Lue keskustelun säännöt.
Haluan pois työelämästä. Olen kyllästynyt jatkuvaan "tehostamiseen", yt:isiin, kiireeseen ja kasvujargoniin
28.02.2024 |
Olen kolmekymppinen korkeakoulutettu nainen ja edennyt paperilla ihan hyviin asemiin esihenkilöksi yms. alalla, jossa paikat ovat kilpailtuja.
Tykkään työstäni ja pidän sitä jossain määrin jopa kutsumuksena, mutta. Alle 10 vuoden urani aikana olen ollut nopeasti laskettuna kuusissa yt:issä. Minulle ja työkavereilleni on vaivihkaa hivutettu lisää ja lisää hommaa. En ihmettelisi, vaikka tekisimme tällä hetkellä tuplamäärän hommia verrattuna aikaan jolloin aloitimme alalla.
Kaikki tämä heijastuu sitten siihen, että alalla ainakin omissa piireissäni on jatkuva kilpailu. Jatkuva kiire. Jatkuva epävarmuus.
Jossain määrin olen kyynistynyt ja tottunut, mutta viimeisen vuoden sisään, kun suunta on vain jatkunut ja muutoksia aina perustellaan millä lie asiakaslähtöisyydellä ja keskittämisellä ja kasvulla ja muulla jargonilla, olen alkanut kyllästyä. Työn imu on mennyt, kun vielä muutama vuosi sitten nautin työni sisällöstä. Nytkin nauttisin, mutta rakenteet ja olosuhteet muuttuvat koko ajan suuntaan, joka alkaa vähitellen tehdä nauttimisesta mahdotonta.
Olen alkanut vakavasti harkita irtisanoutumista. En tiedä, onko ruoho aidan takana vihreämpää, mutta haluaisin kokeilla tehdä hommia vaikka jonkinlaisena freelancerina tai sitten nollatuntisopparilla jotain aivot narikkaan -hommaa, josta saa sen verran rahaa, että pärjää - mutta ilman jatkuvia kiire- ja kilpailupaineita.
Onko kellään muulla vastaavia fiiliksiä? Kuulostaako kohtuuttomalta, että haaveilen jo kolmekymppisenä irtisanoutumisesta, vaikka olen kouluttautunut unelmieni alalle ja pärjännytkin siinä?
Onko työelämän pakko olla tällaista? Olen niin pohjattoman kyllästynyt.
Kommentit (84)
Vaihda työpaikkaa. Toivon, ettet saa työuupumusta. Siitä toipuminen voi viedä aikaa ja rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikan vaihtaminen ei aina auta. Itse en ole ollut yhdessäkään työpaikassa, missä ei olisi ollut t a p p omeininki. Ja niitä työpaikkoja on tullut kierrettyä koska koko elämä on pelkkää silpputyöllisyyttä, harjoitteluita, pätkiä, sijaisuuksia, määräaikaisia parin kuukauden rykäyksiä. Onneksi on ainakin ollut helppo päästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Jos ole hyvä työssäsi ja osaamisellesi löytyy kysyntää niin vaihda työpaikkaa ja opettele asettamaan rajat mihin olet valmis venymään.
Ensin- älä ota stressiä, niinkuin sanotaan, määräänsä enempää ei kukaan tee eikä pysty eikä tarvitse töitä tehdä. Noin 15 vuotta sitten firmalla meni huonosti, tilauskanta romahti. Tuli jotain organisaatiomuutoksia kolme kertaa vuodessa, meille yritettiin tyrkätä aina vaan lisää töitä. Vielä työpari joutui sydänongelmien takia pitkälle saikulle enkä saanut apua vaikka pyysin. Sitten eräs hyvä ystävä sanoi että ota loparit. Otin loparit. Oli tiedossa muita hommia. Lähin esimies oli ihmeissään, sitten soitti isompi päällikkö ja sitten vielä päälliköiden päällikkö. Sai luopumaan pekkasten ja ylityövapaiden pitämisestä, joutuivat etsimään uusia työntekijöitä. Tulihan sitten mukava lopputili.
Toiseksi- jos kerran jotain yli- ihmisen suorituskyky vaaditaan etkä siihen pysty tai halua tappaa itseäsi työnteolla, rupeat ottamaan kevyemmin. Antakoot lopputilin jos ei työpanos riitä. Olin eräässä yhtiössä vuokratyöntekijänä monena vuonna. Vanhempia työntekijöitä oli jäänyt pois ja uusia palkattiin. Joukkoon sattui pari tyyppiä jotka olivat erittäin epä- oma- aloitteisia. Eivät tehneet juuri mitään jos ei käsketty tai ei ollut jossain työlistassa. Vanhemmat olivat opettaneet rutiinityöt joista huolehdin lopulta vain minä. Viimeisinä kertoina en myöskään tehnyt mitä ei ollut listoilla. En siivonnut enää toisten jälkiä, lopulta en siivonnut yhtään mitään, en tehnyt lumitöitä. Kiertelin kyllä laitoksella ja merkkasin vikoja ja puutteita kalenteriini. Tarkkailin milloin joku huomauttaa asioista. Yleensä ei milloinkaan, vain kun isompi pomo kierteli niin hän kertoi näistä samoista korjauskohteista. Kerroin tämän saman tarinan ja että kyllä ne kaikki olen huomannut mutta olenpa katsonut tekeekö kukaan niille mitään vai kulkevatko laput silmillä.
Pari tuttua vähän alle viiskymppistä on aivan mitta täynnä ja sanoneet monta kertaa että kun lomauttaisivat tai antaisivat lopputilin. Kummallakin on hyvät työt ja palkat mutta työilmapiiri jostain syystä tosi huono. Että aika yleistä taitaa olla. Kotona ei tietenkään tarvitse ilmaiseksi mitään paperi- tai muita töitä tehdä ilman korvausta.
Itse olen nelikymppinen akateeminen nainen. Tein 8 vuotta koulutusta vastaavaa työtä määräaikaisissa työsuhteissa. Lopetin kun en jaksanut tanssia tuota pätkärumbaa enää, hankin kolme lasta ja olin täysipäiväisenä kotiäitinä seuraavat 8 vuotta. Nuorimman ollessa 2v palasin töihin, mutta en enää koulutusta vastaaviin, vaan pienipalkkaiseen ja rennompaan työhön. Samalla teen suunnitelmia (taloudellisia) työelämästä pois jäämistä silmälläpitäen. Virallinen eläkeikähän minulla on 68 vuotta, mutta olen työelämässä korkeintaan 62-vuotiaaksi asti.