Miksi ihmiset eivät ole valmiita edes keskustelemaan omasta vastuusta omaan hyvinvointiinsa ja esim masennukseen?

Vierailija kirjoitti:

Myös jos puoliso sairastaa masennusta niin monesti myös toinen sairastuu. Eli ulkoinen tekijä.

Jotkut masentuu "ilman syytä" ja näillä uskoisin olevan aivokemioissa häirintää. Ja tämmöisissä tapauksissa ei välttämättä parane vaikka tekisi kaikki vippakonstit. Koska masennus on sisäsyntyistä.

Njaa. Masennuksen taustalla voi olla syitä vaikka ne ei aluksi olisikaan niin ilmiselviä jotka esim liittyy ihmisen ajatusrakennelmiin. Esim. Perfektionismi,  vaativuus, häpeän tunne, menneet trauma kokemukset ynnä muu, lapsuudessa koettu voimakas stressi missä ei osaa tuntea aikuisenakaan oloaan rauhalliseksi. Monia näitä voi käsitellä terapiassa ja opetella strategioita pärjätä näiden kanssa. Ylipäätään arvomaailma joka ei tuo onnea esim voimakas suorituskeskeisyys voi varmaan lisätä masennusalttiutta. 

Jos on pitkään esim ajanut sata lasissa korkean stressin tilassa elämässään hermosto yli vireänä, voi tulla pysähdys jossa hermosto menee alivireyteen. Ajatus ei toimi, on uupunut, olo tunteeton, kuin puolikuollut. Tämän voi erehtyä luulevan olevan masennusta ja seuraavana alkavat sotkea hermostoaan lisää pillereillä vaikka oikea ratkaisu olisi oppia tasapainottamaan hermostoaan ja relata. Työelämä ei monesti anna relata, vaan aina pitää olla iskussa. 

Masennus voi olla keholta muistutus siitä että asioita pitää muuttaa. Värit voi palata kun tapojaan muuttaa, hermoston tasapainottaa ja niin päin pois. Joskus uskon että elämäntyylin vaihto täysin auttaa esim alan vaihtokin. Sellaiseen mikä enemmän antaa kuin ottaa. 

Uskon myös että ihmisten pitää opetella resilienssiä. Elämässä on paljon kärsimystä. Sen kanssa voi oppia pärjäämään kun sitä myös filosofisesti käy läpi tai esim suree surunsa läpi. On ihan luonnollista potea eksistentiaalistakin tuskaa. Kaikki laitetaan nykyään vaan sairasluokituksen alle. 

On mukavampi jäädä nukkumaan aamulla kuin lähteä töihin räntäsateeseen, varsinkin jos on emäkrapula 😊

Sairaat eivät voi työskennellä

Vierailija kirjoitti:

Juuri Hollannissa sai eutanasian se huippu-urheilija, joka sairasti masennusta. Siinä sulle niskasta ottamista, kannattelemista ja liikunnan hyötyjä parantamisessa.

Masennus johtuu melkein aina huonosta lapsuudesta, joten kannattelepa itsesi peilin eteen.

T. Ei masennusta sairastava

Ei masennuksen hoito ole niskasta itseä kiinni ottamista vaan itseä kädestä pitämistä. 

Liikunta ei auta vaan kehoa kuunteleva liikkuminen joka huomioi esim uupumisen, stressinpurun eikä rääkkää sympaattista hermostoa ylikierroksille. Suolistoa sanotaan toisiksi aivoiksi, jos joku uskoo masennus pillereihin niin on outoa että he ei usko terveyden tukemiseen. Uskon että ravitsemushoidot psykiatriassa tulee olemaan tulevaisuutta. 

On mullakin ollut paska lapsuus ja traumoja. Traumaulottuvuudessa on auttanut esim kehollinen traumaterapia jossa opetellaan tuntemaan turvallisuutta kehossa mitä en koskaan oppinut tuntemaan. 

Ei minulla aina helppoa ole, mutta elämä ei ole helppoa. Kuka lupasi että se on? Minusta se on aika huono diili kaikenkaikkiaan. Syntyä tänne ja kokoajan rapistuu ja läheisetkin kuolee. Pitäs vaan aina jaksaa kaiken läpi. Terveyskin voi rapautua niin että se aiheuttaa kärsimystä, siksi uskon että jos yrittää ennaltaehkäistä terveyspulmoa elintavoilla myös voi välttää osan kärsimyksestä. Kaikki kai me joskus kärsitään. On mullakin terveyspulmoa miksi kärsin melkein joka päivä. Mutta myös en kärsi, on parempiakin hetkiä

Aika on monesti parantava voima koska syvimmänkin myrskyn jälkeen aurinko voi nousta esiin jossain vaiheessa. Se kannattaa aina muistaa. Ja sen oon nähnyt monesti.

Ymmärrän myös sitä miksi joku ei enää jaksa mutta ne jotka ei enää jaksa vois nähä myös sen auringon vielä

"tiedätkö mikä auttoi minua eniten? Ensinnäkin se että lakkasin hahmottamasta itseni masennussairaana ja mietin mitä asioille voi tehdä. Aloin pohtia asioita syvemmältä,. Elintapakeinot mitkä auttoi minua oli ihan perusjuttuja "

Tämä! 

Moni tekee masennuksesta, tai mistä tahansa sairaudesta itselleen identiteetin. Identifioidutsan masentuneeksi tai vaikka köyhäksi. Lyödään tavallaan itse  itselle se leima otsaan. Aletaan määrittelemään itseä ja elämää tuon identiteetin läpi. Mutta se kahlitsee. Ehkä tärkeintä onkin päästä pois siitä ajatuksesta, millä lukitsee itsensä. Ajatuksesta, että on masentunut tai köyhä tai mitä tahansa. 

Tiedän että tämä on kulunut lause että työhön meneminen parantaa masennuksen mutta on totta omalla kohdallani. Työttömyys jatkunut nyt toista vuotta ja eilen illalla/yöllä mitään muuta en toivonut kuin sitä että en näe seuraavaa aamua.

Itse työn tekeminen ei ole se juttu vaan että saan olla oman elämäni ohjaksissa, maksaa palkalla asioita itse. Ei kytätä tiliotteita tai syynätä ja kuulustella. Pahinta on muiden ihmisten asenne ja siksi välttelen välillä keskustelupalstoja. Niiden lukeminen saa välillä itsetuhoisia ajatuksia.

Jos saisin töitä niin elämänlaatu paranisi kuten masennuskin. Tiedän että töiden saaminen on itsestä kiinni mutta kun vaipuu masennukseen niin miten enää jaksaa yrittää panostaa hakemuksiinkaan kun kuolema -ajatukset vain läsnä.

Alle 30 vuotiaan läheiseni kaverin saama suolistosyöpädiagnoosi pelästytti kaveripiirin ja sai yhden jos toisenkin kaverin miettimään syömisiään ja elintapojaan. Omalla kohdallani terveystarkastuksen verikokeista paljastunut 2-tyypin diabetes vasta herätti minut muuttamaan ruokailutottumuksiani, lisäämään liikuntaani ja pudottamaan vuosien saatossa kertyneet ylimääräiset kilot pois. (2-tyypin diabetes on nyt selätetty). Pitääkö aina tapahtua jotain pahaa ennen kuin ihminen myöntää sairastuttavansa itse itseään elintavoillaan?

Vierailija kirjoitti:

Onko se edes masennusta? Vai pahempaa, ahdistusta, paniikkia..

Itse pysyn suht pystyssä kun kävelen rauhallisesti ulkona väh. puoli tuntia ja syön "fiksusti". Silti ahdistus ym. ei katoa.

Jos kävely jää ja menen vain kahvilla ja röökillä. Aika nopeasti tulee todella epätoivoinen olo.

Masennuksen ja ahdistuksen taustalla on juurisyyt, jotka ei kävelemällä ja syömällä katoa. Ne pitäisi hoitaa.

Kun kaikki väsyttää eikä huvita, mikään ei maistu niin sama se sit kävellä ja katsoa mitä suuhun laittaa.

Itkettää vähän vähemmän.

Tämä on totta. Kuitenkin itsehoidolla, lääkkeiden lisäksi, on tarkoitus päästä siihen kuntoon, että niitä juurisyitä jaksaisi alkaa käsitellä.

Vastuun ottaminen on suomalaisille myrkkyä.  Kaikissa ongelmissa on syy muualla kuin itsessä. Esim. Terveydenhoidossa, hallituksessa, yhteiskunnassa, koulussa, taloudessa, puolisonsa j.n.e. Mitä tapahtuisi, jos jokainen ottaisi peilin käteen ja sanoisi, että vastuu sinusta on sinulla itsellä.

Tässä nyt ei ole kyse masennuksesta suoraa, mutta varmaan tähän sekin liittyy.

Minun eks-mies löysi eron jälkeen itselleen uuden, rehvasteli miten nyt on parempi ja elämä yhtä juhlaa.

Meillä on yhteinen tytär joka kävi isäänsä tapaamassa ja vietti aikaa lomilla parikin viikkoa koska asumme hyvin kaukana toisistamme.  Uusi sitten ei ollenkaan tykännyt että tytär tapaa isäänsä, alkoi osoittaa melkoisen myrkyllisiä oireita. Yritti keksiä mm. tekosyitä miksi ei sovi tapaaminen yms. onneksi eks kuitenkin piti lupauksensa mutta tytär alkoi kertoa kummia juttuja vierailuistaan.

Uusi oli aika viinaanmenevä ja kun joi oli riitaa haastava ja saattoi töniä ja muulla tavalla saada aikaan tappelua. Eks on hyvin rauhallinen, voi sanoa melkein flegmaattinen joten häntä ei kovi helposti saa suuttumaan. Ainakaan hän ei sitä osoita.

Myös eksän veli vaimoineen alkoivat puhua kummallisia asioita, alettiin olla huolissaan mutta kun suoraa kysyttiin mieheltä onko kaikki ok niin kyllä oli hänen mukaansa.  Tyttären kautta kuulin aina aika hälyttäviäkin asiioita, mies ja uusi olivat yhdessä yli kymmenen vuotta joten tytär ehti nähdä monen laista.

Kävi sitten niin että eks sairastui paksusuolen syöpään joka kuitenkin havaittiin ajoissa ja pääsi heti hoitoon. Operoitiin ja kotiin päästessään oli määräys että mitään painavampaa ei saa nostaa eikä kantaa. 

Sitten saatiin kuulla että kun oli kotiutunut uusi oli käskenyt menemään tekemään kauppaostokset ja tämä oli kuuliaisena poikana mennyt. Operaatiohaava aukesi ja kun tuli kotiin oli pakko soittaa ambulanssi.  Uusi oli kieltänyt että kukaan ei saa asuntoon tulla ja pisti miehen rappukäytävään odottamaan.

Nämä on miehen itse kertomaa. 

Sairaalassa sitten vihdoin ja viimein oli kertonut kaiken mitä vuosikausia salannut. Fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn jota oli salannut ja kieltänyt kun on kysytty.  No, sosiaalihoitajan avun kautta sai oman asunnon ja asuu nyt yksin.

Mikä saa ihmisen vaikenemaan vaikka apua tarjotaan useammaltakin taholta, mm. minä ja miehen veli vaimoineen?  Raivostuttaa miten ei apu kelpaa!  

Kyllä se  niin on että jos masentuu niin sitä ei pidä kaataa yhteiskunnan maksettavaksi vaan itseon löydettävä parannuskeino. 

Osuit balanssi kantaan. Näille masentujille pitäisi lääkereseptin sijaan määrätä ryhmäliikuntaa ja vertaistukiryhmiä. Pakkohoitona siis. Ei mitään kuntoutuslaitosten höpöhöpö- kuntoutusta, vaan omalla paikkakunnalla tapahtuvaa työpajatyyppistä toimintaa liikunnan ja ruokailun sekä keskustelun muodossa. Siinä työllistyisi väkeä myös. 

Liike on lääke. 

Vierailija kirjoitti:

Sä se jaksat syytää näitä masennustarinoita ja mukamas-ohjeita tänne yhtenään. Jokin ongelma sullakin on. Mee vaikka lenkille ja syö vihanneksia, kyllä se siitä helpottaa.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Et ole varmaan koskaan ollut masentunut, kun et tunnu tietävän millaista on olla vaikeasti masentunut. Pahimmillaan se on sitä, että aamulla herää vaikkei haluaisi, koko päivän päässä pyörii se, että miten ja missä tapan itseni ja viimeinen ajatus illalla on toive, siitä, ettei herää aamulla. Kannatteleppa siinä sitten itseäsi.

Eikä se liikunta ole masennukseen mikään lääke, ei se vaan toimi juuri kellään. Esim. minulla siitä ei ollut mitään hyötyä. Ravinnon osalta kukaan ei ole vielä osannut kertoa, mikä on se ruokavalio, jolla masennus paranee. Aloitan sen heti maanantaina kun vaan kerrotte mikä se on.

Tutustu karnivooriin. Hae vaikka youtubesta videoita carnivore ja mental helth. Siellä on lukuisia kokemuksia ihmisistä, jotka saaneet pelkän lihan/eläinperäisen ruuan avulla masennuksen pois. Huomattava osuus näistä mielenterveytensä kunnostaneista on entisiä vegaaneja. 

Suoliston toiminta kyllä vaikuttaa masennukseen. Eli ruokavalio. Mutta riippuu toki, ei kaikille toimi. Mutta ainakin kannattaa kokeilla, mitään siinä ei menetä. Eli kahvi, tupakka, viina pois. Myös pikaruoat. Oikeanlainen ruoka.

Ja vaikutus ei ala todellakaan heti, varsinkin jos on elänyt vuosia huonolla ravinnolla. Keholla kestää toipua.

Mielestäni myös terveydenalan ammattilaisten pitäisi näitä korostaa enemmän masentuneen hoidossa. Vai ajattelevatko he että asia ei heille kuuluu vaan jollekin ravintoterapeutille? Vai olettavatko että ihminen itse kyllä tietää nämä asiat. Kyllä, kaikki tietää mutta masennus on sairaus ja joskus sairaana ei osaa ajatella itsestäänselviä asioita, ne pitää jonkun sanoa. Ja mielellään sen hoitokontaktin että ottavat vakavasti.

Ne jotka jo elää terveellisesti, heille sitten eri asia enkä heistä puhu tässä tekstissäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole varmaan koskaan ollut masentunut, kun et tunnu tietävän millaista on olla vaikeasti masentunut. Pahimmillaan se on sitä, että aamulla herää vaikkei haluaisi, koko päivän päässä pyörii se, että miten ja missä tapan itseni ja viimeinen ajatus illalla on toive, siitä, ettei herää aamulla. Kannatteleppa siinä sitten itseäsi.

Eikä se liikunta ole masennukseen mikään lääke, ei se vaan toimi juuri kellään. Esim. minulla siitä ei ollut mitään hyötyä. Ravinnon osalta kukaan ei ole vielä osannut kertoa, mikä on se ruokavalio, jolla masennus paranee. Aloitan sen heti maanantaina kun vaan kerrotte mikä se on.

Tutustu karnivooriin. Hae vaikka youtubesta videoita carnivore ja mental helth. Siellä on lukuisia kokemuksia ihmisistä, jotka saaneet pelkän lihan/eläinperäisen ruuan avulla masennuksen pois. Huomattava osuus näistä mielenterveytensä kunnostaneista on ent

Tähän psykiatriin kannattaa tutustua:

Tämä ruokavalio perustuu esim mitokondrioiden toiminnan tukemiseen jotka vastaa solun energiantuotannosta. En itse noudata Ketoa mutta katson mielenkiinnolla tätä ilmiötä missä ravitsemuksesta on alettu puhua hoitona. 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana psyykenlääkkeet voi vahingoittaa mitokondrioiden toimintaa. On myös mielenkiintoista kuinka usein sanotaan että ei täysin ymmärretä miten esim masennuslääkkeet edes toimii ja kun tutustuu kuinka niitä tutkitaan niin hyvä kun viikkoja ja ihmiset meinaa käyttää niitä koko elämänsä. Minun kokemukseni oli että nuo oli kamalia lääkkeitä jotka sotkivat hermostoani pitemmän päälle ja sai aina olon heittelemään lopetus aiheessa Mikä tietenkin psykiatrin mielestä oli aina mielenterveysongelma. Ja miten seksuaalisuuden tuhoaminen on masennuksen hoitoa? 

Kunnon ruokavalio myös tukee suoliston hyvinvointia, edistää siis myös ravintoaineiden imeytymistä,tukee unta, vähentää tulehdustilaa elimistössä, edistää aivoterveyttä ja niin päin pois. Antaa rakennuspalikoita terveen kehon rakentamiseen. 

Joka vähättelee ruokavalion merkitystä ei välttämättä ole kunnolla sitä kokeillutkaan. Ja eihän tietenkään köyhyyttä, ajattelutason ongelmia, stressaavaa elämäntilannetta, kaverien puutetta tai eksistentiaalista tuskaa paranna mutta voi nostaa oman kokemukseni mukaan energiatasoja, vähentää ahdistusta ja nostaa mielialaa ja mahdollistaa sen että on voimaa tehdä muutoksia elämässä. Itselläni ei ole juuri selittämätöntä ahdistusta enää kun vain hoidan kehoani oikein. Uskoisin että avain on ollut suoliston hyvinvoinnin hoitamisessa :) Ja niiden stimulanttien kuten kofeiinin, pillereiden ja alkoholin lopetuksessa. Luontaisessa kehon hoitamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole varmaan koskaan ollut masentunut, kun et tunnu tietävän millaista on olla vaikeasti masentunut. Pahimmillaan se on sitä, että aamulla herää vaikkei haluaisi, koko päivän päässä pyörii se, että miten ja missä tapan itseni ja viimeinen ajatus illalla on toive, siitä, ettei herää aamulla. Kannatteleppa siinä sitten itseäsi.

Eikä se liikunta ole masennukseen mikään lääke, ei se vaan toimi juuri kellään. Esim. minulla siitä ei ollut mitään hyötyä. Ravinnon osalta kukaan ei ole vielä osannut kertoa, mikä on se ruokavalio, jolla masennus paranee. Aloitan sen heti maanantaina kun vaan kerrotte mikä se on.

Tutustu karnivooriin. Hae vaikka youtubesta videoita carnivore ja mental helth. Siellä on lukuisia kokemuksia ihmisistä, jotka saaneet pelkän lihan/eläinperäisen ruuan avulla masennuksen pois. Huomattava osu

Joo syön lihaa, naudan maksaa nykyään enemmän. Naudan maksa on mulle lisäravinne silloin tällöin..

Uskon että ravitsemussuosituksilla on aiheutettu myös paljon pahaa esim kananmunien demonisointi (kunnon ravintopommeja silloin tällöin), lihan demonisointi, sairaalloinen tyydyttyneen rasvan pelko, hiilarien iso määrä yhdistettynä low fattiin jne

Söin yhdessä vaiheessa paljon kasvisruokia ja olo oli heikko. Ferritiinitasokaan ei ollut optimaalinen. Mulla oli nuoruudessa syömishäiriöitä kun oli nää low fat opit. Ne johti aina ahmimiseen. 

Minä olin masentunut nuorena, hoitava taho korosti sitä että aivokemiani on vinksallaan ja lääkitys on todennäköisesti loppuelämän. Olin 19 v 🙄 Ei puhettakaan siihen suuntaan miten voisi parantua vaan miten elää masennuksen kanssa, se on nyt osa sinua. Jos halusin lopettaa lääkityksen niin tottakai tuli sähköiskuja, vieroitusoireita. Jatketaan lääkitystä, keho ei toimi ilman kun alkaa oireilemaan. 

Koko nuoruuteni meni pilalle koska söin lääkkeitä sen tiedon mukaan että niitä ei voi lopettaa, minun aivot tarvitsee niitä. Seksuaalisuus meni, tunne-elämä kuoli. En saanut nautintoa mistään, en tosin suruakaan. Äitini kuoli, minulle hyvin rakas. Ei tuntunut missään. 

Kunnes +30 vuotiaana aloin lukemaan asioista enemmän. Juurikin ruokavaliosta, meditaatiosta. Kävin eräällä retriitilläkin. Tutustuin ihmiseen joka kauhistui kun kerroin lääkityksestä ja muista kokemuksistani. Avautui ihan uusi näkökulma. Sain ystäviä ja tukea, kun aloin lopettamaan lääkityksen pikkuhiljaa. 

Ja mikä valo ja uusi elämä aukeni kun keho puhdistui. Aloin elämään. Sain vakiduunin, rakastuin, koin, tunsin hengitin.

Nyt olen nelikymppinen eikä masennus ole tullut takaisin. Mutta hieman suren sitä että nuoruuteni meni sumussa koska uskoin sokeasti vain yhtä tahoa enkä etsinyt tietoa muualta.

Hesarikin tarttunut tähän ruokavaliolla mielenterveysongelmien parantamiseen ja kirjoittanut siitä

https://www.hs.fi/visio/art-2000010049282.html

Uskon että elämäntapamuutoksilla oireiden parantamispyrkimykset ja ravitsemusopit tulee olemaan psykiatrian tulevaisuutta, ainakin niille kellä on rahaa tällaseen ohjaukseen ja kapasiteettia miettiä laaja-alaisemmin. Holistisuus on tulevaisuutta, ei jonkun yksittäisen välittäjäaineen veivaus yhdistettynä terapiaan josta on monenmoista haittaa. Parasympaattisen/sympaattisen hermoston balanssi tulee olemaan myös osa hoitoa koska eletään stressaavassa maailmassa. 

Nyt ravitsemus ja elämäntapahommat on jotenkin irtautettu psykiatriasta. Toki on jotain esim kolmannen sektorin kursseja tai jotain ryhmiä missä tähän voidaan ohjata. Mutta esim päästäkseen ravitsemusterapeutille voi olla että tarvii olla syömishäiriödiagnoosi. Koko ravitsemuspuoli jää vähälle huomiolle ja ihmisen itsensä varaan. 

Osa ramppaa sitten tulevaisuudessakin niissä ilmasissa hoidoissa julkisella joissa näkee psykiatriaan kerran vuodessa ja juo energiajuomia, vetelee kännejä, syö paskasti, ja napsii niitä Ssri-lääkkeitään. Päälle vielä ehkäsypillerireseptit sotkemassa ja ihmettelee mikä siinä on kun ikinä ei oo hyvä olo. No miksköhän? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se  niin on että jos masentuu niin sitä ei pidä kaataa yhteiskunnan maksettavaksi vaan itseon löydettävä parannuskeino. 

Miksi näin pitäisi olla?

Juuri näin