Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluan pois työelämästä. Olen kyllästynyt jatkuvaan "tehostamiseen", yt:isiin, kiireeseen ja kasvujargoniin

Vierailija
28.02.2024 |

Olen kolmekymppinen korkeakoulutettu nainen ja edennyt paperilla ihan hyviin asemiin esihenkilöksi yms. alalla, jossa paikat ovat kilpailtuja. 



Tykkään työstäni ja pidän sitä jossain määrin jopa kutsumuksena, mutta. Alle 10 vuoden urani aikana olen ollut nopeasti laskettuna kuusissa yt:issä. Minulle ja työkavereilleni on vaivihkaa hivutettu lisää ja lisää hommaa. En ihmettelisi, vaikka tekisimme tällä hetkellä tuplamäärän hommia verrattuna aikaan jolloin aloitimme alalla. 

Kaikki tämä heijastuu sitten siihen, että alalla ainakin omissa piireissäni on jatkuva kilpailu. Jatkuva kiire. Jatkuva epävarmuus.



Jossain määrin olen kyynistynyt ja tottunut, mutta viimeisen vuoden sisään, kun suunta on vain jatkunut ja muutoksia aina perustellaan millä lie asiakaslähtöisyydellä ja keskittämisellä ja kasvulla ja muulla jargonilla, olen alkanut kyllästyä. Työn imu on mennyt, kun vielä muutama vuosi sitten nautin työni sisällöstä. Nytkin nauttisin, mutta rakenteet ja olosuhteet muuttuvat koko ajan suuntaan, joka alkaa vähitellen tehdä nauttimisesta mahdotonta. 



Olen alkanut vakavasti harkita irtisanoutumista. En tiedä, onko ruoho aidan takana vihreämpää, mutta haluaisin kokeilla tehdä hommia vaikka jonkinlaisena freelancerina tai sitten nollatuntisopparilla jotain aivot narikkaan -hommaa, josta saa sen verran rahaa, että pärjää - mutta ilman jatkuvia kiire- ja kilpailupaineita.



Onko kellään muulla vastaavia fiiliksiä? Kuulostaako kohtuuttomalta, että haaveilen jo kolmekymppisenä irtisanoutumisesta, vaikka olen kouluttautunut unelmieni alalle ja pärjännytkin siinä?



Onko työelämän pakko olla tällaista? Olen niin pohjattoman kyllästynyt.

Kommentit (84)

Vierailija
61/84 |
28.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on kolmikymppinen ja on ollut työssään jo 10 v, on myös esimiesasemassa.  Mikähän on koulutus, kun on jo työelämää noinkin paljon takana ja hyvässä asemassa? Äkkiä laskettuna mennyt töihin 20-vuotiaana. 

Ööö... Kolmekymppinen voi olla mitä tahansa 30-39 väliltä. Ihan normaalia valmistua 22-24 vuoden iässä esim. kauppatieteiden maisteriksi, jos jatkanut suoraan lukiosta. 

Vierailija
62/84 |
28.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseään ei todellakaan kannata vahingoittaa työllä tai lukemalla törkykommentteja. Työkykyä ei kannata menettää missään oloissa. Ennemmin työkykyinen työtön kuin lopun ikääsnä työkyvyttömänä. Aloittaja on korkeakoulutettu, ilmeisesti siis jokin maisteri. Mene lukemaan itsellesi PhD, onko se pois suljettu vaihtoehto?

Menee vähän ohi aiheen, mutta ei maisteri voi noin vain mennä lukemaan itseään tohtoriksi. Se kun ei ole mikään pääsykokeellinen koulutuslinja, vaan valinnat tehdään varsin yksilöllisesti. Hakuvaiheessa väikkärille pitää olla tiedossa aihe, ohjaaja ja usein myös rahoitus, koska ilman rahoitusta väikkäri ei todennäköisesti koskaan valmistu, eivätkä yliopistot halua ottaa sellaisia opiskelijoita. Rahoitustakin haetaan niin, että aihe ja ohjaaja ovat tiedossa. Ensin pitää siis löytää joku sellainen ohjaajakandidaatti, jonka tutkimusala mätsää oma

En ota ketään päätoimisesti tekemään väikkäriä ellei sitten ole nuori ja ihan hemmetin lahjakas tyyppi. Paljon rennompaa on ottaa joku joka on työelämässä ja haluaa tehdä väikkärin iltaisin ja viikonloppuisin koska ei halua olla projektirottana loppuikäänsä. Niiden kanssa voi pitää meetingit saunailtoina ja jutella kaikista mukavista jutuista muutenkin. Joo siis naisia näihin ei oteta mukaan, että turha mitään metoo ja blääblää -pashaa on tähän ympätä. Rento meininki ja hauskaa pitää olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/84 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on kolmikymppinen ja on ollut työssään jo 10 v, on myös esimiesasemassa.  Mikähän on koulutus, kun on jo työelämää noinkin paljon takana ja hyvässä asemassa? Äkkiä laskettuna mennyt töihin 20-vuotiaana. 

Aloitin oman alan työt jo opintojen ohessa, en toki silloin tehnyt vielä täyttä päivää. Sitten valmistumisen jälkeen tarjoutui sijaisuuden kautta esihenkilöasema ja vähän myöhemmin toinen, vakipesti. 

Ap

Vierailija
64/84 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä lopulta sairastuin burnoutiin ja irtisanouduin töistä. 

Kannattaa siis tehdä jotain ennen kuin terveys menee.

Vierailija
65/84 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä lopulta sairastuin burnoutiin ja irtisanouduin töistä. 

Kannattaa siis tehdä jotain ennen kuin terveys menee.

Pidän itsestäni hyvää huolta pääsääntöisesti, mutta tämä kyynistyminen huolettaa. Vaikka kuinka toistelisin, että työ on työ, niin siellä vietetään niin iso osa päivästä, ettei ilmapiiri ja stressi voi olla vaikuttamatta vapaallakin. 

Yritän tehdä ratkaisuja ennen kuin olen uupumispisteessä.

Ap

Vierailija
66/84 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä lopulta sairastuin burnoutiin ja irtisanouduin töistä. 

Kannattaa siis tehdä jotain ennen kuin terveys menee.

Pidän itsestäni hyvää huolta pääsääntöisesti, mutta tämä kyynistyminen huolettaa. Vaikka kuinka toistelisin, että työ on työ, niin siellä vietetään niin iso osa päivästä, ettei ilmapiiri ja stressi voi olla vaikuttamatta vapaallakin. 

Yritän tehdä ratkaisuja ennen kuin olen uupumispisteessä.

Ap

Hyvä, tuo itsestäsi huolehtiminen on prioriteetti N:o 1. Sinä et suinkaan ainoastaan yritä, vaan sinä teet ratkaisuja mainitsemassasi tarkastelupisteessä. Who dares wins.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen 30 vuotias. Mä lopetin jo 3 vuotta sitten. Mä en ymmärrä miksi mun pitää tehdä enemmän ja enemmän jotta osakkaat rikastuvat.

Tiedättekö sen tunteen kun olet hoitotyössä ja oikein päin naamaa tulee uutinen vastaan että pomosi on jo muutaman miljonan tiennannu vanhuksien ja hoitajien kärsimyksellä. 

 

Nykyään kun narsistit, ahneet ja tunnekylmät ovat vallanneet kaiken niin meille järkeville ei oo enää paikkaa tässä yhteiskunnassa.

Niin, mitä työelämä on sitten kun nämä uudet lait menee vielä läpi?

Vain röyhkeimmät ns. yrittäjät pärjää. 

 

Toivon, että kaikki jotka äänestäneet oikeistoa, miettisivät tarkasti minkälaista yhteiskuntaa haluavat ja ajaako oikeisto todellisuudessa sitä. 

Vierailija
68/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen sinua vanhempi, mutta samassa tilanteessa. Työnantajan arvot tuntuvat olevan: kiskotaan kaikki irti työntekijöiden selkänahasta. Olen tässä aloitellut omaa freelance tekemistä työn ohella reilun puoli vuotta ja uskon, että kesän jälkeen minulla on tarpeeksi asiakkaita jotta voin irtisanoutua. Jatkossa päätän itse omista työajoista ja työn tekemisen paikasta! Tämä on se syy, joka jaksaa kannatella. Jos sinun työssäsi on mahdollista tehdä samaa hommaa itsenäisenä yrittäjänä, suosittelen kokeilemaan. Toki vastuu lisääntyy, mutta niin myös oma hyvinvointi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilkka Vartiovaaran Burnout kirja on ihan hauskaa luettavaa. Kerrankin joku myöntää että nykyinen tehokkuus rumba tuhoaa ihmiset eikä siihen auta pakonomaiset positiiviset ajatukset. Kun sut rullataan kuiviin, sut rullataan todellakin kuiviin. Pitää olla superihminen tai psykopaatti että täysin sekopäisessä työelämässä selviää edes jotenkin järjissään, tai sitten sellaisessa asemassa että pääsee itse rullaamaan muita kuiviin mutta itse ei joudu satimeen. Mt ongelmat, ahdistus ja loppuunpalamiset tulee vaan lisääntymään räjähdysmäisesti. Noh sitä saa mitä tilaa. 

Vierailija
70/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon nyt jankannut useamman vuoden että mistä sitä apua saa. Ei saa mistään. Että tsemppiä vaan, joko sä keksit ratkasun tai kuolet henkisesti ja mahdollisesti lopullisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 67-vuotias  entinen opettaja. Olen äärettömän kyllästynyt olemaan eläkkeellä. Tunnen olevani hyödytön elätti, turhan pantti. Teen vapaaehtoistyötä, mutta sitä en ole saanut tarpeeksi. Olen terve -  ja voisin olla ihan hyvin työssä. Kunpa olisi lukujärjestys, pieni stressi ja kiirettä. Lähden nyt juoksemaan! Työmurheet ovat ihmiselle paljon kivempia kuin tämä turhauttava eläkeläisikävyys. Vanhoja pitäisi hyväksyä työhön! 

Vierailija
72/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistähän johtuu,  että kun nainen irtisanoutuu, tilalle palkataan kaksi miestä, joiden mielestä työtä ei ole liikaa. Asia korjautuisi naistenkin kohdalla samalla ratkaisulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on käytössä viiasteinen pisteytys, jossa 3 täyttää odotukset. 4 ylittää odotukset ja 5 ylittää nämä ylitykset 🤣

 

Vierailija
74/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle: On vain yksi elämä. Kyllä elämä kantaa. Jos on paha olla nykyisessä työpaikassa, niin kannattaa lähteä ennen kuin menettää terveytensä. Ei ole mitään järkeä alistua olemaan sortovallan alla. Rahaa on hyvä olla säästössä jonkin verran ennen kuin irtisanoutuu. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä akateemisen alan esinainen voi kirjoittaa pitkiä vuodatuksia keskellä keskiviikkoa?

Kuka vain? Senkun ottaa ja kirjoittaa, etenkin jos on tympääntynyt työhönsä. Ei häntä kukaan vahdi. 

Vierailija
76/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän suurin osa ihmisistä halua pois työelämästä ja syitä tähän monia kuten huono palkka eli miksi uhrata vapaa aikaa työntekoon kun siitä työstä saa huonoa palkkaa?

Vierailija
77/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä Ap pärjää loistavasti, vaikka irtisanoutuisikin. Olen myös kolmekymppinen, jolla on taustalla pari ammattia ja osa-aikaisia ja määräaikaista silpputyötä ja rahat menee kädestä suuhun. Hengissä ollaan ja ihan hyvin pärjäilen!

 

Sinulla on todennäköisesti vähän rahaakin säästössä, hyvä koulutus ja ikään nähden hieno työkokemus. Karenssin jälkeen saat ansiosidonnaista, jonka aikana voit kehitellä vaikka niitä freelancer-hommia.

Kun työuupumus on vaiheessa kyynistyminen, ei sitä voi enää peruttaa. 

Vierailija
78/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samanlaista se alkaa olla joka työpaikalla. Itse kyllä muistan jo 90-luvulla äidin valittaneen miten vessastakin tullaan hakemaan tiskille. Oli siis pankkivirkailija. 

Itse olen kerennyt tehdä töitä 15 vuotta ja olen tullut siihen tulokseen, että näitä kiristyksiä ja tehostamista keksii ihmiset jotka ei tee tuottavaa työtä vaan istuvat siellä korkeimmilla palleilla ja heidän työtehtävä on vähän ku keksiä itsellensä töitä. Eli toisin sanoen keksiä näitä uudistuksia ym.. Jos heidän työaikaa leikattaisi puoleen, ei kukaan huomaisi mitään. 

Ja tämä nyt ei koske kaikkia ylemmän tason ihmisiä. Osalla sitten varmasti on paljonkin hommaa ja vastuuta. 

Mutta epäilen että meillä on paljon ns. turhia pomoja ja virkoja. 

 

Vierailija
79/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Marja Matikainen: "Työelämässä uupuu hän, joka ei sovi toksisen tekemisen muottiin. Jos arvo on suorittamisessa eikä ihmisen kohtaamisessa, murtuu sisältä eheä ihminen."

Vaikea kyllä nähdä sisältä eheän ihmisen murtuminen. Enemmänkin sisältä rikkinäinen murtuu.

Vierailija
80/84 |
01.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen 67-vuotias  entinen opettaja. Olen äärettömän kyllästynyt olemaan eläkkeellä. Tunnen olevani hyödytön elätti, turhan pantti. Teen vapaaehtoistyötä, mutta sitä en ole saanut tarpeeksi. Olen terve -  ja voisin olla ihan hyvin työssä. Kunpa olisi lukujärjestys, pieni stressi ja kiirettä. Lähden nyt juoksemaan! Työmurheet ovat ihmiselle paljon kivempia kuin tämä turhauttava eläkeläisikävyys. Vanhoja pitäisi hyväksyä työhön! 

Ala myymään tuutorointia. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan seitsemän