Mies ei halunnut jatkaa tapailua, parit treffit takana. Tarvitsen vertaistukea!
Tapailin pari kertaa yhtä miestä. Tunsin itse kemiaa (pitkästä aikaa, olen tapaillut useita miehiä ja nyt pitkästä aikaa tuntui heti että kolahti), juttu luisti tosi hyvin, oli rentoa, hauskaa ja helppoa olla. Myös fyysistä vetovoimaa ja flirttiä.
Mies sanoo silti ettei hänestä vaan tunnu siltä että tästä voisi tulla jotain, ei osannut itsekään sanoa mikä asia tarkalleen mättää. Mikä se asia voi olla? Miten voi kokemukset erota noin paljon? Että toinen on tosi kiinnostunut ja toinen ei?
Menee usko ihmisten väliseen kemiaan ja siihen, mitä itse tunnen/koen. En käsitä.
Kommentit (196)
"Jos lataan tinderin, niin siinä ei mene kuin pieni hetki ja ne 99+ tykkäystä on yläreunassa. Ja jos painan sydäntä jonkun naisen kohdalla, niin about sellaiset 80% kerroista saan matchin. En myöskään paina sydäntä kovinkaan usein, vaan tähtään valehtelematta siihen oman ikäluokkani top-10% naisiin, jotka kyllä myös tietävät itsekin oman arvonsa. Olen treffannut ja tapaillut julkisuudestakin tuttuja ja yleisesti erittäin kauniina pidettyjä naisia, joten kyllä se meikäläisen taso riittää täällä kotimaassa melkoisen hyvin. Kiitos vain kysymästä. Nämä naiset, jotka eivät ole itse laittaneet minulle viestiä, ovat siis todellakin tinderin absoluuttista huippua ja varmasti heillä riittää kovatasoisia miehiä jonoksi asti. En myöskään harrasta tätä "haaremin keräystä" vaikka chadiksi itseäni kutsuinkin, joten en laita tinderissä sydäntä itseäni alempitasoisille naisille pelkän pllun toivossa.
Mitä itse treffailuun tulee, niin olen tosiaan kysynyt yli sataa eri naista tinderistä live-tapaamiseen ja jokainen näistä on vastannut kyllä. Tästä joukosta about 30% on ollut sellaisia naisia, joille olen ekojen treffien jälkeen laittanut viestiä ja kertonut haluavani nähdä uudemmankin kerran. Ainoastaan yksi (1) nainen on vastannut tähän kyssäriini ei. Eli kyllä, taidan olla melkoisen haluttu chad, jonka seurassa erittäin kovatasoiset naiset viihtyvät.
En toisaalta ole koskaan livenä maininnut sanaa "chad" kenellekään, sillä se on minusta aika cringe. Mutta näin anonyyminä se kuvaa aika hyvin minua tässä kontekstissa. En myöskään livenä ole kenellekään kehuskellut näillä omilla deittisaavutuksillani, mutta nyt tässä ketjussa oli ikään kuin pakko avautua."
Jos kerran olet tuollainen jumalan lahja naisille, niin miksi olet sitten joutunut tapailemaan noin monia naisia? Eivätkö nämä "top-10%-naisetkaan" siis kelpaa sinulle parisuhteeseen, vai etkö sittenkään kelpaa heille? Vai käytätkö naisia vain patjoina? Mikä noista kolmesta onkaan syy, et olisi silmissäni koskaan haluttava vaan pikemminkin vastenmielinen. Tosin nämä chadit eivät ole muutenkaan lainkaan tyyppiäni. Aika pinnallisilta tyhjäpäiltä vaikuttavat.

Olen ollut useammassa parisuhteessa ja naimisissakin 10v aikoinaan. Tykkään naisista, joten en kuvailisi monia treffailuja "joutumiseksi", vaan pikemminkin saan olla onnekas näistä omista geeneistäni, mitkä mahdollistavat nämä tällaiset setit. Aika harvan kanssa tosin syntyy sellainen kemia, että haluaa edetä suhteeseen asti. Eikä satunnaisessa seksissä mitään pahaa ole, jos kumpikin siitä tykkää ja mitään valheellisia lupauksia ei ole annettu puolin tai toisin.
Tiedätkö, olen oikein tyytyväinen elämääni ja miten olen sen tähän asti elänyt, joten sinun mahdollinen vastenmielisyytesi ei hetkauta minua pätkääkään. Kivaa viikonloppua sinullekin silti!
Vierailija kirjoitti:
Jos lataan tinderin, niin siinä ei mene kuin pieni hetki ja ne 99+ tykkäystä on yläreunassa. Ja jos painan sydäntä jonkun naisen kohdalla, niin about sellaiset 80% kerroista saan matchin. En myöskään paina sydäntä kovinkaan usein, vaan tähtään valehtelematta siihen oman ikäluokkani top-10% naisiin, jotka kyllä myös tietävät itsekin oman arvonsa. Olen treffannut ja tapaillut julkisuudestakin tuttuja ja yleisesti erittäin kauniina pidettyjä naisia, joten kyllä se meikäläisen taso riittää täällä kotimaassa melkoisen hyvin. Kiitos vain kysymästä. Nämä naiset, jotka eivät ole itse laittaneet minulle viestiä, ovat siis todellakin tinderin absoluuttista huippua ja varmasti heillä riittää kovatasoisia miehiä jonoksi asti. En myöskään harrasta tätä "haaremin keräystä" vaikka chadiksi itseäni kutsuinkin, joten en laita tinderissä sydäntä itseäni alempitasoisille naisille pelkän pllun toivossa.
Mitä itse treffailuun tulee, niin olen tosiaan kysynyt yli sataa eri naista tinderistä live-tapaamiseen ja jokainen näistä on vastannut kyllä. Tästä joukosta about 30% on ollut sellaisia naisia, joille olen ekojen treffien jälkeen laittanut viestiä ja kertonut haluavani nähdä uudemmankin kerran. Ainoastaan yksi (1) nainen on vastannut tähän kyssäriini ei. Eli kyllä, taidan olla melkoisen haluttu chad, jonka seurassa erittäin kovatasoiset naiset viihtyvät.
En toisaalta ole koskaan livenä maininnut sanaa "chad" kenellekään, sillä se on minusta aika cringe. Mutta näin anonyyminä se kuvaa aika hyvin minua tässä kontekstissa. En myöskään livenä ole kenellekään kehuskellut näillä omilla deittisaavutuksillani, mutta nyt tässä ketjussa oli ikään kuin pakko avautua.
Ymmärsit ehkä vähän väärin. Tarkoitukseni ei ollut kyseenalaistaa sinun tasoasi, vaan tuoda esiin sellainen pointti, että vaikka olisit Suomen tasokkain mies, saattavat silti monet naiset ajatella, että ette vaikuta esim. samanhenkisiltä tai että olisitte samalla aaltopituudella. Tai voihan niitä muitakin syitä olla - jos kerran olet niin ylivertaisen tasokas, niin ehkä moni kokee, että pelaattekin eri liigassa ja ajattelevat, että ehkä joku maanläheisempi ja "vähemmän tasokas" olisi sittenkin enemmän sopiva. Minusta nämä taso-aspektit ovat näissä keskusteluissa vähän tylsiä ja vievät koko keskustelua hiukan sivuraiteille sen vuoksi, että useimmat eivät hae Tinderissä jotain "tasoa" vaan ihmistä, jonka kanssa on kemiaa. Ja mikäli hakevat pitkäaikaista parisuhdetta, on olennaista että henkisesti sovitaan yhteen aika monella tavalla. Ja seksissäkin pitäisi sopia yhteen, se pelkkä taso ja ulkonäkö ei riitä tekemään seksistä hyvää. Vaikka olisit kuinka 10/10 Chad, ei se silti tarkoita, että olet just sitä, mitä jokainen nainen hakee. (Ja selvyyden vuoksi: en tuossa vihjaillut, että olisit huono seksissä - koska sitähän sä seuraavaksi olisit tullut oikaisemaan, että itse asiassa olet seksissäkin ihan 10/10, vaan pointtini oli se, että seksissäkin ihmisillä voi olla aika monenlaisia mieltymyksiä ja fetissejä, eikä nämä aina osu yksiin. Sen vuoksi joidenkin kanssa seksissä synkkaa ja joidenkin kanssa ei.)
No, toki lienet siinä oikeassa, että moni nainen on Tinderissä aika passiivinen, mutta siinä on muitakin tekijöitä kuin pelkkä "naiset ei koskaan tee aloitetta". Koska kyllä hekin joskus tekevät - eivät niin usein kuin miehet, mutta kuitenkin.
Chad sanana on sitä paitsi sellainen yleispätevä termi kuvaamaan naisten suosiossa olevaa miestä. Esimerkiksi George Clooney on chad = naisten makuun oleva mies.
Vierailija kirjoitti:
Chad sanana on sitä paitsi sellainen yleispätevä termi kuvaamaan naisten suosiossa olevaa miestä. Esimerkiksi George Clooney on chad = naisten makuun oleva mies.
Voisi toimia paremmin, jos näissä keskusteluissa puhuttaisiin "naisten keskuudessa suosituista" tai "naisten makuun olevista" miehistä. Näistä kaikista Chad-termeistä tulee mieleen toisten ketjujen stereotyyppiset kuvaukset amerikkalaisten teinielokuvien hahmoista, joilla on aina jotkin tietyt karikatyyriset ulkonäölliset piirteet. Se voi vähän hämärtää keskustelua, kun harva suomalainen aikuinen nainen varmaan etsii jotain amerikkalaisen elokuvan luokan kingiä.

Tasokkuus tässä yhteydessä on sellainen juttu, että yritin sillä kuvailla sitä tutustumisen alun dynamiikkaa; jotkut vaan on halutumpia kuin toiset - niin miehissä kuin naisissakin. En itsekään usko tasoteoriaan mitenkään vedenpitävästi, etenkään siinä vaiheessa kun sitä parisuhdetta aletaan oikeasti pohtia ja mahdollista yhteensopivuutta kelailla. Siinä tilanteessa kuvioon astuu paljon muitakin asioita kuin vain chad-ominaisuudet ;)
Yksi jännä juttu on sellainen, että jos menen kaveriporukan kanssa yökerhoon, niin tiedän melko varmasti jo etukäteen saavani useamman lähestymisyrityksen naisilta. Se mikä tästä tekee erilaista verrattuna tinderiin on näiden naisten taso: livenä minua lähestyy useimmiten sellaiset 6-8 naiset, mutta melko harvoin 9-10 tason mimmit. Tinderissä taas saan matcheja helposti näiltä 9-10 tason naisilta. Pakko se on siis omiin kokemuksiin perustuen uskoa tähän nettimeemiin eli naisten hypergamiaan.
Oletko lihava? Kyllä se lihavuus monesti vain miehet karkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chad sanana on sitä paitsi sellainen yleispätevä termi kuvaamaan naisten suosiossa olevaa miestä. Esimerkiksi George Clooney on chad = naisten makuun oleva mies.
Voisi toimia paremmin, jos näissä keskusteluissa puhuttaisiin "naisten keskuudessa suosituista" tai "naisten makuun olevista" miehistä. Näistä kaikista Chad-termeistä tulee mieleen toisten ketjujen stereotyyppiset kuvaukset amerikkalaisten teinielokuvien hahmoista, joilla on aina jotkin tietyt karikatyyriset ulkonäölliset piirteet. Se voi vähän hämärtää keskustelua, kun harva suomalainen aikuinen nainen varmaan etsii jotain amerikkalaisen elokuvan luokan kingiä.
En nyt kivitalon verran uskaltaisi laittaa panokseksi, mutta veikkaan silti nuoren George Clooneyn olleen juuri se luokan kingi ja ikäistensä nuorten naisten suosiossa jo silloin.
"Tasokkuus tässä yhteydessä on sellainen juttu, että yritin sillä kuvailla sitä tutustumisen alun dynamiikkaa; jotkut vaan on halutumpia kuin toiset - niin miehissä kuin naisissakin. En itsekään usko tasoteoriaan mitenkään vedenpitävästi, etenkään siinä vaiheessa kun sitä parisuhdetta aletaan oikeasti pohtia ja mahdollista yhteensopivuutta kelailla. Siinä tilanteessa kuvioon astuu paljon muitakin asioita kuin vain chad-ominaisuudet ;)
Yksi jännä juttu on sellainen, että jos menen kaveriporukan kanssa yökerhoon, niin tiedän melko varmasti jo etukäteen saavani useamman lähestymisyrityksen naisilta. Se mikä tästä tekee erilaista verrattuna tinderiin on näiden naisten taso: livenä minua lähestyy useimmiten sellaiset 6-8 naiset, mutta melko harvoin 9-10 tason mimmit. Tinderissä taas saan matcheja helposti näiltä 9-10 tason naisilta. Pakko se on siis omiin kokemuksiin perustuen uskoa tähän nettimeemiin eli naisten hypergamiaan."
Mikä tuossa nyt sitten on se hypergamia, jos kuitenkin sinua lähestyvät naiset ovat sieltä tasotaulukon "paremmalta puolelta"? Suoraan sanottuna en itse osaisi mitenkään määrittää omaa tasoani enkä myöskään yksittäisten miesten tasoa, enkä todellakaan tiedä, ketkä miehet ovat tasoteorian mukaan kanssani samaa tasoa. En siis ainakaan itse osaisi optimoida omaa kiinnostustani kohdistumaan välttämättä just oikeantasoisiin. Niin moni asia kun vaikuttaa siihen, kehen tuntee vetoa. Sinäkin huomioit nyt pelkät tasot, mutta et mitään muuta - ei kai edes siellä tasoasteikon yläpäässä vain se riitä kiinnostukseen, että ollaan samaa tasoa?
Mistä sinä muuten osaat äkkiä määrittää sinua lähestyvän naisen tason? Itselläni on kärjistetysti kaksi tasoa: kiinnostaa / ei kiinnosta. Jos joku nainen ei kiinnosta sinua ollenkaan, mistä tiedät onko hän kutonen vai kasi? Ja mitkä ominaisuudet erottavat ysin ja kympin toisistaan?
Onko sinulle muuten aina tasoteorian mukainen 10 kiinnostavin vaihtoehto, vai voiko joskus tasoteorian mukainen 8 kiinnostaa enemmän? Tarkoitan siis, että noudattavatko omat preferenssisi, kiinnostuksesi ja mieltymyksesi tasoteoriaa, vai poikkeavatko ne siitä koskaan?
Paljon tuli kysymyksiä, ihan mielenkiinnosta kyselen..
(Ja täällä on pari eri kirjoittajaa kommentoinut sinulle, minä olen se joka kirjoitti pitemmät vastaukset ja painotin sitä samanhenkisyyden välittymisen merkittävyyttä yms)
Vierailija kirjoitti:
Oletko lihava? Kyllä se lihavuus monesti vain miehet karkoittaa.
Monesti, ja monesti ei. Aika moni lihavakin kuitenkin löytää suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siirry eteenpäin. Turha miettiä yhtä random ihmistä ja sen tuntemuksia.
Tiedän. Mutta olen tosi hämmentynyt. Kun kaikki meni niin hyvin. Eri asia, jos treffit olisi menneet huonosti ja ei olisi juttu luistanut jne. Miksi ei halunnut jatkaa?
ap
Mulla on ihan sama naisten kanssa. Kaikki menee loistavasti, mutta nainen ei haluakaan jatkaa. Sitten taas ne naiset kiinnostuu joihin en tunne vetoa. Yleensä punkerot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Chad sanana on sitä paitsi sellainen yleispätevä termi kuvaamaan naisten suosiossa olevaa miestä. Esimerkiksi George Clooney on chad = naisten makuun oleva mies.
Voisi toimia paremmin, jos näissä keskusteluissa puhuttaisiin "naisten keskuudessa suosituista" tai "naisten makuun olevista" miehistä. Näistä kaikista Chad-termeistä tulee mieleen toisten ketjujen stereotyyppiset kuvaukset amerikkalaisten teinielokuvien hahmoista, joilla on aina jotkin tietyt karikatyyriset ulkonäölliset piirteet. Se voi vähän hämärtää keskustelua, kun harva suomalainen aikuinen nainen varmaan etsii jotain amerikkalaisen elokuvan luokan kingiä.
En nyt kivitalon verran uskaltaisi laittaa panokseksi, mutta veikkaan silti nuoren George Clooneyn olleen juuri se luokan kingi ja ikäistensä nuorten naisten suosiossa jo silloin.
Olisko kuitenkin helpompi puhua suomalaisten deittailutodellisuudesta ilman amerikkalaisia julkkiksia ja jotain luokan kingejä...?
"livenä minua lähestyy useimmiten sellaiset 6-8 naiset, mutta melko harvoin 9-10 tason mimmit. Tinderissä taas saan matcheja helposti näiltä 9-10 tason naisilta. Pakko se on siis omiin kokemuksiin perustuen uskoa tähän nettimeemiin eli naisten hypergamiaan."
On sulla erikonen logiikka ja talon kokoinen itseluottamus. Tuohan kertoo ainoastaan sen, että näytät kuvissa paremmalta kuin livenä. Luultavasti et ole chad laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko lihava? Kyllä se lihavuus monesti vain miehet karkoittaa.
Monesti, ja monesti ei. Aika moni lihavakin kuitenkin löytää suhteen.
Toki pääsevät suhteeseen jossa mieskään ei jaksa yrittää, kun ei naistakaan kerran kiinnosta pitää huolta terveydestään.
Mikä tuossa nyt sitten on se hypergamia, jos kuitenkin sinua lähestyvät naiset ovat sieltä tasotaulukon "paremmalta puolelta"? Suoraan sanottuna en itse osaisi mitenkään määrittää omaa tasoani enkä myöskään yksittäisten miesten tasoa, enkä todellakaan tiedä, ketkä miehet ovat tasoteorian mukaan kanssani samaa tasoa. En siis ainakaan itse osaisi optimoida omaa kiinnostustani kohdistumaan välttämättä just oikeantasoisiin. Niin moni asia kun vaikuttaa siihen, kehen tuntee vetoa. Sinäkin huomioit nyt pelkät tasot, mutta et mitään muuta - ei kai edes siellä tasoasteikon yläpäässä vain se riitä kiinnostukseen, että ollaan samaa tasoa?
Mistä sinä muuten osaat äkkiä määrittää sinua lähestyvän naisen tason? Itselläni on kärjistetysti kaksi tasoa: kiinnostaa / ei kiinnosta. Jos joku nainen ei kiinnosta sinua ollenkaan, mistä tiedät onko hän kutonen vai kasi? Ja mitkä ominaisuudet erottavat ysin ja kympin toisistaan?
Aika usein täällä Vauvalla nämä tasojutut menee siihen, että useimmat naiset kertovat etteivät tiedä omaa tasoaan tai osaa rankata miesten tasoja, mutta sen sijaan menevät kiinnostaa / ei kiinnosta seteillä näissä tapauksissa. En oikein tiedä uskoako tuohon vai ei. Väitän siis edelleen, että useimmat neuronormaalit ihmiset sukupuolesta riippumatta osaavat määritellä oman ja muiden tason yllättävänkin tarkasti. Ei, siihen ei kuulu mitään tieteellisesti todistettua kaavaa tai muuta selkeää. Kyllä mä ainakin pystyn parilla vilkaisulla kertomaan minkä tasoinen minua lähestyvä nainen on. Mut joo, voin tulla sen verran vastaan, että jopa ihan ensikohtaamisella (tai tinderissä kuvien kautta) voin todeta jonkun puhtaan ulkonäöllisesti oman tasoiseni naisen olevan epäkiinnostava sen vuoksi, että hänen tyylinsä on wt tai liian hippimäinen. Nämä asiat voi siis vaikuttaa, vaikka muuten se "teoreettinen" ulkonäkö riittäisikin.
Eipä sitä tekstimuotoisesti kaiketi kukaan osaa kuvailla millainen ero on kutosen tai kasin naisella, saati sitten ysin tai kympin. Ne vaan tulee tajuntaan ja ymmärtää vaistomaisesti. Luulenpa että tähän pääsee ihan vain elämänkokemuksella ajan kuluessa.
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen, että mies oli rehellinen ja sanoi suoraan. Moni mies nykyään joko ghostaa tai pitää löysässä hirressä. Sait suoraan tietää ettei hän koe kemiaa. Ja voit siirtyä eteenpäin.
kemia on intuitiivinen juttu. Sitä on tai ei ole. Mutta se on vaikea selittää.
Samaa mieltä. Kemia on intuitiivinen juttu jota ei voi näytellä. Ainakaan kauaa. Olemalla rento ja mukava ja esittämällä kiinnostunutta olen saanut montakin suhdetta alkamaan, mutta alkuihastuksen jälkeen nainen on kokenut, että jotain puuttuu ja on jättänyt minut. No puuttuuhan se minun ihastus.
Harrastan siis näitä suhteita, koska ne ovat mukavampia kuin yksin olo eikä niistä jää traumoja kuten rakkaussuhteista, joissa olen myös tullut jätetyksi. Toki toivoisin löytäväni intohimoisen loppuelämän rakkaussuhteen, mutta melko epätodennäköistä se on. Naisiin ei voi pieni poikanen nimittäin luottaa.
Onko sinulle muuten aina tasoteorian mukainen 10 kiinnostavin vaihtoehto, vai voiko joskus tasoteorian mukainen 8 kiinnostaa enemmän? Tarkoitan siis, että noudattavatko omat preferenssisi, kiinnostuksesi ja mieltymyksesi tasoteoriaa, vai poikkeavatko ne siitä koskaan?
Tuntuuhan se minustakin hassulta kuvailla ihmisiä numeroilla, mutta lokerointi ja asioiden järjestykseen saaminen tuntuu olevan meille ihmisille usein tavoite, minkä kautta paremmin ymmärtää ympärillä tapahtuvia juttuja. Kyllä mä sanoisin, että ne naiset joista olen elämäni aikana kiinnostunut, ovat olleet sieltä skaalan kärkipäästä eli 9-10 tapauksia. Miksi tyytyä vähempään? Tietty sitten kun se ulkonäkörima on ylitetty, niin aloitetaan tutustumaan ja ottamaan selvää millainen ihminen on kyseessä. Pinta on vain pintaa minullekin - kunhan se rima on ensin ylitetty.
Vierailija kirjoitti:
Molemmilla pitää olla kemiaa. Ei riitä, että toisella on.
Jep. Kaikki miehet olisivat halunneet nähdä uudestaan. Luulivat, että meillä on kemiaa koska olen hyvännäköinen ja sosiaalinen nainen. Olen vaan kohtelias. Oikeasti kiinnostun tosi harvasta miehestä. Siinä täytyy olla kaikki kohdallaan.
Olisko kuitenkin helpompi puhua suomalaisten deittailutodellisuudesta ilman amerikkalaisia julkkiksia ja jotain luokan kingejä...?
Auttaako jos puhutaan Mikko Leppilammesta? Suomessa ei ole luokan kingejä, jotka useimmiten ovat vieläpä niitä vastakkaisen sukupuolen halutuimpia?
(Joo joo, eivät kaikki av-mammat tykkää Leppilammesta, tiedetään tiedetään)
Perus nainen kyseessä siis. Vastaa miesten huippuvalioiden mahdollisuuksia samoilla markkinoilla.
Perus miehet ei todellakaan deittaa monia naisia samaan aikaan.