftasin ihan työläishommiin. Niitäkin teen enää osa-aikaisesti. Progressiivisen verotuksen ansiosta tuo tulonmenetys ei edes ole niin suuri, ei korkeastikoulutetusta työstä työläisammattiin, eikä kokoaikaisesta työstä osa-aikaiseen. Tämä ei ole toki kaikille mahdollista, joten siinä mielessä onnekas.
Haaveilen silti jääväni kokonaan pois työelämästä alle 50-vuotiaana ja laittavani omaisuuden ylikalliilla pääkaupunkiseudulla lihoiksi ja muuttavani maalle. Toki omaisuuden kerrytys vaati sen työuran, ja ehkä tämä ajatus poispääsystä on auttanut jaksamaan.
Työelämästä en jää kaipaamaan yhtään mitään, jos siitä suunnitellusti pääsen pois. Ehkä palkkaa, mutta toisaalta hyvin vaatimaton elintaso riittää itselleni, joten hyödyt ovat haittoja paljon suuremmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin 10 vuoden kokemuksen omaavan pitääkin saada enemmän aikaan kuin vastavalmistuneen keltanokan. Oletan, että palkkasikin on parempi kuin aloittaessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota lopputili, kai äijäsi sinut elättää.
Sinkkuna ei ole valitettavasti tätä luksusta :D
ApAjatuskehäsi on spiraali kuoleman laaksoon, olin siinä itse joitain aikoja sitten. Ellet muuten kykene katkaisemaan sitä, on lähdettävä vaikka sitten tyhjän päälle. Muutoin menetät työkykysi! "Man's gotta do what man's gotta do" koskee myös naisia. Vain sinulla on ratkaisun avaimet.
Kyllä, tämä syö minua sisältä päin. Olen joutunut käymään psykologin juttusillakin, jotta jaksan. Tilanne ei voi jatkua tällaisena kauaa.
En usko, että ratkaisu on tässä kohtaa asenteessa. En usko, että ainakaan nykyisessä työssäni voin saada sellaisia työoloja, joissa viihtyisin. Työtä on kroonisesti liikaa ja tekijöitä liian vähän, eikä helpotusta ole tulossa, päinvastoin. Tämä on myös arvojeni vastaista.
Näin muotoiltuna tyhjän päälle heittäytyminen alkaa kuulostaa enemmän ja enemmän oikealta vaihtoehdolta.
Ap
Joo, jotain kannattaa tehdä ennen ihan kunnon burnoutia. Sitten et pysty mihinkään kun menet pohjan läpi. Nyt voit vielä korjata suunnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta työelämää takana. Ja kyllähän tämä kamalaksi on mennyt. Yksittäisellä työntekijällä ei ole muuta arvoa tai merkitystä kuin tuloksen maksimointi. Kaikki revitään irti ja puristetaan kuiviin. Jos ei jaksa, niin uhataan yt:llä. Kaikki on korvattavissa ja se osoitetaan selkeästi. Tehdyllä työllä ja laadulla ei ole niinkään merkitystä. Vain sillä on arvoa kuinka tehokkaasti ja tuottavasti työ on on tehty ja mitä viivan alle jää. Kuka helvetti tällaista jaksaa?
Valtion virastossa töissä. Palkka 5400euroa kuussa. Työ tappavan tylsää, viikon työt teen parissa tunnissa. Aika masentava työelämä, sillä työn suurin haaste on keksiä miten saa ajan kulumaan 8-16 välisenä aikana, kun haluaisi olla viemässä asioita oikeasti eteenpäin, eikä puuhastella tällaisen paskan äärellä. Parhaiten töissä pärjää, kun pitää mahdollisimman pientä mekkalaa tekemisistään ja osallistuu muun organisaation toimintaan mahdollisimman näkymättömästi jos ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan siivousalalle lähde. Siellä vasta onkin kaikki kiristetty ihan mahdottomaksi. Mikään määrä työtä ei enää riitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut vakavasti harkita irtisanoutumista. En tiedä, onko ruoho aidan takana vihreämpää, mutta haluaisin kokeilla tehdä hommia vaikka jonkinlaisena freelancerina tai sitten nollatuntisopparilla jotain aivot narikkaan -hommaa, josta saa sen verran rahaa, että pärjää - mutta ilman jatkuvia kiire- ja kilpailupaineita.
no, friikkuna et todellakaan pääse eroon stressistä, epävarmuudesta ja kiireestä - päinvastoin. Jos et myy itseäsi ja työtäsi koko ajan niin ei ole leipää pöydässä.
Mulla vähän samantapaiset aatokset kyllä.
Jatkaisitko siis omalla alalla freenä? Onko alan piirit kovinkin pienet? No suomessa tietty on.
Tässä ajattelen sitä, että jos ensin otat loparit teidän kilpaillulta alalta ja sitten haluat myydä osaamstasi samoille tyypeille, niin miten teet sen sun exitin niin, ettei ne ota nokkiinsa ja pidä sua jonain luopiona ja mahdollisesti vapaamatkustajana tai muuten epäluotettavana? Onko sulla helevetin hyvä ja vahva alan verkosto ja mielellään ns. taskussa joku alan ehd guru tai joku pääministeri suurin piirtein?
Toki jos vaihdat alaa kokonaan, muutat elämäntyyliä ja alat typ kasvatamaan luomua ja suomenlampaita, niin siitä vaan, anna palaa.
Tästä tulee vaan mieleeni aika karu esimerkki siitä Nokian alun ja menestyksen omalla panoksellaan työtä pelkäämättä tehnyt firman lakimies, jolle tehtiin loppupeleissä pzkat.
Hän jäi pois Nokiasta, koska halusi jotain muuta elämäänsä ja oli jo, kuten sanottu, helevetisti tehnyt. Perusti hoitola/kylpylä/hyvinvointia ja kokous- ja koulutustiloja tarjoavan yrityksen.
Se ei ihan ottanut tuulta alleen.
Yllätys oli se, että ne ns entiset piirit hylkäsivät hänet eikä mitään tilauksia sieltä päin koskaan tullut. Ottaen huomioon, kuinka paljon jos jonkinlaista konferenssia ja koulutusa ja jtn hengennostatus tiimipäivää ne pitää. Eikä rahasta ole pulaa.
Ne vaan pitikin tätä Annua pertturina ja jättivät omilleen. Mitäs läksit.
Jomppa Ollila antoi vielä jälkihoitoa kaikille muillekin, jotka otti Nokiasta hyvät rahat ja exitin, kun siihen tuli tsäänssi. Kirjoitti elämänkerrassaan, miten ei voi ymmärtää eikä kunnioittaa alkuunkaan tällaisia luovuttajia. Se lausunto olikin katkeraa kalkkia Salon ns piireissä, kun hoksattiin jälkikäteen, että miksi ei Jorma iloisesti tervehdi jossain porijazzin vipissä tai oopperajuhlien iltapalalla…
Mutta takaisin sun asiaan: ymmärrän sua täysin. Olet kovin nuori jos oikein ymmärsin. Pohdi asiaa tarkkaan, ota vaikka opintovapaata tai jtn ensin miettimisaikaa. Ehdit hyvin tehdä uuden uran muissa hommissa. Tsemppiä!
Itse olen nelikymppinen akateeminen nainen. Tein 8 vuotta koulutusta vastaavaa työtä määräaikaisissa työsuhteissa. Lopetin kun en jaksanut tanssia tuota pätkärumbaa enää, hankin kolme lasta ja olin täysipäiväisenä kotiäitinä seuraavat 8 vuotta. Nuorimman ollessa 2v palasin töihin, mutta en enää koulutusta vastaaviin, vaan pienipalkkaiseen ja rennompaan työhön. Samalla teen suunnitelmia (taloudellisia) työelämästä pois jäämistä silmälläpitäen. Virallinen eläkeikähän minulla on 68 vuotta, mutta olen työelämässä korkeintaan 62-vuotiaaksi asti.