Lapsi on kateellinen pikkusisarukselle siitä että tällä on molemmat vanhemmat

Vierailija kirjoitti:

 Myös eroperheiden lapset ovat kateita kavereille, joilla on ehjä ydinperhe. Isä ja äiti jotka ovat mukana lasten arjessa normaalisti, on iso voimavara lapsille.

Ei perheen ehjyys riipu siitä ovatko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Itse elin lapsena ydinperheessä joka oli rikki. Siksi toivoin vanhempien eroa.

Olen varma siitä että jos ap olisi adoptoinut lapsen tämän ollessa pieni täällä itkettäisiin sitä miten väärin adoptio oli ja miten ap vei lapsen äidin paikan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Myös eroperheiden lapset ovat kateita kavereille, joilla on ehjä ydinperhe. Isä ja äiti jotka ovat mukana lasten arjessa normaalisti, on iso voimavara lapsille.

Ei perheen ehjyys riipu siitä ovatko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Itse elin lapsena ydinperheessä joka oli rikki. Siksi toivoin vanhempien eroa.

Mistähän tuollainen fatalismi lapselle tulee? Siis että toivotaan vanhempien eroa sen sijaan että toivottaisiin vanhempien korjaavan suhteensa.

Minä ja kaverini kovasti toivoimme, että vanhempamme eivät eroaisi. Kaverin vanhemmat riitelivät, minun vanhempani mököttivät. Teininä jossakin vaiheessa mietin, että ero voisi olla heille hyvä ratkaisu. Nyt aikuisena olen sitä mieltä, että hyvä että pysyivät yhdessä ja oppivat vähän suhdetaitojakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen varma siitä että jos ap olisi adoptoinut lapsen tämän ollessa pieni täällä itkettäisiin sitä miten väärin adoptio oli ja miten ap vei lapsen äidin paikan.

Minä taas olen varma, että trollaat. Kuolleen äidin paikka on haudassa ja muistoissa, eikä ap voisi viedä sitä paikkaa muuten kuin menehtymällä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptoidulle sanotaan: Minä olen äitisi. En koskaan jätä tai hylkää sinua. Teen kaikkeni, jotta voisit kokea, että rakastan ja välitän.

Ap sanoo: no joo, saat kutsua mua äidiksi jos tahdot, mutta ihan sama mulle.

Pakottaako pitäisi kutsumaan äidiksi?

Ei, vaan äidin pitäisi viestiä, että hän tahtoisi todella olla äiti lapselle. Vaikuttaa siltä, että ap ei tahdo tätä tehdä.

Täysin samaa mieltä. Yhdellä tutulla on lapsi, jo aikuinen ja hänen isä kuollut. Tämän tuttuni mies on pappa on tuttuni lapsen lapsille, ja kyllä lapset haluaa papan luo usein, eli hän haluaa olla pappa vaikkei verisukulaisia ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Myös eroperheiden lapset ovat kateita kavereille, joilla on ehjä ydinperhe. Isä ja äiti jotka ovat mukana lasten arjessa normaalisti, on iso voimavara lapsille.

Ei perheen ehjyys riipu siitä ovatko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Itse elin lapsena ydinperheessä joka oli rikki. Siksi toivoin vanhempien eroa.

Mistähän tuollainen fatalismi lapselle tulee? Siis että toivotaan vanhempien eroa sen sijaan että toivottaisiin vanhempien korjaavan suhteensa.

Minä ja kaverini kovasti toivoimme, että vanhempamme eivät eroaisi. Kaverin vanhemmat riitelivät, minun vanhempani mököttivät. Teininä jossakin vaiheessa mietin, että ero voisi olla heille hyvä ratkaisu. Nyt aikuisena olen sitä mieltä, että hyvä että pysyivät yhdessä ja oppivat vähän suhdetaitojakin.

Miten olisi vaikka se että lapsikin tietää että kotona ei ole hyvä olla tai edes turvallista?

Se niin sanottu isä oli käytökseltään arvaamaton, joustamaton, lapsellinen, sopeutumaton ja itsekäs eikä hänellä ollut minkäänlaista sietokykyä täysin normaaleja asioita kohtaan. Sain kuunnella tämän isän itsemurhauhkailua jo ala-asteikäisenä ja 8-vuotiaana pelkäsin joutuvani perhesurman uhriksi. Pelkäsin mennä kotiin ja olla kotona. Se niin sanottu isä ei osallistunut perhe-elämään millään tavalla ja niinpä äiti oli käytännössä yksinhuoltaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varma siitä että jos ap olisi adoptoinut lapsen tämän ollessa pieni täällä itkettäisiin sitä miten väärin adoptio oli ja miten ap vei lapsen äidin paikan.

Minä taas olen varma, että trollaat. Kuolleen äidin paikka on haudassa ja muistoissa, eikä ap voisi viedä sitä paikkaa muuten kuin menehtymällä itsekin.

Ja adoptionko luulet ratkaisevan kaiken? Ihanko tosissaan luulet, että adoption jälkeen lapsi ei enää voisi kaivata biologista äitiään, kokea vaikeita tunteita äitinsä menettämisestä tai purkaa pahaa oloaan tämän vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varma siitä että jos ap olisi adoptoinut lapsen tämän ollessa pieni täällä itkettäisiin sitä miten väärin adoptio oli ja miten ap vei lapsen äidin paikan.

Minä taas olen varma, että trollaat. Kuolleen äidin paikka on haudassa ja muistoissa, eikä ap voisi viedä sitä paikkaa muuten kuin menehtymällä itsekin.

Ja adoptionko luulet ratkaisevan kaiken? Ihanko tosissaan luulet, että adoption jälkeen lapsi ei enää voisi kaivata biologista äitiään, kokea vaikeita tunteita äitinsä menettämisestä tai purkaa pahaa oloaan tämän vuoksi?

Varmasti biologisen äidin kaipuu jatkuu adoption jälkeenkin. Varmasti vaikeita tunteita tulee vastaan silloinkin. Mutta ehkä pahan olon purkamisesta tulisi helpompaa, kun adoptioäiti olisi konkreettisesti osoittanut sitoutumisensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varma siitä että jos ap olisi adoptoinut lapsen tämän ollessa pieni täällä itkettäisiin sitä miten väärin adoptio oli ja miten ap vei lapsen äidin paikan.

Minä taas olen varma, että trollaat. Kuolleen äidin paikka on haudassa ja muistoissa, eikä ap voisi viedä sitä paikkaa muuten kuin menehtymällä itsekin.

Ja adoptionko luulet ratkaisevan kaiken? Ihanko tosissaan luulet, että adoption jälkeen lapsi ei enää voisi kaivata biologista äitiään, kokea vaikeita tunteita äitinsä menettämisestä tai purkaa pahaa oloaan tämän vuoksi?

Varmasti biologisen äidin kaipuu jatkuu adoption jälkeenkin. Varmasti vaikeita tunteita tulee vastaan silloinkin. Mutta ehkä pahan olon purkamisesta tulisi helpompaa, kun adoptioäiti olisi konkre

Ehkä, ehkä ei. Adoptio on taas uusi kokemus lapselle ja lapsi joutuu tavalla tai toisella käsittelemään myös sen. Se ei välttämättä ole helppoa. Adoptiossa lapsi saa lisäksi kokonaan uuden suvun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Myös eroperheiden lapset ovat kateita kavereille, joilla on ehjä ydinperhe. Isä ja äiti jotka ovat mukana lasten arjessa normaalisti, on iso voimavara lapsille.

Ei perheen ehjyys riipu siitä ovatko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Itse elin lapsena ydinperheessä joka oli rikki. Siksi toivoin vanhempien eroa.

Ei kukaan lapsi voi toivoa vanhempien eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Myös eroperheiden lapset ovat kateita kavereille, joilla on ehjä ydinperhe. Isä ja äiti jotka ovat mukana lasten arjessa normaalisti, on iso voimavara lapsille.

Ei perheen ehjyys riipu siitä ovatko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Itse elin lapsena ydinperheessä joka oli rikki. Siksi toivoin vanhempien eroa.

Ei kukaan lapsi voi toivoa vanhempien eroa.

Toivoo, usko tai älä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap n tekstistä käy minun mielestäni ilmi, että Ap kohtelee vanhempaa lasta ikävästi ja pitää tätä huonompana kuin biologista lastaan. Vanhempi lapsi on tämän huomannut ja on ymmärrettävästi ja oikeutetusti pettynyt ja kiukustunut. Vanhempi lapsi ei kuitenkaan tarvitse psykologia eikä ulkopuolista keskustelijaa eikä mitään sellaista. Ap on se, jonka pitää muuttaa omaa toimintaansa ja alkaa kohdella koko perheen lapsia tasapuolisesti ja rakkaudella. Ap on omalla epäreilulla käytöksellään tilanteen aiheuttanut ja syyttää siitä viatonta lasta.

Millä tavalla?

Minusta ap:n tekstistä käy ilmi että ap kohtelee lasta hyvinkin tasapuolisesti toisen kanssa. Minusta tuossa ei ole mitään ikävää kohtelua, joten tuo on ihan vaan sinun oma tulkintasi.

Miksi suhtaudut niin kielteisesti lapsen saamaan apuun? Jos lapsi oireilee äidin menetystä nyt ja kokee vaikeita tunteita niin tuskin siitä juttelusta esimerkiksi siellä perheneuvolassa mitään haittaakaan on.

Minäkin suhtaudun epäillen. Syynä se, että lapsi kokee jo nyt jäävänsä sivulliseksi, ja se tunne voi vahvistua tuosta. Joten ensin hakeutuisin aapeenä keskustelemaan itse ennen kuin altistaisin lasta mahdollisesti taitamattoman kyselijän tökittäväksi. En näe lapsella isompaa ongelmaa, mutta aapee itse moralisoi lasta ja näkee kitkatilanteet oikeutuskysymyksenä, jolloin hän voi vain olla oikeassa puolustaessaan omaa vertaan. Se ei ole turvallinen lähtökohta, ja tulee kostautumaan myös suojeltavalle pikkusisarukselle. Hän ei siis toimi asiassa selvänäköisesti vaan ns. tunteella. Lapsen terapoiminen ei korjaa tätä ongelmaa mitenkään, päin vastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap n tekstistä käy minun mielestäni ilmi, että Ap kohtelee vanhempaa lasta ikävästi ja pitää tätä huonompana kuin biologista lastaan. Vanhempi lapsi on tämän huomannut ja on ymmärrettävästi ja oikeutetusti pettynyt ja kiukustunut. Vanhempi lapsi ei kuitenkaan tarvitse psykologia eikä ulkopuolista keskustelijaa eikä mitään sellaista. Ap on se, jonka pitää muuttaa omaa toimintaansa ja alkaa kohdella koko perheen lapsia tasapuolisesti ja rakkaudella. Ap on omalla epäreilulla käytöksellään tilanteen aiheuttanut ja syyttää siitä viatonta lasta.

Millä tavalla?

Minusta ap:n tekstistä käy ilmi että ap kohtelee lasta hyvinkin tasapuolisesti toisen kanssa. Minusta tuossa ei ole mitään ikävää kohtelua, joten tuo on ihan vaan sinun oma tulkintasi.

Miksi suhtaudut niin kielteisesti lapsen saamaan apuun? Jos laps

Minäkin suhtaudun epäillen. Syynä se, että lapsi kokee jo nyt jäävänsä sivulliseksi, ja se tunne voi vahvistua tuosta. Joten ensin hakeutuisin aapeenä keskustelemaan itse ennen kuin altistaisin lasta mahdollisesti taitamattoman kyselijän tökittäväksi. En näe lapsella isompaa ongelmaa, mutta aapee itse moralisoi lasta ja näkee kitkatilanteet oikeutuskysymyksenä, jolloin hän voi vain olla oikeassa puolustaessaan omaa vertaan. Se ei ole turvallinen lähtökohta, ja tulee kostautumaan myös suojeltavalle pikkusisarukselle. Hän ei siis toimi asiassa selvänäköisesti vaan ns. tunteella. Lapsen terapoiminen ei korjaa tätä ongelmaa mitenkään, päin vastoin.

Miksi lapsi ei saisi hakea apua vaikeisiin tunteisiin jotka liittyy äidin menettämiseen?

Ammattiapua antaa yleensä ihan ammattilaiset, terveydenhoitaja sekä perheneuvolan työntekijät. Ei kaikkeen apuun tarvitse suhtautua niin negatiivisesti.