Vaimo haluaa joka päivä kertoa työpäivästään, mutta minua ei kiinnosta
Hänellä on ihme vimma kertoa päivittäin, tai ainakin sen viisi kertaa viikossa työpäivänsä tapahtumat. Siinä tulee puolen tunnin selostus jota minä sitten kuuntelen parhaani mukaan, vaikka täytyy myöntää että ajatukseni ovat usein jossain muualla. Minä en aina edes ymmärrä niitä juttuja ja sanastoja, koska olen itse ihan eri alalla töissä. Ei hänkään ymmärtäisi niitä juttuja, jos minä kertoisin omista töistäni ja siellä tehtävistä prosesseista.
Sen vain tiedän, että sanoa tästä en voi, koska hän on varsin herkkä ihminen ja tämä selonteko tuntuu olevan hänelle tärkeää. Hän alkaisi todennäköisesti itkemään. On vain aika hiton raskasta pitkän päälle kuunnella joka päivä sitä pakkoselostusta. Kai se on vain hammasta purtava.
Kommentit (140)
Rasittavaa kuunnella toisten työjuttuja,joten ymmärrän aloittajaa ( ja olen nainen).
Vierailija kirjoitti:
Olen aika varma, että vaimokin venyy tekemään aloittajan puolesta asioita, jotka ei häntä pahemmin huvittaisi. Se vähän niin kuin kuuluu pakettiin, jos haluaa olla suhteessa.
Niinhän se on. Työpaikoilta voi riittää juttua. Entinen nainen kertoi myös sillä oli töissä melkoista draamaa. Sairaala elämää en kerro yksityiskohtia mutta riitoja riitti varmaan jokaiselle päivälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti sun vaimos löytää paremman. Kuunteleppa sitten tyhjiä seiniä ja kätes lotinaa.
Menikö femarilla asiallinen keskustelu tunteisiin? Tais mennä 🤭
Ainahan noilla niittinaamaläskeillä tunteisiin menee kun joku mies ei suostu tottelemaan naisia koiran lailla.
Ketään ei kiinnosta toisen työpäivä! Kyllä ne työasiat pitää jättää sinne työpaikalle samalla hetkellä, kun "hanskat tippuu tiskiin".
Minua ei kiinnosta, keitä joku on töissään tavannut tai mitä projektia nyt raahataan maaliin. Joskus yritän kuunnella ystävättären vouhkausta.
Jonkun kohokohdan voi joskus mainita, mutta että selostus, ei ei ei.
Jos tuo on tällä hetkellä ainoa huono puoli niin koeta kestää. Yritä keksiä joku keino, jolla hänen selostuksensa typistyisi vähän lyhyempään suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet parisuhteessa, jos sinua ei kiinnosta puolison asiat?
No muuten menee ihan hyvin, mutta nuo sepostukset minua ei kiinnosta, kun en niistä edes aina kaikkea ymmärrä.
Ajattele itse, että sinun pitäisi joka päivä kuunnella vaikka selostusta kumppaniltasi puolalaisen traktorin toiminnasta (oletan että aihe ei sinua kiinnosta), niin väitätkö ettei tuosta tulisi JOKA PÄIVÄ kuunneltuna sinulle ajansaatossa raskas tapahtuma,vaikka kumppani muuten olisikin hyvä.
Ap
Töissä ollaan kuitenkin aika paljon ajallisesti. Minusta olisi outoa, että en tietäisi mitä mieheni tekee joka päivä 8 tuntia. Että en kyllä ymmärrä sinua.
Jos ukkosi kertoisi sinulle joka päivä yksityiskohtaisesti asioita joista et mitään
Miten tyhmä ihmisen pitää olla, että se ei joka päivä toistuvasta selityksestä ala kuukaudessa tai parissa ymmärtää aika paljon enemmän kuin ei mitään?
Koska et aidosti ole kuunnellut, kun ei kiinnosta.
Sama täällä. Kuuntelen kyllä mutta välillä ei muusta puhuta kuin miehen työstä. Ja kun hän vielä puhuu käyttäen ammattisanastoa niinkuin olisin kollega ja enhän mä niistä mitään tajua niin puuduttaahan se. On ihan luonnollista ja silti voi olla hyvä kumppani ja välittää. Muutenhan olisit jo lopettanut yrittämästä. Välillä voi kyllä vaikka koittaa vaihtaa aihetta ja kysyä että onko jaksaminen millä tasolla jos työt pyörii non stoppina mielessä. Omassa keississä mies vaan on niin työnintoa täynnä että luulee kai sen olevan munkin juttu.
Luulin aloituksen perusteella, että tämä on trolli, mutta hyvänen aika, ei tämä olekaan.
Ap:lle tiedoksi: kuunteleminen on yksi niistä asioista, miksi sanotaan, että parisuhteen eteen pitää tehdä työtä. Tuo on se sinun ristisi, joka on kannettava.
Minua ärsytti, kun eksäni selosti työpäivän jälkeen ja puhui paskaa työkavereista ja haukkui kaikki pomot ja työkaverit, jotka eivät arvostaneet hänen työpanostaan.
Ja kuulemma ilman häntä ei koko työyhteisö selviäisi.
Kaikki oli aina narsisteja ja hulluja .
Ja en jaksanut kuulla kenenkään sirkka-liisojen sairaus historiaa taikka ongelmia.
Ja jos sanoin eksälleni asiasta hän suuttui ja haukkui minua empatia kyvyttömäksi luuseriksi.
Jos joka päivä joutuu kuuntelemaan random ihmisen ongelmia ja pelkkää negatiivista kakkaa niin ei sellaista jaksa ja koskaan ei saanut edes itse puhua ja avautua .
Onneksi erottiin.
Osa mammoista triggeröityi heti raivoon ja solvaamaan aloittajaa. Surkeaa.
Se on hänen tapansa kerrata päivän tapahtumat ja ehkä nollata pää. Itselleni on myös tärkeää puhua työasioista, jotta ne ei vaivaa vapaalla niin mieltä. Itse olen onnekseni löytänyt tällaisen juttelukaverin työpaikalta. Sitä voit sitten miettiä, että haluatko sinä olla se joka nämä asiat kuuntelee vai niin kuin minulla (nainen) miespuolinen henkilö. Asioiden jakaminen muodostaa aina siteen ja luottamuksen ihmisten välille.
Vierailija kirjoitti:
Seurustelen hänen kanssa vain tuheron takia
-ap
Pääsisitkö helpommalla jos olisit fwb-suhteessa parisuhteen sijaan?
Jännä lukea tätä ketjua, kun me ei puhuta miehen kanssa työasioista lähes yhtään. Miten te jaksatte jauhaa työasioista vielä vapaa-ajallakin?
Jotkut rajat pitäisi tuossakin olla eikä pidä käyttää puolisoaan psykoterapeuttina. Teinimäisen itsekeskeistä vaatia toista kuuntelemaan jatkuvasti pitkiä monologeja työpäivänsä kulusta. Ei kykene asettumaan sinun asemaasi tai käsittelemään tunteitaan normaalilla tavalla työpäivän aikana. Täysin ymmärrettävää että rasitut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet parisuhteessa, jos sinua ei kiinnosta puolison asiat?
No muuten menee ihan hyvin, mutta nuo sepostukset minua ei kiinnosta, kun en niistä edes aina kaikkea ymmärrä.
Ajattele itse, että sinun pitäisi joka päivä kuunnella vaikka selostusta kumppaniltasi puolalaisen traktorin toiminnasta (oletan että aihe ei sinua kiinnosta), niin väitätkö ettei tuosta tulisi JOKA PÄIVÄ kuunneltuna sinulle ajansaatossa raskas tapahtuma,vaikka kumppani muuten olisikin hyvä.
Ap
914
Mulla oli ex-poikaystävä vähän samanlainen. En ymmärtänyt hänen alastaan mitään ja hän puhui siitä taukoamatta ja linkkaili kaikkia alansa artikkeleita minulle luettavaksi.
Nykyinen poikaystävä opiskellut vähän samoja asioita kuin olen itsekin, ja haluan kuunnella kaikki hänen tarinansa. Kertoisipa enemmänkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelen hänen kanssa vain tuheron takia
-ap
Pääsisitkö helpommalla jos olisit fwb-suhteessa parisuhteen sijaan?
No hän maksaa sentää puolet ruokakuluista vaikka minä syön kaikesta kolmas neljäsosaa.
Ja mitä vaimosi sanoi kun kerroit hänelle, että et ymmärrä kaikkia hänen juttujaan ja sanastojaan ja pyysit häntä selittämään asiat yksinkertaisemmin?
Jos sulla on vain prinssinakki?