Olen murheen murtama menetettyäni rakkaan veljeni huumeille. TAJUAVATKO kannabiksen kannattajat mitä tekevät?!?!
Rakastava perheenisä, aviomies, työelämässä menestyvä ammattilainen.
Kaikki muuttui pian sen jälkeen, kun veljeni oli kokeillut kannabista. Kuulin tästä hänen vaimoltaan. Veljeni oli väittänyt aluksi, että homma on hallinnassa ja harmitonta. Kannabis kuitenkin muutti veljeni käytöstä ja vapaa-ajanviettoa sellaisiin mittasuhteisiin, että hakattu vaimo lähti lapsineen. Sitten veljeltäni lähti työ ja asunto ja se pudotti hänet ihan pohjalle.
Tätä surkeutta hän oli sitten lääkinnyt vahvemmilla huumeilla ja sieltä ei enää ollut paluuta. Kun tapasin hänet pitkästä aikaa, edessäni oli tyhjään tuijottava miesraunio, jonka hermo oli tiukalla ja hän vain toisteli kädet täristen miten v...aa ja miten v..aaa. En tiedä millä aineella hän oli aivonsa tuhonnut, mutta katsoin veljeni kuolleeksi jo tuossa vaiheessa. En enää tuntenut häntä, hänessä ei ollut mitään tuttua.
Menetettyään työnsä hän hankki rahat rikoksilla ja joutui välillä vankilaankin. Hän on ollut vieroituksessa, mutta mihinkäs narkkari elämästään pääsisi kuin hautaan. Nyt veljeni on täysi rikollinen ja olen hänelle vihainen, vaikka välillä säälinkin. Hän ei kestä tätä todellisuutta, kun vieroitusoireet raastavat, niskassa ovat ulosotto ja huumemaailman velanperijät. Siksi hän tekee rikoksen päästääkseen huumeiden avulla edes hetkeksi pakoon hänen paskaa elämäänsä.
Ihan turhaan tämän maan viranomaiset eivät ole kieltäneet kannabista. He ovat kokeneet saman kuin minä ja siksi tietävät enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Siksi.
Pistää vihaksi, kun monet sinisilmäiset puhuvat huumeista niin myönteiseen sävyyn. Katsokaa, etteivät rakkaanne koske huumeisiin, koska muuten on liian myöhäistä.
Kommentit (514)
Suurimman osan työkyvyttömien alkoholistien juomisesta rahoittaa sosiaalitoimi eli veronmaksajat. Jos ei rahoittaisi, rikollisuus alkoholismin ympärillä kasvaisi hyvin paljon kun vakavasti riippuvaiset tekisivät paljon enemmän rikoksia alkoholia saadakseen.
Alkoholistien kanssa ollaan ns. pakkoraossa. Jos juopottelua ei tueta verovaroin, rikollisuus kasvaa kun alkoholistit tekevät rikoksia alkoholihuumetta saadakseen, ja jos juomista tuetaan, veronmaksajien rahoja menee satoja miljoonia alkoholistien juomisen tukemiseen ja alkoholikauppiaiden rikastuttamiseen.
Vierailija kirjoitti:

Alkoholiriippuvuus kehittyy kuitenkin yleensä huomattavasti hitaammin kuin huumeriippuvuus ja alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi…
Viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka/nikotiini samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa.
.
https://www.is.fi/terveys/art-2000007700851.html
Alkoholi on hermomyrkky, joka tuhoaa aina aivosoluja.
.
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-156725
Alkoholi linkittyy vahvemmin syöpään kuin tiesimmekään - uusi tutkimus paljastaa.
Vierailija kirjoitti:Alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Riippuu mitä huumetta tarkoitat. Suurin osa kannabiksen päihdekäyttäjistä käyttää kannabista satunnaisesti ja paljon vähemmän mitä lääkekäyttäjät.
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi
Viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka/nikotiini samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa.
Joo, jätit mainitsematta, että alkoholi oli siellä viimeisenä listalla. Ei kukaan alkoholin haittoja kiistä, mutta kyllä (kovat) huumeet on ihan omassa luokassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimman osan työkyvyttömien alkoholistien juomisesta rahoittaa sosiaalitoimi eli veronmaksajat. Jos ei rahoittaisi, rikollisuus alkoholismin ympärillä kasvaisi hyvin paljon kun vakavasti riippuvaiset tekisivät paljon enemmän rikoksia alkoholia saadakseen.
Alkoholistien kanssa ollaan ns. pakkoraossa. Jos juopottelua ei tueta verovaroin, rikollisuus kasvaa kun alkoholistit tekevät rikoksia alkoholihuumetta saadakseen, ja jos juomista tuetaan, veronmaksajien rahoja menee satoja miljoonia alkoholistien juomisen tukemiseen ja alkoholikauppiaiden rikastuttamiseen.
Alkoholiriippuvuus kehittyy kuitenkin yleensä huomattavasti hitaammin kuin huumeriippuvuus
Alkoholismin kehitys kestää noin 10 - 15 vuotta, ja kun riippuvuus on syntynyt, suurin osa pääsee siitä eroon vasta kuolemassa. Alkoholi on paras orjuutus- ja ryöstöhuume.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi
Viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka/nikotiini samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa.
Joo, jätit mainitsematta, että alkoholi oli siellä viimeisenä listalla. Ei kukaan alkoholin haittoja kiistä, mutta kyllä (kovat) huumeet on ihan omassa luokassaan.
Eli alkoholi aiheuttaa yhtä voimakkaan riippuvuuden kuin ns. kovat huumeet, ja kannabis aiheuttaa vähiten riippuvuutta ja on vähähaittaisin päihde maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi
Viisi addiktoivinta ainetta: Alkoholi ja tupakka/nikotiini samassa sarjassa kovien huumeiden kanssa.
Joo, jätit mainitsematta, että alkoholi oli siellä viimeisenä listalla. Ei kukaan alkoholin haittoja kiistä, mutta kyllä (kovat) huumeet on ihan omassa luokassaan.
Mikään maailman huume tai päihde, laiton tai laillinen, ei tuhoa aivoja yhtä pahasti mitä alkoholi voimakkaana solumyrkkynä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Riippuu mitä huumetta tarkoitat. Suurin osa kannabiksen päihdekäyttäjistä käyttää kannabista satunnaisesti ja paljon vähemmän mitä lääkekäyttäjät.
Omien kokemusten perusteella lähes kaikki kannabiksen pössyttelyllä aloittaneet ovat siirtyneet jossain vaiheessa kovempiin aineisiin tai sekakäyttäjiksi (tasapainottaakseen kannabiksen vaikutuksia) ja siirtyneet rikosten tielle. Joten porttiteoria on mielestäni ihan validi.
Se on kaunis ajatus, että joku vetää rauhassa tötsyt rankan duuniviikon jälkeen. Vähän sama kuin kirkkaita ottaisi vain aperitiivinä juhlapyhinä. Toimii todella harvoilla.
Vierailija kirjoitti:
Monikohan alkoholia kokeillut on kokeilut myös kovia huumeita vs. moniko kannabista kokeillut on kokeillut kovia huumeita? Siinä pilleripäille ja suonitykittäjille vähän mietittävää.
Olen kuullut näin jäätävän selityksen. Piri on siitä hyvä että jaksaa ryypätä kauemmin. Teki mieli sanoa jotain mutta annoin olla. Kumpikin aine on yksinäänkin paha niin yhdistelmänä voi hyvä luoja. Ilman piriä sentään sammuu välillä. Alkoholi kun tuntuu olevan suomalaisten aine niin siinä ei yksi jointti sekaan haittaa mitään. Tulee juotua edes vähän vähemmän niin sekin on jo edistystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Riippuu mitä huumetta tarkoitat. Suurin osa kannabiksen päihdekäyttäjistä käyttää kannabista satunnaisesti ja paljon vähemmän mitä lääkekäyttäjät.
Omien kokemusten perusteella lähes kaikki kannabiksen pössyttelyllä aloittaneet ovat siirtyneet jossain vaiheessa kovempiin aineisiin tai sekakäyttäjiksi
Itse taas en tunne yhtäkään kannabiksen käyttäjää josta olisi tullut kovien huumeiden käyttäjä. Helppohan tietysti on kokeilla kovia huumeita jos niitä saa samalta myyjältä kuin kannabistakin ja niitä tyrkytetään kannabiksen ohessa. Itsekin olen saanut näytteitä amfetamiinista ja kokaiinista ja ekstaasista silloin kun vielä ostin käyttämäni kannabiksen. Sen jälkeen kun aloin kasvattaa sitä itse omaan käyttöön, ei ole kukaan tyrkyttänyt muita aineita kannabiksen ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Riippuu mitä huumetta tarkoitat. Suurin osa kannabiksen päihdekäyttäjistä käyttää kannabista satunnaisesti ja paljon vähemmän mitä lääkekäyttäjät.
Omien kokemusten perusteella lähes kaikki kannabiksen pössyttelyllä aloittaneet ovat siirtyneet jossain vaiheessa kovempiin aineisiin tai sekakäyttäjiksi (tasapainottaakseen kannabiksen vaikutuksia) ja siirtyneet rikosten tielle. Joten porttiteoria on mielestäni ihan validi.
Se on kaunis ajatus, että joku vetää rauhassa tötsyt rankan duuniviikon jälkeen. Vähän sama kuin kirkkaita ottaisi vain aperitiivinä juhlapyhinä. Toimii todella harvoilla.
Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei koskaan kokeile muitakin laittomia päihteitä. Jos niin olisi, Suomessa kovien huumeiden käyttäjien määrä olisi huomattavasti suurempi. Ja jo nytkin Suomessa käytetään eniten kovia huumeita maailmassa ja nuorten yleisin kuolinsyy on kovat huumeet. Päihdepolitiikkamme on todella onnistunutta.
Vierailija kirjoitti:Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei koskaan kokeile muitakin laittomia päihteitä. Jos niin olisi, Suomessa kovien huumeiden käyttäjien määrä olisi huomattavasti suurempi. Ja jo nytkin Suomessa käytetään eniten kovia huumeita maailmassa ja nuorten yleisin kuolinsyy on kovat huumeet. Päihdepolitiikkamme on todella onnistunutta.
Nykyään moni myös aloittaa suoraan huumeiden käytön amfetamiinilla ja kokaiinilla, eikä kokeile kannabista aiemmin. Kännissä vedetään "viivat".
Vierailija kirjoitti: mooi tota oisko poistaa jotai akuuttii nippii tai jotai mukkulan hepatiittirotta syyhki temestat laika vaik piuhal tai jotai. philisp mankka kajari akuutti 15min tori säätö tos ni saan siit jotain ni voin sit maksaa, en laita tilil mitää kuumottaa sossut ja edunvalvonta yms ulosoton takia ni koodaile jotai jos mitää buddhaa tms ois poistaa palaillaa sit mo
:DDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Riippuu mitä huumetta tarkoitat. Suurin osa kannabiksen päihdekäyttäjistä käyttää kannabista satunnaisesti ja paljon vähemmän mitä lääkekäyttäjät.
Omien kokemusten perusteella lähes kaikki kannabiksen pössyttelyllä aloittaneet ovat siirtyneet jossain vaiheessa kovempiin aineisiin tai sekakäyttäjiksi
Itse taas en tunne yhtäkään kannabiksen käyttäjää josta olisi tullut kovien huumeiden käyttäjä. Helppohan tietysti on kokeilla kovia huumeita jos niitä saa samalta myyjältä kuin kannabistakin ja niitä tyrkytetään kannabiksen ohessa. Itsekin olen saanut näytteitä amfetamiinista ja kokaiinista ja ekstaasist
Minä en usko että tunnet yhtään kannabiksen käyttäjää. Johtuu jutuistasi jotka ei täsmää todellisuuden kanssa. Em odota että kannabis sallitaan lähivuosina. Se on suomalaisille poliitikoille vielä mahdoton tehtävä. Siispä joutuu käyttämään laittomasti ja saa siitä mahdolliset seuraukset. Aivan saamari sama ei jaksa odottaa että ehkä joskus 10 vuoden päästä käyttö saatetaan sallia suomessakin.
Eräs palomies on tyässään huomannut, että kynttilät aiheuttavat aina tulipalon. Ne pitäisi ehdottomasti kieltää.
e
Mun mielestä on äärimmäisen jännä se, että huumeiden kanssa käytetään lähestulkoon aina porttiteoriaa. Joku käyttää kannabista (joka on sieltä miedommasta päästä ehdottomasti) ja heti itketään sitä että huumeet pilaa ihmiskunnan. Miksi kukaan ei ikinä täällä Suomessa ole huolissaan siitä, että jos alat juoda olutta, niin alkoholinkäyttö tulee eskaloitumaan kokoajan väkevimpiin kunnes olet ihan rappioitunut alkkis??
t. Kolme kertaa kannabista kokeillut ja todennut että en tarvitse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholiriippuvuus kehittyy kuitenkin yleensä huomattavasti hitaammin kuin huumeriippuvuus ja alkoholisteja on alkoholin käyttäjistä suhteellisesti ottaen pienempi määrä kuin huumeriippuvaisia huumeiden käyttäjistä.
Jotkuthan rakastuu alkoholiin jo teininä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on äärimmäisen jännä se, että huumeiden kanssa käytetään lähestulkoon aina porttiteoriaa. Joku käyttää kannabista (joka on sieltä miedommasta päästä ehdottomasti) ja heti itketään sitä että huumeet pilaa ihmiskunnan. Miksi kukaan ei ikinä täällä Suomessa ole huolissaan siitä, että jos alat juoda olutta, niin alkoholinkäyttö tulee eskaloitumaan kokoajan väkevimpiin kunnes olet ihan rappioitunut alkkis??
t. Kolme kertaa kannabista kokeillut ja todennut että en tarvitse
Suomalaisista noin 30 % on kokeillut. Niistä suurin osa sallisi tai laillistaisi. Kaikesta kansasta yli puolet ei enää rankaisisi kannabiksen käytöstä. Kyllä se oikeasti ihmetyttää kun monessa euroopan maassa käyttö ja omaan käyttöön kasvatus voidaan sallia. Minä vertaan tuota kotiviinin tekemiseen joka on sallittua meilläkin. Aine on eri mutta oikeasti vähemmän haitallinen kuin se viini. Tässä kohtaa tulee se vaikeus. Meillä on paljon kansanedustajia jotka eivät suostu uskomaan että huume on vähemmän haitallinen kuin laillinen päihde. Voin lyödä vetoa että sieltäkin huudetaan porttiteoriaa joka on myönnetty keksityksi. Kun ei kannabiksesta löytynyt haittoja millä perustella kielto niin haittoja keksittiin.
Suomalainen poliitikko kieltäisi paljon muutakin jos pystyisi. Koska ne näkee kansan lapsina jotka ei tiedä mistään mitään eikä niiden missään tapauksessa saa antaa päättää itse.
Niinhän sitä luulisi, mutta käyttöhuoneissa olisi kuulemma sairaanhoitajat ja jopa lääkäri vahtimassa ettei siellä kukaan kuole. Kalliilla elvytettäisiin ja vietäisiin lanssilla sairaalaan monta kertaa ennen kuin sitten keho pettäisi lopullisesti. Varsinaisiin yliannostuksiin ei kukaan noissa yhteiskunnan valvomissa käyttöhuoneissa kuole.
Siksi pistääkin vihaksi ne jotka moisia ehdottavat. Ne ovat ympäristölleen vielä riesoja, kun ne pitää kuulemma saada ihan kaupunkien ja lähiöiden keskustoihin ettei narkomaaneilla vaan tule liian pitkä matka kuljettavaksi. Siis haloo! Nehän pitäisi nimenomaan viedä jonnekin metsän keskelle ja sinne vaikka telttaleiri näille käyttäjille, silloin sitä rahaa säästyisi kun ei Kelan tarvitse maksaa kalliita vuokria kaupungeissa.
Siis aivan typerä idea koko käyttöhuoneajatus. Jos saa rauhassa pistää pään sekaisin ja vielä huumeet ilmaiseksi veronmaksajien piikkiin (eh...), niin miten se muka vähentää huumeiden käyttöä?? Käytön dekriminalisoinnin jollain tasolla voisin ymmärtää, koska se poistaisi sitä mystisyyttä ja vähentäisi rikollista toimintaa myynnin suhteen...mutta silti. Olin vähän pettynyt kun eräs nuorten TikTokissa seuraama lääkäri liputtaa näiden käyttöhuoneiden puolesta, mutta en tiedä millainen tausta hänellä on. Pitää katsoa ohjelmassa jossa oli asiantuntijavieraana, että mitä perusteluita käyttää.