Onko tää ihan yleinenkin asenne että lapset on toissijaisia parisuhteeseen nähden?

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi joidenkin tehdä lapsia ollenkaan, esim. narsistien.

Tottakai lapsi on tärkein niin kauan kuin on alaikäinen. Monelle lapsi on se tärkein kuolemaan saakka. Näin pitää kummankin vanhemman suhtautua, eikä se ole parisuhteelta pois, koska rakkaudella ei ole kiintiötä.

Puolisot vaihtuvat, lapset eivät.

Ei ole omakohtainen kokemus, vaan sivusta seurannut: uusperheen (ainakin 5 vuotta ellei jopa enemmän) yksi teini rupesi kohtelemaan uusiovanhempaa huonosti. Kun uusiovanhempi tuli huoneeseen, teini lähti pois. Kun uusio kysyi jotain, ei teini sanonut mitään, vaan kohteli uusiota kuin ilmaa. Mutta jos vieraita oli kylässä, teini kohteli normaalisti. 

 

Lopulta uusio muutti pois ja parisuhde loppui eli teini savusti vanhempansa avokin ulos. 

 

En tiedä, käsiteltiinkö ko. perheessä asiaa mitenkään vai sivuutettiinko se täysin. Mua vaan hämmästyttää teinin käytös etenkin iän puolesta (olisko ollut 15-v?) ja sen, että monet vuodet aiemmin ei ollut mitään ongelmaa uusion ja tän kiukkuteinin välillä. Päinvastoin, uusion huomio (teki asioita puolison lasten kanssa mielellään) ja myös hänen kustantamat lomat olivat kyllä kelvanneet. 

 

Itse olisin lähettänyt teinin asumaan toiselle vanhemmalleen, jos parannusta ei ole keskusteluista huolimatta tullut. En olisi uhrannut omaa oletettavasti hyvää parisuhdettani teinin kiukuttelulle. 

Vierailija kirjoitti:

Se oli outo keskustelu. Kuvitteleeko aikuinen ihminen, että lasten isälle/äidille on ihan ok  että uusi kumppani ei pidä hänen lapsistaan. 

Minä en pidä mieheni lapsesta. Mieheni valitsi silti minut. Minä olen omassa kodissani, kun miehen lapsi on hänellä. Sanokaa yksikin hyvä syy miksi minun pitäisi ryhtyä joksikin bonusäidiksi? Sen lapsen takia ettei lapsi tunne itseään ulkopuoliseksi? Miksi lapselle pitäisi antaa joku rooli kahden aikuisen parisuhteessa? 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen etusijalle laittaminen on myös sitä, että lapsi saa kasvaa turvallisen ja terveen parisuhteen keskellä. Ja joskus se tarkoittaa, että pitää erota. Kylmääviä nämä kommentit että parisuhde ennen lasta. 

Jos koko perhe pyörii lapsen navan ympärillä, niin sitä tervettä ja turvallista parisuhdetta ei silloin ole, se on täysin mahdotonta. Eikä ole muuten lapsellakaan turvallisuuden tunnetta sellaisessa perheessä. Lapsen asettaminen jalustalle tuo itseasiassa turvattomuutta ja asettaa lapsen harteille sellaista vastuuta joka ei lapselle kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tässä kaksi puolta. Suomessa on hyvin vallitsevana ajatus että lapset menevät aina ja joka asiassa kaiken muun edelle ja se kyllä sitten valitettavasti näkyy eroluvuissa. Meillä moni ajattelee että on ihan ok laittaa vaikkapa seksielämä "hyllylle" viideksi vuodeksi kun lapset ovat pieniä ja sitten ihmetellään kun havahdutaan 10 vuoden päästä siihen että mitään läheisyyttä ei enää olekaan.

Tietenkin tässä pitää löytää joku kultainen keskitie eikä parisuhdekaan voi aina mennä lasten edelle. Mutta kyllä monessa muussa maassa, esim. Ranskassa, ihmiset eivät laita lapsia aina ykköseksi vaan se pariskunnan yhteinen elämäkin halutaan pitää vireänä.

- Onko Ranskassa tosiaan noin? Naapurimaassa Italiassa ainakin kaikki tehdään yhdessä perheenä. Ei ole mitään vanhempien treffiaikoja tai omaa aikaa, ei "oma aika" -käsitettä siellä edes tunneta. Silti

Kyllä, Ranskassa on ihan normi että lapset opetetaan siihen että he eivät ole kaiken keskipiste.

Ja se että asioista tehdään paljon perheenä ei ole välttämättä mitenkään ristiriidassa sen kanssa että vanhemilla on myös hyvä suhde. Mutta se ei tapahdu automaattisesti vaan siihen pitää myös panostaa. Se yhteinen aika pitää otta sitten vaikka yöunien kustannuksella.

Ja Italiassa on muuten yksi Euroopan alhaisimmista syntyvyyksistä ja naimisiin mennään vanhana joten ei se tilanne siellä mitenkään ideaali ole ja varmaan karkottaa monet perhe-elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lapsi tekee vanhemmilla, joiden parisuhde ei voi hyvin? Lapsen terveen itsetunnon kehitys vaatii sen että vanhemmilla on jotain omaa johon lapsi ei pääse väliin. 

Kyse siis tilanteesta, jossa vanhemmat on jo eronneet ja siitä, mikä on uuden kumppanin ja uuden suhteen asema. Se todellakin on toissijainen sille, että ne lapset voi hyvin.

Vanhemmalla ei siis saa olla mitään omaa kun hän on eronnut? Hänen pitää hyvitellä sitä eroa lapselle ja elämän pyöriä sen lapsen navan ympärillä? 

Tietenkin saa, mutta miksi se oma ei voi olla silloin, kun lapset ovat toisella vanhemmalla???

No mä kyllä sain tuosta enemmän sen käsityksen, että ne lapset ei ole ykkönen sille uudelle puolisolle ja kuinka voisikaan tai edes pitäisi?!

Kyllähän ne lapset vanhemmilleen on varmasti aina ykkönen, mutta ei voi olettaa olevan kenellekään muulle.

Ja normaalit ihmiset ymmärtää sen eikä aseta esim vanhempaa valinnan eteen ns lapset vs parisuhde ja toisaalta vanhemmat eivät aseta uutta puolisoa pakon edessä äitipuolen tai isäpuolen rooliin.

Luetun ymmärtäminen hoi.

Tai taisi olla niin, että halusit pöyristyä, koska vela ja velathan ovat hirveitä! nih!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lapsi tekee vanhemmilla, joiden parisuhde ei voi hyvin? Lapsen terveen itsetunnon kehitys vaatii sen että vanhemmilla on jotain omaa johon lapsi ei pääse väliin. 

Minulla oli joskus tytärpuoli joka kertoi tuhonneensa isänsä kaikki aiemmat suhteet sillä, että ripustautui niihin kumppaneihin ja teki itsestään kaiken keskipisteen. Hän jopa seurasi niitä naisia vessaan ihan tahallaan ja seisoi vieressä. Nämä luuli, ettei hän ymmärrä kun on niin nuori.  Kun hän tuon kertoi minulle hän oli vasta 8 vuotias. Pienetkin lapset tietää kyllä mitä ne tekee ja voi sen tehdä myös omille vanhemmilleen jos kokee hyötyvänsä toisesta enemmän kuin toisesta.

minulla on aikuinen tytärpuoli, joka on kertonut samaa äitinsa kohdalta. Hän kertoi minulle tämän teininä. Vain yhdesä äitin miesystävästä hän tykkäsi; siitä joka toi hänelle lahjoja. 



ihme ja kumma meidän välillä ei ole koskaan ollut pienintäkään kitkaa. Hän oli 11 v, kun tulin kuvioihin. Toki hän oli aina enemmän äidillään, ja koki äidin kodin enemmän kodiksi. Toinen on se, että jätin kasvattamisen miehen vastuulle. Minä olin se hyvis, mies pahis.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinäkin että lapsia syntyy niin paljon väärille ihmisille, juuri sellaisille ikiteineille, joiden on vaikea hyväksyä sitä että elämä tosiaan muuttuu lasten myötä lopullisesti, ja enää ei voi mennä omat mielihalut ja oikut edellä. Sitä sitten selitellään niin päin että on ikään kuin lapsillekin ihan tervettä eikä lainkaan haitaksi, että isin uusi muija inhoaa heitä. 

Entäs kun se äiti onkin iki-teini, joka eroaa, koska ei saa mennä ja bilettää tarpeeksi. 

 

t: lähi-isän uusi puoliso, jota lapsen äiti pitää ilmaisena lapsenvahtia

Toivoisin, että aina ei otettaisi näitä Ranska- ja Italia-vertailuja. Itselläni on sukulaisia kummassakin maassa, ja valitettavasti siellä on ihan yleistä, että miehellä on vaimonsa lisäksi pikku ystävä. Käytännössä ihan alusta lähtien. 

Ajattelen itse, että olen lapsineni valmis paketti, mahdollinen parisuhde rakentuu sille. Eli mua ei voi napsauttaa tilaan "lapseton" ja "lapsellinen" ja poimia rusinana pullasta vain tuo "lapseton". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen etusijalle laittaminen on myös sitä, että lapsi saa kasvaa turvallisen ja terveen parisuhteen keskellä. Ja joskus se tarkoittaa, että pitää erota. Kylmääviä nämä kommentit että parisuhde ennen lasta. 

Jos koko perhe pyörii lapsen navan ympärillä, niin sitä tervettä ja turvallista parisuhdetta ei silloin ole, se on täysin mahdotonta. Eikä ole muuten lapsellakaan turvallisuuden tunnetta sellaisessa perheessä. Lapsen asettaminen jalustalle tuo itseasiassa turvattomuutta ja asettaa lapsen harteille sellaista vastuuta joka ei lapselle kuulu.

Ei tarkoita, että homma pyörii kenenkään navan ympärillä. Lapsen asettaminen etusijalle tarkoittaa myös sitä, että kasvatetaan lasta siihen, että maailmassa on muita ihmisiä ja ne pitää ottaa huomioon. Terve parisuhde kahden aikuisen välillä onnistuu kyllä ilman, että Lapsen tarpeet sivuutetaan.

Olen tavannut miehen lapsen muutamia kertoja ja totesin että hän niin kaukaa siitä maailmasta josta minä tulen. Miehen ex on perheestä jossa on rahaa ja se näkyy lapsesta, että hän on syntynyt kultalusikka perseessä. 

Yhteisellä päätöksellä en ole lasta tavannut. Ja nyt sinulla on kuvitelma, että estän jotenkin miestä tapaamasta lastaan? Tai, että hänen pitää jotenkin valita minä tai lapsi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lapsi tekee vanhemmilla, joiden parisuhde ei voi hyvin? Lapsen terveen itsetunnon kehitys vaatii sen että vanhemmilla on jotain omaa johon lapsi ei pääse väliin. 

Kyse siis tilanteesta, jossa vanhemmat on jo eronneet ja siitä, mikä on uuden kumppanin ja uuden suhteen asema. Se todellakin on toissijainen sille, että ne lapset voi hyvin.

Vanhemmalla ei siis saa olla mitään omaa kun hän on eronnut? Hänen pitää hyvitellä sitä eroa lapselle ja elämän pyöriä sen lapsen navan ympärillä? 

Tietenkin saa, mutta miksi se oma ei voi olla silloin, kun lapset ovat toisella vanhemmalla???

Voi olla, että ymmärsin aloituksen väärin, mutta sitähän tässä aloituksessa paheksutaan, kun lapsia ei oteta mukaan siiheen uuteen suhteeseen vaan ne pidetään irrallisena toisistaan. 

Se uusi vihaa kumppanin lasta kun he ei leiki mitään perhettä. 

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että aina ei otettaisi näitä Ranska- ja Italia-vertailuja. Itselläni on sukulaisia kummassakin maassa, ja valitettavasti siellä on ihan yleistä, että miehellä on vaimonsa lisäksi pikku ystävä. Käytännössä ihan alusta lähtien. 

Ajattelen itse, että olen lapsineni valmis paketti, mahdollinen parisuhde rakentuu sille. Eli mua ei voi napsauttaa tilaan "lapseton" ja "lapsellinen" ja poimia rusinana pullasta vain tuo "lapseton". 

Minulla oli tuo nappi. Olen nainen ja olen äiti, enkä samassa paketissa. (No, ehkä pienet lapset, mutta myöhemmin.). Minun kanssani voi ja pitää tehdä asioita, joissa lapset eivät ole mukana. Haluan itsekin lomalle ilman lapsia. En itsekään halua koko iltaa viettää aikaa pelkästään lapsieni kanssa. 

 

Sitten , kun on aika olla lasteni kanssa, niin en kaipaa ketään mukaan meidän suhteeseen. Juttelen  ja lomailen mielelläni lapsen kanssa keskenämme. Sen jälkeen kaikkien alut ovat latautuneet ja voin taas antaa naisena täyden huomion miehelle.

Minä ajattelen, että perheen kokonaisparas on ykkönen. Ja myös, että on tärkeää erottaa mikä on mielihalu ja mikä on todellinen tarve, ja kuinka vahva kenenkin tarve on ja millaiset seuraukset sillä on jos se tarve ei täyty. Ja jokaisen perheenjäsenen kuormituksen pitää olla siedettävä. Jos toinen vanhempi ei kertakaikkiaan enää jaksa, niin silloin on joskus tehtävä ratkaisuja jotka eivät normaalioloissa olisi lapsen kannalta optimaalisia. Toisaalta jos lapsella on kuormitusta tai vaikka neuropsykiatrista oireilua, niin silloin pitää huomioida lapsen kuormituksen sieto, eikä aikuisilla ole välttämättä samoja vaihtoehtoja käytettävissä kuin muilla vanhemmilla.

Lähtökohtaisesti vanhemman ei kuitenkaan minusta tarvitse uhrata parisuhde-elämäänsä lapsen eteen. Lapsi voi haluta vanhemman kokonaan itselleen, mutta se ei ole sellainen perustarve joka ylittäisi vanhemman elämänlaadun ja ehkä jopa mielenterveyden kannalta kriittisen tarpeen romanttiseen yhteyteen toisen aikuisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita minusta vanhemman parisuhteen pistämistä lapsen edelle. Vaan sitä, että omia kriittisiä tarpeita ei laiminlyödä lapsen mielihalujen takia. Kohtuus kaikessa, myös tässä.

Jos siinä vaan ourettiin hetkellisesti tuntoja, jos miehen lapset ei vaikka hyväksy uutta äitiä. Parempihan se on välillä tuoda ulos itsestään ikävät ajatukset, mutta ei se välttis tarkoita, että se näkyisi oikeassa elämässä.

Kun solmii eron jälkeen parisuhteen on pakko haluta uusperhe? 

- äiti 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli outo keskustelu. Kuvitteleeko aikuinen ihminen, että lasten isälle/äidille on ihan ok  että uusi kumppani ei pidä hänen lapsistaan. 

Jos kumppani ei pidä hänen lapsistaan, niin jotain on tehty väärin. Oletettavasti yhteenmuutettaessa niistä lapsista on pidetty, ei kai muuten olisi yhteen menty. Sitten lasten on annettu hyppiä silmille, jolloin lapsista ei enää tykätä.  

Kyllä, meillä meni juuri näin. Jossain vaiheessa ei vaan enää jaksanut jatkuvaa prinsessa keskipisteenä -hommaa. Mulla on omiakin tyttölapsia ja jopa he ihmettelivät, että miten tämä yksi luulee olevansa maailman napa.

No, yhdessä pysyttiin silti. Nyt lapset jo isoja, osa omillaan ja mun ei juuri tarvitse osallistua enää miehen prinsessan elämään. Omat aikuiset lapseni ja isot teinini ovat aktiivisia ja heillä on paljon kavereita ja asiat omassa kodissa hoituu. Iskän prinsessalla ei ole juurikaan kavereita enkä ihmettele. Eikä esim. kotityöt suju, kun eihän niitä ole koskaan saanut vaatia, ettei prinsessalle tule vaan paha mieli. Että kasvattakaa vaan lapsi edellä, niin, ettei sille vaan tule pettymyksiä tai ei joudu sopeutumaan mihinkään tai joustamaan muiden takia. Voin tästä koko ajan sivusta seuraavana kertoa, että se on kova paikka nuorelle, kun vasta silloin tajuaa, ettei muut ihmiset laitakaan häntä aina kaiken edelle. Esim. ystävyydet ei kestä, kun tyhmät kaverit ei tajua, että häntä vartenhan he ovat olemassa. Ottaa itsetunto melkoista kolhua, kun luuli maailmaan astuessaan, että se pysähtyisi hänen takiaan, eikä niin käynytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen etusijalle laittaminen on myös sitä, että lapsi saa kasvaa turvallisen ja terveen parisuhteen keskellä. Ja joskus se tarkoittaa, että pitää erota. Kylmääviä nämä kommentit että parisuhde ennen lasta. 

Jos koko perhe pyörii lapsen navan ympärillä, niin sitä tervettä ja turvallista parisuhdetta ei silloin ole, se on täysin mahdotonta. Eikä ole muuten lapsellakaan turvallisuuden tunnetta sellaisessa perheessä. Lapsen asettaminen jalustalle tuo itseasiassa turvattomuutta ja asettaa lapsen harteille sellaista vastuuta joka ei lapselle kuulu.

Ei tarkoita, että homma pyörii kenenkään navan ympärillä. Lapsen asettaminen etusijalle tarkoittaa myös sitä, että kasvatetaan lasta siihen, että maailmassa on muita ihmisiä ja ne pitää ottaa huomioon. Terve parisuhde kahden aikuisen välillä onnistuu k

Minä luulen, että tässä koko keskustelussa yksi puhuu aidasta ja toinen seipäästä. Kukaan ei ynmärtääkseni ole sanonut, että lapsi pitäisi sivuuttaa. Toki vastaavaa olkinuken hutkimista tapahtuu toiseenkin suuntaan, kuten, tunnustetaan, tuo kommenttini lapsen navan ympärillä pyörimisestä.

Minä ajattelen niin, että koska en halua lapsia, mutta minun miehellä on lapsi ja näen, että lapsen etu pitää olla ykkönen, niin asetan lapsen ykköseksi muodostamatta sen läheisempää suhdetta lapseen. Kun lapsi isällään, niin he ovat kaksistaan ja meidän yhteinen aika on miehen kanssa kun lapsi äidillään.

En vihaa lasta ja ajattelen hänen parastaan näistä lähtökohdista. Lapsi ei menetä mitään, häntä ei jätetä ulkopuolelle. Hänellä ei ole ollut ihmissuhdetta minuun aiemmin, enkä näe mitään pointtia rakentaa sellaista nytkään. Jotain mitä ei ole ikinä ollutkaan, ei voi menettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lapsi tekee vanhemmilla, joiden parisuhde ei voi hyvin? Lapsen terveen itsetunnon kehitys vaatii sen että vanhemmilla on jotain omaa johon lapsi ei pääse väliin. 

Kyse siis tilanteesta, jossa vanhemmat on jo eronneet ja siitä, mikä on uuden kumppanin ja uuden suhteen asema. Se todellakin on toissijainen sille, että ne lapset voi hyvin.

Vanhemmalla ei siis saa olla mitään omaa kun hän on eronnut? Hänen pitää hyvitellä sitä eroa lapselle ja elämän pyöriä sen lapsen navan ympärillä? 

Tietenkin saa, mutta miksi se oma ei voi olla silloin, kun lapset ovat toisella vanhemmalla???

Voi olla, että ymmärsin aloituksen väärin, mutta sitähän tässä

Olen eri, mutta tässä on minusta olennaista se, mitä se lasten vanhempi itse haluaa. Jos kummallekin on okei että tavataan vain ns. lapsivapailla, niin sitten se on okei. Mutta jos lapseton ei halua tavata lapsia ja vanhempi taas etsii kumppania täysveriseen uusperhe-elämään, niin silloin se ei toimi. Ei lasten takia, vaan siksi, että parisuhteen osapuolet haluavat elämältä ja parisuhteelta liian eri asioita.

Pitää muistaa sekin, että lasten tapaamiset voivat vuosien varrella muuttua. Entä jos lapsen toinen vanhempi sairastuu vakavasti tai jopa menehtyy? Silloin toinen vanhempi onkin yhtäkkiä totaali-yh. Miten suhteen käy silloin, jos lapseton ei halua osallistua millään tavalla lapsiarkeen? Haluaako se lasten vanhempi pitkäaikaista parisuhdetta niillä spekseillä, että tietää saavansa uudelta kumppanilta heti kenkää jos exä ei pystykään enää hoitamaan omaa tonttiaan lastenhoidossa?