Lapsi on kateellinen pikkusisarukselle siitä että tällä on molemmat vanhemmat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Ei liene muiden lasten vika jos muut ei halua olla tekemisissä huonosti käyttäytyvän kanssa. Vai kuuluuko sinusta muiden olla yhden jätesankoja ja terapialeluja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Voi ihme jos muut eivät halua olla ilkeän tai kiukkuisen lapsen kanssa tekemisissä.

Etkö sinä ap ketään lapsetonta miestä löytänyt? Tässä nyt näkee taasen sen, että kun mennään sotkemaan jo olemassa olevaan perheeseen, niin tämä siitä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Ei liene muiden lasten vika jos muut ei halua olla tekemisissä huonosti käyttäytyvän kanssa. Vai kuuluuko sinusta muiden olla yhden jätesankoja ja terapialeluja?

Joukosta sulkeminen on yksi henkisen väkivallan muoto, ja sillä rehenteleminen vielä aikuisiällä alkaa mennä psykopatian puolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Ei liene muiden lasten vika jos muut ei halua olla tekemisissä huonosti käyttäytyvän kanssa. Vai kuuluuko sinusta muiden olla yhden jätesankoja ja terapialeluja?

Teidän olisi pitänyt ymmärtää ja olla empaattisia, hänellä oli varmasti rankempaa ja enemmän elämänkokemusta kuin kenelläkään teistä.

Annapa ap kotirauha sille lapselle, ja pakkaa kamas sen sun oman muksusi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Ei liene muiden lasten vika jos muut ei halua olla tekemisissä huonosti käyttäytyvän kanssa. Vai kuuluuko sinusta muiden olla yhden jätesankoja ja terapialeluja?

Joukosta sulkeminen on yksi henkisen väkivallan muoto, ja sillä rehenteleminen vielä aikuisiällä alkaa mennä psykopatian puolelle. 

Onko se joukosta sulkemista jos lopulta kukaan ei halua olla tekemisissä sellaisen kanssa joka on aina ilkeä muita kohtaan ja satuttaa muita koska kokee oikeudekseen sanoa ja tehdä muille mitä haluaa?

Olen itse avioeroperheen lapsi, ja käytännössä menetin isäni erossa hänen alkoholi- ja mielenterveysongelmilleen. Isäpuoleni kohteli minua aina kuin omaa lastaan, mutta MINÄ en halunnut häntä isäkseni: minulla oli jo isä. Äitini yritti ehdottaa sukunimenvaihtoa ja isäpuoleni kutsumista isäksi, mistä kieltäydyin suoriltaan.

Ap vaikuttaa todella lämpimältä ja välittävältä lapsipuoltaan kohtaan. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että toinen lapsista on menettänyt äitinsä - ikuisesti. Se, että ap adoptoi lapsen, ei tee hänestä äitiä eikä vie pois menetyksen aiheuttamaa surua tai kateutta sisaruspuolta kohtaan.

Lasta voi ja pitää tukea menetyksen ja surun käsittelyssä, mutta hokkuspokkustemppuja sen poisviemiseksi ei ole. Ei adoptiokaan. Siitä voidaan toki keskustella, ja kysyä auttaisiko se lasta. Lapsi itse ei kuitenkaan toistaiseksi ole esim. halunnut kutsua ap:ta äidiksi, vaikka mahdollisuus on annettu.

Noin lähtökohtaisesti olen aivan järkyttynyt minkälaista p*skaa tässä ketjussa on satanut ap:n niskaan. Hän viettää kaksin aikaa myös lapsipuolensa kanssa ja tekee mukavia asioita. Voin kertoa teille, että minulla ei oma äiti tehnyt niin. Saati että olisi jaksanut kiinnostua siitä, miltä minusta tuntuu olla uusioperheen ulkokehällä ja ilmaisen lapsenvahdin roolissa.

Ulkopuolisen avun ja tuen hakeminen on aina hyvästä - ihmisten kivittäminen sanoilla, kun he parhaansa yrittävät, ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Voi ihme jos muut eivät halua olla ilkeän tai kiukkuisen lapsen kanssa tekemisissä.

Kun minun luokkakaverini isä kuoli, opettaja otti meidät lähimmät ystävät erilliseen puhutteluun, jossa korosti ettei toista saa jättää yksin, vaikka hän ei jaksaisikaan olla samanlainen kuin ennen. Opettaja myös sanoi olevansa apuna ja käytettävissä, jos tilanne tuntuisi meistä ystävistä raskaalta.

Näin kasvatettiin lapsia entisajan kyläkoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ihmisiä on paljon. Eiköhännlapsi eristä itsensä porukoista aika nopeaan kun alkaa kiukutella samaa ystäville. Voi tulla yksinäiset ajat. Meidän koulussa oli tyttö joka teki niin, ylläripylläri jäi yksin.

Eli tiivistettynä. Teillä oli koulussa lapsi, jonka äiti oli kuollut, ja päätitte murskata hänet eristämällä porukasta. Oletko ylpeäkin?

Ei liene muiden lasten vika jos muut ei halua olla tekemisissä huonosti käyttäytyvän kanssa. Vai kuuluuko sinusta muiden olla yhden jätesankoja ja terapialeluja?

Teidän olisi pitänyt ymmärtää ja olla empaattisia, hänellä oli varmasti rankempaa ja enemmän elämänkokemusta kuin kenelläkään teistä.

Se oli koulu eikä mikään elämäm koulu. Koulussa jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ympäristöön eikä kenenkään tarvitse sietää asiatonta käytöstä muilta tai kiusaamista.

Onko ap:lla lapseen yhteys, joka ei riipu roolista perheessä? Nyt ei kysytä sitä, katsotaanko illalla telkkaria tai teetkö aamupalaa. Vaan siitä, teettekö asioita kahdestaan lapsen kanssa ja osoitatko lapselle samaa hellyyttä kuin biologiselle lapsellesi? Halaatko, sipaisetko/pörrötätkö hiuksia hellästi jne? Sanotko usein rakastavasi lasta tai käytätkö mitään hellittelynimiä? Kehutko paljon?

Yhteyttä voi luoda myös muuten puheissa, etsi asioita jotka ovat teille yhteisiä ja rakenna pientä "salaliittolaisuutta". Ei tietenkään mitään muusta perheestä vieraannuttamista, mutta jotain "hei tuutko mun kanssa pelaamaan sulista, kun me ollaan niin hyvä tiimi/ostin nyt tätä uutta paahtoleipää, kun me kaksi ollaan tällaisia paahtisfaneja/postissa tuli aku ankka, mäkin tykkäsin näistä tosi paljon sun ikäisenä, ollaan kummatkin tämmöisiä sarjisfaneja" jne.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin tuollaisessa perheessä lapsen roolissa, ja voin ehkä valaista miltä lapsesta tuntuu tai mitä hän pelkää. 

Itse koin olevani aina perheessä ylimääräinen, ulkopuolinen. Koin kovia kasvukipuja siitä, että esimerkiksi murrosiän alkaessa minulla ei ollut äitiä johon tukeutua ja jolle puhua esimerkiksi kuukautisten alkamisesta (et toki maininnut vanhemman lapsen sukupuolta, mutta se voi vaikuttaa). 

Pelko siitä, että en ollut tasavertainen jäsen perheessä aiheutti monenlaista oireilua. Sitä on aikuisena vaikea käsitää miten valtava murskaus omanarvontunnolle oli esimerkiksi se, että jos oli kaksi asiaa lapsille, pikkusisarus sai aina valita ensin ja minä jouduin tyytymään siihen mitä jäi. Huomioin ihan kaikki pienet epäreiluudet alkaen joululahjojen määrästä ja päättyen siihen kumman vaatteisiin käytettiin enemmän rahaa. En ollut koskaan esim. Isovanhempien silmissä yhtä tärkeä ja arvokas kuin pikkusisarus. O





 

Lämmin halaus sinulle <3

Toivottavasti olet löytänyt hyvän puolison ja saat tuntea tänä päivänä itsesi rakastetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit jutella lapsen kanssa, että hänellä on aina taivaassa hänet synnyttänyt äiti, mutta että sinä haluaisit olla hänelle toinen äiti, jos se olisi lapsesta mukavaa. Voisit kysyä, haluaisiko hän sanoa sinua äidiksi. Lapsen olisi ainakin tärkeää kuulla, että pidät häntä omanasi.

Taivaspuheita ei ole lapselle koskaan puhuttu, joten en itsekään niitä ole hänelle puhunut. Totta kai olen keskustellut lapsen kanssa aiheesta monet kerrat ja kertonut että minua voi sanoa myös äidiksi jos haluaa. Varsinkin silloin tämä oli varmaan viikottainen puheenaihe kun pikkusisarus oli alkanut puhumaan ja kutsui äidiksi. Vaikka lapsi kutsuu minua etunimellä, hän toisinaan puhuu muille minusta äitinä. Esimerkiksi kavereille ja harrastuksis

"Uskot järjestyvän", mutta lain silmissä sinulla ei olisi mitään oikeutta lapseen. Sinun ja miehen välille voi tulla jotain, jota on nyt todella vaikea kuvitella - se mahdollisuus on aina olemassa, kaikkien kanssa. Samasta syystä useimmilla on käytössä avioehto, vaikka kummatkin olisivat luotettavia ja tosi rakastuneita, se vaan on normaali tapa menetellä.

Se kertoo paljon, ettei tuollaisen asian kaiken varalta varmistaminen oikein kiinnosta ja kaikki on epämääräisen "eiköhän se järjesty" -ajatuksen varassa.

Oletko sanonut lapselle että sinusta olisi hienoa jos hän kutsuisi sinua äidiksi, että se olisi kunnia-asia jota kovasti toivoisit? Ei niin että lapsi "saa" tai "voi" kutsua sinua äidiksi. Nuilla on aivan eri vivahde. 

Vierailija kirjoitti:

Kovastipa täällä tuomitaan ja länkytetään että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta ei käsitetä mikä on mahdollista ja mikä ei.

Ei lasta voi pakottaa pitämään ketään äitinä jos lapsi ei itse tee sitä.

Miten lapsien isä tukee sinun äitiyttäsi?

Mun mukula ap , ja tuon puolison vaikea kakara. Tässä tiivistettynä asia on. Silitelkää nyt päätä ja sympatkaa.

Mieti jos itse kuolisit ja biologinen lapsesi saisi äitipuolen. Kohtele sitten tätä vanhempaa lasta, kuten haluaisit omaa biologista lastasi kohdeltavan tuossa tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse avioeroperheen lapsi, ja käytännössä menetin isäni erossa hänen alkoholi- ja mielenterveysongelmilleen. Isäpuoleni kohteli minua aina kuin omaa lastaan, mutta MINÄ en halunnut häntä isäkseni: minulla oli jo isä. Äitini yritti ehdottaa sukunimenvaihtoa ja isäpuoleni kutsumista isäksi, mistä kieltäydyin suoriltaan.

Ap vaikuttaa todella lämpimältä ja välittävältä lapsipuoltaan kohtaan. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että toinen lapsista on menettänyt äitinsä - ikuisesti. Se, että ap adoptoi lapsen, ei tee hänestä äitiä eikä vie pois menetyksen aiheuttamaa surua tai kateutta sisaruspuolta kohtaan.

Lasta voi ja pitää tukea menetyksen ja surun käsittelyssä, mutta hokkuspokkustemppuja sen poisviemiseksi ei ole. Ei adoptiokaan. Siitä voidaan toki keskustella, ja kysyä auttaisiko se lasta. Lapsi itse ei kuitenkaan toistaiseksi ole esim. halunnut kutsua ap:ta äidiksi, vaikka mahdollisuus on annettu.

No

Mutta: sinun isäsi EI ollut kuollut. Tuollainen uskollisuus (huonoakin) vanhempaa kohtaan on lapsille tyypillistä. Tässä on ihan eri tilanne. Biologista vanhempaa ei pidä unohtaa, mutta hänet voi tietyllä tapaa korvata. Ja tässä lapsi selvästi kaipaa sitä käytöksestä päätellen.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse avioeroperheen lapsi, ja käytännössä menetin isäni erossa hänen alkoholi- ja mielenterveysongelmilleen. Isäpuoleni kohteli minua aina kuin omaa lastaan, mutta MINÄ en halunnut häntä isäkseni: minulla oli jo isä. Äitini yritti ehdottaa sukunimenvaihtoa ja isäpuoleni kutsumista isäksi, mistä kieltäydyin suoriltaan.

Ap vaikuttaa todella lämpimältä ja välittävältä lapsipuoltaan kohtaan. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että toinen lapsista on menettänyt äitinsä - ikuisesti. Se, että ap adoptoi lapsen, ei tee hänestä äitiä eikä vie pois menetyksen aiheuttamaa surua tai kateutta sisaruspuolta kohtaan.

Lasta voi ja pitää tukea menetyksen ja surun käsittelyssä, mutta hokkuspokkustemppuja sen poisviemiseksi ei ole. Ei adoptiokaan. Siitä voidaan toki keskustella, ja kysyä auttaisiko se lasta. Lapsi itse ei kuitenkaan toistaiseksi ole esim. halunnut kutsua ap:ta äidiksi, vaikka mahdollisuus on annettu.

No

Niinpä. Isäni kuoli kun olin 7v ja hän ei ollut juurikaan elämässäni. Vaikka isä, eli siis isäpuolen ja pikkuveljeni isä, adoptoi minut ollessani lapsi, niin ei se adoptio itsessään tuonut mitään lisäarvoa siihen tunteeseen että hän oli minulle isä. Kyllä se tunne tuli ihan siitä arjesta. Siitä, että hän oli kotona läsnä ja saatavilla, vei harrastuksiin, tarkisti läksyt, auttoi paketoimaan äidille äitienpäivälahjan, katseli yhdessä ohjelmia telkkarista, halasi aamuin illoin, toivotti hyvää koulupäivää ja niin edelleen. Meillä oli omat jutut ja se vanhemmuussuhde kehittyi pikkuhiljaa. Ei ole olemassa mitään valmista pakettia mikä vaan tekee ihmisestä vanhemman.

Tämä suhde riippuu paljon myös lapsen persoonasta. Itse olin sopeutuvainen ja avoin lapsi, mutta jollekin toiselle se suhde olisi varmasti ollut hyvin erilainen. Voi olla, että joku toinen ei olisi koskaan pitänyt häntä isänään, adoptiosta huolimatta.

Nimitys äiti on vahva instituutio. Sen tittelin voi saada lapsilta, jotka eivät ole biologisia. Titteli tulee ansaita käytöksellä, joka on ymmärtävä, lasta suojaava ja huolehtiva sekä mutkaton.

Ei taida onnistua ikipäivänä tällä laskelmoivalla aapeellä.