Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä selittää saman perheen lasten hurjan erilaiset elämät/kohtalot?
23.02.2024 |
Tätä olen nyt pohtinut kovasti, kun olen lukenut geenien, vanhempien ja kasvuympäristön valtavasta merkityksestä elämänkulkuun. Mm. älykkyys on vahvasti periytyvää. Terveen itsetunnon, turvallisuuden tunteen, kyvyn olla tekemisissä muiden ihmisten ja maailman kanssa takaava turvallinen kiintymyssuhde luulisi olevan sama kaikille saman perheen lapsille.
Tietysti on selvää, että jos joku lapsista joutuu kokemaan jonkun perheen ulkopuolisen traumaattisen tapahtuman, niin se vaikuttaa häneen. Ja varsinkin jos lapsilla on suuri ikäero, niin ehkä vanhempien jaksaminen ja panostaminen lapseen voi olla eri tasolla?
Kuulisin mielellään muidenkin ajatuksia aiheesta :-)
Kommentit (72)
Resislienssi vaikuttaa. Se on kyky selviytyä elämän haasteista. Siihen vaikuttaa synnynnäiset ominaisuudet, mutta se voi lisääntyä myös, jos lapsen elämässä on aikuisia, jotka tukevat lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset tuppaavat unohtamaan että eri ikäiset sisarukset kasvavat käytännössä ihan erilaisissa perheissä: esikoinen on voinut syntyä rutiköyhälle ja turhan nuorelle opiskelijaparille ja kuopus 10 vuotta myöhemmin ylemmän keskiluokan perheeseen, jossa elämä on turvallista ja tasaista ja mistään ei ole puutetta. Varallisuuden karttumisen takia kuopukseen yleensä myös panostetaan enemmän, ja hän saa olla "äidin pikkuinen" pidempään, ääritapauksissa koko elämänsä. Tuleehan siitä sitten eroja sisarusten elämänkuluissa.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole samanlainen kiintymyssuhde tai turvallisuuden tunne kaikilla. Perheissä on hyvin eriarvoista kohtelua sisarusten välillä. Ei näistä ulkopuolisille tietenkään puhuta. Omalla kohdallani meidän perheessä alkoi vanhempien liiallinen juominen ja perheväkivalta, kun kaksi vanhinta sisarusta olivat jo muuttaneet omilleen. He eivät ollenkaan ymmärrä minun ja nuoremman sisarukseni kokemuksia.
Olen myös huomannut tuon, että joissain perheissä vanhemmat (tai toinen vanhempi) selkeästi ja avoimesti suosivat jotain lasta ja sorsivat toista. En voi käsittää tällaista toimintaa! Miltä se mahtaa tuntua siitä sorsitusta lapsesta, kun hän aivan varmasti huomaa, että sisaruksesta pidetään enemmän...
No meillä esimerkiksi veljeni ja minun elämänpolut on hyvin erilaiset. Veljeni on porskuttanut voitosta voittoon, minä taas vielä viisikymppisenäkin taistelen monenlaisten elämänhallinta- ja mt-ongelmien kanssa ja hädin tuskin pärjään arjessani.
Osin syyt on toki geneettiset. Veljeni on perinyt älynsä erittäin älykkäältä DI-isältäni, minä siivoojaäidiltä. Veljeni on myös varsin komea, siinä missä minä olen lähinnä kolkon näköinen nainen. Jo tuo että veli oli nätti lapsi ja minä en, johti jo pienenä siihen että ihmiset oli veljelle aurinkoisia ja ihania, mulle eivät. Ihan erilainen kuva muodostui ihmisistä meille. Sitten kouluiässä veli loisti älynsä turvin, minulla taas oli koko ajan vaikeaa ja siksi en tykännyt koulusta.
Sitten yksi iso juttu, että veljelläni oli paremmin vanhempieni kanssa yhteen sopiva temperamentti. Isä ja äiti ovat introvertteja, rauhallisia, hillittyjä, harkitsevaisia. Velikin on sellainen. Sitten synnyin minä: valtavan impulsiivinen, äänekäs, vilkas, monella tapaa vaikeiden temperamenttipiirteiden yhdistelmä. Joten minun lapsuuteni oli jatkuvasti sitä että kielletään, torutaan että miten sinä nyt taas noin, kun taas veljeni luonnostaan osasi olla kuten vanhemmat halusivat, ja sai siis lähiinnä kehuja. Mulle muodostui jo lapsena kuva, että olen jotenkin vääränlainen ja huono, enkä kelpaa edes omille vanhemmilleni.
Siskoni on minua 6 vuotta vanhempi. Hän sai kasvaa kahden vanhemman kanssa ja hänen äitinsä oli terve. Ja vaikka meillä on samat vanhemmat, niin silti meillä on ihan eri vanhemmat. Vanhempamme erosivat melkein heti minun syntymän jälkeen ja samaan syssyyn äitini sairastui mieleltään. Minä kasvoin siis mielenterveysongelmaisen yksinhuoltajan kanssa ja jälki on sen mukaista...
Minulle on kasautunut elämän aikana valtava määrä ongelmia ja vastoinkäymisiä, kun taas siskoni elää porskuttaa suht helppoa ja sujuvaa elämää. Tasan ei mennyt nallekarkit meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No meillä esimerkiksi veljeni ja minun elämänpolut on hyvin erilaiset. Veljeni on porskuttanut voitosta voittoon, minä taas vielä viisikymppisenäkin taistelen monenlaisten elämänhallinta- ja mt-ongelmien kanssa ja hädin tuskin pärjään arjessani.
Osin syyt on toki geneettiset. Veljeni on perinyt älynsä erittäin älykkäältä DI-isältäni, minä siivoojaäidiltä. Veljeni on myös varsin komea, siinä missä minä olen lähinnä kolkon näköinen nainen. Jo tuo että veli oli nätti lapsi ja minä en, johti jo pienenä siihen että ihmiset oli veljelle aurinkoisia ja ihania, mulle eivät. Ihan erilainen kuva muodostui ihmisistä meille. Sitten kouluiässä veli loisti älynsä turvin, minulla taas oli koko ajan vaikeaa ja siksi en tykännyt koulusta.
Sitten yksi iso juttu, että veljelläni oli paremmin vanhempieni kanssa yhteen sopiva temperamentti. Isä ja äiti ovat introvertteja, rauhallisia, hillittyjä, harkitsevaisia. Velikin on
Minulla on hyvin samankaltainen tilanne. On se todella epäreilua. Tsemppiä sulle.
Neljä lasta ja kaikki ovat omanlaisiaan. Geenit, kaverit, intohimot vaikuttaa. Osa näistä arvostaa koulujen käymistä ja hoitaa ne kunnialla. Yhtä näistä ei tunnu kiinnostavan nämä asiat yhtään ja pelkään, että mihin se elämä hänet vie. Ei voi kun toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Vaikka kuinka yritän kertoa, että ammatti ( mikätahansa ) on tärkeä, niin vaikeeta on. Jättää kesken kaiken minkä alottaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on erilaisia
Samassa perheessä kasvaneet lapset on voinut saada erilaista kohtelua
Erilaisia elämäntapahtumia sattuu eri ihmisille, toisella voi mennä hyvin, toiselle voi tulla suuri epäonni
Ihmiset ja elämät on erilaisia
Siinäpä se.
Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. He ovat 20+, eli kaikkea voi vielä tapahtua, mutta viimeiset 10 vuotta on ollut erilaista. Toinen ns. menestyy hyvin, toinen ns. syrjäytynyt. Siis nyt karrikoin, kumpikaan ei ole ääripäätä.
Heidät erottaa luonne. Tuo ns menestynyt on pikkutarkka ja tunnollinen luonne. Tekee asiat by the book. Työ ns syrjäytynyt on hällä väliä filosofinen luonne, ollut jo pienestä pitäen. Sai teininä eksistentiaalisen kriisin, mitä merkitystä on hedonismilla ja mammonsn tavoittelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukematta arvelen, että pakotetaan taas jotain jotkut on vaan pskoja-settiä. Joskus vanhemmat esim. kiusaa yhtä lasta, kun eivät osaa käsitellä sitä etteivät pidä hänestä. Loppuja kohtelee suht normaalisti, toki omien kykyjensä rajoissa. Jotain henkistä sivistymättömyyttä tuollainen ja vaikuttaa kyllä sen yhden elämään.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on minua 6 vuotta vanhempi. Hän sai kasvaa kahden vanhemman kanssa ja hänen äitinsä oli terve. Ja vaikka meillä on samat vanhemmat, niin silti meillä on ihan eri vanhemmat. Vanhempamme erosivat melkein heti minun syntymän jälkeen ja samaan syssyyn äitini sairastui mieleltään. Minä kasvoin siis mielenterveysongelmaisen yksinhuoltajan kanssa ja jälki on sen mukaista...
Minulle on kasautunut elämän aikana valtava määrä ongelmia ja vastoinkäymisiä, kun taas siskoni elää porskuttaa suht helppoa ja sujuvaa elämää. Tasan ei mennyt nallekarkit meillä.
Sinä siis kasvoit vauvasta lähtien mielenterveysongelmaisen yh-äidin kanssa ja siskosi kuusivuotiaasta lähtien saman mielenterveysongelmaisen yh-äidin kanssa. Aika lailla sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös kullekin lapselle ominainen tapa suhtautua erilaisiin kokemuksiin vaikuttaa. Esimerkiksi omista lapsistani kaksi vanhinta ovat syntyneet pienellä ikäerolla ja eläneet hyvin samankaltaisen lapsuuden. Esikoinen kokee, että lapsuus oli hyvä, vanhemmat oikeudenmukaisia ja säännöt osin tiukkoja, mutta hyväksi lapsille. Toiseksi vanhimman mielestä lapsuus oli huono, vanhemmat epäoikeudenmukaisia ja säännöt kohtuuttomia.
Esikoisella on hyvä elämäntilanne, opiskelee toivomallaan alalla, tekee töitä, seurustelee ja elämä tasapainossa. Toiseksi vanhemmalla on pahenevaa päihdeongelmaa ja elämänhallinnan haasteita. Epäilen, että lasten luonne-erojen vuoksi nuorempi olisi tarvinnut aivan toisenlaista vanhemmuutta kuin esikoinen, emmekä ole valitettavasti nähneet tätä tai osanneet ottaa tätä huomioon riittävästi :(
Tässä tulikin jo paljon hyviä vastauksia. Itselläni on myös samanlaisia kokemuksia kuin muilla vastaajilla.
En saanut minkäänlaista positiivista huomiota lapsena, hain sitten sitä huonolla käytöksellä. Vanhemmat eivät olleet läsnä, me lapset olimme ja elimme vain siinä sivussa. Vanhemmat sisarukset saivat huomiota, silloin ehkä vielä äidillä oli enemmän voimavaroja. Nuorimmaista, iltatähteä huomioitiin paljon. Myös sukulaiset kohtelivat meitä eriarvoisesti.
Ei meistä kukaan hyvää ja turvallista lapsuutta saanut, mutta olin perheessä ainoa, jolla ei ollut elämänvaiheesta johtuen ollenkaan turvallista suhdetta keneenkään aikuiseen. Jengiydyin, etsin yhteisöllisyyttä samanlaisista rikkinäisistä ihmisistä. Keskittymiskykyni oli huono, meillä ei ollut mitään rutiineja arjessa/ elämässä.
En löytänyt seurustelu/ parisuhdetta kiintymyssuhdehäiriön ja epävarmuuden vuoksi, toisin kuin sisarukseni. Heillä pitkä parisuhde toi pysyvyyttä elämään. Minä vain ajelehdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kiinnostaa millaista eriarvoinen kohtelu voi tosi pahassa tapauksessa olla, kuunnelkaa podcast Siitä on vaikea puhua, jakso nimeltä Utelias. Siinä nainen kertoo miten hänet eristettiin jo lapsena muusta perheestä ilman syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole samanlainen kiintymyssuhde tai turvallisuuden tunne kaikilla. Perheissä on hyvin eriarvoista kohtelua sisarusten välillä. Ei näistä ulkopuolisille tietenkään puhuta. Omalla kohdallani meidän perheessä alkoi vanhempien liiallinen juominen ja perheväkivalta, kun kaksi vanhinta sisarusta olivat jo muuttaneet omilleen. He eivät ollenkaan ymmärrä minun ja nuoremman sisarukseni kokemuksia.
Olen myös huomannut tuon, että joissain perheissä vanhemmat (tai toinen vanhempi) selkeästi ja avoimesti suosivat jotain lasta ja sorsivat toista. En voi käsittää tällaista toimintaa! Miltä se mahtaa tuntua siitä sorsitusta lapsesta, kun hän aivan varmasti huomaa, että sisaruksesta pidetään enemmän...
Aika usein se on tiedostamatonta. Olen itse ymmärtänyt tämän vasta terapiassa, jonne hakeuduin elämää haittaavan jatkuvan häpeän ja ahdistuksen takia. Sattui vaan niin, että minä perin geenikombinaation, jolla temperamentti (joka nykytietämyksin mukaan on synnynnäistä) ei sopinut kovoin hyvin yhteen vanhempieni kanssa. Niinpä vanhempani eivät osanneet käsitellä minua, ja olivat jatkuvasti minuun tyytymättömiä. Minulla oli 2 sisarusta, mutta he olivat enemmän vanhempieni kanssa yhteensopivia temperamentteja, joten heille ei tullut niin paljoa sanomista, toruja, tyytymättömyyttä. Tiedän, ettei ainakaan mun vanhemmat koskaan ajatelleet, että ihan kiusallamme lannistamme tuon yhden lapsen ja suosimme kahta muuta. Se tilanne jossa minulle muodostui sellainen kuva, johtui vain noista temperamenttien eroista, joita vanhemmat eivät tiedostaneet ja osanneet kohdata parhaalla mahdollisella tavalla.
Erilainen kohtelu vanhempien osalta. Erilainen temperamentti. Erilaiset elämän tapahtumat.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla. He ovat 20+, eli kaikkea voi vielä tapahtua, mutta viimeiset 10 vuotta on ollut erilaista. Toinen ns. menestyy hyvin, toinen ns. syrjäytynyt. Siis nyt karrikoin, kumpikaan ei ole ääripäätä.
Heidät erottaa luonne. Tuo ns menestynyt on pikkutarkka ja tunnollinen luonne. Tekee asiat by the book. Työ ns syrjäytynyt on hällä väliä filosofinen luonne, ollut jo pienestä pitäen. Sai teininä eksistentiaalisen kriisin, mitä merkitystä on hedonismilla ja mammonsn tavoittelulla.
Omista sanavalinnoistasi ja ulosannistasi päätellen menestynyt lapsesi vastasi perheen arvoja paremmin. Ei ole helppo löytää paikkaansa jos kokee jo lapsena kotona ulkopuolisuuden tunnetta ajatusmaailmansa takia. Yleensä kai tuollaiset menestyvät, ja tekevät itselleen mielekästä työtä koska ovat sisäistäneet, että heidänkin paikkansa löytyy jostain. Se on tärkeämpää kuin moni muu asia tai mikään luonteenpiirre. Taisit jättää hänet sitten huomiotta, kun lopputulos oli tuollainen. Ahkeruuskin voi muuten näyttöytyä monella rri tavalla ja ajatustyökin vaatii resursseja eikä aina näy ulospäin. Olisit tukenut sitä niin olisi tehnyt siitä itselleen ammatin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole samanlainen kiintymyssuhde tai turvallisuuden tunne kaikilla. Perheissä on hyvin eriarvoista kohtelua sisarusten välillä. Ei näistä ulkopuolisille tietenkään puhuta. Omalla kohdallani meidän perheessä alkoi vanhempien liiallinen juominen ja perheväkivalta, kun kaksi vanhinta sisarusta olivat jo muuttaneet omilleen. He eivät ollenkaan ymmärrä minun ja nuoremman sisarukseni kokemuksia.
Olen myös huomannut tuon, että joissain perheissä vanhemmat (tai toinen vanhempi) selkeästi ja avoimesti suosivat jotain lasta ja sorsivat toista. En voi käsittää tällaista toimintaa! Miltä se mahtaa tuntua siitä sorsitusta lapsesta, kun hän aivan varmasti huomaa, että sisaruksesta pidetään enemmän...
Tunnistan itseni vaikka en ihan "sorsittuna" tuntenut olevani. Isosisko teki kaiken oikein ja hänen juttujaan kuunneltiin, minun taas käskettiin olla hiljaa. No, ihme kun minusta tuli hiljainen ja arka. En luottanut omiin kykyihini kun aina mollattiin ja joka virheeseen tartuttiin. Isosiskolle sanottiin, että virheistä oppii ja eikun takaisin ratsaille! Isosisko tiesi myös asemansa eli minun mielipiteilläni ei ollut mitään arvoa.
Nyt kun olemme aikuisia niin enpä ole kovinkaan paljoa tekemisissä. Onneksi minulla on ihana mies, joka kannustaa joka asiassa ja olenkin saanut itsetuntoani nostettua. Hänkin huomaa kyllä isosiskoni jatkuvan piilotikkuilun eli ei ole mitään omaa kuvitelmaani. Itselläni on pitkä suhde mieheni kanssa, sisko ei onnistu liitoissaan, ja sekin on ainainen piikittelyn aihe silloin harvoin kun nähdään.
Kyllähän se harmittaa kun omat lapsetkin ovat isovanhempien silmissä huonommassa asemassa kuin siskon lapset. Oletettavasti vain siitä syystä, että raukat ovat minun lapsiani. Minulle he kuitenkin ovat rakkaita ja toivottavasti osaan aina kohdella heitä tasapuolisesti!
Eli aloittajalle sanon, että kyllä saman perheen lapset voidaan kasvattaa täysin erilaisessa ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on minua 6 vuotta vanhempi. Hän sai kasvaa kahden vanhemman kanssa ja hänen äitinsä oli terve. Ja vaikka meillä on samat vanhemmat, niin silti meillä on ihan eri vanhemmat. Vanhempamme erosivat melkein heti minun syntymän jälkeen ja samaan syssyyn äitini sairastui mieleltään. Minä kasvoin siis mielenterveysongelmaisen yksinhuoltajan kanssa ja jälki on sen mukaista...
Minulle on kasautunut elämän aikana valtava määrä ongelmia ja vastoinkäymisiä, kun taas siskoni elää porskuttaa suht helppoa ja sujuvaa elämää. Tasan ei mennyt nallekarkit meillä.Sinä siis kasvoit vauvasta lähtien mielenterveysongelmaisen yh-äidin kanssa ja siskosi kuusivuotiaasta lähtien saman mielenterveysongelmaisen yh-äidin kanssa. Aika lailla sama asia.
Ensimmäiset kuusi vuotta ovat aivan kriittiset sen kannalta millainen ihmisestä tulee. Toivottavasti toi oli vitsi.
Alue: Aihe vapaa
No ei ole samanlainen kiintymyssuhde tai turvallisuuden tunne kaikilla. Perheissä on hyvin eriarvoista kohtelua sisarusten välillä. Ei näistä ulkopuolisille tietenkään puhuta. Omalla kohdallani meidän perheessä alkoi vanhempien liiallinen juominen ja perheväkivalta, kun kaksi vanhinta sisarusta olivat jo muuttaneet omilleen. He eivät ollenkaan ymmärrä minun ja nuoremman sisarukseni kokemuksia.