Lue keskustelun säännöt.
Suuri tuska siitä, kun ymmärtää olleensa narsistin uhri 15 vuotta, muita kenellä tällaisia kokemuksia?
21.02.2024 |
Olen välillä vuosien aikana herännyt todellisuuteen että kaikki ei todellakaan ole ok ja aina aika ajoin miettinyt eroa, mutta sitten taas unohtanut nämä ajatukset. Olen siis ollut naimisissa narsistin kanssa 13 vuotta. Vuosiin on mahtunut tosi paljon tuskaa ja kärsimystä, mutta myös hyviä hetkiä. Mutta rehellisyyden nimissä, huonoja hetkiä on ollut enemmän.
Vaikea selittää sitä toisen ihmisen kylmyyttä ja onttoutta, tuen puutetta, ymmärtämättömyyttä. Syyllistämistä ja oikeutusta kohdella minua huonosti. Koska olen sellainen kun olen.
Meillä kolme lasta ja pelottaa ero ja kaikki, miten hankalaa siitä tulee. Olen henkisesti aivan riekaleina, uupunut. Aina tuntunut siltä, että mies tuo vain huonot puolet itsestäni esille, nyt ymmärrän miksi. Narsisti ei edes halua että läheinen on onnellinen. Jatkuvasti olen näitä ajatuksia vuosien aikana kieltänyt itseltäni ja ajatellut, että en voi syyttää toista ihmistä siitä että olen onneton. En voikaan, mutta narsistin kanssa tilanne on tosi hankala, koska hän vie kaiken energian ja elämänilon.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surettaa eniten lapset. Syytän itseäni tosi paljon tilanteesta ja että olen antanut sen jatkua niin pitkään ja edelleen keräilen voimia eroa varten. Vanhin lapsista täyttää jo 14 vuotta, joten vuosia saman katon alla ei ole paljoa jäljellä ja tämä on se kuva rakkaudesta ja perhe-elämästä. Vaikka olen aina mielestäni laittanut lapset etusijalle, ymmärrän nyt että en todellakaan ole. Pelkään niin paljon sitä mitä kaikkea tämä on aiheuttanut lapsille ja mitä se tulee vielä aiheuttamaan. Pelkään myös oman jaksamiseni puolesta.
T. Ap
Onhan se 👧🏻vitun kiva maalata mustavalkoista kuvaa hirveästä narsistista ja viattomista pienokaisista kun emme ikinä tule kuulemaan vastapuolta.
Mikähän sinun diagnoosisi on. Miksi meidän tarvitsisi kuulla mitään puolustuksen puheenvuoroa? Tämä ei ole oikeusistuin vaan täällä yritetään tukea, ymmärtää ja neuvoa ihmistä, joka on sen tarpeessa. Mies kirjoittakoon tänne oman ketjunsa, jos siltä tuntuu. Tai ne lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surettaa eniten lapset. Syytän itseäni tosi paljon tilanteesta ja että olen antanut sen jatkua niin pitkään ja edelleen keräilen voimia eroa varten. Vanhin lapsista täyttää jo 14 vuotta, joten vuosia saman katon alla ei ole paljoa jäljellä ja tämä on se kuva rakkaudesta ja perhe-elämästä. Vaikka olen aina mielestäni laittanut lapset etusijalle, ymmärrän nyt että en todellakaan ole. Pelkään niin paljon sitä mitä kaikkea tämä on aiheuttanut lapsille ja mitä se tulee vielä aiheuttamaan. Pelkään myös oman jaksamiseni puolesta.
T. Ap
Onhan se 👧🏻vitun kiva maalata mustavalkoista kuvaa hirveästä narsistista ja viattomista pienokaisista kun emme ikinä tule kuulemaan vastapuolta.
Mikähän sinun diagnoosisi on. Miksi meidän tarvitsisi kuulla mitään puolustuksen puheenvuoroa? Tämä
Olet käytännössä psykoosissa eli et missään tilassa neuvomaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä erossa pelottaa?
Itse ilmoitin erosta, mutta samalla annoin exälle mahdollisuuden kertoa miten haluaa eron hoidettavan ja lasten huollon järjestyvän. En missään nimessä halunnut riitoja. Lopulta kaikki meni kuten halusin. Ex ensin halusi lasten lähihuoltajuuden, mutta huomasi itse ettei kykene eikä oikeasti halua. Kaikki meni siltä osin hyvin. Lapset oireilivat, mutta siitäkin edetty. Isän hylkäys tulee olemaan aina kipeä paikka heille.
Erossa se parisuhde tavallaan jatkuu. Tapaamiset, elatukset, jne. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on psyykkisesti saatavilla.
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa. Osasta myös itsestään tulee narsisteja.
Kautta aikojen on kasvanut terveitä aikuisia yhden vanhemman perheistä.
Parempi sulle ja lapsille että eroat. Kannattaa varmistaa et sulla on riittävästi tukea eroprosessiin. Mun kokemuksen mukaan eroaminen on vaikeaa ja huoltokiista helvettiä, mutta sekin parempi kuin jäädä siihen vankilaan lasten kanssa mitä todellisen narsistin kanssa eläminen on. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Parempi sulle ja lapsille että eroat. Kannattaa varmistaa et sulla on riittävästi tukea eroprosessiin. Mun kokemuksen mukaan eroaminen on vaikeaa ja huoltokiista helvettiä, mutta sekin parempi kuin jäädä siihen vankilaan lasten kanssa mitä todellisen narsistin kanssa eläminen on. Voimia!
Parhaiten menee niin, että tekee itsestään epäkiinnostavan. Näyttelee vaikka masentunutta niin narsisti yleensä häipyy ihan itse, koska ei kestä toisten sairautta ja tarvitsevuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä erossa pelottaa?
Itse ilmoitin erosta, mutta samalla annoin exälle mahdollisuuden kertoa miten haluaa eron hoidettavan ja lasten huollon järjestyvän. En missään nimessä halunnut riitoja. Lopulta kaikki meni kuten halusin. Ex ensin halusi lasten lähihuoltajuuden, mutta huomasi itse ettei kykene eikä oikeasti halua. Kaikki meni siltä osin hyvin. Lapset oireilivat, mutta siitäkin edetty. Isän hylkäys tulee olemaan aina kipeä paikka heille.
Erossa se parisuhde tavallaan jatkuu. Tapaamiset, elatukset, jne. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on psyykkisesti saatavilla.
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa. Osasta myös itsestään tulee narsisteja.
Persoonallisuushäiriöt ovat eniten periytyvää. Ei miehesi ole vain päättänyt, että nyt hän sairastuu. Jokin hänen historiassaan selittää asian. Eli sinun pitää tutustua miehen taustoihin, mitä hänelle on tapahtunut, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä erossa pelottaa?
Itse ilmoitin erosta, mutta samalla annoin exälle mahdollisuuden kertoa miten haluaa eron hoidettavan ja lasten huollon järjestyvän. En missään nimessä halunnut riitoja. Lopulta kaikki meni kuten halusin. Ex ensin halusi lasten lähihuoltajuuden, mutta huomasi itse ettei kykene eikä oikeasti halua. Kaikki meni siltä osin hyvin. Lapset oireilivat, mutta siitäkin edetty. Isän hylkäys tulee olemaan aina kipeä paikka heille.
Erossa se parisuhde tavallaan jatkuu. Tapaamiset, elatukset, jne. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on psyykkisesti saatavilla.
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa.
Persoonallisuushäiriöt ovat eniten periytyvää. Ei miehesi ole vain päättänyt, että nyt hän sairastuu. Jokin hänen historiassaan selittää asian. Eli sinun pitää tutustua miehen taustoihin, mitä hänelle on tapahtunut, jne.
EI TARVITSE! Se, mitä tarvitsee tehdä, on pelastaa itsensä ja lapsensa ja turvata heidän persoonallisuutensa kehittyminen oikeaan suuntaan.
Jos jollain on vamma, että hän tekee jotain väkivaltaista tai vahingollista joka tasatunti niin pitääkö sinun mielestäsi ihan oikeasti pilata omansa ja lasten elämä jäädä ymmärtämään sitä asiaa vai pelastaa muu perhe?
Tuo, mitä sanot, on syy, miksi moni jää väkivaltaiseen liittoon ja syyllistyy lähtemisestään. Todella asiatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa. Osasta myös itsestään tulee narsisteja.
Itselläni se historia, että oma isä autismin kirjolla ja siksi ehkä en osannut nähdä miehen ajoittain hyvin räikeääkin käytöstä. En osaa sanoa, onko tällä vaikutusta. Aiemmin epäilin, että oma mieheni saattaisi myös olla autismin kirjolla, mutta vaikka oma isäni on omalaatuinen ja välillä ajattelee hyvin itsekeskeisesti, niin hän ei ole tahalteen ilkeä. Lisäksi hän osaa olla sellainen aidosti lämmin omalla kämpelöllä tavalla puutteistaan huolimatta.
Osittain tästäkin johtuen olen aina ollut sellainen, joka ha
Kiitos vastauksesta. Uskon että minulla saattaa hyvin olla jotain autistia piirteitä, mutta en usko että kovin voimakkaita sellaisia. Minulla ollut paljon ns. normaaleja ystäviä, olen ihmisläheisessä työssä jne. Mutta hyvä huomio, jotain käytösmalleja saattaa hyvin olla. Äitini ei ollut autistinen ja kärsi isäni kanssa hänen puutteidensa takia. Ja nyt sitten olen vähän samassa tilanteessa itsekin. Tosin autistinen kumppani olisi parempi vaihtoehto kuin narsisti.
Olen myös ns kristilliset arvot omaavasta perheestä, joten minulle on tärkeää sellaiset asiat kuten miten kohtelen lähimmäistäni ja muutenkin aina ollut kiinnostunut henkisistä arvoista, kuten miten voisin olla parempi ihminen. Luen paljon erilaista kirjallisuutta jne. Mieheni kanssa minusta tuntuu siltä että olen muuttunut ontoksi ja välinpitämättömäksi. Eli toisinsanoen sen sijaan että olisin kasvanut on käynyt ihan jotain muuta. En tunne enää itseäni. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Arvioiden mukaan narsisteja on noin prosentti koko väestöstä. Kummasti ne keskittyy juuri av-mammoille.😂
Yksi narsisti ehtii tuhota aika monta elämää. Ainakin, jos puolisot tajuavat jättää tuon narsistin.
Lisäksi täällä voi puhua anonyymisti tosi kipeistäkin asioista ilman pelkoa, että joutuu yhteisönsä hylkäämäksi. Koetapa puhua puolisosi tekosista ystävien tai sukulaisten kanssa, niin he alkavat pitää sinua pahana ihmisenä, "kun eihän se Pertti voisi ikinä tehdä mitään tuollaista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä erossa pelottaa?
Itse ilmoitin erosta, mutta samalla annoin exälle mahdollisuuden kertoa miten haluaa eron hoidettavan ja lasten huollon järjestyvän. En missään nimessä halunnut riitoja. Lopulta kaikki meni kuten halusin. Ex ensin halusi lasten lähihuoltajuuden, mutta huomasi itse ettei kykene eikä oikeasti halua. Kaikki meni siltä osin hyvin. Lapset oireilivat, mutta siitäkin edetty. Isän hylkäys tulee olemaan aina kipeä paikka heille.
Erossa se parisuhde tavallaan jatkuu. Tapaamiset, elatukset, jne. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on psyykkisesti saatavilla.
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa.
Niin tosiaan, miehen toinen vanhempi on aika selvä narsisti, samoin sisko. Että sieltä ne syyt tulee. T. Ap
Narsistin kanssa kadottaa itsensä. Eikä se itse löydy takaisin kuin täydellä erolla narsistista.
Et ole paha ihminen, vaikka jättäisit miehesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi erota, jotta lapset saavat turvallisen lapsuuden. Toivottavasti saat tukea prosessiin.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä itsekkyys ei tee kenestäkään narsistia.
Ei niin. Itsekin elin melkein 20 vuotta avoliitossa, jossa mies oli tunnekylmä ja empatiakyvytön, hänen tarpeensa ja toiveensa olivat ensisijaisia. Saattoi kyllä lupailla kaikenlaista mutta ei koskaan ryhtynyt tuumasta toimeen. Kyseessä oli alkoholisti. Vaikka näistä monet on myös narsistin piirteitä niin sellaisen oikeasti tuntevana en todellakaan luokittelisi tätä ex-avokkia narsistiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä erossa pelottaa?
Itse ilmoitin erosta, mutta samalla annoin exälle mahdollisuuden kertoa miten haluaa eron hoidettavan ja lasten huollon järjestyvän. En missään nimessä halunnut riitoja. Lopulta kaikki meni kuten halusin. Ex ensin halusi lasten lähihuoltajuuden, mutta huomasi itse ettei kykene eikä oikeasti halua. Kaikki meni siltä osin hyvin. Lapset oireilivat, mutta siitäkin edetty. Isän hylkäys tulee olemaan aina kipeä paikka heille.
Erossa se parisuhde tavallaan jatkuu. Tapaamiset, elatukset, jne. Lapselle riittää yksi kyllin hyvä vanhempi, joka on psyykkisesti saatavilla.
Onkohan ihan näin? Riittääkö yksi kyllin hyvä vanhempi? Olen lukenut tekstejä joissa sanotaan että lapset todella joutuvat kipuilemaan tämän asian kanssa.
Kyllä, mutta jos joutuvat kasvamaan myrkyllisessä ilmapiirissä, niin sehän on sitten eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä itsekkyys ei tee kenestäkään narsistia.
Ei niin. Itsekin elin melkein 20 vuotta avoliitossa, jossa mies oli tunnekylmä ja empatiakyvytön, hänen tarpeensa ja toiveensa olivat ensisijaisia. Saattoi kyllä lupailla kaikenlaista mutta ei koskaan ryhtynyt tuumasta toimeen. Kyseessä oli alkoholisti. Vaikka näistä monet on myös narsistin piirteitä niin sellaisen oikeasti tuntevana en todellakaan luokittelisi tätä ex-avokkia narsistiksi.
Alkoholistit ovat usein vahvan narsistisia. Kun raitistuvat, selviää, jääkö se käytös päälle vai poistuuko alkoholin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvioiden mukaan narsisteja on noin prosentti koko väestöstä. Kummasti ne keskittyy juuri av-mammoille.😂
Yksi narsisti ehtii tuhota aika monta elämää. Ainakin, jos puolisot tajuavat jättää tuon narsistin.
Lisäksi täällä voi puhua anonyymisti tosi kipeistäkin asioista ilman pelkoa, että joutuu yhteisönsä hylkäämäksi. Koetapa puhua puolisosi tekosista ystävien tai sukulaisten kanssa, niin he alkavat pitää sinua pahana ihmisenä, "kun eihän se Pertti voisi ikinä tehdä mitään tuollaista".
Öö..todella huono selitys.
> mies sanoi ikävästi
> en tykkää enää miehestä
> mies on narsisti
#naiset
Yksi hyvä vanhempi on parempi kuin yksi narsisti vanhempi ja yksi normaali vanhempi. Narsisti vanhempana on aina miinusmerkkinen arvo kehitykselle eli narsisti mahdollisimman kauas!
Oletko varma, etteikö itselläsikin olisi vähän autistisia piirteitä tai olet vain kasvanut siihen. Minulla itselläni on autistisia piirteitä molemmissa vanhemmissa, itseäni ei ole diagnosoitu. Olen ihan liian sinisilmäinen, en usko maailmasta ja ihmisistä mitään pahaa, se on pitänyt opetella tiedostamaan kognitiivisesti. On sellaista maailmaa syleilevää kuvitelmaa, että jokainen pyrkisi hyvään jne.
Tuosta "Minua on aina hämännyt se, että kun olen yrittänyt auttaa miestäni kasvaa ihmisenä ja ollut tukena, niin mies on kyllä arvostellut minua miten keskeneräinen ja säälittävä ihminen olen, mutta hän ei ole mitenkään auttanut minua olemaan parempi ihminen. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan. Myönnän myös että olen aika pihalla tällä hetkellä." Mene youtubeen ja etsi autistic double empathy. Minä olen koko ikäni kehittänyt itseäni olemaan "parempi ihminen" ja miten toimia oikein ihmissuhteissa jne. Sitten on aivan puulla päähän lyöty, kun toinen on paskapää eikä edes yritä parempaa.
Heivaa mies, keskity itseesi. Sinulla on ihan riittävästi tekemistä itsessäsi ja lapsissasi, mies tuo kuormaa.