Onko tää ihan yleinenkin asenne että lapset on toissijaisia parisuhteeseen nähden?

Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei velvollisuutta oppia ymmärtämään lukemaansa. Kun ei ole itse ymmärtänyt mitä aiemmin on sanottu siitä tehdään se pahin mahdollinen tulkinta ja näin voi itse tuntea olevansa suhteessa muita parempi ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei velvollisuutta oppia ymmärtämään lukemaansa. Kun ei ole itse ymmärtänyt mitä aiemmin on sanottu siitä tehdään se pahin mahdollinen tulkinta ja näin voi itse tuntea olevansa suhteessa muita parempi ihminen. 

Niin siis aloitus on melko sanasta sanaan tiivistys ketjun kommenteista, ikävää jos omat jutut kuulostaa ilman sokerointia pahalta omaankin korvaan. 

On tässä kaksi puolta. Suomessa on hyvin vallitsevana ajatus että lapset menevät aina ja joka asiassa kaiken muun edelle ja se kyllä sitten valitettavasti näkyy eroluvuissa. Meillä moni ajattelee että on ihan ok laittaa vaikkapa seksielämä "hyllylle" viideksi vuodeksi kun lapset ovat pieniä ja sitten ihmetellään kun havahdutaan 10 vuoden päästä siihen että mitään läheisyyttä ei enää olekaan.

Tietenkin tässä pitää löytää joku kultainen keskitie eikä parisuhdekaan voi aina mennä lasten edelle. Mutta kyllä monessa muussa maassa, esim. Ranskassa, ihmiset eivät laita lapsia aina ykköseksi vaan se pariskunnan yhteinen elämäkin halutaan pitää vireänä.

Olen halunnut säilyttää parisuhteeni irrallisena lapsista. Vuoroviikoin olen äiti ja vuoroviikoin kumppani miehelleni. 

 

Eli jokaisen pitäisi alkaa väkisin vääntämään jotain uusperhe kuviota ja muuttaa esim yhteen? 

Se on väärin  lasta kohtaan, kun annan isälle ja lapselle, kun hän ovat isällään?

Se on väärin lasta kohtaan, kun pidetään sovituista rutiineista kiinni? Lasta pitäisi heittää kodista toiseen kuin tennisottelussa palloa puolelta toiselle ja arvoitukseksi jää kuka ottaa kopin millloinkin?

Erossa ei ole koskaan ihanne ratkaisua. 

No itselle ei tulisi mieleenkään ajatella näin, mutta onhan meillä sitten näitäkin jotka ottaa lapsensa hengiltä yhdessä uuden sydänkäpysen kanssa, että joka junaan löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

No itselle ei tulisi mieleenkään ajatella näin, mutta onhan meillä sitten näitäkin jotka ottaa lapsensa hengiltä yhdessä uuden sydänkäpysen kanssa, että joka junaan löytyy. 

Niin ja lapsia annetaan jopa huostaan sen uuden onnen tieltä. 

Voisiko sen keskustelun linkata tähän? Nyt juttu perustuu sinun mielikuvitukseen. 

Lapset aina ensin.

t. vela

Minun mielestäni sen uuden kumppanin ei tarvitse olla lasten kanssa välttämättä ollenkaan. Aina voi seurustella silloin, kun lapset ovat toisella vanhemmalla.

Sen sijaan sillä joka lapsen on hankkinut on kyllä velvollisuus laittaa lapsi uuden kumppanin edelle.

Uusperhesekoilut on lähtökohtaisesti saatanasta.

Ongelma on siinäkin että lapsia syntyy niin paljon väärille ihmisille, juuri sellaisille ikiteineille, joiden on vaikea hyväksyä sitä että elämä tosiaan muuttuu lasten myötä lopullisesti, ja enää ei voi mennä omat mielihalut ja oikut edellä. Sitä sitten selitellään niin päin että on ikään kuin lapsillekin ihan tervettä eikä lainkaan haitaksi, että isin uusi muija inhoaa heitä. 

On näillä sarjaeroajilla ja sarjanaijilla. Oma napa ensin, lapsista viis.

Oliko ap kyseessä se ketju, jonka ap:lle olisi riittänyt tapaamiset miehen lapsettomina aikoina, kun taas mies halusi tämän viettävän aikaa hänen ja lastensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Olen halunnut säilyttää parisuhteeni irrallisena lapsista. Vuoroviikoin olen äiti ja vuoroviikoin kumppani miehelleni. 

 

Tämä olisi itsellenikin se toimivin malli jos parisuhdetta haikailisin (olen siis eroäiti).

Miksi tässä tilanteessa suhteen pitäisi vakavoituessaan johtaa automaattisesti uusperheeseen sen sijaan, että tavataan kun lapsi isällään?

Vierailija kirjoitti:

On tässä kaksi puolta. Suomessa on hyvin vallitsevana ajatus että lapset menevät aina ja joka asiassa kaiken muun edelle ja se kyllä sitten valitettavasti näkyy eroluvuissa. Meillä moni ajattelee että on ihan ok laittaa vaikkapa seksielämä "hyllylle" viideksi vuodeksi kun lapset ovat pieniä ja sitten ihmetellään kun havahdutaan 10 vuoden päästä siihen että mitään läheisyyttä ei enää olekaan.

Tietenkin tässä pitää löytää joku kultainen keskitie eikä parisuhdekaan voi aina mennä lasten edelle. Mutta kyllä monessa muussa maassa, esim. Ranskassa, ihmiset eivät laita lapsia aina ykköseksi vaan se pariskunnan yhteinen elämäkin halutaan pitää vireänä.

- Onko Ranskassa tosiaan noin? Naapurimaassa Italiassa ainakin kaikki tehdään yhdessä perheenä. Ei ole mitään vanhempien treffiaikoja tai omaa aikaa, ei "oma aika" -käsitettä siellä edes tunneta. Silti liitot kestää. Että ei ne mistään treffeistä ole kiinni.

Lapsen tahto on vanhemman taskussa. Tämä lause aika tarkkaan kuvaa sitä aikaa kun minun lapset oli pieniä. Nyt lapsikeskeisyys on mennyt yli ja kukaan ei voi hyvin. Lapsi on se perheen aikuinen ja aikuiset sopeutuu? Aikuisella ei saa olla mitään omaa? Lapsen tulisi saada pyörittää sitä koko palettia? Taitaa olla lapselle hippasen liian iso vastuu. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset aina ensin.

t. vela

Lapsi tulee aina ensin ja jos siihen ei ole valmis ei pidä sitä lasta tehdä.

- vela 

Ei pitäisi joidenkin tehdä lapsia ollenkaan, esim. narsistien.

Tottakai lapsi on tärkein niin kauan kuin on alaikäinen. Monelle lapsi on se tärkein kuolemaan saakka. Näin pitää kummankin vanhemman suhtautua, eikä se ole parisuhteelta pois, koska rakkaudella ei ole kiintiötä.

Puolisot vaihtuvat, lapset eivät.

Kirjoitin juuri tämän tuohon toiseen ketjuun hänelle.

Olen samaa mieltä, että perhe rakentuu parisuhteelle. Etenkään uusperheessä ei ole muuta kuin parisuhde. Mutta siitä olen eri mieltä, että lapsen mielipide ohitettaisiin. Epäkunnioitettavaa käytöstä ei tietenkään tule lapselta sietää, mutta kyllä hänet pitää saada alusta lähtien uusperheen perustamisen puolelle. Vain siten uusperhe voi onnistua.

Lapsi saadaan uusperheen puolelle siten, että heidän etuudet ja asemansa eivät muutu mitenkään, vaan uusperhe tuo jotain uutta mukanaan. 

 

Minä siis priorisoin parisuhteen, mutta olen silti tälläkin hetkellä lapseni kanssa kahdestaan mökillä - koska vanhat etuudet pitää säilyttää. Ja pelastaisin lapseni palavasta talosta. Ei priorisointi tarkoita, että lapset unohdettaisiin. 

Monella lapsella olisi ehjä koti ja rakastavat vanhemmat jos vanhemmat olisi aina laittaneet parisuhteensa ja toisensa lasten edelle. Lapsi ei ole mikään älykäs otus vaan äärimmäinen narsisti joka imee ympäristönsä tyhjiin jos voi, ne on suunniteltu niin että ne selviää hengissä. Vanhempien tehtävä on näyttää, että lapsi on suojeltu mutta ei perheen keskipiste eikä pomo vaan ihan ikänsä ja kykyjensä puutteenkin vuoksi se pahnan pohjimmainen jolta ei käskyjä oteta ja jonka takia ei päiviä suunnitella ja muuteta. Lapsen tehtävä on kasvaa toimivaksi aikuiseksi joku päivä ja tätä ei tapahdu jos lapsi ei ole mukana elämässä aikuisten ehdoilla ja aikuisten aktiviteeteissa. Jos lapsen koko elämä pyörii siinä lapsen ympärillä lapsen ehdoilla niin parikymppisenä on käsissä videopelejä pelaava, karkeilla elävä aikuinen lapsi jolla ei ole mitään aikuisen elämään tarvittavia taitoja ja kykyjä. Ja näitä aikuisia on nykyisin paljon!