Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein ja miksi te itkette?
Itse en aiemmassa elämässäni itkenyt kuin hyvin harvoin, ja silloinkin suht lyhyesti ja piilossa myös puolisolta. Kun sitten tuli vakava uupumus niin siitä jotkut hanat (tai padotut tunteet) aukesivat ja itkusta ei tullut loppua kuukausiin. Joskus ihan sellaista hätääntyneen lapsen itkua joka ei tunnu loppuvan. Paranemisen tiellä ei enää itkua puske joka päivä mutta vielä usein ja olen alkanut miettiä josko kaikki tunteet ja kyyneleet olivat olleet padottuna ja piilotettuna ihan liian kauan. Ja olisi ollut tervettä vaan antaa aina kaiken tulla esiin. Kuinka usein itse itket, itketkö muiden edessä, mistä syistä ja onko sulla parempi ja pahempi olo sen jälkeen?
Kommentit (120)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä muista tarkalleen. Varmaan Ahtisaaren hautajaisien aikaan. Välillä jos menee parisuhteessa huonosti, niin silloin myös. Se on huono asia, koska vie sen fokuksen pois siitä itse asiasta. Vältänkin aina itkemistä muiden silmissä. En halua olla yhtään heikompi kuin miltä näytän ja vaikutan valmiiksi jo...
M22
Ymmärrän miksi välttelet itkua, mutta se ei ole oikein, että joutuu piilottamaan kipeän osan itsestään. Sinä saat olla juuri niin heikko tai vahva kuin olet ja se on vahvuutta, että uskaltaa näyttää myös kipunsa.
Viimeksi taisin itkeä 5 vuotta sitten kun käteni katkesi kahtia onnettomuudessa, suruun viimeksi itkenyt ehkä 10 vuotta sitten.
Liikutun usein, tippa tulee silmään elokuvissa, konserteissa, ystävien iloissa ja suruissa.. Itkemällä itken harvoin, ehkä kerran vuodessa, yleensä syynä ääretön väsymys.
Eka osa jäi johonkin moderointiin, liian pitkä vai(?) mutta kai se ilmaantuu. Eli tässä jatkuu:
Osa 2
Mutta minä koitan kyllä kaikkia keinoja mitkä voisi toimia. Itku vaan välillä tulee niillä pahemmin, joiden tarkoitus helpottaa. Myös esim. hengitysharjoituksista. Ja lopulta sitten itku loppuukin vasta kun uuvun siihen ja nukahdan.
Tai välillä stressistä, esim. Julkisissa liikennevälineissä alkaa valua kyyneleinä, ihan vaan jos muuten hyvä tilanne, mutta jos joku esim. kiinnittää huomionsa minuun ja alan stressata.
Tai mokaan esim. Kaupassa, kun jo valmiiksi on vaikea käydä ihmisten ilmoilla ja silloin aletaan vielä enemmän kiinnittää huomiota kun huomataan, että jollain on vaikeaa tai käyttäytyy oudosti. Ja sitten se syyllisyys, että tod.näk. katsovat ja miettivät onko kaikki hyvin ja juuri sen pitäisi olla hyvä asia, niin siitä syytän itseä lisää ja paha olo kasvaa. Aikamoista taistelua pään sisällä siis.
Tai toisaalta jos on oikein hyvä päivä ja näen vaikka jotain kaunista, esim. Auringonsäteet seinällä, saattaa tulla rauhanomainen hento itku Semmonen "yhyhyy", mikä jälkikäteen naurattaa vähän. Tai kissan hymyilevään silmien räpsytykseen saatan purskahtaa onnellisuudesta itkuun. Heh.. Tämmöstä arkea täällä. :)
Että välillä naurattaa jo se kun kaikki on niin intensiivistä ja uuvuttavaa. Kaikki itkettää, hyvä, paha. Tusja, helpotus. Ei siinä, osaan jotenkin pysyä itseni perässä, mutta muut eivät. Ja ymmärrän hyvin, vaikeaa itsellänikin. Mutta ei sen kai niin väliksi. Väsyttävää tämä vaan on, mutta on vaan opittava elämään niin että pärjää itse itsensä kanssa, oli se muiden mielestä sitten noloa tai ei.
Kyynelet ainakin itselle on nykyään usein merkki itselle. Että ne vahvistaa asian jonka tiedän jo oikeaksi, mutta yritän vastustella vastaan, esim. Väsymys tai joku ihmissuhdeasia. Tai merkki huilata.
NT
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään itken todella harvoin. Ikäni alkaa 5:lla. Minulla on varmaan nykyään muita työkaluja käytettävissäni esim. sanavalmius ja kokemus erilaisista ikävistä elämäntilanteista ja tieto siitä miten niistä selviää.
Vierailija kirjoitti:
Eka osa jäi johonkin moderointiin, liian pitkä vai(?) mutta kai se ilmaantuu. Eli tässä jatkuu:
Osa 2
Mutta minä koitan kyllä kaikkia keinoja mitkä voisi toimia. Itku vaan välillä tulee niillä pahemmin, joiden tarkoitus helpottaa. Myös esim. hengitysharjoituksista. Ja lopulta sitten itku loppuukin vasta kun uuvun siihen ja nukahdan.
Tai välillä stressistä, esim. Julkisissa liikennevälineissä alkaa valua kyyneleinä, ihan vaan jos muuten hyvä tilanne, mutta jos joku esim. kiinnittää huomionsa minuun ja alan stressata.
Tai mokaan esim. Kaupassa, kun jo valmiiksi on vaikea käydä ihmisten ilmoilla ja silloin aletaan vielä enemmän kiinnittää huomiota kun huomataan, että jollain on vaikeaa tai käyttäytyy oudosti. Ja sitten se syyllisyys, että tod.näk. katsovat ja miettivät onko kaikki hyvin ja juuri sen pitäisi olla hyvä asia, niin siitä syytän itseä lisää ja paha olo kasvaa. Aikamoista taistelua pää
Vihreässä palkissa sanotaan näin:
Kommentti on ilmoitettu.
"Kommenttisi on jonoutettu moderointia varten ja julkaistaan hyväksynnän jälkeen."
Eli eka osa kai tulee kai tuplana kun koitin uudestaan. Kirosanankin sensuroin itse, en tiedä mikä jätti jumiin?
Ei vielä kuitenkaan itketä. Mut turhauttaa kyllä. Välillä kyllä itkettääkin tää palsta kun kirjottaa pitkiä vastauksia ihmisille (kännykällä) ja on käytnyt paljon aikaa niin saattaa koko ketju poistua. Siis tärkeistä asioista, ihmisten voinnista ja kivuista ym. Juuro tälläisistä aiheistako ei saa puhua tai ei saa auttaa ihmisiä? Nimittäin kaikkeen ei apua saa helposti muualta kuin vertaisilta, esim. Täältä.
Sitten kaiken maailman alapää"vitsit" ja turhanpäivästä soopaa saa suoltaa mielin määrin. On tää maailma kyllä, sanonko... Enkä sano, eikä itke tällä kertaa. Mut sen verran suututtaa et alkaa olla palstan käyttö pian loppuun käsitelty.
Toivottavasti toi viesti nyt tulee? Vai kirjotinko puol tuntia turhaan taas. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itken suunnilleen joka päivä.
Koetko että olet alakuloinen tai masentunut vai oletko aina itkenyt päivittäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkeinpä joka viikko. Joskus useana päivänä viikossa, joskus harvemmin. Yleensä siksi, että tulee jokin kaunis mutta samalla kivulias muisto mieleen tietyltä ajalta elämästäni.
Koskaan en itke muiden nähden.
Mulla sama en koskaan itkenyt kenenköän edessä jos ei tosiaan pakko (hautajaiset tm). Olen aina miettinyt miksi se on niin vaikeaa. Lapsena tuntui ettei itke vanhempien edessä ettei heille tule paha mieli, ja sitten myöhemmin tuntui ettei kestä jos joku lohduttaa että sitten hajoaa vielä enempi. Mikä olisi varmaan ihan hyväkin
Samaistun tuohon, välinpitämätön reaktio olisi helpompi ottaa vastaan kuin lohduttaminen. Yleensäkin jos välittyy, että tämä ihminen välittää minusta aidosti, on kaiken sen positiivisen vastaanottaminen todella vaikeaa ja itku voi olla lähellä. Jotenkin ajattelen etten ansaitse sitä. Vaikeus itkeä muiden seurassa liittyy minulla varmasti ainakin osin siihen, että tiedän näyttäväni silloin muiden silmissä säälittävältä. En halua sääliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkeinpä joka viikko. Joskus useana päivänä viikossa, joskus harvemmin. Yleensä siksi, että tulee jokin kaunis mutta samalla kivulias muisto mieleen tietyltä ajalta elämästäni.
Koskaan en itke muiden nähden.
Mulla sama en koskaan itkenyt kenenköän edessä jos ei tosiaan pakko (hautajaiset tm). Olen aina miettinyt miksi se on niin vaikeaa. Lapsena tuntui ettei itke vanhempien edessä ettei heille tule paha mieli, ja sitten myöhemmin tuntui ettei kestä jos joku lohduttaa että sitten hajoaa vielä enempi. Mikä olisi varmaan ihan hyväkin
Samaistun tuohon, välinpitämätön reaktio olisi helpompi ottaa vastaan kuin lohduttaminen. Yleensäkin jos välittyy, että tämä ihminen välittää minusta aidosti, on kaiken sen positiivisen vastaanottaminen todella vaikeaa ja itku voi olla lähellä. Jotenkin ajatte
Sitten kun mietin itseäni niin vaikka itsellåni vaikea ottaa vastaan välittämistä niin itse jos ystävällä paha olla haluaisin kaikella tavalla lohduttaa / halata / kuunnella jne. Toisin päin sitten haastavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkin tunti sitten kun katselin YT:stä englantilaisen miehen tribuuttia kuolleelle 24-vuotiaalle kissalleen.
Olivat parhaat ystävät puolen vuosisadan ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä muista tarkalleen. Varmaan Ahtisaaren hautajaisien aikaan. Välillä jos menee parisuhteessa huonosti, niin silloin myös. Se on huono asia, koska vie sen fokuksen pois siitä itse asiasta. Vältänkin aina itkemistä muiden silmissä. En halua olla yhtään heikompi kuin miltä näytän ja vaikutan valmiiksi jo...
M22
Ymmärrän miksi välttelet itkua, mutta se ei ole oikein, että joutuu piilottamaan kipeän osan itsestään. Sinä saat olla juuri niin heikko tai vahva kuin olet ja se on vahvuutta, että uskaltaa näyttää myös kipunsa.
Juuri näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tasan 51 vuotta sitten, kivusta silloinkin; ekaluokkalaisena.
Viimeksi itkin noin kaksi tuntia sitten ja sitä edellisen kerran eilen illalla ennen kuin menin nukkumaan. Aika perustahti tätä nykyä ja jokin varmasti on pahasti mielenterveydessä vialla, koska en mä normaalisti/ennen itkenyt oikeastaan ikinä.
Tämä itkuisuus alkoi joskus koronapandemian alkamisen jälkeen.
Itkin äsken epätoivosta. Taas on piha täynnä lunta ja aura tehnyt isot vallit ajotien eteen. En tiedä, mihin tuon enää lapioisi. Kinokset on lähes 2 metriä korkeat. Ranteisiin koskee, selkä on jäykkä, ei vaan enää jaksa.
Joka päivä. Jos en itke kuolleiden läheisteni takia, itken yksinäisyyden, surullisten uutisten tai lehtijuttujen vuoksi. Ei, itku ei ''puhdista'' eikä paranna oloani, se vain vie energiaa entisestään, vie mielen vielä matalammaksi ja turvottaa kasvot, joskus saan vielä päänsärynkin pahan itkukohtauksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä. Jos en itke kuolleiden läheisteni takia, itken yksinäisyyden, surullisten uutisten tai lehtijuttujen vuoksi. Ei, itku ei ''puhdista'' eikä paranna oloani, se vain vie energiaa entisestään, vie mielen vielä matalammaksi ja turvottaa kasvot, joskus saan vielä päänsärynkin pahan itkukohtauksen jälkeen.
Itse yrittänyt välttää uutisia josko nostaisi mielialaa mutta ei kestä kauaakaan kun takasin . Mietin onko ne ikinä tehnyt mulle mitään hyvää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä. Jos en itke kuolleiden läheisteni takia, itken yksinäisyyden, surullisten uutisten tai lehtijuttujen vuoksi. Ei, itku ei ''puhdista'' eikä paranna oloani, se vain vie energiaa entisestään, vie mielen vielä matalammaksi ja turvottaa kasvot, joskus saan vielä päänsärynkin pahan itkukohtauksen jälkeen.
Itse yrittänyt välttää uutisia josko nostaisi mielialaa mutta ei kestä kauaakaan kun takasin . Mietin onko ne ikinä tehnyt mulle mitään hyvää..
Toisaalta auttaako se välttelykään enää, kun joka tapauksessa tietää kuinka malliltaan koko maailma alkaa olla ja pahemmaksi vaan menee päivä päivältä?
Itse olen alkanut ajatella, että ehkä se ydinsota tai joku kunnon meteoriitti ei olisikaan huono juttu koska sovussa ei näemmä osata enää olla oikein yhtään ja nykyään nostetaan jo tavistenkin somenatinoita julkisuuteen ilmapiiriä pilaamaan ettei vaan olisi kenelläkään kiva olla.
Hali sulle. Raskaita asioita. Ja tuo miksi ihniset ovat lytänneet sinun pahan olon on varmasti usein se, että eivät osaa itse sitä kohdata, joka on heille siedettävämpää. Tämä on valitettavaa, että mitä huonommin voi, sitä vaikeampi on saada tukea tämän takia.