Olen murheen murtama menetettyäni rakkaan veljeni huumeille. TAJUAVATKO kannabiksen kannattajat mitä tekevät?!?!
Rakastava perheenisä, aviomies, työelämässä menestyvä ammattilainen.
Kaikki muuttui pian sen jälkeen, kun veljeni oli kokeillut kannabista. Kuulin tästä hänen vaimoltaan. Veljeni oli väittänyt aluksi, että homma on hallinnassa ja harmitonta. Kannabis kuitenkin muutti veljeni käytöstä ja vapaa-ajanviettoa sellaisiin mittasuhteisiin, että hakattu vaimo lähti lapsineen. Sitten veljeltäni lähti työ ja asunto ja se pudotti hänet ihan pohjalle.
Tätä surkeutta hän oli sitten lääkinnyt vahvemmilla huumeilla ja sieltä ei enää ollut paluuta. Kun tapasin hänet pitkästä aikaa, edessäni oli tyhjään tuijottava miesraunio, jonka hermo oli tiukalla ja hän vain toisteli kädet täristen miten v...aa ja miten v..aaa. En tiedä millä aineella hän oli aivonsa tuhonnut, mutta katsoin veljeni kuolleeksi jo tuossa vaiheessa. En enää tuntenut häntä, hänessä ei ollut mitään tuttua.
Menetettyään työnsä hän hankki rahat rikoksilla ja joutui välillä vankilaankin. Hän on ollut vieroituksessa, mutta mihinkäs narkkari elämästään pääsisi kuin hautaan. Nyt veljeni on täysi rikollinen ja olen hänelle vihainen, vaikka välillä säälinkin. Hän ei kestä tätä todellisuutta, kun vieroitusoireet raastavat, niskassa ovat ulosotto ja huumemaailman velanperijät. Siksi hän tekee rikoksen päästääkseen huumeiden avulla edes hetkeksi pakoon hänen paskaa elämäänsä.
Ihan turhaan tämän maan viranomaiset eivät ole kieltäneet kannabista. He ovat kokeneet saman kuin minä ja siksi tietävät enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Siksi.
Pistää vihaksi, kun monet sinisilmäiset puhuvat huumeista niin myönteiseen sävyyn. Katsokaa, etteivät rakkaanne koske huumeisiin, koska muuten on liian myöhäistä.
Kommentit (514)
No myös alkoholi voi raunioittaa ihmisen ja on monen ihmisen raunioittanutkin. Mutta se että tulee lisää vielä huumaavia aineita markkinoille, ei mitenkään tietenkään paranna tilannetta.
Olen kyllä itsekin kokeillut kannabista (kuten varmaaan varsin monet ihmiset), mutta minä en taas suuremmin välittänyt koko aineesta ollenkaan. Lienee nuo vaikutukset todella yksilöllisiä..
On kuitenkin harvinaista varmaan että pelkän kannabiksen takia luisuisi koko elämä täysin raiteiltaan. Kyllä se yleensä vaatii jotain kovempia aineita.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä alkoholin tilalle kannattaa tarjota myös vähähaittaisiakin päihteitä. Alkoholi kuitenkin on ns. kova ja tappava huume, jolla Suomessakin tehdään kansanmurhaa, ja joka lopulta tuhoaa noin viidenneksen kokeilijoistaan. Kannabis taas on vähähaittaisin ja myös maamme perinteisin päihde- ja lääkekasvi, jota sai apteekista ilman reseptiä silloin kun alkoholi oli laitonta.
Kyllähän kannabiksen voisi laillistaa kokeeksi. Esimerkiksi omaan käyttöön kasvatuksen. Jos homma ei toimisi, niin kyllä ammattimainen rikollisuus aivan varmasti ottaa koko kannabiskaupan taas haltuunsa, jotta voi ohessa tyrkyttää kovia huumeita.
Huumeisiin sotkeutuvat pärjäilkööt omillaan. Huumeet ovat syystä laittomia
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä itsekin kokeillut kannabista (kuten varmaaan varsin monet ihmiset), mutta minä en taas suuremmin välittänyt koko aineesta ollenkaan. Lienee nuo vaikutukset todella yksilöllisiä..
Niinhän se on, että moni ei pidä kannabiksesta kun sitä kokeilee. Siitä syystä käyttäjämäärät eivät kauheasti kasva. Ekstaasista, amfetamiinista, kokaiinista ja Subutexistä pitää paljon suurempi määrä kokeilijoista.
Vierailija kirjoitti:
Huumeisiin sotkeutuvat pärjäilkööt omillaan. Huumeet ovat syystä laittomia
Kannattaa kuitenkin muistaa, että alkoholi on laillisuudestaan huolimatta kova ja tappava huume, joka aiheuttaa heroiiniin verrattavan riippuvuuden ja tuhoaa eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.
Skitsofrenia ilman aiempaa kannabiksen käyttöä on äärimmäisen harvinainen

Alkoholi on laillista, koska se tuhoaa aivoja ja pitää ihmiset tyhminä kun heitä tapetaan ja ryöstetään alkoholimyrkyllä.

Suurin osa skitsofreenikoista ei ole koskaan käyttänyt kannabista. Kannabis (kuten muutkin päihteet) korkeintaan nopeuttaa sairastumista muutamalla vuodella, mutta asia olisi tapahtunut muutenkin, koska kyseiseen sairauteen taipuvaiset ovat herkempiä käyttämään erilaisia päihteitä, joita on muitakin kannabiksen lisäksi. Skitsofrenian määrä ei ole maailmassa kasvanut, mutta kannabis nostetaan asiassa ns. tikunnokkaan, vaikka sen käyttämättömyyskään ei estä sairauden puhkeamista.
Vaikka kannabis saataisiin poistettua kokonaan maailmasta, skitsofreniamäärät pysyisivät silti samoina.

Miksi valehtelet ihan koko ajan?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000278085.html
"Asiantuntija: Alkoholi kutistaa aivot ja kivekset."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia ilman aiempaa kannabiksen käyttöä on äärimmäisen harvinainen
Suurin osa skitsofreenikoista ei ole koskaan käyttänyt kannabista. Kannabis (kuten muutkin päihteet) korkeintaan nopeuttaa sairastumista muutamalla vuodella, mutta asia olisi tapahtunut muutenkin, koska kyseiseen sairauteen taipuvaiset ovat herkempiä käyttämään erilaisia päihteitä, joita on muitakin kannabiksen lisäksi. Skitsofrenian määrä ei ole maailmassa kasvanut, mutta kannabis nostetaan asiassa ns. tikunnokkaan, vaikka sen käyttämättömyyskään ei estä sairauden puhkeamista.
Vaikka kannabis saataisiin poistettua kokonaan maailmasta, skitsofreniamäärät pysyisivät silti samoina.
Kannabis on ylivoimaisesti suurin mielisairauksien aiheuttaja maailmassa. Sadat miljoonat ovat sairastuneet kannabiksen takia 😰

Kyllä ylivoimaisesti suurin mielisairauksien ja psykoosien aiheuttaja on alkoholi. Se myös tuhoaa eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky. Kannabis ei ole myrkyllistä lainkaan. Yksinään käytettynä kannabis ei aiheuta psykooseja. "Kannabispsykoosi" tulee päihteiden sekakäyttäjille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia ilman aiempaa kannabiksen käyttöä on äärimmäisen harvinainen
Suurin osa skitsofreenikoista ei ole koskaan käyttänyt kannabista. Kannabis (kuten muutkin päihteet) korkeintaan nopeuttaa sairastumista muutamalla vuodella, mutta asia olisi tapahtunut muutenkin, koska kyseiseen sairauteen taipuvaiset ovat herkempiä käyttämään erilaisia päihteitä, joita on muitakin kannabiksen lisäksi. Skitsofrenian määrä ei ole maailmassa kasvanut, mutta kannabis nostetaan asiassa ns. tikunnokkaan, vaikka sen käyttämättömyyskään ei estä sairauden puhkeamista.
Vaikka kannabis saataisiin poistettua kokonaan maailmasta, skitsofreniamäärät pysyisivät silti samoina.
Kannabis on ylivoimaisesti suurin mielisairauksien aiheuttaja maailmassa. Sadat miljoonat ovat sairastuneet kannabiksen takia 😰
Karmeaa 🥶
Vierailija kirjoitti:Karmeaa 🥶
Miksi valehtelet koko ajan ja vastailet itsellesi?
Vierailija kirjoitti:Karmeaa 🥶
Siinä saa aivosolut aika kyytiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia ilman aiempaa kannabiksen käyttöä on äärimmäisen harvinainen
Suurin osa skitsofreenikoista ei ole koskaan käyttänyt kannabista. Kannabis (kuten muutkin päihteet) korkeintaan nopeuttaa sairastumista muutamalla vuodella, mutta asia olisi tapahtunut muutenkin, koska kyseiseen sairauteen taipuvaiset ovat herkempiä käyttämään erilaisia päihteitä, joita on muitakin kannabiksen lisäksi. Skitsofrenian määrä ei ole maailmassa kasvanut, mutta kannabis nostetaan asiassa ns. tikunnokkaan, vaikka sen käyttämättömyyskään ei estä sairauden puhkeamista.
Vaikka kannabis saataisiin poistettua kokonaan maailmasta, skitsofreniamäärät pysyisivät silti samoina.
Nikotiini on myös hyvin voimakas myrkky joka aiheuttaa tuhoja aivoissa ja linkittyy myös psykooseihin. Nämä uudet nikotiinipussit vievät aivotuhot ihan uudelle tasolle.
Veljeni kuoli Tanskassa huumeisiin. Inhoan huumeiden myyjiä ja käytäjiä,kuin Tupakoitsijoita ja alkohoolin käyttäjiä.
Vierailija kirjoitti:Karmeaa 🥶
Jos kannabis aiheuttaa paljon psykooseja, miksi niitä ei ole uutisoitu lääkekäyttäjien keskuudesta? Lääkekäyttäjäthän käyttävät kannabista päivittäin ja annostus on huomattavasti suurempaa mitä päihdekäytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei pössynistit muuta tajua kuin sen että käyvät äänestyspäivänä äänestämässä vihreitä, jotta saavat jatkaa pössyttelyään
Vihreitä on niin helppo syytellä että se on lapsellista. Ne sentään yrittävät saada kannabiksen pois diilereiltä. Pössyttelijöitä on ihan kaikissa puolueissa ja joka puolella muutenkin. Yleisin laiton päihde josta on laittomanakin pienimmät haitat kaikista päihteistä ja huumeista. Ajatella jos kannabiksesta saisi pois sen suurimman haitallisuuden eli laittomuuden.
hyvä idea. poistetaan samalla heroininkin ongelmat tekemällä siitä laillista
Tai hei vielä parempi idea, tehään olkiukko ja väitellään taas sen kans kun muuten ei pärjää, edes muhjuaivoille pössypäille.
Juoppo nisti, pidä turpasi kiinni. Susta muuhun ole kuin suuta soittamaan! Surkea, tutiseva nisti !
Suomessa alkoholi aiheuttaa yli 4000 mielisairaalahoitoa vaativaa psykoosia joka vuosi, ja joka vuosi noin 6000 ihmistä joutuu sairaseläkkeelle alkoholin aiheuttamien sairauksien johdosta. Lisäksi alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä. Alkoholi aiheuttaa myös erektio-ongelmia ja runsaasti alkoholia käyttäville miehille kasvaa rinnat koska alkoholi tuhoaa kivekset eikä miessukuhormonia enää tule riittävästi.
Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön johdosta Suomessa syntyy vuosittain yli 600 FAS-lasta, joista monet ovat vakavasti kehitysvammaisia ja vaativat loppuelämän mittaista laitoshoitoa, koska alkoholi on tuhonnut aivot peruuttamattomasti jo ennen syntymää.
Voimakkaana solumyrkkynä alkoholi aiheuttaa myös syöpää, ja alkoholin arvioidaan olevan taustatekijä noin 10 prosentissa maamme syöpätapauksia. Alkoholi lisää syöpäriskiä usealla eri mekanismilla. Alkoholinkäyttö suurentaa suu- ja kurkkusyövän, kurkunpään ja ruokatorven syövän sekä maksasyövän, rintasyövän ja suolistosyövän riskiä. Määrällisesti eniten alkoholi aiheuttaa rintasyöpiä ja suolistosyöpiä, koska ne ovat yleisimpiä syöpiä.
Alkoholi on myös osallisena yli 80 prosentissa väkivaltaa, koska se on primitisoiva ja degeneroiva huume. Merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.