39v. ja tuntuu, että ikätovereiden kanssa vanhenemme eri tahtia

Vierailija kirjoitti:

Se, että moni ikääntyessään näyttää siltä, että kokisi, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, voi johtua myös siitä, että monilla elämänkokemuksen ja kasvaneen suhteellisuudentajun myötä kirkastuu se, mikä elämässä on tärkeintä, ja mihin haluaa rajallisen aikansa ja energiansa käyttää. Nämä asiat voivat näyttäytyä muille ihmisille "ei-minään", toisin kuin matkustelu ja meikkaus. 

Juuri samaa olin tulossa kommentoimaan. Moni 40-vuotias saattaa ajatella, että elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin TikTok, meikkivinkit ja matkustuksella hypettäminen. Olen itse 40-vuotias, tosin aloittajaa vuoden vanhempi. Olen 2-vuotiaan lapsen äiti ja odotan toista lasta. Juuri tällä hetkellä matkustaminen ei ole keskeisin asia elämässäni, mutta olen ehtinyt kiertää Eurooppaa ja kulkea kauempanakin. Meikkaamistakin olen ehtinyt opettelemaan. Naimisissa olen ollut pian 2 vuotta. Siinä mielessä moni keski-iän kriteeri täyttyy, että asun omakotitalossa (vieläpä järven rannalla peltojen ja metsien keskellä!), omistan koiran ja ajan farmari-Volvolla plus käyn keskiluokkaisessa akateemisessa päivätyössä. Pukeudun mieluummin klassisesti kuin trendikkäästi, mutta tätiä tai tanttaa minusta ei saa millään.

Aloittajalle lämmin vinkki: elä ja anna toistenkin elää! Sulla on hyvällä tuurilla elämää edessä pidemmästi kuin olet sitä ehtinyt elää, joten nyt on hyvä aika hankkia löysempi pipo ja nauttia omannäköisestä elämästä.

Mä olen myös aikuistunut myöhään. En oikein löytänyt omaa alaa enkä paikkaa maailmassa ennen kuin nelikymppisenä. Sitä ennen opiskelin, etsin, muutin paikasta toiseen, asuin välillä ulkomailla ja välillä Lapin korvessa. En silloin löytänyt samanhenkistä miestä parisuhteeseen joten lapset jäi tekemättä ja perhe perustamatta. Olin vähän hukassa.

Nyt olen lähes viisikymppinen ja löytänyt viimein itselleni merkityksellisen työn, parisuhteen ja muutenkin olen valtavan onnellinen elämässäni. Koen kuitenkin että olen vähän "jälkeenjäänyt" ap:n lailla, kun en ole koskaan kokenut mitään ruuhkavuosia, en ole omistanut mitään ja suoraan sanottuna edelleen samastun toisinaan enemmän rippikouluikäisten elämäntilanteeseen kuin heidän vanhempiensa. Yhtä suoraan sanottuna en näe tässä oikein mitään kehuskeltavaa, toisin kuin ilmeisesti ap. Tuntuu että jäin vähän teiniksi samalla kun muut ympärillä aikuistuivat ja oppivat suhtautumaan elämään vähän toisin. Mulle vanheneminenkin tuntuu ottavan jollain tapaa henkisesti kovemmalle kuin ikätovereilleni jotka ovat menneet nopeammin elämässään eteenpäin. Jotenkin luen ap:n rivien välistä että hänellekin se on kova paikka.

Vierailija kirjoitti:

Olen 38 ja lapset täyttää 18 ja 15 seuraavaksi, elämä vasta alkaa kunhan nuo tosta lähtee omilleen.

Kuulostaa siltä kuin lasten kanssa elo ei olisi kovin mukavaa elämää ollut...

Oletko sä AP kotoisin pieneltä paikkakunnalta?

Harvoin  pariskunnat, jotka ovat alkaneet olla yhdessä tosi nuoresta lähtien, enää eroavat nelikymppisenä. Munkin serkku on ollut 18-vuotiaasta lähtien saman miehen kanssa ja hän on kahdesti jättänyt avioerohakemuksen, mutta perunut sen, kun ei ilmeisesti osaa olla ilman sitä miestä 

Ihmeellisen hyökkääviä ja omia valintojaan validoivia kommentteja. Asiatonta nimitellä jälkeenjääneeksi sen vuoksi, että tykkäilee tiktokista. 

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä herättää ajatuksia, että ap on mielestään nuorekas ja muut vanhuksia. Hyvin yleinen ilmiö vanhetessa. Suurin osa ihmisistä mm. pitää itseään ikäistään nuoremman näköisinä, mikä tietenkään ei ole tilastollisesti mahdollista. Omaa vanhenemista on vaikeampi huomata kuin muiden.

Todennäköisesti muutkin kokeilevat mielellään uusia asioita, mutta ap ei vain tiedä niistä koska hänelle se "uusi asia" on some. Itse esim. ostin elämäni ensimmäisen sähkökitaran 46-vuotiaana, mutta kukapa sitä päällepäin tietäisi. Jatkuvasti on muutenkin uusia harrastuksia ja liikuntalajeja yms. Ja totta kai minäkin muistan hyvin itseni ja kaverini ripari-iässä. Senpä takia ymmärrän hyvin ripari-ikäisiä lapsia nyt aikuisena. 

Tietysti ihan aktuaalisessa vanhenemisessa on ihmisten välillä eroja. Aina ne eivät vaan ole niin suoraviivaisesti näkyvissä ja riippuu paljon myös ihmisestä mikä tulkitaan nuorekkaaksi tai tätim

Pillifarkkuja ja huppareita käyttää ihan parikymppisetkin, viiskymppisillä ne eivät mielestäni niinkään yleinen vaatetus ole. Teinit on asia erikseen, heillä on oma muotinsa.

Minullakin on rippikouluikäinen lapsi nelikymppisenä. Siihen on nyt viisi vuotta. Muistan kyllä edelleen hyvin oman rippikouluikäni, en usko että se tässä viidessä vuodessa unohtuu? Ja juu, tuntuuhan se kieltämättä hassulle että jotkut vasta aloittelee lapsiperhe-elämäänsä siinä kohtaa kun omat on jo isoja, mutta eipä siinä, ihmisten elämänpolut menee eri tavoin. Loppujen lopuksi sitä yhteistä voi kuitenkin löytää hyvinkin eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien kanssa. 

Täytin menneellä viikolla 40. Elämä on huippua. Asuntolaina on maksettu, lapset on teinejä eikä mun tarvitse enää heräillä öisin niitä hoitamaan, sama mies on ollut jo 23 vuotta ja rakkaus kukoistaa edelleen. Parhaan kaverin kanssa lähdetään pikapuoliin ulkomaille reissaamaan. Ehtii hyvin harrastaa ja saan rauhassa tehdä asioita mistä tykkään, kuten hoitaa kotia ja puutarhaa (koska aika ei kulu tiktokissa...). Meikkaaminen ei ole kiinnostanut koskaan, ei edes teininä, enkä siitä tai merkkivaatteista taida kiinnostua ikinä. Elämä on just sitä mitä siitä itse tekee. 

En  nyt ota kantaa ap:n mainitsemiin asioihin, mutta harrastukseni myötä tapaan paljon eläkeläisiä. Kun vertaan heitä siihen miten omassa suvussani on vanhennettu (myös äitini), ero on kuin yöllä ja päivällä. Harrastuseläkeläiset ovat uteliaita ja haluavat oppia uutta, suvussani on pyritty aina tekemään asiat vähän sinne päin kunhan helpolla pääsee. Totta kai vireilläkin kroppa vanhenee, mutta kun lonkka on sökö, se leikataan ja jatketaan esim. lenkkeilyä. Äitini siirtyi vain köpöttelemään apuvälineellä mitä on pakko. En nuorempana jotenkin edes käsittänyt miten eri tavalla ihmiset vanhenevat ihan omasta halustaan. Tietysti sen tajusin, että kaikille sairauksille ei vaan voi mitään. Mutta asenne ratkaisee paljon. Ja kai se kehityskulku alkaa jo varhain. Itse sain todellisen herätyksen, että pyrin kaikin tavoin pitämään kropan ja nupin kunnossa, en vain tumput suorina odota mitä tulee.

"Parisuhteet, jotka ovat solmittu silloin teini-iässä alkavat jo tulla monella päätökseen. Itse olen mennyt naimisiin 3 vuotta sitten ja parisuhteemme on perustanut aikuisen iän tuomiin seikkoihin ja aitoon viehätysvoimaan eikä siiihen, että samalta kylältä valitaan vähiten epäsopivin."

Joo, omasta kylästä tai kaupungista ei voi kukaan nuorempana löytää sitä yhtä aitoa parisuhdetta kuin sinulla on nyt... 🤦

Ihanaa itsensä ylentämisen yrittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Se, että moni ikääntyessään näyttää siltä, että kokisi, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, voi johtua myös siitä, että monilla elämänkokemuksen ja kasvaneen suhteellisuudentajun myötä kirkastuu se, mikä elämässä on tärkeintä, ja mihin haluaa rajallisen aikansa ja energiansa käyttää. Nämä asiat voivat näyttäytyä muille ihmisille "ei-minään", toisin kuin matkustelu ja meikkaus. 

Mikä kullekin on tärkeintä. Toivottavasti ei meikkaus kellekään. Itse toivoisin pääseväni joskus matkustamaan kun nuorena en päässyt. Koko maailma kokematta. Mitkään etelänmatkat ei kyllä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat hivenen jälkeenjääneeltä. 

Et ole osannut perustaa perhettä nuorena, taistelet ikääntymistä vastaan.. 

On hienoa olla nuorekas, mutta täytyy osata antaa arvoa myös heille, jotka ottavat ikänsä kunnioituksella vastaan. 

Itse olen muuten 40-vuotias. Lapseni ovat 18- ja 20-vuotiaita. Minä en pukeudu kauhean tätimäisesti, mutten myöskään koe tarvetta elää muodin huipulla. Nyt on lasteni vuoro elää. En kylläkään aio itsekään vielä vanhainkotiin mennä. 

Ei perheenperustaminen muutenkaan ole aina itsestäänselvyys, ei varsinkaan noin 40 vuoden iässä. 

Mutta onnea valitsemallesi tielle, toivottavasti sinäkin löydät vielä rauhan levottomalle sielullesi.

Ikänsä kunnioituksella vastaan? Eikai ole yhtä oikeaa tapaa ikääntyä. Sama kuin sanois ettei kauneusleikkauksissa käyvät osaa ikääntyä "oikein". Kyllä ikääntymistä vastaan saa taistella, tai paremminkin ikääntyä tavallaan. Kaikki ei myöskään voi tai halua perustaa perhettä nuorena. Siinäkään ei ole mitään pahaa.

Levoton ja kypsä voi olla samaan aikaan.

Enpä ole osannut ajatella että omakotitalo kuuluis keski-ikään. Mulla se kuului lapsuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se elämä nelikymppisenä on valitettavasti ohi.

No minä olen sitten mennä jurnuttanut tätä ohituskaistaa jo 37 vuotta. Ei mitään, huomenna taas hiihtämään, jos satun vielä elämään.

Minäkin olin vielä 35-vuotiaana nuoren oloinen ja näköinen. Sitten polvi meni leikkauskuntoon ja löytyi paha nivelrikko. Liikkumattomuus aiheutti yllättäen 10 kg ylipainon, jota nyt yritän saada pois. Näin ne asiat muuttuu. Nelikymppisenä näytän ihan ikäiseltäni. 

Juuri tämä. Nyt olet ymmärtänyt aloituksen pointin. 

 

Kun taas ne, jotka kokee elävänsä eri tavalla kuin minä puhuu aloittajasta jälkeenjääneenä. En minäkään kuitenkaan hauku niitä, jotka ovat eläneet elämäänsä eri tavalla kuin minä. Ne on niitä elämän valintoja. Olen vastuullinen ja korkeakoulutettu ihminen enkä koe itsenäni jälkeenjääneenä sen takia, että olen kropaltani ja  mieleltäni edelleen nuorekas. 

Vierailija kirjoitti:

En  nyt ota kantaa ap:n mainitsemiin asioihin, mutta harrastukseni myötä tapaan paljon eläkeläisiä. Kun vertaan heitä siihen miten omassa suvussani on vanhennettu (myös äitini), ero on kuin yöllä ja päivällä. Harrastuseläkeläiset ovat uteliaita ja haluavat oppia uutta, suvussani on pyritty aina tekemään asiat vähän sinne päin kunhan helpolla pääsee. Totta kai vireilläkin kroppa vanhenee, mutta kun lonkka on sökö, se leikataan ja jatketaan esim. lenkkeilyä. Äitini siirtyi vain köpöttelemään apuvälineellä mitä on pakko. En nuorempana jotenkin edes käsittänyt miten eri tavalla ihmiset vanhenevat ihan omasta halustaan. Tietysti sen tajusin, että kaikille sairauksille ei vaan voi mitään. Mutta asenne ratkaisee paljon. Ja kai se kehityskulku alkaa jo varhain. Itse sain todellisen herätyksen, että pyrin kaikin tavoin pitämään kropan ja nupin kunnossa, en vain tumput suorina odota mitä tulee.

Juuri tämä. T: Ap 

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen sitä, että moni n. 40-vuotias puhuu olevansa vanha, on kolotusta ja kremppaa ja kaikenlaista iän mukanaan tuomaa vaivaa ja vaikeutta. Olen itse 36-vuotias, enkä koe kehoni juuri vanhenneen viimeisen 10 vuoden aikana. Ulkonäkö on toki muuttunut ja vanhentunut, mutta ihan yhtä lailla jaksan valvoa, harrastaa, tehdä ja touhuta kuin nuorempanakin. Ehkä seuraavan viiden vuoden aikana minustakin tulee vaivainen ja jaksamaton.

Esivaihdevuodet tuovat yllättävän määrän kolotusta, ja se tietysti hämmentää ihmistä että mikäs nyt tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisen hyökkääviä ja omia valintojaan validoivia kommentteja. Asiatonta nimitellä jälkeenjääneeksi sen vuoksi, että tykkäilee tiktokista. 

Johtunee siitä, että aloitus oli hyökkäävä ja aloittaja varsin avoimesti ilmoitti olevansa parempi ihminen kuin ihmeen vanhat ikätoverinsa 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisen hyökkääviä ja omia valintojaan validoivia kommentteja. Asiatonta nimitellä jälkeenjääneeksi sen vuoksi, että tykkäilee tiktokista. 

Johtunee siitä, että aloitus oli hyökkäävä ja aloittaja varsin avoimesti ilmoitti olevansa parempi ihminen kuin ihmeen vanhat ikätoverinsa 🙄

Niin missä kohtaa kertoi olevansa parempi ihminen? Ehkä aloittajassa herättää ihmetystä ikätoverit, jotka elää jo kuin vanhukset. Mieli (miksei kehokin jossain määrin) voi olla edelleen nuori, vaikka olisi iältään vaikka 80v.