Onko tää ihan yleinenkin asenne että lapset on toissijaisia parisuhteeseen nähden?

Oma äitini oli kovasti tätä mieltä että hänen parisuhteensa ennen lapsia. Olimme ydinperhe. Kornia :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla ja exällä on viikko-viikkosysteemi. Silloin kun on mun lapsiviikko, elellään kolmestaan ja mun uusi kumppani elää omaa elämäänsä sen ajan. Silloin kun lapset on isällään, hän asettaa oman hyvinvointinsa ja nykyisen parisuhteensa lasten edelle. Ja se näkyy kyllä lapsissa, valitettavasti. Onneksi muksut ovat jo teinejä, ja pärjäävät.

Millä tavalla hän laittaa lapset parisuhteen edelle? Teinien pitäisi olla varattu joka toinen viikko äidille ja joka toinen isälle? Milloin heillä on sitä omaa aikaa? 

Vierailija kirjoitti:

"Olisin äärimmäisen kiitollinen, jos olisin tuossa tilanteessa päässyt jopa kahdesti mieheni kanssa treffeille, enkä kehtaisi valittaa."

Suomen yksi ongelma on se että täällä ei saa mistään valittaa ja pitää vain purra hammasta vaikka miten tuntuisi pahalta.

On tietenkin ymmärrettävää että tuolla aikaisemmin mainitulla perhetilanteella treffeille on hankala päästä mutta se ei tarkoita että ihminen ei saisi kaivata niitä tai että niitä ei tarvittaisi. Ei se parisuhde oikein pysy tuoreena sillä että toisen kanssa ehtii olla kerran kolmessa kuukaudessa. Niin se vain on eikä sen faktan toteamisessa ole mitään lapsiperhe-elämää vastaan.

Vanhemmat treffeille keskenään ilman lapsia vähintään joka 2. viikko! 

Vierailija kirjoitti:

Oikeassa ja siinä ensimmäisessä rakkausliitossa toki puoliso ensin ja lapset sitten. Tai voi jättää myös koko lapset hankkimatta, koska puoliso on tärkein.

Sitten myöhemmällä iällä kun on jo lapsia niin toki lapset ensin ja uusintakierrossäädöt kakkosena.

Ei lapsia saa laiminlyödä sen takia että "puoliso tulee ensin". Kumpi tarvitsee hoivaa enemmän, se vauva/pieni lapsi vaiko mies?

Lapsen tarpeet pitäisi jättää tyydyttämättä jos mies esim haluaa seksiä joka päivä? Joo ei kiitos

Miesten mielestä lapsen pitäisi olla kakkonen ja mies ykkönen. Onko ihme, miksi niin moni mies tulee jätetyksi? Johtuu juurikin tuosta miehillä valitettavan yleisestä "omat tarpeet ensiksi" mentaliteetista

Että kyllä lapsi joutaa odottaa koska mies ja miehen tarpeet...

Vierailija kirjoitti:

Miesten mielestä lapsen pitäisi olla kakkonen ja mies ykkönen. Onko ihme, miksi niin moni mies tulee jätetyksi? Johtuu juurikin tuosta miehillä valitettavan yleisestä "omat tarpeet ensiksi" mentaliteetista

Että kyllä lapsi joutaa odottaa koska mies ja miehen tarpeet...

Tämä. Ja kuten tutkimuksetkin vahvistavat, miehet tuntevat vähemmän empatiaa keskimäärin kuin naiset. Eivät osaa asettua sen lapsen asemaan

Vierailija kirjoitti:

Miesten mielestä lapsen pitäisi olla kakkonen ja mies ykkönen. Onko ihme, miksi niin moni mies tulee jätetyksi? Johtuu juurikin tuosta miehillä valitettavan yleisestä "omat tarpeet ensiksi" mentaliteetista

Että kyllä lapsi joutaa odottaa koska mies ja miehen tarpeet...

Näissä keskusteluissa yleisemmin se on nainen, jotka eivät voi sietää miehen edellisen liiton lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen halunnut säilyttää parisuhteeni irrallisena lapsista. Vuoroviikoin olen äiti ja vuoroviikoin kumppani miehelleni. 

 

Tämä olisi itsellenikin se toimivin malli jos parisuhdetta haikailisin (olen siis eroäiti).

Miksi tässä tilanteessa suhteen pitäisi vakavoituessaan johtaa automaattisesti uusperheeseen sen sijaan, että tavataan kun lapsi isällään?

Tähän olisi kiinnostavaa saada vastauksia.

Eli kun minulla on lapsi edellisestä suhteesta, niin miksi "aito, sitoutunut parisuhde" olisi tasan tarkkaan uusperheeseen tähtäävää, ja lapsettomina aikoina tapaaminen "kevytsuhteilua"? Tällainen tunne näistä keskusteluista jäänyt. 

Ydinperhettähän ei tällä enää saada, joten miksi uusi parisuhde pitäisi pakottaa perhemalliin, tai muuten ei olisi vakavissaan?

Puhutaankohan tässä ketjussa vain erilaisista mielikuvista, kun mietitään, kumpi on ykkönen: puoliso vai lapsi.

Minä olen sen kannalla, että parisuhde tulee ykkösenä. Kauhukuvani sille, että lapsi on ykkönen: on tämä: jos lapsi on ykkönen, niin lapsi otetaan mukaan joka paikkaan aikuisten kanssa. Jos lapsi kuulee, että aikuiset olisivat menossa leffaan tai lomalle, hän haluaa mukaan, ja leffan aihe ja loman tarkoitus muuttuvat sen myötä. Jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, niin hän saa nukkua. Jos lapsi haluaa pelata videopeliään olohuoneessa, niin hän saa pelata, ja aikuiset tekevät jotain muuta. Ruoka tehdään täysin siten, mitä lapsi haluaa syödä.

 

Asetan parisuhteen ykköseksi perustelemalla, että lapsi ei saa ängetä puolisoiden väliin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hän pääsee leffaan ja lomalle, mutta ne leffat ja lomat eivät ole niitä, jotka on puolison kanssa sovittu. Myös aikuinen saa katsoa telkkaria olohuoneessaan, ja silloin lapsi väistyy metelöimään omaan huoneeseensa. Myös aikuinen saa päättää, mitä tänään syödään. 

 

Ei tämä tarkoita sitä, että lasta laiminlyötäisiin. Ei kukaan saa kohdella toista huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Puhutaankohan tässä ketjussa vain erilaisista mielikuvista, kun mietitään, kumpi on ykkönen: puoliso vai lapsi.

Minä olen sen kannalla, että parisuhde tulee ykkösenä. Kauhukuvani sille, että lapsi on ykkönen: on tämä: jos lapsi on ykkönen, niin lapsi otetaan mukaan joka paikkaan aikuisten kanssa. Jos lapsi kuulee, että aikuiset olisivat menossa leffaan tai lomalle, hän haluaa mukaan, ja leffan aihe ja loman tarkoitus muuttuvat sen myötä. Jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, niin hän saa nukkua. Jos lapsi haluaa pelata videopeliään olohuoneessa, niin hän saa pelata, ja aikuiset tekevät jotain muuta. Ruoka tehdään täysin siten, mitä lapsi haluaa syödä.

 

Asetan parisuhteen ykköseksi perustelemalla, että lapsi ei saa ängetä puolisoiden väliin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hän pääsee leffaan ja lomalle, mutta ne leffat ja lomat eivät ole niitä, jotka on puolison kanssa sovittu. Myös aikuinen saa katsoa

Vastasin tähän ketjuun aiemmin, että mieheni jo iso tytär on todellinen lapset edellä -prinsessa. Kun hän oli pienempi homma meni juuri kuin kauhukuvassasi. Jos olimme tehneet/ aioimme tehdä aikuisten kesken jotain kivaa, siitä ei saanut kertoa lapselle, koska hän alkoi itkemään, että hän jää paitsi. Ruokaa ostettiin vain hänen toiveidensa mukaan. Lapsi oli jo 12 vuotta, kun hän ihmetteli suureen ääneen miksi meillä on jotain muuta kuin hänen lempiruokaansa. Kerroin, että ko. ruoka on oman lapseni lempiruokaa. Miehen tyttärellä ei ollut käynyt mielessäkään, että muilla ihmisillä on eri lempiruuat ja että niitäkin pitäisi välillä tehdä. Jos lapsi pelasi tai katsoi telkkaria olohuoneessa, aikuiset tekivät muuta. Kun jo yläasteikäistä tyttöä ohjeistettiin pesemään itse pyykkinsä, hän alkoi kantaa ne kaikki äidilleen. Ilmeisesti siellä passataan edelleen. Joskus kun lapsi oli alakoulussa ja me emme vielä asuneet yhdessä, lapsi tuli äitiviikolla ilmoittamatta isälleen. Mies oli luonani. Lapselle oli hirveän suuri hämmästys, että isä ei olekaan koko ajan kotona. Kun, hän kun lähti, niin isä oli kotona. Jotenkin se lapsen (tosin ei edes enää ihan pienen) ajatus oli, että kun hän on äidillään, isä istuu oven pielessä odottamassa. Että ei isällä ole muuta elämää kuin hän. Eihän siitä muusta elämästä ollut koskaan saanut mitään lapselle kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Puhutaankohan tässä ketjussa vain erilaisista mielikuvista, kun mietitään, kumpi on ykkönen: puoliso vai lapsi.

Minä olen sen kannalla, että parisuhde tulee ykkösenä. Kauhukuvani sille, että lapsi on ykkönen: on tämä: jos lapsi on ykkönen, niin lapsi otetaan mukaan joka paikkaan aikuisten kanssa. Jos lapsi kuulee, että aikuiset olisivat menossa leffaan tai lomalle, hän haluaa mukaan, ja leffan aihe ja loman tarkoitus muuttuvat sen myötä. Jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, niin hän saa nukkua. Jos lapsi haluaa pelata videopeliään olohuoneessa, niin hän saa pelata, ja aikuiset tekevät jotain muuta. Ruoka tehdään täysin siten, mitä lapsi haluaa syödä.

 

Asetan parisuhteen ykköseksi perustelemalla, että lapsi ei saa ängetä puolisoiden väliin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hän pääsee leffaan ja lomalle, mutta ne leffat ja lomat eivät ole niitä, jotka on puolison kanssa sovittu. Myös aikuinen saa katsoa

ottaisiko joku teistä - jotka sanovat että lapsen tulee olla ykkönen -kantaa  tähän kirjoitukseen ja pikkuprinsessa -kirjoitukseen. Onko tämä teistä oikein?

Vierailija kirjoitti:

Minusta lasten ja aikuisten pistäminen ylipäänsä mihinkään kilpailujärjestykseen ei ole kypsää touhua. Kuulostaa ihan alakoululaisten menolta, kun tytöt laittoivat parhaita kavereita numerojärjestykseen. Tiina on ykkönen, Kaisa on kakkonen, Saara on kolmanneksi paras kaveri.

Aikuisen ihmisen pitäisi osata pitää useita ihmisiä elämässä tärkeänä ja läheisenä. Jos ei tähän kykene, ei ehkä kannata hankkia niitä lapsia ollenkaan. Etenkään useampaa. Koska tulee niitäkin tilanteita, joissa sisarusten toiveet ovat ristiriidassa. Aletaanko silloinkin arvottamaan, että sinä esikoinen olet tärkein ja kuopus tulee tärkeysjärjestyksessä jossain hännillä?

Juuri tämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhutaankohan tässä ketjussa vain erilaisista mielikuvista, kun mietitään, kumpi on ykkönen: puoliso vai lapsi.

Minä olen sen kannalla, että parisuhde tulee ykkösenä. Kauhukuvani sille, että lapsi on ykkönen: on tämä: jos lapsi on ykkönen, niin lapsi otetaan mukaan joka paikkaan aikuisten kanssa. Jos lapsi kuulee, että aikuiset olisivat menossa leffaan tai lomalle, hän haluaa mukaan, ja leffan aihe ja loman tarkoitus muuttuvat sen myötä. Jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, niin hän saa nukkua. Jos lapsi haluaa pelata videopeliään olohuoneessa, niin hän saa pelata, ja aikuiset tekevät jotain muuta. Ruoka tehdään täysin siten, mitä lapsi haluaa syödä.

 

Asetan parisuhteen ykköseksi perustelemalla, että lapsi ei saa ängetä puolisoiden väliin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hän pääsee leffaan ja lomalle, mutta ne leffat ja lomat eivät ole niitä, jotka on

Puhut nyt jostain ihan eri asiasta kuin aloittaja. Minun kirjoissani lapsi on ensisijainen yksinkertaisesti siksi, että kun aikuinen on hänet tähän maailmaan saattanut, hän on jälkikasvustaan myös vastuussa. Elämä myös muuttuu pysyvästi, vaikka tämä tosiasia tuntuu olevan nykyään vähän epämuodikas. Puolet vastaajista horisee täällä jostain itsensä kadottamisesta, vaikka sehän ei ole mikään vääjäämätön seuraus siitä että ymmärtää vastuunsa vanhempana ja myös kantaa sen. Itse en kuuna päivänä aloittaisi mitään vakavampaa suhdetta ihmiseen, joka ei pidä lapsistani. Koko ajatus on järjetön.

Minun mielestäni kaikki ovat ensisijaisia perheessä, parisuhde ja lapset, ihan normaalisti eläen. Lapset tulevat sillä tavoin ensin, että välillä on pakko joustaa aikuisten tarpeista. Jos vanhemmat on päättäneet tehdä jotain kahdestaan ja lapsi saatu siksi aikaa jonnekin hoitoon, niin jos lapsi sairastuu, silloin on vaan aikuisten luovuttava kahdenkeskisestä menosta ja jäätävä kotiin. Tai vaikka miten haluaisi kahdenkeskiselle lomalle, eikä lastenhoitajia ole, silloin on vaan otettava lapset sinne mukaan tai jäätävä kotiin.

Olen ehkä jotenkin vanhanaikainen tai mikä lie, mutta en ymmärrä yhtään sitä, että jonkun parisuhde kaatuu kahdenkeskisen ajan puutteeseen. Jos lapset on yhdessä päätetty hankkia, niin sitten pitää myös ymmärtää, että aina se ei ole helppoa ja voi olla vuosia, että sitä aikaa ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhutaankohan tässä ketjussa vain erilaisista mielikuvista, kun mietitään, kumpi on ykkönen: puoliso vai lapsi.

Minä olen sen kannalla, että parisuhde tulee ykkösenä. Kauhukuvani sille, että lapsi on ykkönen: on tämä: jos lapsi on ykkönen, niin lapsi otetaan mukaan joka paikkaan aikuisten kanssa. Jos lapsi kuulee, että aikuiset olisivat menossa leffaan tai lomalle, hän haluaa mukaan, ja leffan aihe ja loman tarkoitus muuttuvat sen myötä. Jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, niin hän saa nukkua. Jos lapsi haluaa pelata videopeliään olohuoneessa, niin hän saa pelata, ja aikuiset tekevät jotain muuta. Ruoka tehdään täysin siten, mitä lapsi haluaa syödä.

 

Asetan parisuhteen ykköseksi perustelemalla, että lapsi ei saa ängetä puolisoiden väliin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Hän pääsee leffaan ja lomalle, mutta ne leffat ja lomat eivät ole niitä, jotka on

Ei tuokaan mikä hyvä kasvatussysteemi ole. Lapsesta väännetään läheisriippuvaista ja avutonta. 

Monesti menee juuri näin.

113 - lainaus ei toimi.

sittenhän me olemme samoilla linjoilla. Joka ikisestä lauseests. Silti minä sanon, että parisuhde tulee ykkösenä. Lapsi ei saa tulla parisuhteen väliin, ei edes ydinperheessä. Ja silti lapsesta kannetaan vastuu.

mitä tulee suhteeseen henkilön kanssa, joka ei pidä lapsistani, niin ei, en aloittaisi suhdetta, jos lapseni asuisivat kanssani koko ajan. Mutta jos lapseni tulisi luokseni vaikka joka toinen vkl, niin voisin harkita. Silloin tuo henkilö saisi keksiä omia menojaan ja minä olisin lasteni kanssa 100 prosenttisesti. Kohtelias ja kunnioittava käytös riittäisi niiltä osin kuin lasteni kanssa olisi pakko olla tekemisissä. ( Jos tuo henkilö ei osaisi käyttäytyä kunnioittavasti ja kohteliaasti ei-pitämäänsä henkilö kohtaan - niin en kelpuuttaisi sellaista millään tasolla puolisokseni)

Aika moni siinä ketjussa kyllä sanoi, että miksi ihmeessä nainen meni miehen kanssa yhteen, kun tiesi, että sillä oli pienehköjä lapsia. Ja neuvoksi nimenomaan antoi, että parisuhde poikki. Toisin sanoen lapset ovat tärkempi kuin parisuhde.. Jos luettiin siis samaa ketjua.

Minusta molemmat näkökulmat ovat vieraita, että parisuhde olisi ykkönen tai lapsi olisi se ykkönen.

Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja pitää ottaa huomioon molempia. On aikuisten asioita, on lapsen asioita ja sitten on perheen yhteisiä asioita. Ja on myös vuosia, jolloin on pakko laittaa ne aikuisten menot ihan taka-alalle, jos ei ole tukiverkostoa lasten hoitajiksi. Ja sekin pitää ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselle ei tulisi mieleenkään ajatella näin, mutta onhan meillä sitten näitäkin jotka ottaa lapsensa hengiltä yhdessä uuden sydänkäpysen kanssa, että joka junaan löytyy. 

Niin ja lapsia annetaan jopa huostaan sen uuden onnen tieltä. 

Olen lasten psykalla töissä ja nuo tapaukset on sellaisia missä lapsi oireilee vahvasti, ja muu perhe kärsii. Ei sellaisia, kuten annetaan ymmärtää, että lapsi laitetaan pois parisuhteen tieltä. Noissa perheissä on muitakin lapsia kuin se joka esim käyttäytyy väkivaltaisesti muita kohtaan, ja heidänkin pitää saada olla kotonaan rauhassa.